Suomalaisten enemmistö kannattaa kannabiksen dekriminalisaatiota, mutta eduskunnassa kannatus jää marginaalin. Kuka uskoo, että kansanedustajat ovat oikeasti ajatuksissaan näin eri linjoilla kansalaisten kanssa?
Eduskunta käsitteli tällä viikolla loppuun kannabiksen laillistamista esittäneen kansalaisaloitteen. Aloitteen hyväksymistä sellaisenaan ei esittänyt kukaan, vaan äänestyksessä olivat kannanotot päihdepolitiikan laaja-alaisesta selvittämisestä, huumausaineiden käytön rangaistavuudesta luopumisesesta eli dekriminalisaatiosta, kannabiksen lääkekäytöstä ja hampun muusta raaka-ainekäytöstä. Kukin neljästä esityksestä äänestettiin erikseen, ja niille löytyi kannatusta vain vihreistä ja vasemmistoliitosta.
Niin laillistamisesta kuin esitetyistä kannanotoista voi olla perustellusti montaa mieltä – huomionarvoista toki on, että sekä huolelliselle selvittämiselle että dekriminalisaatiolle on laaja tuki sekä sosiaali- ja terveysalan että rikosoikeuden asiantuntijoiden parissa.
Selkeää tietysti on, että eduskunnan enemmistö päättää ja sillä mennään. Hyväksyn sen, että oma kantani on yhä eduskunnassa vähemmistö.
On kuitenkin ongelmallista demokratian kannalta, että eduskunnan keskustelu tai äänestykset eivät tosiasiassa heijasta kansanedustajien kantoja.
Hallituspolitiikassa tämä toki on arkipäivää: enemmistöhallituksessa sovitaan kokonaisuuksista, joihin jokainen saa jotain ja ne viedään eduskunnassa yhdessä läpi. Käytännössä hallitusvastuussa kansanedustajat äänestävät siksi säännöllisesti omia kantojaan vastaan yksittäisissä asioissa. Tästä on itsellänikin kokemusta.
Hallitusohjelman ulkopuolisiin kansalaisaloitteisiin tämän asetelman ei kuitenkaan tarvitsisi tai pitäisi päteä. Muuten ne typistyvät vain keskustelualoitteiksi. Siksi vetosin, että kannabisaloitteen äänestyksissä jokainen ryhmä antaisi edustajilleen vapaat kädet. Kokoomuksen ja RKP:n ryhmänjohtajat totesivat, että näin onkin, ja SDP:n ryhmästä viesti oli samansuuntainen.
Lopputulos oli silti se, ettei yksikään näiden ryhmien kansanedustaja äänestänyt yhdenkään kannanottoesityksen puolesta.
Ei kokoomuksen ulkoministeri Elina Valtonen, joka vielä ennen vaaleja kertoi kannattavansa dekriminalisaatiota ja peräänkuuluttavansa laaja-alaista selvitystä ja toivoi tälle työlleen tukea. Hän äänesti nyt käytännössä tismalleen tällaisia esityksiä vastaan.
Ei myöskään demareiden Pinja Perholehto, joka vielä viime kaudella demarinuorten puheenjohtajana yritti kirittää omaa puoluettaan eteenpäin päihdepolitiikassa. Nyt kansanedustajana Perholehto vastusti tällaisia esityksiä.
Vaalikoneita ja aiempia kannanottoja kurkistamalla tällaisia tapauksia löytynee lisääkin. Lisäksi varsinkin nuoremman polven edustajista moni myöntää yksityisesti olevansa liberaalimmalla linjalla ja ajattelevansa etenemisen olevan vain ajan kysymys, mutta eivät halua tai uskalla profiloitua asiassa.
Olisiko muutama hajaääni kokoomuksesta tai SDP:stä muuttanut lopputulosta? Ei. Tosiasia on, että konservatiiviselle rangaistuslinjalle on eduskunnassa edelleen vankka kannatus.
Rehellisempi äänestystulos veisi kuitenkin keskustelua järjellisempään suuntaan. Nyt asiassa äärikonservatiiviset eivät pelkää ottaa kantaa samalla kun vastuu vasta-argumentaatiosta on käytännössä yksin vihreiden ja vasemmistoliiton harteilla. Eduskunnan keskustelu ja kannat ovatkin paitsi täynnä faktuaalisesti hyvin kummallisia väitteitä, myös selvästi Suomen kansaa konservatiivisempia.
Jo vuonna 2022 suomalaisista 53 % – siis yli puolet – oli kyselyssä sitä mieltä, ettei kannabiksen käytöstä tulisi rangaista. Suopeampi suhtautuminen on ollut nopeassa kasvussa, joten tänä päivänä luku voi hyvinkin olla vielä korkeampi.
Tämän viikon äänestyksessä hyvin maltilliset kirjaukset päihdepolitiikan selvittämisestä ja dekriminalisaatiosta hävisivät äänin 145-18.
Kuka uskoo, että kansanedustajat ovat oikeasti ajatuksissaan näin eri linjoilla kansalaisten kanssa? En minä ainakaan.
Erityisesti nuorten silmiin eduskunnan touhu näyttää oudolta. Nuorten vetämissä vaalipaneeleissa ja nuorten kanssa keskustellessa kysymykset kannabiksen laillistamisesta ja muusta päihdepolitiikasta nousevat hyvin usein esiin. Nuoret näkevät arjessaan, kuinka yleistä huumeiden käyttö on ja kuinka helppoa niiden hankkiminen on.
He näkevät ja kokevat poliittisten puheiden ja todellisuuden välisen ristiriidan, ja he näkevät miten surkeasti nykyinen rangaistuksiin keskittyvä politiikka epäonnistuu. He lukevat uutisia muista maista, ja ihmettelevät, miten Suomessa niiltä suljetaan silmät. He seuraavat, kuinka samat poliitikot ajavat alkoholin ja muiden päihteiden suhteen täysin päinvastaista politiikkaa samoilla perusteluilla. He todistavat, kuinka jyrkkä moralistinen linja kuorrutetaan vielä puheilla ennaltaehkäisyn ja hoidon tärkeydestä, ilman että näihin tosissaan panostetaan.
Monia nuoria tämä turhauttaa ja kyynistää. Eduskunta näyttää luutuneelta laitokselta, jonka kautta maailma ei muutu: Vaivalla rustatut aloitteet hylätään ja liberaalien edustajien äänestäminenkin menee useimmissa puolueissa hukkaan. Edes tutkijoita ei haluta kuunnella.
Lopputuloksena luottamus ja kiinnostus koko parlamentaarista demokratiaa kohtaan heikkenee. Ja samalla huumeongelmat vain syvenevät.
Arvon kollegat, me pystymme parempaan.
Suomi kaipaisi kipeästi humaania ja tietoon pohjaavaa päihdepolitiikkaa. Järjellinen poliittinen keskustelu olisi sekin hyvä alku.