Ilmastotavoitteiden pitää ohjata myös omistajapolitiikkaa – Ehkä Vapokin on tulevaisuudessa Vasypo?

Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen ovat Suomen strategisia intressejä, joiden tulisi näkyä myös omistajaohjauksessa.

Suomen valtio on merkittävä yritysten omistaja. Valtion yli puoliksi omistamissa firmoissa on töissä yli 65 000 ihmistä ja ne pyörittävät yli 35 miljardin liikevaihtoa. Useimmat niistä toimivat enemmän tai vähemmän kilpailuilla markkinoilla, mutta lopulta ne tekevät mitä valtio lakien puitteissa niiltä omistajaohjauksessa vaatii.

Omistajaohjauksen periaatteiden valmistelu on käynnissä paraikaa. Ympäristöjärjestöt ovat vedonneet sen puolesta, että omistajaohjaukseen kytkettäisiin vahvasti myös ilmastopolitiikka. Järjestöt ovat aivan oikeassa, eikä tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen varautuminen ovat Suomen strateginen intressejä. Siksi ilmastonmuutoksen hillinnän – ja luonnon monimuotoisuuden suojelun – tulee näkyä myös omistajaohjauksen periaatteissa. 

Ilmastonmuutoksen hillinnän – ja luonnon monimuotoisuuden suojelun – tulee näkyä myös omistajaohjauksen periaatteissa.

Suomen valtion enemmistöohjauksessa on useita yhtiöitä, jotka nojaavat vielä vahvasti fossiilitalouteen. Esimerkiksi Gasum hoitaa maakaasun jakelua, Fortum polttaa hiiltä ja kaasua sähköksi. Nykytilanteesta huolimatta näille yhtiöille voi nähdä selkeät polut tulevaisuuteen. Gasumin putkissa kaasun täytyy vaihtua täysin biopohjaiseksi tai synteettiseksi, ja Fortumin tuottaa lämpö ja sähkö päästöttömästi. Kolmas iso fossiilifirma Valtion taskussa onkin vaikeampi pala. Se on Vapo, maailman johtava turveteollisuusyritys ja valtava puupolttoaineiden tuottaja.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen siedettävälle tasolle tarkoittaa käytännössä turpeesta luopumista ja biodiversiteetin ja hiilinielujen ylläpito ja biotaloustuotteiden kehittäminen lyö rajat pellettitehtailulle. Vapolta lähtee siis iso osa bisneksestä alta. 

Mutta mikä Vapon bisnes itse asiassa on? Rautatiehallituksen Puutavaratoimisto nimettiin Valtion Polttoainetoimistoksi 1945, ja silloin vastuulla oli polttopuiden ja puutavaran hankinta valtion tarpeisiin. Ison mittakaavan turvetuotanto käynnistettiin vasta 1970-luvulla öljykriisin myötä. Historiansa aikana Vapo on ehtinyt tehdä monenlaista, kuten suunnitella dieselin valmistamista turpeesta, mikä on ilmaston ja ympäristön kannalta varsin kamala idea.

Nyt käsillä ei ole öljykriisi, vaan valtavan paljon vaikeampi ja valtavampi ilmastokriisi. Päästöt on saatava globaalisti nopeasti jyrkälle lasku-uralle, ja se urakka koskee myös Suomea. Yksi keskeinen teknologia päästövähennyksiin ovat päästöttömällä energialla valmistetut synteettiset polttoaineet, joita voi periaatteessa tehdä vaikka ilmasta. Tällaisia power-to-x-ratkaisuja tarvitaan käytännössä väistämättä, sillä monia päästöljä aiheuttavia prosesseja ja teknologioita ei nykytiedon valossa voi käytännössä suoraan sähköistää. 

Vapolle synteettisten polttoaineiden valmistus sopisi kuin kuokka suohon.

Vapolle synteettisten polttoaineiden valmistus sopisi kuin kuokka suohon. Vapoon liittyen valtion ”strategisena intressinä on varmistaa kotimaisten polttoaineiden saatavuus energiatuotantoon kaikissa olosuhteissa”. Kun turpeen tie tulee loppuun ja puussa rajat vastaan, on ainoa kotimainen polttoaineen lähde lopulta sähkö, ja täällä on tilaa ja osaamista tehdä sitä paljon ja päästöttömästi. Ehkäpä Vaposta voisi siis tulla Vasypo.

Tärkein este synteettisten polttoaineiden tiellä tällä hetkellä on hiilen riittämätön hinta, joka heikentää niiden kilpailukykyä. Kun tiedossa kuitenkin on, että niitä tarvitaan, olisi julkisomisteinen, valtion ohjaama firma luonteva kantamaan edelläkävijyyteen liittyviä riskejä. (Toinen este muodostuu siitä, jos synteettisiä polttoaineita ei hyväksytä mukaan erilaisiin biosekoitevelvotteisiin – tämä pitää korjata omistajaohjausvalinnoista riippumatta, ja saattaisi jo itsessään saada investointeja liikkeelle.)

Oli Vapon tulevaisuus millainen tahansa, on valtion omistajaohjaus joka tapauksessa on tärkeä työkalu Suomen ilmastotavoitteiden ja huoltovarmuuden turvaamiseen. Siksi omistajaohjauksen periaatteiden on oltava kunnossa, kunnianhimoisia ja rohkeita.

 

suo

Turpeen pitää jäädä jatkossa suolle. Onneksi polttoainetta voi tehdä päästöttömällä sähköllä.

Suomen pitää miettiä mitä se metsillään tekee – Samaa kakkua ei voi syödä, pitää, jalostaa ja polttaa

Metsien käyttöön kohdistuu keskenään ristiriitaisia odotuksia. Hyvä metsäpolitiikka ohjaisi hakkuut kestävälle tasolle ja käyttöä pois energiasta kohti uusia tuotteita.

Metsäteollisuus on yksi Suomen merkittävimmistä teollisuudenaloista. Ala vastaa viidennestä Suomen tavaraviennistä ja se käyttää lähemmäs 60 prosenttia kaikesta teollisuuden kuluttamasta energiasta Suomessa. Metsillä on myös valtava vaikutus Suomen ilmastopolitiikkaan, sillä metsien laskennalliset hiilinielut ovat samaa mittakaavaa kuin Suomen teolliset päästöt. Suomen hiilineutraalisuustavoite nojaakin vahvasti metsien kasvuun, ja voi siksi olla vain välitavoite matkalla vähähiilistä yhteiskuntaa.

Voit tulevaisuudessa asua puukerrostalossa, vetää puusta tehdyn rotsin päälle, hieroa puurasvaa naamaan tai vaikka juoda puupillillä sahanpurusta väännettyä smoothieta.

