The Economistin innokkaana lukijana olin todella otettu kun sain kutsun Economist Impact Fusion Festin lavalle puimaan fuusioenergian kehitysnäkymiä geopoliittisesta näkökulmasta. Toista kertaa järjestetty tapahtuma keräsi yhteen fuusion parissa puuhavia firmoja ja muita toimijoita.
Fuusiosta ei ole apua akuuttiin energiakriisiin, mutta puhtaan energian tarve tällä vuosisadalla on aivan valtava, ja fuusiosta olisi siinä haasteessa paljon iloa.
Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana alalla on tapahtunut paljon. Kehitys on tätä nykyä paljon enemmän insinöörityötä kuin perustutkimusta – teoreettisia läpimurtoja ei enää niinkään tarvita, vaan fokus on siinä, miten tunnettu fysiikka valjastetaan toimivaksi laitteeksi ja ennen pitkää taloudellisesti kannattavasti. Se ei ole helppoa, ja saa nähdä missä määrin siinä koskaan onnistutaan.
Optimismia on kuitenkin kehityksen myötä ilmassa. Kaupallisia toimijoita ja yksityistä rahoitusta onkin tullut alalle valtavasti, samalla kun julkiset hankkeet – suurimpana ITER – etenevät nekin.
Tällä hetkellä menossa on jonkinlainen kambrikausi: isoa kirjoa eri teknologioita ja konsepteja kehitetään rinnan. Aika näyttää, mitkä sitten pärjäävät. Olen itse ollut sillä kannalla, että tokamakit ja muut magneettipohjaiset ratkaisut ovat todennäköisin polku käytännölliseen energiantuotantoon, ja olinkin yllättynyt siitä, että myös laser-/inertiapuolella on teknistaloudellisesti ihan lupaavia polkuja.
Itse olin lavalla pohtimassa fuusion geopolitiikkaa. Historiassa fuusion rauhanomainen käyttö on ollut kansainvälisen yhteistyön areena myös idän ja lännen välillä. Nyt jännitteisessä ajassa se on silti väistämättä myös teknologis-taloudellisen kilpailun ala. Toki, jos fuusio ennen pitkää lunastaa suuren lupauksensa edullisesta, kestävästä ja liki rajattomasta energiasta, se auttaa tekemään maailmasta vähemmän jännitteisen paikan.
Olennaista nyt käynnissä olevassa kisassa ei niinkään ole se, missä jokin yksittäinen tekninen rajapyykki, vaan se, millaisiksi osaamisen, tuotannon ja raaka-aineiden arvoketjut muodostuvat. Johtava asema edellyttää kykyä panostaa sekä julkiseen tutkimukseen ja infraan että mahdollistaa ekosysteemi, jossa on hyvät edellytykset yksityisen sektorin innovaatiotoiminnalle ja teollisen mittakaavan skaalaamiselle. Pääomien ja osaavien ihmisten saatavuus on joka tapauksessa keskeistä.
Kuva: Economist Impact