Demokraattinen ja globaali teknologian johtomaa Tyynellämerellä tarjoaa oppia ja ammenettavaa Euroopalle, mutta myös meillä on annettavaa. Tiiviimpi yhteistyö on tarpeen ja molempien etu.
Hiekkarantoja, turkoosia vettä ja vehreää luontoa. Tunneleita, tykkejä ja maihinnousuesteitä. Pienet Kinmenin saaret tarjoavat erikoisen kontrastin, jonka selittää saarten historia ja sijainti geopolitiikan kuumassa pisteessä. Kinmen on osa Taiwania, mutta muutaman kilometrin päässä saarten hiekkarannoista häämöttää Xiamenin miljoonakaupunki ja kommunistisen puolueen rautakouralla hallitsema Kiina. Taiwanin pääsaarelle on matkaa lähes 200 kilometriä. Kiinan sisällissodassa Maon puna-armeijan eteneminen pysähtyi vuonna 1949 juuri Kinmeniin, ja jos Taiwaninsalmella alkaisi sota, Kinmenillä rytisisi ensimmäisenä*.
Pieni Kinmen Xiamenin kainalossa on kuin Taiwanin oma mini-Taiwan. 23 miljoonan asukkaan Taiwan on saarivaltio jättimäisen Kiinan naapurissa. Kiina pitää Taiwania maakuntanaan, jonka hallinta kuuluu Kiinalle. Taiwan on perustuslakinsa mukaan yhä virallisesti Kiinan tasavalta ja vuodesta 1912 sisällissotaan asti Kiinaa johtaneen hallinnon jatkaja.
Käytännössä moderni Taiwan on aivan oma maansa, monietninen ja -kielinen demokratia, jolla on juurensa paitsi Tšiang Kai-šekin mantereelta paenneessa ja itsevaltaisessa hallinnossa, myös saareen tuhansien vuosien historiassa, jonka aikana alkuperäiskansat ovat asuttaneet saarta ja Kiinasta on suuntautunut useita muuttoliikkeitä. Japanin 50 vuotta kestänyt, toisen maailmansodan loppuun kestänyt hallinto on sekin jättänyt jälkensä kulttuuriin ja instituutioihin.
Kommunistinen Kiina ei ole koskaan hallinnut Taiwania, eikä sillä ole mitään oikeutettua perustelua vaatia saarta hallintaansa. Toisaalta ajatus siitä, että Taiwan edustaisi koko Kiinaa tai että se Kiinan tasavallan jatkumona palaisi hallitsemaan mantereelle, ovat irti todellisuudesta. Maa on kuitenkin diplomaattisessa limbossa, jossa se on de facto itsenäinen maa, mutta de jure suljettu monista kansainvälisistä järjestöistä kuten YK:sta.
Taiwan ei siis uhkaa Kiinaa millään tavalla. Päinvastoin Kiina on hyötynyt Taiwanista, sillä taiwanilaisten yritysten investoinnit Kiinaan olivat osaltaan luomassa Kiinan nykyistä menestystä teknologiassa ja teollisuudessa.
Kiinalle Taiwan on kuitenkin pakkomielle. Taiwanin yhdistäminen osaksi Kiinaa vaikka väkisin on maan virallinen tavoite, jota myös tuodaan jatkuvasti ja aktiivisesti esiin kansainvälisissä yhteyksissä. Ajatus ”yhdestä maasta ja kahdesta järjestelmästä” on edelleen esillä Kiinan toimesta, mutta on varsinkin Hongkongin alistamisen jälkeen menettänyt kaiken uskottavuutensa.
Osaselitys Kiinan himoihin löytyy kartalta: Taiwan on osa niin sanottua ensimmäisten saarten ketjua, joka on Kiinan ja Tyynenmeren välissä, ja jonka Kiina kokee rajoittavan strategista asemaansa. Ketjun murtaminen mahdollistaisi etupiirin laajentamisen. Taiwanin haltuunotolla olisi myös suuri symbolinen ulottuvuus sisäisesti ja ulkoisesti, se olisi osoitus Kiinan kasvavasta voimasta ja painoarvosta.
