Käännytyslaki jyrää historiallisesti perustuslain, EU-oikeuden ja Suomen kansainvälisten velvoitteiden yli ilman, että vaihtoehtoja on punnittu kunnolla tai vaikuttavuudesta ja tarpeesta on takeita. Sellaista en voi kannattaa.
Niin kutsun käännytyslain käsittely eduskunnassa on tulossa loppusuoralleen ja äänestykseen, jossa sen on saatava viisi kuudesosaa kansaenedustajista taakseen, jotta se voi edetä tämän eduskunnan toimesta.
En itse kannata lakia. Olen suhtautunut siihen kriittisesti, mutta periaatteessa avoimin mielin alusta asti. Valmisteluvaiheessa osallistuin pääministerin taustoittaviin kokouksiin, hallituksen esityksen lausuntopalautteen luin läpi, ja nyt eduskunnan käsittelyvaiheessa olen seurannut valiokuntien työtä ja annettuja asiantuntijalausuntoja, ja tietysti kuunnellut ja osallistunut julkiseen keskusteluun aiheen ympärillä.
Kansallisesta turvallisuudesta on huolehdittava. Pidän välineellistettyä maahantuloa aitona ongelmana ja kiistatta osana Venäjän hybridivaikuttamisen työkalupakkia, ja pidän tärkeänä löytää keinot siihen vastaamiseksi. Silti olen tullut jatkuvasti vakuuttuneemmaksi siitä, ettei käännytyslakia kannata esitetyssä ja nyt eduskunnassa lähinnä kosmeettisesti jumpatussa muodossaan säätää.
Kantani kallistaa vastustamaan useampi syy, joista kolme tärkeintä niputtaisin perustuslain ja kansainvälisten sitoumusten yli kävelemiseen, vaihtoehtojen heikkoon valmisteluun ja koko lain vähintäänkin kyseenalainen vaikuttavuuteen.
Perustuslain kuumottava jyrääminen
Käännytyslaki on suoraan ristiriidassa perustuslain, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja EU-oikeuden kanssa. On totta, että perustuslakiin on rakennettu sisään järjestely, joka mahdollistaa rajatut poikkeamat. Sen ei ole kuitenkaan ollut tarkoitus mahdollistaa mitä tahansa, ja valtiosääntöasiantuntijat ovatkin tyrmänneet lain lähtökohdan ja perustelut erittäin tiukasti ja perusteellisesti. Perustuslakivaliokunta kuitenkin käytännössä ohitti nämä näkökulmat ja astui Suomen valtionsäännön tulkinnassa uuteen, erikoiseen ja jopa vaaralliseen aikaan.
Tapa, jolla perustuslakivaliokunta rakentaa kantansa näyttää myös tällaisen maallikon silmään vaikuttaa varsin huteralta. Pelkään, että toiminnallaan valiokunta on madaltanut merkittävästi kynnystä kävellä perustuslain yli jatkossakin, ja näihin käännytyslain yhteydessä valiokunnan tekemiin lausuntoihin vedotaan silloin ennakkotapauksena. Esimerkiksi yksityisyyden suojaa, oikeutta osoittaa mieltään ja vapaata mediaa on eri maissa romutettu demokratian vastaisten voimien toimesta vetoamalla kansalliseen turvallisuuteen, ja tälle avataan nyt porttia Suomessakin. Ja kyllä, täälläkin on valitettavasti poliittisia voimia, joilla tällaisia tavoitteita on.
SDP:n riveistä on viime päivinä muistuteltu, että oikeusoppineet kritisoivat myös viime kauden lopulla säädettyä rajavartiolain muutosta. Se on totta, mutta kaliiberi on nyt aivan toista luokkaa. Perusoikeuksiin osuvan lainsäädännön kanssa on aina tasapainoiltava hyvin tarkasti. Siksi demarikollegoiden Heinäluoman ja Räsäsen argumentit ovat erikoisia: koska rajavartiolakia kritisoitiin, ja se silti hyväksyttiin, pitää hyväksyä käännytyslaki, jota kritisoidaan paljon, paljon painavammin? Missä rajat tässä logiikassa menevät?
Vaihtoehtojen valmistelun puuttuminen
Erityisen häiritsevää perustuslain, EU-oikeuden ja Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten yli käveleminen on tilanteessa, jossa vaihtoehtoja ei ole valmisteltu tai punnittu kunnolla. Varoitin tästä jo maaliskuussa, ja samasta asiasta huomautti lausunnossaan itse asiassa myös perustuslakivaliokunta.