Suomen talous on nojannut metsäteollisuuteen pitkään, ja monien visioissa nojaa vastedeskin. Perinteisen puunjalostuksen sijaan puheissa ja ohjelmissa puhutaan tätä nykyä tosin jo tottuneesti biotaloudesta. Ajatus biotaloudesta ei rakennu pelkästään metsien hyödyntämisen varaan, mutta puubiomassa on sen keskeinen raaka-aine. Puusta kaavaillaan fossiilisten materiaalien korvaajaa, ja siitä on ajatus tuottaa enenemässä määrin esimerkiksi tekstiilejäkomposiittirakenteita, kaikenlaisia muovin korvikkeitalääkkeitä  ja jopa ruokaa. Voit siis tulevaisuudessa paitsi asua puukerrostalossa, myös vetää puusta tehdyn rotsin päälle, hieroa puurasvaa naamaan tai vaikka juoda puupillillä sahanpurusta väännettyä smoothieta. Kemiasta se ei jää kiinni.

Monet kaavailluista tuotteista voivat olla hyvinkin arvokkaita. Ajatus jalostusarvon parantamisesta onkin suosittu kautta poliittisen kentän, sillä olisihan se hienoa saada hakatusta ja prosessoidusta puusta isompi hinta, ratkaisuja globaaleihin kestävyysongelmiin ja pitkäaikaisempia hiilivarastoja.

Puulle havitellaan kuitenkin myös ihan toisenlaista käyttöä. Sitä halutaan polttaa. Energiateollisuuden laskelmissa Suomen kaukolämpöjärjestelmät siivotaan päästöistä pitkälti puuta polttamalla, vaikka uutta tutkimustietoa bioenergian käytön lisäämisen ilmasto- ja ympäristöongelmista kasautuu jatkuvasti. Vaikka monessa energiafirmassa ahkeroidaan nyt polttoon perustumattomien lämmitysratkaisujen kanssa, nojaavat esimerkiksi Vantaan Energian ja Fortumin Espoon tuoreet suunnitelmat kivihiilestä luopumisen aikaistamiseksi edelleen isoilta osin puubiomassaan. Sama on tilanne Helenillä Helsingissä.

Yli puolet Suomessa korjatusta puubiomassasta palaa aika lailla suoraan energiaksi.

Biolämpöön liittyviin huoliin vastataan usein toteamalla, ettei Suomessa hakata yhtään puuta energiaksi. Väite on sikäli erikoinen, että itse asiassa energia on suurin puunjalostuksen tuote jo nyt. 56 % Suomessa korjatusta puubiomassasta palaa aika lailla suoraan energiaksi. Tässä on taustalla kaksi asiaa. Ensinnäkin metsien harvennuksista ja eri metsäteollisuuden prosesseista syntyy monenlaista jämää, jotka on perinteisesti ollut kätevä polttaa energiaksi. Toisekseen kuiduttava metsäteollisuus on kehittänyt aikojen saatossa resurssitehokkaita prosesseja, joissa jalostuksen omat jäteliemet tuottavat jalostuksessa vaadittua lämpöä. Näillä lämmöillä lämmitetään myös laitoksia ympäröiviä koteja ja pyöritetään muita teollisuuslaitoksia.

Sivuvirtojen polttaminen kuulostaa järkevältä – mitäpä muutakaan niillä tekisi. Paitsi että ne ovat juuri niitä uusien korkean jalostusasteen puutuotteiden raaka-aineita, ja niistä pitäisi sitten tehdä energian sijaan tavaraa. Jos ja kun puusta tehdään entistä enemmän muuta kuin energiaa, se vatkaa koko suomen energiataloutta uuteen uskoon. Puunpolton varassa lepää neljännes Suomen energiantuotannosta ja korkeat uusiutuvan energian tavoitteensa Suomi on saavuttanut nimenomaan puuta polttamalla. Käytännössä tulevaisuuden biotalous tarvitsee valtavasti uutta vähäpäästöistä energiaa korvaamaan puuta – tai sitten tulevaisuuden biotalous on sitä samaa kuin tänäänkin. Se, että Suomi on voinut puuta polttamalla keikkua uusiutuvan energian tilastojen kärjessä kertoo lähinnä siitä, miten vajaa ja todennäköisesti haitallinen mittari se on, ja että siitä kannattaisi luopua.

Odotukset uusista tuotteista ja kasvavasta energiakäytöstä ovat perusteellisesti ristiriidassa keskenään.

Metsäteollisuuteen liittyvät odotukset uusista tuotteista ja kasvavasta energiakäytöstä ovat siis perusteellisesti ristiriidassa keskenään. Sekin on syytä muistaa, että myös niille vähemmän arvokkaana pidetyille puutuotteille riittää kysyntää. On selvää, etteivät Suomen metsät riitä kaikkeen tähän. Niitä kun tarvitaan kaiken jalostuksen ohella luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja hiilinieluiksi. Niin paljon metsää ei Suomessa voi hakata, että sillä voitaisiin täyttää kaikki edellämainitut haaveet. On siis priorisoitava ja ohjattava toimintaa järkevästi.

Itse muotoilisin onnistuneelle metsäpolitiikalle seuraavanlaiset edellytykset:

  1. Metsien hakkuumäärää ja -käytäntöjä on säänneltävä ilmasto- ja ympäristötieteen asettamien reunaehtojen mukaan. Tämä on luonnollisesti kaikkein tärkein edellytys sille, että metsätalous täällä voi olla kestävää. 
  2. Polttoon perustumattoman lämmitysenergian tuotannon nopeaa lisäämistä on edistettävä verotuksella, tutkimus-,kehitys- ja pilottiinvestoinneilla ja lainsäädännön esteitä purkamalla. Esimerkiksi datakeskuksia, ydinvoimaa ja erilaisia lämpöpumppuja  ja -varastoja voisi hyödyntää nykyistä enemmän ja nopeammin.
  3. Päästövähennyksiä, biotaloutta ja kiertotaloutta käsittelevien tiekarttojen (joita on hallitusohjelmassa mainittu aika liuta) keskinäinen yhteensopivuus erityisesti materiaali- ja energiavirtojen kehityksen osalta on varmistettava.

Kaiken kaikkiaan metsien käytön ohjaamiseen tarvitaan nykyistä strategisempaa otetta. Muuten riskinä on, että politiikkaa tehdään löyhät visiot edellä, metsää kaatuu ja ratkaisujen sijaan saadaan uusia ongelmia.

 

puupelto2

Kävin hiljattain tutustumassa Metsä Groupin Nemus Futurum -demometsään. Suomessa on paljon metsäosaamista: olennaista on hyödyntää sitä maan ja maailman parhaaksi (kuva: Erika Nieminen)

 

ps. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lukea tämä BIOS-tutkimusyksikön paljon perusteellisempi kirjoitus.

 

Toimenpidealoite pienten ydinreaktoreiden hyödyntämisen edistämisestä

Toimitettu Eduskunnan keskuskansliaan 3.10.2019.

Pariisin sopimuksen mukainen ilmastopolitiikka edellyttää kaikkien teollisten ilmastopäästöjen vähentämistä voimakkaasti. Jotta asuntojen ja toimitilojen lämmityksen, teollisten prosessien ja liikenteen tarvitsema lämpö ja sähkö saadaan tuotettua päästöttömästi, on lisättävä merkittävästi päästöttömän energian tuotantokapasiteettia. Biomassan kestävän hyödyntämisen mahdollisuudet energian tuotannossa ovat rajalliset, sillä biomassaa tarvitaan myös kiertotalouden tuotteiden raaka-aineeksi, hiilivarastoksi ja luonnon monimuotoisuuden suojaamiseen. Mahdollisuudet vesivoiman tuotannon lisäämiseksi Suomessa ovat myös rajalliset, joten tarvittava sähkö- ja lämpöenergia on tuotettava pääasiassa aurinko-, tuuli- tai ydinvoimalla. 