Sota tai kriisi Taiwaninsalmella olisi katastrofi maailmantaloudelle, Kiina mukaan lukien. Perinteistä järkeä meidän näkökulmastamme Kiinan aggressiosta ei löydy, mutta ei sitä löytynyt Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaankaan. Silti se tapahtui. Kiinan sotilaallista hyökkäystä ei voi sulkea pois, vaikka taloudellinen pidäke onkin ilmeinen. Hyvin aseistautuneelle saarelle hyökkääminen on myös erittäin vaativa operaatio, joka ei välttämättä onnistuisi.
Yksi Ukrainan oppi on lisäksi sekin, että sisukkaasti puolustautuva Daavid voi tehdä Goljatille pahasti kipeää kaukana rintamalinjoista. Kiina on varmasti pannut merkille paitsi kansainväliset reaktiot Venäjän hyökkäykseen, myös Ukrainan menestyksekkäät iskut Venäjän kriittiseen infrastruktuuriin. Pienelläkin maalla on uuden teknologian myötä merkittävää pelotekykyä.
Euroopan ja Tyynenmeren turvallisuus ovat kietoutuneet vahvasti yhteen. Kiina on Venäjän hyökkäyssodan mahdollistaja, ja Venäjä ja Kiina oppivat toisiltaan hybridisodankäyntiä. Jos imperialismille annetaan tilaa yhdessä osassa maailmaa, se ruokkii sitä toisessa.
Taiwanin ja Euroopan maiden arvot ja intressit ovat siis monin osin yhteisiä. Trumpin Yhdysvaltojen epäluotettavuus vain korostaa yhteistyön merkitystä. Taiwan on onnistunut teknologiaosaamisellaan ja erityisesti kehittyneiden sirujen tuotannolla kasvattamaan painoarvoaan maailmassa, jossa transaktionaalisuuden merkitys on kasvanut. Euroopalla ja Euroopan mailla on omat valttikorttinsa myös. Yhdessä nämä täydentävät toisiaan, ja entistä tiiviimpi yhteistyö on sekä luontevaa että tarpeen. Demokratioiden on syytä pitää yhtä.
Suomalainen osaaminen esimerkiksi kvanttiteknologiassa, avaruudessa, tietoliikenteessä ja kokonaisturvallisuudessa tekee meistä mielenkiintoisia kumppaneita. Taiwanin teknologiaosaaminen ja omissa, demokraattisissa käsissä olevat teolliset tuotantoketjut ovat meidänkin näkökulmastamme arvokkaita.
Vauras ja demokraattinen Taiwan on monella tapaa innostava menestystarina. Talous on hurjassa vedossa ja kasvaa kaksinumeroista tahtia. Haasteitakin tietysti on. Yksi ilmeinen on energia: Taiwan tuo 97 % tarvitsemastaan energiasta ja on erittäin riippuvainen fossiilisista polttoaineista samalla, kun maan edelleen kasvava teknologiateollisuus nielee kasvavassa määrin energiaa.
Me täällä pohjolassa olemme osoittaneet, miten yhdistelmällä uusiutuvaa ja ydinvoimaa saa samaan aikaan sekä putsattua energiajärjestelmää että parannettua energiaturvallisuutta. Myös tässä on luonteva yhteistyön paikka.
Osallistuin Taiwanissa 24.-28.10. eurooppalaisten parlamentaarikkojen yhteiskokoukseen, jossa aiheena oli erityisesti teknologia- ja talousyhteistyö Taiwanin kanssa.
* Kinmenillä on rytissyt myös sisällissodan jälkeen. Vuonna 1958 punainen Kiina ja tuolloin Kuomingtangin johtama Taiwan ottivat yhteen merellä, ilmassa ja tykistöllä saarten ympäristössä. Yhteenoton jälkeen osapuolet jatkoivat toisensa pommittamista propagandalehtisillä vielä vuoteen 1979 asti. Nykyisin Kinmenillä kiinalaisten tykistöammusten jämistä taotaan keittiöveitsiä.