Käännytyslakia on perusteltu välttämättömyydellä ja pyritty rakentamaan tarinaa, jossa lain vastustaminen kertoisi siitä, ettei ota Venäjän uhkaa vakavasti tai välitä kansallisesta turvallisuudesta. Itse ajattelen päinvastoin: Juuri siksi, että otan nuo asiat vakavasti, olisin halunnut nähdä tarkan ja huolellisen valmistelun siitä, millainen keinovalikoima olisi voitu perustuslain, kv-sopimusten ja EU-oikeuden puitteissa rakentaa. Nykyinen lainsäädäntö, rajamenettely mukaan lukien, vahvistettuna EU:n kanssa sovituilla toimilla muodostaa jo työkalupakin, joka saattaisi itsessään riittää, ja oltaisiin oikeudellisesti ja periaatteellisesti paljon vankemmalla pohjalla.
Se ei ole hyvää lainvalmistelua, että valmistellaan vain yksi ratkaisu, ja vaaditaan sitten sen ongelmia esiin nostavia kriitikoita esittelemään parempi samalla kun itse kieltäydytään avaamasta vaihtoehtoja.
Vaihtoehdottomuus on ylipäänsä yleensä merkki heikosta valmistelusta ja puutteellisesta analyysistä sen pohjalla, tai taustalla olevista, muista kuin ääneen lausutuista motiiveista. Aina kun pöydälle tuodaan vain yksi vaihtoehto, ja korostetaan sen kiirettä ja välttämättömyyttä, on syytä valpastua.
Luotan suomalaisiin viranomaisiin ja heidän asiantuntemukseensa. Samalla pidän tärkeänä periaatteena, ettei turvallisuuteen liittyvää lainsäädäntöä valmistella vain turvallisuusviranomaisten näkökulmasta. Silloin punnukset jäävät herkästi epätasapainoon.
Istuvan hallituksen poliittiseen valmisteluun en kaiken näkemäni ja lukemani jälkeen valitettavasti luota. Minusta vaikuttaa ilmeiseltä, että koko lain valmistelua on ohjannut poliittinen tahtotila säätää nimenomaan käännyttämiseen perustuva työkalu.
Turvapaikkaoikeuden kaventaminen ja EU-oikeuden ohittaminen voivat olla joillekin hallituspuolueista pakollinen paha, mutta perussuomalaisille ne ovat mitä ilmeisimmin tavoitteita itsessään.
Lain valmistelu on ollut myös hämmentävää härväystä suhteessa siihen, että kyseessä on hallitusohjelman ulkopuolinen ja viiden kuudesosan enemmistön edellyttävä hanke. Tällaista kannattaisi tietysti valmistella korostetun parlamentaarisesti. Se, että pääministerin kutsui puoluejohtajia koolle, oli sinänsä kiitettävää toimintaa, mutta itse esitykseen näillä kokoontumisilla ei nähtävästi ollut lopulta juuri vaikutusta. Varsinkin viimeinen oli luonteltaan lähinnä tiedottava.
Kyseenalainen tarve ja vaikuttavuus
Välineellistetty maahantulo on viheliäinen vaikuttamiskeino, jossa hyväksikäytetään ihmisten hätää. Siihen vastaaminen sitoo viranomaisresursseja ja maahantulon hallinnan epäonnistuminen voi vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta, eikä hallitsemattomassa tilanteessa voida välttämättä sulkea pois rikollisia aikeita omaavien henkilöiden pääsyä maahan.
Ehkä suurimman uhan aiheuttaa kuitenkin jonkinlainen abstrakti pelko ja sen herättämä levottomuus, ja onkin nimenomaan kansallisen turvallisuuden kannalta erikoista, että sitä erikseen useissa puheenvuoroissa ruokitaan. Uhkiin tulisi suhtautua analyyttisesti, jotta niihin voidaan vastata fiksusti.
Tasavallan presidentin mukaan Venäjä saisi muutamassa tunnissa yli tuhat siirtolaista Suomen rajalle. Se on ikävää ja ei-toivottavaa vaikuttamista, myös kyseisten siirtolaisten kannalta. Mutta miten suuri uhka kansalliselle turvallisuudelle tämä on, ja miten? Voiko sillä todella perustella perustuslain, EU-oikeuden ja kansainvälisten sopimusten ohittamisen?