Aurinko- ja tuulivoiman haasteiksi nousevat niiden osuuden kasvaessa vaihtelevasta tuotantoprofiilista johtuva kasvava energiavarastojen ja säätövoiman tarve. Ydinvoiman haasteena sen sijaan ovat kasvaneet kustannukset ja vaikeasti hallittavan kokoisiksi kasvaneet projektit.

Pienreaktorit ovat kehitteillä ja valmisteilla olevia ydinvoimaloita, joissa hyödynnetään sarjatuotantoa, huomattavan yksinkertaisia teknisiä ratkaisuja sekä modulaarista rakennetta kustannusten ja turvallisuuden parantamiseksi. Pienreaktorit mahdollistavat myös käyttökohteiden kirjon laajentamisen. Ne tarjoavat teknistaloudellisesti erittäin lupaavan sekä ympäristön ja talouden kannalta kestävän ratkaisun päästöjen vähentämiseksi nopeasti useilla eri toimialoilla. Pienydinvoima tunnetaan myös reaktorien kokoa ja suunnitteluperiaatetta kuvaavalla termillä pienikokoinen modulaarinen reaktori, small modular reactor (SMR).

Pienten ydinvoimaloiden tekninen perusta on hyvin tunnettu, ja pieniä ydinvoimaloita on rakennettu muun muassa sota-alusten ja jäänmurtajien voimanlähteiksi. Nyt käynnissä on uusien kaupallisten voimaloiden kehittäminen ja käyttöönotto. Pienillä ydinvoimaloilla on mahdollista leikata erittäin merkittävästi kaukolämmön ja teollisuuden päästöjä myös Suomessa jo 2020- ja 2030-luvuilla. Kun biomassan käytön rajoitteet huomioidaan, ovat monet näistä päästöistä teknisesti vaikeasti poistettavissa ilman ydinvoimaa tai niin sanottuja power-to-x-ratkaisuja. Nämä teknologiat eivät sulje toisiaan pois, vaan voivat tukea toisiaan ja niiden edistäminen on tärkeää, jotta Suomen ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa. 

Suomen ydinenergialainsäädäntö ja -määräykset muodostavat kuitenkin tällä hetkellä merkittävän hidasteen SMR-teknologian hyödyntämiselle Suomessa.

Ydinenergialaki (YEL) ja ydinenergia-asetus on kirjoitettu pitkälti suurten kevytvesireaktorien ja näillä tapahtuvan sähkön tuottamisen näkökulmasta. Samoin Säteilyturvakeskuksen (STUK) määräykset sekä Säteilyturvakeskuksen ydinturvallisuusohjeet (YVL-ohjeet) on suunniteltu ja kirjoitettu kauas asutuksesta sijoitettavien suurien ja sähköntuotantoon tarkoitettujen kevytvesireaktorien näkökulmasta. Nämä soveltuvat siten heikosti pienten reaktorien ja uusien ydinenergian käyttökohteiden – kuten kaukolämpö ja teollisuuden prosessit – mahdollistamiseen ja edistämiseen. 

Ydinenergia-alan lainsäädäntöä tulee uudistaa siten, että se mahdollistaa pienreaktorien teknisten erityisominaisuuksien huomioimisen, sarjavalmisteisten reaktoreiden luvituksen ja ydinenergian hyödyntämisen uusissa käyttökohteissa. Määräykset tulee päivittää sellaisiksi, että ne huomioivat ja mahdollistavat pienet sarjavalmisteiset ja teknologialtaan uudentyyppiset reaktorit sekä niiden uudet käyttökohteet esimerkiksi kaukolämmön ja teollisuuden prosessilämmön tuotannossa. Jotta pienreaktoreiden sarjatuotannon skaalaedut saadaan täysimääräisesti hyödynnettyä, luvitusta tulisi kehittää lentokoneteollisuuden kaltaiseen tyyppihyväksyntään sen sijaan, että jokainen sarjassa valmistettu pienreaktori joutuisi käymään koko raskaan luvitusprosessin erikseen, kuten nyt on tilanne. Uudistus on syytä valmistella niin, ettei nykyisten ja rakenteilla olevien laitosten toimintaedellytyksiä heikennetä. 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ydinenergialainsäädännön uudistamiseksi niin, että kaupalliset edellytykset sarjatuotettujen, pienten modulaaristen ydinreaktoreiden kehitykseen ja käyttöönottoon Suomessa paranevat merkittävästi nykyisestä.

Heikki Vestman kok

Atte Harjanne vihr

 

Kvartaalikatsaus eduskuntaan ja valtuustoon III/2019

Kokoukset ovat kesällä pitkällä tauolla, työ ei.

Ajanjaksoa heinäkuusta syyskuun loppuun on leimannut tietysti se, että heinäkuu ja elokuu ovat periaatteessa lähes kokonaan taukoa eduskunnan ja valtuuston virallisista kokouksista. Valtuusto kokoontui ensimmäisen kerran elokuun lopulla, eduskunta ja valiokunnat vasta syyskuussa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vuosineljännes olisi mennyt lomaillessa. Kesäkuukaudet ovat erittäin hyvää aikaa perehtyä ja pohtia politiikan sisältöihin hieman syvemmin ja tavata erilaisia sidosryhmiä ja ihmisiä, eivätkä poliittinen päätöksenteko ja keskustelu tietenkään ole täysin tauolla kesälläkään. Varsinaista lomaa vietin silti pari viikkoa.

Heinäkuun puolivälissä kokonainen viikko kului Porissa SuomiAreenassa, josta koetin ottaa mahdollisimman paljon irti. Seitsemän puhujankeikkaa, tusina erillistä tapaamista, puolet tusinat kokkarit, kaksi futismatsia, vierailu Olkiluotoon ja lukematon määrä satunnaisia kohtaamisia tekikin reissusta varsin intensiivisen – ja opettavaisen. Painotin luonnollisesti ilmastoon ja energiaan liittyviä tilaisuuksia ja tapaamisia.

Vaikka olen eduskunnassa helsinkiläisten äänillä, koen että hommani on ajaa koko Suomen etua. Siksi on tärkeää välillä katsoa maailmaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, ja piipahdin elokuussa pienellä rundilla Eurajoella, Raumalla ja Vaasassa, joissa vierailin muun muassa Posivan Onkalossa ja tutustumassa Vaasan energiaklusteriin. Huomiota on tullut myös Suomen rajojen ulkopuolella, kun olen päässyt avaamaan kelojani ydinvoimasta muun muassa Espanjan, Norjan, Itävallan ja Saksan medioille. Näillä jutuilla on väliä juuri nyt, kun EU valmistelee kestävän rahoituksen reunaehtoja ja ydinvoiman asemasta siinä käydään vääntöä – ministerineuvostossa tuli Suomen johdolla erävoitto, mutta vääntö tieteeseen nojaavan ilmastopolitiikan puolesta jatkuu yhtä.

