Ukrainan tukemisessa ja Venäjän vastustamisessa pitää ottaa aloite Euroopan käsiin. Pelkkä reagointi ei riitä, se pitää meidät aina askeleen jäljessä.
Minulla on ollut tänä syksynä etuoikeus osallistua syyskuussa turvallisuuskonferenssien kimaraan: ensin Kouvolan turvallisuuskonferenssi 12. syyskuuta, sitten Helsinki Security Forum 19.-21. syyskuuta ja lopuksi Warsaw Security Forum Puolassa 29.-30. syyskuuta.
Näihin kokoontumisiin on mahtunut hurja määrä kiinnostavia puheenvuoroja ja keskusteluja eri näkökulmia ja osaamisalueita edustavien asiantuntijoiden kanssa tutkijoista sotilaisiin, asekauppiaista ydinfyysikoihin ja eurooppalaisista päättäjäkollegoista yhdysvaltalaissenaattoriin. Sodan kuva, tekoäly, energiaturvallisuus – kiinnostavia aiheita on paneeleissa ja käytäväkeskusteluissa riittänyt.
Eurooppa ja Suomi sen osana kohtaa monia turvallisuusuhkia. Ilmastonmuutos ja luontokato vaarantavat kaiken, demokratian vastaiset voimat nakertavat sisältä ja uhkaavat ulkoa. Konkreettisen, välittömimmän turvallisuusuhan muodostaa kuitenkin Venäjä. Venäjä jatkaa provosoimatonta hyökkäystään Ukrainassa ja hybridisotaansa länttä vastaan. Se, miten sota Ukrainassa etenee ja päättyy, ratkaisee sen, miten turvassa Eurooppa on.
Venäjän uhan edessä tarvitaan entistä enemmän eurooppalaista päättäväisyyttä, yhtenäisyyttä ja rohkeutta – mutta ennen kaikkea uudenlaista aloitteellisuutta. Koko Venäjän hyökkäyssodan ajan – tai oikeastaan jo ennen sitä – ongelmana on ollut länsimaiden reaktiviisuus. Oli kyse sitten panssarivaunuista, hävittäjistä, kaukovaikuttamisen mahdollistamisesta tai pakotteista, olemme olleet askeleen jäljessä samalla kun Venäjä eskaloi ja häiriköi koko ajan röyhkeämmin.
Ukraina on osoittanut useaan otteeseen kykenevänsä tempaamaan aloitteen rintamalla ja syvemmälläkin. Ukrainan tukijoiden on paikka petrata myös omaa aloitteellisuuttaan.
Olennaista on vahvistaa Ukrainan ja Euroopan asemaa suhteessa Putinin Venäjään, ja saada kello käymään Putinia vastaan sen sijaan, että aika on Venäjän puolella.
Yksi selkeä askel oikeaan suuntaan olisi suora osallistuminen Ukrainan ilmatilan puolustamiseen. Venäjän drooni- ja ohjuspommitus tappaa jatkuvasti ukrainalaisia siviilejä ja tuhoaa maan infrastruktuuria. Tältä puolustautuminen sitoo Ukrainan resursseja. Syykuun alkupuolella iso joukko drooneja tunkeutui Ukrainaa pidemmälle Puolaan, jonka ilmatilassa Nato-maiden joukot pudottivat niitä alas.
Looginen vastatoimi on siirtyä ampumaan droonit alas jo Ukrainan puolella.
Looginen vastatoimi on siirtyä ampumaan droonit alas jo Ukrainan puolella. Tällä voitaisiin nopeasti vahvistaa Ukrainan puolustusta ja suojata myös Nato-maiden omaa ilmatilaa. Jos halutaan välttää läntisten ja Venäjän asevoimien suora kohtaaminen, voidaan ilmasuoja rajata Länsi-Ukrainaa. Tällöin Nato-maiden joukot ampuisivat alas käytännössä drooneja ja ohjuksia – eivät miehitettyjä lentoaluksia, ja toiminta olisi todennäköisesti myös helpompi koordinoida Ukrainan joukkojen kanssa.
Tällaista toimea olisi vaikea tulkita millään tapaa eskaloivaksi. Itse asiassa Venäjän ulkoministeri Lavrov totesi vastikään, että muilla mailla on oikeus ampua droonit alas ilmatilastaan. En toki tarkoita, että meidän pitäisi Lavrovilta kysellä lupia yhtään mihinkään, mutta asia on merkityksellinen eskalaatiosta huoliville.
Tällaista Länsi-Ukrainan ilmatilaa suojaavaa SkyShield -suunnitelmaa on ehdotettu jo keväästä lähtien, ja sen voisi toimeenpanna verrattain nopeasti ja asteittain.
Painetta pitää tietysti luoda myös Ukrainan ulkopuolella. Pakotteiden kiristäminen ja tiivistäminen kautta linjan on perusteltua, vaikka Venäjä on osoittautunut pakotteiden edessä yllättävän vastustuskykyiseksi. Vahingoittumaton se ei silti ole. Viime aikoina Ukraina on moukaroinut tuntuvasti Venäjän öljyteollisuutta. Mahdollisuuksia lisätä tästä aiheutunutta painetta uusilla pakotteilla kannattaa etsiä ja hyödyntää. Katsoisin tässä myös Tanskan salmiin ja varjolaivaston vastuuttomaan seilailuun vielä tehokkaampaan puuttumiseen, kuten europarlamentaarikko Ville Niinistö hiljattain väläytti.
Jäädytettyjen venäläisvarojen käyttö Ukrainan hyväksi pitäisi tietysti olla itsestäänselvyys, ja se onkin vihdoin etenemässä EU:ssa. Taloudellisten toimien lisäksi Venäjän asemaa on horjutettava aktiivisella informaatiovaikuttamisella, kauppapolitiikalla ja diplomatialla.
Mitä yhtenäisemmin EU ja Nato laajemmin voi aloitteellisesti toimia Venäjän heikentämiseksi ja Ukrainan vahvistamiseksi, sen parempi. EU ja Nato kärsivät kuitenkin omien änkyröidensä jarrutuksista, joiden panttivangeiksi ei ole varaa jäädä. Siksi kyky toimia ketterästi erilaisissa maaryhmissä on välttämätöntä.
Suomi pienenä maana ei veny mahdottomiin, mutta meillä on paikkamme rohkeana unilukkarina Ukrainan puolella. Meidän pitää olla valmiita myös näyttämään esimerkkiä, ja puskea aloitteellista linjaa eteenpäin.
