Saksan tiekartta pois fossiilienergiasta on epäuskottava

Saksa julkaisi syyskuussa uuden tiekarttansa fossiilisista polttoaineista irtautumiseksi. Tiekartta on valitettavasti tuttua höttöä.

Aurinko- ja tuulivoimaa on tarkoitus rakentaa paljon lisää – hieno juttu. Samaan aikaan ajatuksena on sähköistää lämmitystä, teollisuutta ja liikennettä – oikein hyvä sekin. Matematiikka ei kuitenkaan toimi, sillä uusiutuvan sähkön kaavailtu lisäys ei riitä sekä korvaamaan sekä olemassa olevaa fossiilista polttoa että vastaamaan sähköntarpeen kasvuun.

Vielä isompi reikä tiekartassa on kaasuvoimaloiden kohdalla. Niiltä edellytetään kykyä polttaa vetyä tai hiilineutraaleja polttoaineita 2045 ja simsalabim, ne sitten niin tekevät. Puhtaan vedyn ja vetyjalosteiden tuotanto edellyttää kuitenkin massiivisesti puhdasta sähköä – tai sitten nämä polttoaineet pitää tuoda jostain. Tuotannon edellyttämää sähköä tiekartta ei tarjoa, tuonnin osalta listataan kumppanuuksista ylätason lätinää.

Tämän voi tietysti nähdä mahdollisuutena meille vedyn/sähköpolttoaineiden tuottajana, mutta se, että Saksalla on näin reikäinen energiastrategia on koko unionille ongelma. Ilmeinen riski on, että Saksassa kasvaa paine vesittää EU:n ilmastopolitiikkaa ja erityisesti sen parhaiten toimivaa osaa – päästökauppaa. Höttöisyys voi myös johtaa huoltovarmuuden ja turvallisuuden heikkenemiseen, kun kaasusta ei tosiasiassa päästä irti ja siltä osin kuin siitä päästään, luodaan uusia tuontiriippuvuuksia.

Ilmeistä on sekin, että tällainen reikäisyys on syöttö populististen ääripuolueiden lapaan.

Iso osa ongelmaa on tietysti Saksan päätös luopua ydinvoimasta. Se oli massiivinen virhe ilmaston, luonnon, talouden ja turvallisuuden kannalta, joka haittaa koko Eurooppaa.