Kuluneelle kolmelle kuukaudelle on osunut myös kaksi IPCC:n erikoisraportin julkistusta. Ensimmäinen käsitteli maa-alueita ja maankäyttöä, toinen meriä ja kryosfääriä. Molempien osalta keskeisten johtopäätösten pitäisi olla kirkkaita: Ilmastonmuutoksen riskit ovat valtavia, ja päästöt on saatava nopeasti laskuun. Tästä muistuttivat myös tuhannet 27.9. ilmastolakkoon Eduskuntatalolle kokoontuneet mielenosoittajat, joille annan täyden tukeni.

Valtuuston ja eduskunnan kokousten osalta tämä on tosiaan se hiljaisin aika vuodesta, mutta tässä joitakin keskeisiä nostoja tapahtuneesta ja päätetystä. Lopussa taas tuttuun tapaan lobbarilista tahoista, joita olen tavannut sitten viime raportoinnin. 

Eduskunta

Edustajantyöni sai elokuussa lisää lihaksia, kun avustajani Olli-Pekka Paasivirta aloitti. Olli-Pekka on erittäin skarppi Turussa oppia ammentanut kauppatieteilijä, jonka talousosaamisesta on vielä valtavasti hyötyä.

Istun eduskunnassa talousvaliokunnassa ja puolustusvaliokunnassa, ja olen varalla maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Tässä vaiheessa on käynyt entistä selvemmäksi, että nämä ovat juuri niitä hommia, joihin halusinkin. Syyskuu on ollut lakiesitysten osalta melko hiljaista, ja sellaisena syksy oletettavasti jatkuukin Suomen EU-puheenjohtajakauden sitoessa ministeriöiden resursseja. Puolustusvaliokunnassa asiaan vaikuttaa sekin, että viime hallituskauden aikana päivitettiin ja säädettiin puolustukseen liittyvää lainsäädäntöä varsin ahkerasti, ja tarvetta on nyt vähemmän. Syyskuu on valiokunnissa vielä paljolti perehtymisluonteista työtä, johon kuuluu tutustusmismatkoja ja laajoja, yleisluontoisia asiantuntijakuulemisia.

Talousvaliokunta vieraili Pariisissa tutustumassa Ranskan talous-, energia- ja työllisyyspolitiikkaan, ja samalla piipahdettiin myös OECD:n pääkonttorilla. Reissusta jäi mieleen ainakin se, että Suomen ja Ranskan väliselle kaupallista ja poliittista yhteistyötä olisi hyvin varaa tiivistää, ja se että OECD:n terveisiin ja vertailevaan dataan soisi törmäävän useammin suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Puolustusvaliokunta suuntasi puolestaan Tukholmaan. Ruotsi onkin erittäin läheinen ja tärkeä puolustuspoliittinen yhteistyökumppani, ja oli todella valaisevaa kuulla johtavilta suomalaisilta ja ruotsalaisilta asiantuntijoilta näkemyksiä turvallisuusympäristön tilasta. 

Yleisesti eduskunnan syksyn merkittävin asia on tietenkin ensi vuoden talousarvio eli budjetti, josta debatoidaan salissa vielä moneen kertaan. Budjetissa laitetaan fyrkkaa moniin hyviin juttuihin, mutta tietysti turpeen polttoon kannustavan verotuen jatkuminen ennallaan harmittaa, samoin kuin se että energiaverotuksen muitakin isompia uudistuksia ja ympäristölle haitallisten yritystukien kunnollista karsimista pitää edelleen odottaa. 

Budjetin käsittely istuntosalissa ei ole varsinaisesti vielä alkanutkaan, mutta tokihan siihen liittyen on väännetty lähes päivittäin, ja myös syyskuun lopulla tullut kokoomuksen välikysymys nivoutuu siihen. Oppositio on tarttunut ärhäkästi erityisesti polttoaineiden veronkorotuksiin ja budjetin vaikutuksiin suomalaisten elinkustannuksiin. Fossiilisten polttoaineiden verojen korottaminen on kuitenkin välttämätön osa siirtymää ekologisempaan liikennejärjestelmään, ja nuo pelotellut vaikutukset ovat tosiasiassa varsin maltillisia. 

Opposition rakentava ja fiksu kritiikki on tietysti todella tervetullutta, paisutteleva ja kärjekäs mouhoaminen taasen lähinnä etäännyttää yleisöä politiikasta. Noin yleisesti tässä vaiheessa on jo käynyt harvinaisen selväksi, että kansanedustajan vaikuttamistyö todellakin tehdään pitkälti ihan muualla kuin täysistunnoissa, joten poissaoloista tai puheenvuorojen määristä uutisointiin kannattaa suhtautua riittävällä kepeydellä.

Budjetin ohella kannattaa muuten kurkata hallituksen lainsäädäntösuunnitelma, josta näkee mitä lakeja syksyn ja kevään aikana on tarkoitus puskea tuutista ulos. Suunnitelmaa selatessa huomaa senkin, että iso osa lainsäädäntötyöstä on itse asiassa melko teknistä päivittämistä, johon ei liity suuria poliittisia intohimoja.

Eräs täysistunnossa ja talousvaliokunnassa syksyllä käsitelty asia on lajissaan ensimmäinen valtion ilmastovuosikertomus. Se on sinänsä ansiokas raportti, mutta se on laadittu aika virkakoneistomaisesti nykyisen ilmastolain kirjainta noudattaen – niinpä se käsittelee vain päästökaupan ulkopuolisia päästöjä ja toimia. Olisi hyvä, jos meillä olisi käytössä kokoava julkaisu, johon päivitettäisiin maan ilmastopolitiikan tavoitteet, tulokset ja johtopäätökset kokonaisuudessaan. Vielä hienompaa olisi, jos meillä olisi koko maan tasolla Hiilineutraali Helsinki -ohjelman tyylinen seurantapalvelu, jossa olisi avattuna päästövähennystoimien logiikka ja eteneminen.

Edustajantöihin liittyvistä lisänakeista yksi päättyi ja toinen alkoi, kun Harvaan asutun maaseudun parlamentaarinen työryhmä sai työnsä päätökseen ja uusi Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukunta aloitti. 

Valtuusto

Valtuusto kokoontui elo-syyskuussa kolmesti. Ehdin näistä kokouksista vain yhteen, mikä oli osin kehnoa tuuria mutta kertonee myös siitä, ettei kansanedustajan ja valtuutetun pestien yhdistäminen ole aina ihan helppoa. 