On ilmeistä, ettei muutama tuhat ihmistä ole vielä mikään vakava uhka Suomen turvallisuudelle.
Varsinainen riski muodostuu nähdäkseni siitä, että laajoille ihmisjoukoille muodostuu käsitys, että Suomen raja olisi hyvä reitti Schengen-alueelle, ja Venäjä sitten rikollisten kanssa haalii ja kuljettaa näitä ihmisiä kauttaan rajalle siinä määrin, että tilanteen hallinta käy vaikeaksi. Tällaisen torppaaminen onnistunee ilman käännytyslakiakin. Se olisi toki moraalisesti kestävämpää, jos turvapaikanhakuun olisi tarjolla turvallisia reittejä.
Toinen riski on se, että lopulta Venäjä voi työntää ihmisiä rajalle ihan näiden tahdosta riippumatta, eikä käännytyslakikaan tätä estä. Itse asiassa käännytyslain voimassa ollessa voidaan ajautua vielä vaikeammin hallittavaan tilanteeseen, sillä pitkää rajaa lienee mahdoton tilkitä täysin, ja käännytysuhan alla olevilla tulijoilla on kaikki syyt vältellä viranomaisia loppuun asti. Ja Venäjällä on samassa tilanteessa kaikki syyt tuoda rajalle juuri niitä mahdollisimman haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.
Ihmisten kiinniottaminen ja kelkkominen takaisin rajalle – jolta Venäjä voi työntää heidät heti takaisin – vasta viranomaisresursseja sitookin. Samalla oltaisiin lisäksi varsin mahdollisesti EU-oikeudellisesti kiistanalaisessa tilanteessa. Sellainen karmea hässäkkä saattaa olla se kaikkein herkullisin paikka Venäjälle.
En pidä viisaana päätöksentekoa, joka voi johtaa tällaiseen vaikeaan tilanteeseen, josta olisi lisäksi hankala peruuttaa pois.
Paras tapa ehkäistä tätä hybridivaikuttamisen keinoa olisi syödä siltä terä. Se edellyttää tehokasta palettia maahantulon hallintaan ja kylmää päätä, jossa uhkia ja toimivia keinoja arvioidaan analyyttisesti eikä tunteella.
On hyvä muistaa sekin, miten talvella odotuksissa oli, että heti lumien sulettua alkaa itärajalla tapahtua. Näin ei käynyt. Se ei tarkoita, etteikö riski olisi edelleen todellinen, mutta on osoitus siitä, ettei mitään laajamittaista välineellistämistä välttämättä koskaan tapahdu, tai että kenties nykykeinot oikeastaan tepsivät jo. Maahantulon välineellistäminen laajassa mitassa ei ole riskitön väline Venäjällekään.
Käännytyslaki on nähdäkseni myös tarpeettoman ongelmallinen keino muun rajaliikenteen mahdollistamiseen, jos se on tahtotilana. Rahtijunat puksuttavat nytkin päivittäin Vainikkalasta rajan yli, enkä ole aivan hahmottanut miksei jonkinlaista rajattua ja kohdennettua henkilöliikennettä rajan ylisi voisi nykytilassa säätää mahdolliseksi, jos niin halutaan.
Lopuksi
Elämme turvallisuuspoliittisesti turbulenttia aikaa vaarallisen, sotaa käyvän terrorivaltion naapurissa. Venäjä pyrkii horjuttamaan ja heikentämään länttä ja meitä monin eri tavoin – osa tempuista on helpommin havaittavia ja suoraviivaisia, osa konstikkaampia ja peitellympiä. Suorassa sodassa emme kuitenkaan ole. Tällaisessa tilanteessa korostuu tarve analyyttiselle, kylmäpäiselle ja viisaalle päätöksenteolle omista arvoistamme tinkimättä. Se on paras tie kansallisen turvallisuuden kokonaisvaltaiseen vaalimiseen.
Käännytyslaki ei perustavanlaatuisine ongelmineen täytä näitä kriteerejä.
Siksi äänestän EI.
ps. Kiinnostava havaintona todettakoon, että nimimerkkien takaa meuhkaavien trollitilien aktiivisuus tässä aiheessa on ainakin omaan silmääni ollut verrattain vähäistä – mutta varsin yksipuolisesti käännytyslain puolesta öyhöävää.
