Puolustusministeri Häkkäsen on perustellut Israelin matkaansa välttämättömäksi. Väitettä on vaikea uskoa – ja jos se olisi totta, olemme tiedettyä syvemmässä liemessä.
Tosiasioiden tunnustamien on viisauden alku. Tämä Paasikiven huomio on erityisen osuva ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Valtion turvallisuuden takaaminen edellyttää väistämättä usein tietynlaista arvopohjaista realismia, jossa on tehtävä valintoja erilaisten huonojen vaihtoehtojen välillä.
Puolustusministeri Häkkäsen vierailu Israeliin viime viikolla on nostanut keskusteluun jälleen Suomen asehankinnat Israelista ja Suomen Israel-politiikan kokonaisuudessaan. Tässäkin keskustelussa on viisasta tunnustaa tosiasiat.
Tosiasia on, että Suomi on lähihistoriassa tehnyt merkittäviä asehankintoja Israelista, ilmatorjuntajärjestelmä Daavidin linko mukaan lukien. Tosiasia on, että korkean teknologian hankinta sitoo yhteistyöhön myös hankintapäätöksen jälkeen päivitysten, koulutuksen, ylläpidon ja huollon tarpeiden kautta. Tosiasia on sekin, että jo tehtyjen hankintojen purkaminen olisi kallista ja riskeeraisi puolustuskyvyn, kun korvaavia järjestelmiä ei vastaavassa ajassa enää saisi.
Sitten on muitakin tosiasioita: Israel on piittaamaton kansainvälisestä oikeudesta, miehittää laittomasti palestiinalaisalueita, laajentaa siirtkokuntiaan, syyllistyy säännönmukaisesti sotarikoksiin ja kaavailee Gazan etnistä puhdistusta. Israel on tappanut lapsia, toimittajia ja lääkintähenkilökuntaa, jopa käyttänyt seksuaalista väkivaltaa, kidutusta ja ihmiskilpiä.
Israel ei ole asettanut pakotteita Venäjälle ja käy maan kanssa aktiivista kauppaa. Israel ei ole suostunut toimittamaan Ukrainalle asemateriaalia. Israel oli mukana aloittamassa ja pitkittämässä käynnissä olevaa Iranin sotaa, jonka yhden seurauksen voi käydä tarkistamassa lähimmältä bensapumpulta. Israel häiriköi ja painostaa sotilaallisella voimalla YK:n UNIFIL-joukkoja, joissa palvelee myös suomalaisia sotilaita.
Hieman pidemmälle taaksepäin katsoessa muistaa, että Israel on ainakin aiemmin ollut valmis diileihin Venäjän kanssa Venäjän naapurimaiden puolustuksen kustannuksella ja toimitti Venäjälle drooniteknologiaa Georgian sodan jälkimainingeissa. Vuonna 2006 Israel tappoi ilmaiskussa suomalaisen sotilastarkkailijan. Israel ei ole julkistanut raporttiaan tapahtuneesta eikä ketään vastuussa ollutta tuomittu koskaan.
Näiden tosiasioiden valossa on ilmeistä, että vaikka Israel on meille nyt tärkeä asetoimittaja, sen intressit ja toimintaa ohjaavat arvot poikkeavat meistä huomattavasti.
Viisautta tässä tilanteessa on tehdä vain puolustuksen kannalta välttämätön: toimeenpanna jo päätetyt välttämättömät hankinnat ja niiden edellyttämä operatiivinen yhteistyö. Samalla on systemaattisesti vähennettävä riippuvuutta Israelista.
Ulkopolitiikan saralla Suomen etu on puolustaa sääntöpohjaista maailmanjärjestystä ja ihmisoikeuksia, ja painostaa Israelia näiden tavoitteiden edellyttämällä tavalla. Tulevissa asehankinnoissa on ulko- ja turvallisuuspoliittisen arvioinnin kuljettava tiiviisti mukana, jotta vältämme joutumasta jatkossa vastaavaan ristiriitatilanteeseen. Tätä on edellyttänyt myös eduskunta mietinnössään puolustusselonteosta 2024.
Puolustusministeri Häkkäsen mukaan hänen oli välttämätöntä matkustaa Israeliin ja tavata puolustusministeri. Tekninen ja operatiivinen asejärjestelmäyhteistyö ei lähtökohtaisesti edellytä ministerin osallistumista tai ministeritapaamisia, enkä varsinkaan ymmärrä, miten vierailu aseteknologiayhtiössä, jolta Suomi ei ole hankkinut mitään, olisi välttämätön.
Väite välttämättömyydestä vaikuttaakin erittäin ontuvalta.
Jos taas matka todella oli välttämätön – siis että Suomen puolustus olisi vaarantunut ilman sitä, että puolustusministeri tekee korkean profiilin vierailun kansainvälistä oikeutta räikeästi rikkovaan Israeliin maan vaalien alla ja antaa vielä erikseen näkyvyyttään maan puolustusteollisuudelle – niin se on oikeastaan aika hälyttävä tieto.
Sehän tarkoittaisi sitä, että Israelin hallituksella on suoraa valtaa Suomen hallitukseen. Se tarkoittaisi myös sitä, että tällainen vierailu edellyttäisi erittäin huolellista koordinaatiota koko ulkopoliittisen johdon kesken. Kuitenkin nyt on epäselvää, oliko puolustusministerin matkaa edes käsitelty etukäteen pääministerin, ulkoministerin tai tasavallan presidentin kanssa.
Tilanteessa, jossa enemmistö suomalaisista vastustaa asehankintoja Israelista – osuus on niin suuri, että se kattaa merkittävän osan myös reserviläisistä – on ilmeistä, että puolustusministerin matka Israeliin herättää kritiikkiä. Ministerin vastaukset kritiikkiin ovat kuitenkin nostaneet esiin kysymyksen siitä, onko riippuvuutemme Israelista vielä yleisesti tiedettyä syvempi ja siitä, missä tilassa Suomen ulkopolitiikan johtaminen on.

ps. Joku varmasti hermostuu, kun en listannut Hamasin tai Iranin rikoksia. Minulla ei ole mitään sympatiaa näitä toimijoita kohtaan, mutta niiden piittaamattomuus kansainvälisestä oikeudesta tai ihmisoikeuksista ei oikeuta Israelin toimintatapoja. Israel on Suomen kauppakumppani, Hamas tai Iran eivät. Jos joku puolustusinisterimme tekee yhteistyövierailun näiden tahojen luo, lupaan nostaa äläkän.
pps. Tiedän hyvin, että päätös Daavidin lingon hankinnasta tehtiin Marinin hallituskaudella, jolloin vihreät olivat mukana hallituksessa. Päätös tehtiin ennen Hamasin lokakuun 7. päivän terrorihyökkäystä ja sitä seurannutta Gazan tuhoamista. Israel oli toki ongelmallinen asetoimittaja yllä kirjoitetuista syistä jo ennen sitä. Istuin itse puolustusvaliokunnassa 2019-2023. Eduskunta ei päätä asehankinnoista, mutta tunnistan osavastuuni kehityksessä, jossa Suomi ajautui liian syvään riippuvuuteen Israelin aseteknologiasta. Menneitä virheitä ei voi tehdä tekemättömiksi, mutta tulevia voi estää.