Elokuun kokouksessa hyväksyttiin muun muassa Siltasaarenportin uusi asemakaava. Ylvan suunnitelma tutkimusta, liiketilaa ja kämppiä yhdistävästä korttelikombosta on ainakin paperilla todella lupaava. 11.9. olikin vuorossa vielä huomattavasti isompaan rakennelmaan liittyvä päätös, kun valtuusto linjasi Garden Helsingin alueen luovutusperiaatteista. Hanke herättää intohimoja puolesta ja vastaan. Itse en ole erityisen tyytyväinen siihen, että hanke päättyi eri käänteiden kautta muotoon, jossa monitoimihallikauppakeskusasuntokompleksi on nousemassa Nordenskiöldinkadulle niin, että vanha jäähalli jää kummallisesti sen kainaloon pystyyn. Erityisen hyvää syytä torpata hanke en silti keksi, kun se yksityisellä rahalla nousee ja tuottaa tiivistä kaupunkia – jos se siis ylipäänsä toteutuu. Sitä tässä ei vielä päätetty.

Syyskuun toinen valtuuston kokous olikin sitten melkoinen #ilmastovaltuusto. Aloitteeni kaupungin lihan ja maidon kulutuksen puolittamisesta vuoteen 2025 mennessä tuli uudelleen käsittelyyn helmikuun palautuksen jälkeen ja kaupunginhallituksen varsin hyvä pohjaesitys meni sukkana läpi pitkän keskustelun päätteeksi. Kaupunki edellyttää nyt toimialojaan toimimaan niin, että tavoite pitää ravitsemuksesta tinkimättä. Päätös on historiallinen, ja kehitys kymmenen vuoden takaisesta kasvisruokakeskustelusta hurjaa. Helsinki on tässä edelläkävijä, jota muut seuraavat. Olennaista on se, että ruuan tuotanto ja kulutus on saatava nykyistä kestävämmälle uralle, ja tämä päätös tukee sitä muutosta. Jostain syystä moni kokee tämän uhkaksi kotimaiselle tuotannolle – itse uskon, että suomalaiset tuottajat ja elintarvikeala voivat olla tässä ratkaisijan roolissa. 

Samassa kokouksessa – jossa en siis itse ollut paikalla – kävi myös ilmi ettei SDP:n valtuustoryhmä tue keskustatunnelin suunnittelun jatkamista. Ymmärrettävä päätös, sillä tähän asti tehty selvitystyö ei mielestäni antanut siihen syytä, vaikka olen koettanut suhtautua ajatukseen avomesti. Tunnelin hintalappu ja haittavaikutukset suhteessa hyötyihin ovat valtavia. Osmo Soininvaara kirjoitti aiheesta kaksi niin hyvää kirjoitusta [1, 2ettei niihin itselläni hirveästi ole lisättävää – lisäksi on hyvä huomata, ettei keskustan vetovoima työntekoalueena ole katoamassa, vaikka silläkin ehdittiin tunnelia perustella.

Tunnelidebatti on nostanut aikamoiset kuohut kaupungin poliittisessa johdossa. Oma toiveeni olisi, että höyryjen tasaannuttua mietittäisiin ihan rauhassa ja ilman tunnelikeskustelun historiallista taakkaa, että mitä ne tärkeimmät nyt tai tulevaisuudessa ratkaisua kaipaavat haasteet kantakaupungin liikennejärjestemässä ovat, ja mitä kustannuksiltaan ja ympäristövaikutuksiltaan parhaat keinot niiden ratkomiseen ovat.

Mitä seuraavaksi?

Syksy jatkuu sekä eduskunnassa että Helsingissä budjettikeskustelun parissa. Niin tärkeitä kuin talousarviot ovatkin, niistä keskustelun yhteydessä on vaikea tehdä merkittäviä rakenteellisia muutoksia tai suunnanmuutoksia. Siksi on tärkeää vaikuttaa poliittisiin reunaehtoihin, keskusteluun ja tilannekuvaan, joiden puitteissa budjetit valmistellaan läpi vuoden ja hyvissä ajoin. 

Tapaamiset

Kuten viimeksiksin, olen listannut tähän ne tahot, joiden kanssa olen erikseen istunut politiikkaan liittyen kuluneen kvartaalin aikana. Nämä ovat tietysti vain osa kaikesta vuorovaikutuksesta erilaisten eturyhmien, lobbarien ja liikkeiden kanssa. Päälle tulee muun muassa mailinvaihtoa, erilaisia seminaareja, kutsutilaisuuksia, kuulemisia ryhmissä ja kokouksissa ja ihan satunnaisia kohtaamisia. Listasta saa kuitenkin  yleiskuvaa lobbaamisen määrästä ja laadusta:

  • Blic
  • Caruna
  • Elinkeinoelämän keskusliitto
  • Energiateollisuus
  • Entretiens Européens
  • Foro Nuclear
  • Fortum
  • Forus
  • Helsingin kaupunki
  • Helsingin Yliopisto
  • Kemianteollisuus 
  • Kreab
  • Latitude 66 Cobalt Oy
  • Mastercard
  • MegaTuuli
  • Metsiensuojelijat
  • Motiva
  • PMI Finland
  • Pohjolan Voima
  • Posiva
  • Rauma Marine Constructions
  • Rosatom
  • Satakunnan kauppakamari
  • SKAL
  • STUK
  • Suomen Kaasuyhdistys ry
  • Tekniikan akateemiset
  • Teknologiateollisuus
  • Teollisuuden Voima
  • Terveystalo
  • Turun Työnantajain Yhdistys 
  • Teollisuuden Voima
  • Uber
  • Ulkopoliittinen instituutti
  • Vaasan kaupunki
  • Vaasan Yliopisto / Innolab
  • Valio
  • VEO
  • WISE-tutkimusprojekti
  • VTT
  • Wärtsilä 

 

espanjablogi1

Kansanedustajana duuni tarjoaa pelipaikan saarnata tärkeistä aiheista, kuten ilmastonmuutoksesta. Tässä kohteena espanjalaiset energia-alan edustajat ja luonnontieteen opettajat (kuva: Laura Escribano)

Ilmasto on hyvä syy lakkoilla

Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii koko talouden mylläämistä tai se myllää kaiken. Lakko on tapa muistuttaa, että politiikka laahaa vielä perässä.

Kansainvälistä ilmastolakkoa vietetään tällä ja ensi viikolla 20. ja 27.9. Suomessa lakkopäivä on jälkimmäinen perjantai. Lakko on jatkoa jo yli vuoden ilmastopolitiikkaa kirittäneelle Greta Thunbergin aloittamalle kansainväliselle koululakkoliikkeelle – koululaiset eivät ole lopettamassa lakkojaan, mutta nyt on aikuisten vuoro osallistua ja osoittaa tukensa.

Tänä päivänä Lakkoilu liittyy yleisimmin työntekijöiden välittömiin vaatimuksiin työnantajia kohtaan. Toki poliittisiakin lakkoja on nähty aika ajoin – myös täällä, ja aivan viime vuosinakin. Mutta onko lakko perusteltu työkalu ilmastonpolitiikassa?

Kun ottaa huomioon ilmastonmuutoksen vakavuuden, ja sen vaatimien toimien mittakaavan ja aikataulun, niin kyllä se on. Ilmastonmuutoksen kanssa ollaan tilanteessa, jossa globaalit päästöt on saatava jyrkkään laskuun nopeasti – vuosien mittakaavassa – ja nettopäästöt on saatava nolliin vuosisadan puolivälin tienoilla. Sen jälkeenkin on ilmakehästä kerättävä hiiltä pois valtavia määriä. Jos tässä onnistutaan, meillä saattaa olla mahdollisuus rajoittaa lämpeneminen 1,5 asteeseen. Jos ei, lämpeneminen tuo mukanaan kasvavia, osin vaikeasti ennakoitavia mutta valtavan vakavia riskejä.

