Osana parlamentaarista sopimusta julkisen talouden hoitamisesta sovittiin, että valtionvarainministeriön kykyä laaja-alaisiin vaikutusarvioihin parannetaan. Se onkin tarpeen.
Tällä viikolla saatiin aikaan uudenlainen parlamentaarinen sopimus julkisen talouden hoitamisesta. Siinä sovittiin kahdesta asiasta: siitä, millaisella kansallisella lainsäädännöllä Suomi vastaa EU:n uusiin finanssipolitiikan sääntöihin ja vielä tärkeämmin siitä, miten julkisen talouden vahvistamista seurataan ja linjataan jatkossa järjestelmällisen parlamentaarisesti ja vaalikausien yli.
Sopimus on saanut julkisessa keskustelussa “velkajarrun” nimen. Jäykästä jarrusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan enemmänkin talouden turvavyöstä, kuten Saara Hyrkkö ja Oras Tynkkynen ovat teksteissään hyvin avanneet.
Neuvottelujen myötä sopimuksesta saatiin kokonaisuutena tyydyttävä, ja pidän meiltä vihreiltä oikeana ratkaisuna lähteä siihen mukaan – etenkin kun saimme viilattua paperia loppuun asti paremmaksi.
Yksi sopimuksen loppusuoralla vihreiden aloitteesta tehdyistä viilauksista oli se, että valtiovarainministeriön kykyä laaja-alaisiin vaikutusarvioihin vahvistetaan ja kehitetään.
Nopealla lukaisulla tämä on ehkä aika huomaamaton kirjaus, mutta se on tärkeä. Turvavyösopimusta on kritisoitu siitä, että valtionvarainministeriön jo ennestään merkittävä valta politiikassa kasvaa. En täysin allekirjoita tätä näkemystä, sillä ministeriölle on lähinnä kirjattu uudessa menettelyssä sen tuttu rooli valtioneuvoston virallisena taloudellisten arvioiden laatijana. Samalla uusi lainsäädäntö lisäksi vahvistaa Talouspolitiikan arviointineuvoston mandaattia riippumattomana arvioijana, samalla toimien yhdenlaisena tasapainona VM:n auktoriteetille.
On silti totta, että valtionvarainministeriöllä on paljon valtaa ja että sen vaikutusarvioinnit ovat keskeisessä roolissa. Sopimusteksti kirjaa, hallitusten laatiessa omat suunnitelmansa talouden vahvistamiseksi tulee päätösten perustua valtiovarainministeriön riippumattomasti laadittuihin vaikutusarvioihin julkisen talouden vaikutuksista.
Vaikutusarvioiden on siis parempi olla kohdillaan. Valitettavasti näin ei aina ole ollut. Ministeriössä on kovaa osaamista, mutta sen näkökulma vaikuttaa usein kapealta eivätkä arviot ole aina menneet ihan nappiin.
Valtionvarainministeriö on viime vuosina arvioinut talouden kehitystä liian optimisesti. Ilmiö ei ole uusi, vaan itse asiassa jatkunut jo vuosikausia: VM on ennustanut kasvua, mutta sitä ei ole näkynyt. Ehkäpä yksi – pieni – selitys Suomen jumittavalle taloudelle on, että johtava ministeriö on antanut ymmärtää, että homma korjaantuu itsestään.
Tällä hetkellä yksi syy Suomen talouden tahmaan on ihmisten heikko luottamus tulevaisuuteen. Se johtaa siihen, että rahat pidetään varuiksi säästössä. Ja se taas johtaa siihen, että talous pyörii hitaammin, kun palvelut eivät käy kaupaksi. Lopulta yrittäjät laittavat lappua luukulle ja työntekijöille tiedotetaan muutosneuvotteluista. Kehnosti kohdennetuilla leikkauksilla tapetaan kotimainen kysyntä, ja kun siihen yhdistetään maailmanmarkkinoiden epävarmuus, on yhdistelmä karu.
Tästä itseään synkentävästä kierteestä ovat oppositiopolitiikot ja tutkijat varoittaneet hallituskauden alusta asti.
Valtionvarainministeriölle tämä kierre on silti tullut yllätyksenä. Tai oikeammin itse ilmiö kyllä tiedostettiin, mutta kun luottamuksen kaltaista “pehmeää” muuttujaa on vaikea arvioida, ei sitä ole arvioitu ja huomioitu laskelmissa. Vähemmän yllättäen arviot menevät sitten vihkoon. Garbage in, garbage out, kuten vanha viisaus mallintamisesta kuuluu.
Ministeriö kyllä niin halutessaan huomio myös tällaiset vaikeammin arvioitava dynaamiset vaikutukset. Aiemmin keväällä valtionvarainministeriön uskottavuus koki kolauksen, kun se puolusti hyvin huteralla näytöllä hallituksen veronkevennyksiä. Tutkijat kritisoivatkin tuolloin ylioptimistia oletuksia veroalejen itserahoitusasteista.
Oman kokemukseni mukaan valtionvarainministeriössä ei myöskään huomioi ilmasto- ja luontovaikutuksia niiden vaatimalla painoarvolla. vaikka hyvää kehitystä tällä saralla on tapahtunut. On selvää, ettei talous voi olla kestävällä pohjalla, ellei se pysy ilmaston ja luonnon kestävissä rajoissa. Jos tämä ajatus ei läpileikkaa mallinnuksia, vihkoon menee taas.
Aina silloin tällöin törmää siihen, että valtionvarainministeriön kritiikkiin liitetään kritiikkiä niin sanottua “valtavirran taloustiedettä” kohtaan. Tämä menee usein mielestäni maalista ohi. Taloustieteestä on julkisessa keskustelussa usein kapea ja jäykkä kuva. Tieteenalan todellisuudesta kertoo enemmän se, että tällä vuosituhannella taloustieteen nobeleita on jaettu muun muassa käyttäytymistaloustieteen, ilmastonmuutoksen kustannusten, köyhyyden torjunnan, naisten työmarkkina-aseman, julkisten instituutioiden tärkeän roolin ja luovan tuhon tutkimuksesta.
Ongelma ei siis ole taloustieteessä, vaan sen riittävän laaja-alaisessa soveltamisessa osana poliittista päätöksentekoa. Juuri tässä leikkauspisteessä valtionvarainministeriöllä on suuri rooli ja vastuu, ja sen resurssien ja kykyjen on vastattava haastavaa tehtävää. Siksi on hienoa, että eduskuntapuolueet yhtä lukuunottamatta vetivät nyt nimen alle paperiin, jossa tähän sitoudutaan – eikä vasemmistoliittokaan varmaankaan tätä vastusta. Vihreät tulevat katsovat joka tapauksessa sen perään, ettei tämä jää tyhjäksi lupaukseksi.
Suomen talous on aika saada kuntoon kestävästi. Yksi edellytys sille on hyvä ja kattava tietopohja päätösten arvioiden vaikutuksista. Toinen on tietysti sitten se, että politiikot itse uskovat tutkittua tietoa – mutta se on toisen tekstin aihe se.
