Puheenvuoro Suomen Kuvalehdessä 6.3.2024 yhdessä Anton Keskisen kanssa.
Vuosi 2023 oli maapallolla mittaushistorian kuumin vuosi. Ilmakehään vuosikymmenien aikana kertynyt ylimääräinen hiilidioksidi kuumentaa planeettaa vaarallisesti eikä Pariisin sopimuksen mukainen ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen 1,5 asteeseen ole käytännössä enää mahdollista.
Nykyinen ilmastopolitiikka nojaakin tavoitteen väliaikaiseen ylittämiseen. Se on riskialtista eikä ilmastojärjestelmän vakauttaminen jälkikäteen ole välttämättä mahdollista ilman vaarallisia, peruuttamattomia muutoksia.
Ilmastonmuutoksen hillitseminen siedettävälle tasolle edellyttää kasvihuonekaasupäästöjen painamista nollaan ja hiilinielujen laaja-alaista vahvistamista. Käsillä olevassa tilanteessa päästövähennykset ja hiilensidonta eivät silti enää välttämättä riitä ajoissa.
Ilmaston lämpenemistä olisi ainakin teoriassa mahdollista hidastaa heijastamalla osa maata kohti tulevasta auringon säteilystä takaisin avaruuteen. Tällaisia auringon säteilyn hillinnän keinoja, ilmastointerventioita, kutsutaan yhdessä teknisen hiilensidonnan kanssa ilmastonmuokkaukseksi.
Auringon säteilyä voisi säädellä esimerkiksi levittämällä rikkiä yläilmakehään mukailemalla näin tulivuorenpurkausten ilmastoa viilentävää vaikutusta. Toinen yleisesti esitetty interventio on meripilvien vaalentaminen suihkuttamalla laivoista merisuolaa ilmaan.
Ilmastointerventioiden riskeistä, hyödyistä ja käytännön toteutusmahdollisuuksista tarvittaisiin nykyistä vankempaa tutkittua tietoa. Riskejä tulisi joka tapauksessa arvioida suhteessa niihin ilmaston lämpenemisen riskeihin, joita voitaisiin kenties välttää. Muun muassa YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO ja ympäristöohjelma UNEP ovat kannattaneet aiheen tutkimuksen lisäämistä, kuten myös joukko kansalaisjärjestöjä ja tutkijoita.
Tiedon ohella tarpeen on myös kansainvälinen sääntely. Nykyisellään rajoituksia ei varsinaisesti ole, ja periaatteessa yksittäinen maa tai jopa yritys voisi aloittaa ilmastointervention omin päin. Vaarallisin uhkakuva on se, että ilmastointerventiolla peitettäisiin kasvihuonekaasupäästöjen vaikutuksia päästöjä vähentämättä. Jos viilentäminen sitten keskeytyisi vaikkapa konfliktiin tai rahoituksen ehtymiseen, voisi ilmasto lämmetä räjähdysmäisen nopeasti.
Suomi on pyrkinyt profiloitumaan maailmalla ilmastopolitiikan edelläkävijänä, ja arktisena maana moni lämpenemisen rajuista vaikutuksista osuu varsin lähelle. Suomelle luonteva rooli olisikin edistää aiheen tutkimusta ja sääntelyä.
On toivottavaa, ettei ilmastointerventioita koskaan tarvita, mutta nykytilanteen valossa todennäköisyydet alkavat kallistua toiseen suuntaan. Aivan keskeistä samalla on, etteivät ilmastointerventiot ole missään määrin vaihtoehto päästövähennyksille, vaan viimesijainen keino pahimpien tuhojen välttämiseksi. Ilmastopolitiikkaa kannattaisi silti tarkastella ilmastonkorjauksena, jossa päästövähennykset, hiilensidonta ja ilmastointerventiot ovat osa kokonaisvaltaista keinovalikoimaa ilmaston vakauttamiseksi. Tietopohjan ja sääntöjen osana sitä oltava kunnossa ajoissa. Paraikaa valmistelussa olevassa hallituksen ilmasto- ja energiastrategiassa olisikin tarpeen huomioida ilmastointerventiot ja valmistautua pahimman varalle.