Tällaisessa tilanteessa tarvitaan kahta asiaa, joihin lakko voi purra. Ensinnäkin ilmastonmuutos on edelleen liian monelle päättäjälle toissijainen huoli, jolla ei nähdä juurikaan yhteyttä esimerkiksi politiikan kovana ytimenä pidettyyn talous- tai veropolitiikkaan. Tämä käy tuskaisen selväksi kun kuuntelee keskustelua vaikkapa polttoaineiden verotuksesta eduskunnan täysistunnossa. Lakkoliike muistuttaa, että ilmastopolitiikan pitäisi kulkea mukana kaikessa päätöksenteossa.

Ilmastonmuutos on edelleen liian monelle päättäjälle toissijainen huoli, ja liian moni firma suhtautuu siihen edelleen asiana, jonka hoitaa joku muu.

Toisekseen jokaisen yrityksen ja organisaation pitäisi nyt miettiä asemaansa suhteessa ilmastonmuutokseen ja sen vaatimiin toimiin. Pyöriikö bisnes fossiilienergialla? Onko ydinliiketoiminta tai strategia linjassa sen kanssa, että päästöt pitäisi kääntää laskuun meillä ja maailmalla? Onko ilmastonmuutoksen tuomiin häiriöihin varauduttu? Oman kokemukseni mukaan moni firma suhtautuu ilmastonmuutokseen edelleen abstraktina asiana, jonka hoitaa joku muu, vaikka tietoisuus kasvaakin koko ajan. Tässäkin lakko voi toimia herätteenä.

Kansainvälinen ilmastolakko ei ole mitään hippien näpertelyä, vaan sille on osoittanut tukensa mm. Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC ja iso liuta yksityisiä yrityksiä eri puolella maailmaa. Iso osa toimista tosin on muuta kuin varsinaista lakkoilua. Se voi vaikuttaa idean vesittymiseltä, mutta ei välttämättä ole huono asia, jos toimilla oikeasti saadaan politiikassa ja yrityksissä edellämainittua ilmastoajattelua eteenpäin. Oras Tynkkynen listasi aiemmin nipun tapoja tukea lakkoa Sitran blogissa, eikä maailma ainakaan huonompaan suuntaan mene jos näitä noudattaa.

Poliittinen päätöksenteko on tällä hetkellä ilmastotoimien keskeisin pullonkaula.

Entä olenko itse lakossa ensi viikon perjantaina? En. Poliittinen päätöksenteko on tällä hetkellä ilmastotoimien keskeisin pullonkaula, joten ajatus työnseisauksesta päättäjien kesken on jo siksikin outo. Sen sijaan osallistun Otaniemessä 27.9. Technology for Climate -tapahtumaan, jossa tekniikan osaajat funtsivat omaa osuuttaan välttämättömässä muutoksessa.

Suurta yleislakkoa ilmastopolitiikan puolesta ei siis näillä näkymin vielä nähdä, eikä sellaista toivottavasti tarvitakaan vaan politiikka kääntyy ilman sitäkin. Lupauksia tästä on ainakin jo tehty. Ne vain pitää vielä pitää.

 

 
fridays-for-future-4161573_1920

Turvallinen tulevaisuus ei ole ollenkaan huono syy vetää lakkoliivejä päälle (Kuva: NiklasPntk / Pixabay)

Suomen osallistuminen koulutusoperaatioon Irakissa perusteltua jatkossakin

(Ryhmäpuheenvuoro eduskunnan lähetekeskustelussa 19.9.2019)

On Suomen etu ja osaltaan myös vastuu osallistua turvallisen ja vakaan maailman rakentamiseen. Jo valtiosäännössä todetaan, että osallistumme kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Osana tätä tärkeää tehtävää Suomi on osallistunut Irakissa turvallisuussektorin koulutusyhteistyöhön Yhdysvaltain johtamassa Inherent resolve -operaatiossa, ja nyt keskustelussa on osallistumisen jatkamista ensi vuonna käsittelevä selonteko.

Isisin väkivaltainen kalifaatti nousi kartalle vuonna 2014. Tänä vuonna se menetti viimeisetkin alueensa. Terrorihallinto tuli tiensä päähän, ja hyvä niin. Yli 4200:aa kurdien peshmerga-joukkojen ja Irakin keskushallinnon turvallisuusjoukkojen sotilasta kouluttaneet suomalaiset reserviläiset ja ammattisotilaat ovat antaneet tärkeän panoksensa siihen, että Isis saatiin lyötyä. Tästä työstä on syytä olla ylpeä. Suomalaiset kouluttajat ja suomalainen koulutustapa ovat saaneet hyvää palautetta, ja annettu koulutus on pelastanut ihmishenkiä. Samalla on kerätty arvokasta tietotaitoa ja kokemusta kansallisen puolustuksen käyttöön.

Isisin kalifaatti on siis kukistettu, mutta valitettavasti työtä ja tilausta suomalaiselle kriisinhallintaosaamiselle riittää Irakissa yhä. Isis ei ole kadonnut ja taistelu järjestön ideologiaa vastaan jatkuu, ja turvallisuustilanne on edelleen epävakaa. Vain sitä vakauttamalla voidaan luoda edellytykset yhteiskunnalliselle eheydelle,  talouden normalisoitumiselle ja kestävälle kehitykselle. Isisin nujertaminen muuttaa ja on muuttanut OIR-operaation luonnetta: sotatoimien laannuttua siviiliyhteiskunnan kehityksen tukeminen korostuu sotilaallisen kriisinhallinnan ohella entistä enemmän. Tarjottavalla sotilaallisella koulutuksella on nyt luotava kykyä taistella ja toimia epäsymmetristä, sivullisia uhkaavaa terroria vastaan. Samalla on huomioitava se riski, että yhteisen vihollisen kukistuttua vanhat jännitteet eri väestönryhmien välillä voivat nousta taas pintaan. Tällaisessa ympäristössä on valtavan tärkeää rakentaa luottamusta: luottamusta tulevaisuuteen, luottamusta hallintoon ja luottamusta ihmisten välille. Juuri tässä suomalaisesta yhteiskunnasta ponnistava monipuolinen kriisinhallintaosaaminen ja yhteistyökyky korostuu.

Sotilaallisen kriisinhallinnan yhteydessä on aina muistettava, että se on vain jäävuoren huippu laajan turvallisuuden rakentamisessa. Ilmasto- ja ympäristöpolitiikalla on varmistettava luonnonvarojen riittävyys ja hyödyntämisen rajat, kauppa- ja kehityspolitiikalla reilu ja tasa-arvoinen vaurastuminen, koulutuksella kasvava osaaminen ja vahvoilla kansainvälisillä sopimuksilla vakaa maailma. Vain näin voidaan luoda edellytykset kestävälle kehitykselle ja estää kriisit ja konfliktit ennen kuin ne ehtivät alkaakaan. Jos ja kun kriisejä ja konflikteja silti syntyy, on sotilaallisen voiman ohella muistettava rauhanrakentaminen, humanitaarinen apu ja siviilikriisinhallinnan riittävä resursointi.

Tästä näkökulmasta hallitusohjelmassa mainittu kokonaisvaltainen ylivaalikautinen kriisinhallinnan tavoitelinjaus on erinomainen asia, samoin kuin ovat kunnianhimoiset tavoitteet ilmastojohtajuudesta ja maailmalla kokoaan suuremmasta Suomesta.

Suomi on ollut mukan rakentamassa turvallisempaa Irakia. Yhtenä osoituksena turvallisuustilanteen kehittymisestä Suomen Bagdadin suurlähetystön avaamista valmistellaan paraikaa. Työtä tulevaisuuden eteen riittää silti yhä, ja on perusteltua jatkaa operaatiossa mukana myös ensi vuonna.

WhatsApp Image 2019-09-19 at 17.39.02

Kuva: Jeri Aalto

Greta on oikeassa, vähättelijät väärässä – ja ainoa lääke ilmastoahdistukseen on uskottava ilmastopolitiikka

Tulevaisuutensa puolesta kampanjoivien nuorten vähättely on noloa, halveksuttavaa ja väärin. Oikea reaktio on ryhdistäytyä.

 

Jos globaalit toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi jatkuvat nykyisillä riittämättömillä urillaan, kasvavat tämän päivän lapset ja nuoret moniongelmaiseen maailmaan, jossa vuosikymmeniä jatkunut inhimillinen ja taloudellinen kehitys voi kääntyä jyrkkään laskuun ja luonto on peruuttamattomasti köyhtynyt. Pahimmillaan koko nykyisenkaltainen hyvinvointiyhteiskunta voi romahtaa, kun planeetta ja biosfääri eivät enää kannattele sitä.

Tämä ei ole mikään salaisuus vaan asia, jota tutkijat ovat jankuttaneet päättäjille ja medialle jo ties kuinka kauan, mutta toimien kanssa hidastellaan silti yhä ja vastuuta pallotellaan ympäriinsä jollekulle muulle. Siksi ei olekaan ihme, että fiksut nuoret ovat vetäneet tilanteesta omat johtopäätöksensä, huolestuneet ja marssivat mielenosoituksiin ja koululakkoihin Greta Thunberg kärkihahmonaan. Se ei ole hysteeristä vouhotusta, se on vähintäänkin rationaalista toimintaa. Ei tällaista tarvitse masinoida, olisi ihme jos nuoret eivät heräisi tilanteeseen.

 Erityisesti dissaaminen näyttäisi olevan oikeistokonservatiivisten miesten harrastus.

Koululakkoliikkeen edetessä nuoria on muun muassa neuvottu istuttamaan taimia, käymään kiltisti ja ahkerasti koulunsa, syyllistetty hiilijalanjäljestään, leimattu manipuloiduiksi propagandamannekiineiksi ja noin yleisesti vähätelty. Erityisesti tämä dissaaminen näyttäisi olevan oikeistokonservatiivisten miesten harrastus. Osin sama jengi on myös hieman paradoksaalisesti huolissaan näiden nuorten jaksamisesta. Epäilemättä väsymätön ja näkyvä kampanjointi ilmaston puolesta on raskasta, mutta veikkaan että vähättely ja sen sivuuttaminen, että olet asiaan hyvin perehtynyt, itsenäinen toimija, tekee siitä vielä monta kertaa raskaampaa, eikä suoranainen uhkailu, henkilöön menevä kiusaaminen ja häirintä tuen sijaan sekään varmaan hommaa helpota. Sitä harrastavien aikuisten soisi häpeävän.

Ilmastolakkolaiset saavat täyden tukeni.

Oma suhteeni erilaisiin hyvää tarkoittaviin ilmastoliikkeisiin on välillä vähän hankala. En esimerkiksi sitoutunut olemaan ns. ilmastokiltti kansanedustajaehdokas, sillä osa sinänsä tärkeää tavoitetta ajaneen Hiiilivapaa Suomi -kampanjan vaatimista toimista oli mielestäni kyseenalaisia. Myönteinen suhtautumiseni ydinvoimaan ja geenimanipulaatioon törmäilee joskus ympäristöjärjestöjen kanssa, ja näitä lafkoja välillä kritisoinkin – vaikka samaan aikaan toki arvostan suurta osaa niiden työstä ympäristön ja ilmaston puolesta. 

Ilmastolakkolaiset sen sijaan saavat täyden, varauksettoman tukeni. Ensinnäkin siksi, että he ovat oikeassa ja heillä on tiede ja tuhansien tutkijoiden tuki puolellaan. Sen verran mitä olen itse koululakkolaisten kanssa jutellut, he ovat harvinaisen hyvin perillä siitä miksi ja minkä puolesta toimivat. Toisekseen tuen heitä siksi, että he ovat koululaisia. Heillä on oikeus vaatia turvallista tulevaisuutta, mutta ei heiltä minun asemassani oikeastaan kuulu vaatia mitään. Silti he Greta kärkenään ovat saanet aikaan ehkä enemmän ilmastotietoisuutta, liikehdintää ja poliittista painetta ilmaston puolesta kuin kukaan aiemmin.

Puolentoista asteen polulle on vielä pitkä matka ja enää vähän aikaa.

Tavallaan ymmärrän, jos ilmastolakkolaiset aiheuttavat epämiellyttäviä ja tuskaisia tuntemuksia. Niin pitääkin. Ihailen Gretaa, Atte Ahokasta ja kaikkia itsensä tulevaisuuden puolesta likoon laittavia nuoria. Samaan aikaan tiedostan, että en ole osa tätä liikettä. Olen sen maalitaulu. Päättäjä, jolla on valtaa ja vastuu tehdä politiikkaa, joka luo uskoa tulevaisuuteen.

Siinä ei vielä ole onnistuttu. Puolentoista asteen polulle on vielä pitkä matka ja enää vähän aikaa. Kiitos Greta ja muut nuoret, että muistutatte tästä herkeämättä. 

Jatkakaa niin kauan, kunnes ei enää tarvitse.

 

lakkoilijat

Nämä tyypit tässä tekevät parempaa duunia ilmaston eteen kuin me tuolla sisällä.

Puolustus on pidettävä kunnossa samalla kun rakennetaan laajaa turvallisuutta

Puheenvuoro vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Hämeenlinnassa 28.8.2019

Ihmiseen uskovan optimistinkin on pakko myöntää, että nyt eletään epävakaata aikaa, jossa tulevaisuus näyttää epävarmalta. Aggressiivinen nationalismi ei enää vain nosta päätään, se on pelottava osa arkipäivää politiikan areenoilla. Euroopan Unionia horjutetaan sisältä ja ulkoa, ja Euroopassa jopa soditaan. Voimapolitiikka uhkaa marssia diplomatian yli. Ilmastotoimilla on entistä kovempi kiire samalla kun tiedevastainen oikeistopopulismi heittää hiekkaa ilmastopolitiikan rattaisiin. Moni valtio – myös naapurimme – on haluton ja hidas uusimaan fossiilivientiin perustavaa talouttaan, mikä on väistämättä kestämätöntä ja voi johtaa vakaviin, kasvaviin jännitteisiin.

Tällaisessa maailmassa turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa pitää olla hereillä ja valppaana. Viisailla päätöksillä on ylläpidettävä puitteet Suomen turvaamiseksi, ja tuettava rauhan rakentamista ja sorron, tyrannian ja luonnon tuhoamisen määrätietoista vastustamista. 

Suomalaisen puolustuspolitiikan luonteeseen kuuluvat jatkuvuus, pragmatismi ja parlamentarismi. Nämä ovat erinomaisia lähtökohtia rakentaa tehokasta ja yhteiseksi koettua puolustusta. Perinteiden ei kuitenkaan pidä olla este uusille ajatuksille tai puolustusratkaisujen päivittämiselle vastaamaan tätä päivää.

Sotilaallinen puolustus on aina asetettava laajemman turvallisuuden kontekstiin.

Sotilaallinen puolustus on aina asetettava laajemman turvallisuuden kontekstiin. Ilmastonmuutos, kestämätön maankäyttö, heikko hallinto, syrjintä, köyhyys ja näköalattomuus luovat jänniteitä ja turvattomuutta, joihin aseet eivät auta, vaan on puututtava niiden juurisyihin. Presidentti Trumpille terveisiä – hurrikaanien pommittamisen sijaan pitää lopettaa niiden ruokkiminen hiilipäästöillä.

Suomen puolustuksen kivijalka on korkea maanpuolustustahto. Sen edellytyksenä on, että puolustusratkaisumme nauttii laajaa arvostusta ja hyväksyntää. Tämän päivän nuorille sukupuolittunut asevelvollisuus tuntuu yhä vieraammalta ja vaikeammin perusteltavalta ajatukselta. Ei auta mitään, vaikka me vanhemmat sukupolvet vakuuttelisimme toisillemme järjestelmän erinomaisuutta – jos sen hyväksyttävyys häviää sitä suorittavilta ikäluokilta, koko systeemiltä lähtee pohja. Tätä haastetta taklaamaan päätettiin Säätytalolla perustaa parlamentaarinen komitea selvittämään asevelvollisuusjärjestelmän kehittämistä. 

 Asevelvollisuuden kaltaista insituutiota ei voi muuttaa hetkessä, ja siksi työ on aloitettava ajoissa.

On ensiarvoisen tärkeää, että komitea tekee työnsä tosissaan, perusteellisesti ja ennakkoluulottomasti – asevelvollisuuden kaltaista insituutiota ei voi muuttaa hetkessä, ja siksi työ on aloitettava ajoissa. 

Toimiva, ennakkoluuloton puolustusyhteistyö on Suomen etu.Euroopan unionin puolustusta vaivaa kustannustehottomuus. Toimivalla puolustusyhteistyöllä voidaan paitsi parantaa omaa ja yhteistä puolustuskykyä, myös hillitä puolustusmenojen kasvua, johon sotilasteknologian hinnan nousu asettaa paineita.

Puolustusmäärärahat pitää käyttää fiksusti ja tehokkaasti

Keskeisen puolustuskaluston vanhentuessa olemme tilanteessa, jossa puolustukseen ollaa käyttämässä paljon rahaa – rahaa jota tarvittaisiin kipeästi esimerkiksi päästövähennyksiin ja koulutukseen. Siksi samalla, kun huolehdimme uskottavasta puolustuksesta, meidän onkin huolehdittava, että siihen käytetyt varat käytetään fiksusti ja tehokkaasti, ja että politiikan ytimessä pysyy turvattomuuden syihin puuttuminen, ei sen seurauksiin varautuminen.

Vieraskynä: Ydinvoimaa pitää puolustaa ilmaston takia

(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 23.8.2019.)

Suomi voisi olla EU:ssa esimerkki maasta, jossa ydinvoimaa hyödynnetään uusiutuvan energian rinnalla.

 

Suomi aikoo vahvistaa EU-puheen­johtajakaudellaan Euroopan unionin globaalia ilmasto­johtajuutta. Ilmasto- ja energia­poliittisessa keskustelussa päästöjen vähentäminen ja kestävä kehitys rinnastuvat usein uusiutuvan energian lisäämiseen. Uusiutuvan energian lisääminen on myös EU:n ilmastopolitiikan keskeisiä tavoitteita.

Uusiutuvan energian korostaminen jättää kuitenkin ydinvoiman taka-alalle. Ydinenergia sivuutetaan usein näissä yhteyksissä.

Ydinenergia on nykyisin tärkein vähäpäästöisen sähkön lähde Euroopassa. Euroopan komission viime vuonna julkaisemassa ilmastovisiossa ydinenergian tuotannon oletetaan pysyvän samalla tasolla vielä vuonna 2050.

Jo ydinenergian nykyisen tuotantotason säilyttäminen vaatisi suuria investointeja sekä nykyisiin laitoksiin että uusien rakentamiseen. Silti ydinvoima mainitaan komission visiossa vain ohimennen ilman toimenpide-ehdotuksia. Tähän pitäisi saada muutos valmisteilla olevassa EU:n pitkän aikavälin ilmastostrategiassa, jonka keskeiset elementit on tarkoitus määritellä Suomen puheenjohtajakaudella.

Tutkimusten valossa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin pääseminen edellyttää, että fossiilisten polttoaineiden käyttöä ei lisätä lainkaan, ellei hiiltä saada energian­tuotannossa otettua talteen ja varastoitua. Silti investoinnit fossiiliseen energiantuotantoon jatkuvat.

Täysin uusiutuvasta energiataloudesta on tehty monia mallinnuksia, usein toiveikkain oletuksin energian varastoinnista. Varastointiin ja säätöön liittyvät haasteet kasvavat nopeasti, kun uusiutuvan energiantuotannon osuus lähestyy sataa prosenttia. Kun palettiin otetaan mukaan ydinenergia, ei tarvita valtavia energiavarastoja tai ylimääräistä kapasiteettia säätötarkoituksiin.

Uusiutuvaksi energiaksi luetun biomassan käyttö törmää no­peasti ekologisiin rajoihin ja hiilinielujen tarpeeseen. Jos tuotannoltaan vaihtelevan tuuli- ja aurinkovoiman tasauksessa nojataan fossiiliseen kaasuun, päästöt eivät laske riittävän paljon ja tarpeeksi nopeasti.

Vaikka esimerkiksi tuuli- ja aurinkoenergia ja geoterminen energia ovat erinomaisia tapoja tuottaa energiaa vähin päästöin, uusiutuvan energian osuus koko tuotannosta ei ole ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta oleellinen mittari. Tehokkaampaa olisi keskittyä nimenomaan päästöjen vähentämiseen.

Teknisesti ydinvoiman tuotantoa voitaisiin lisätä nykytasosta. Ydin­energia on toimiva tapa tuottaa luotettavasti sähköä osana monipuolista energiapalettia, ja sovelluksia lämmön tuottamiseen kehitetään.

Ydinjätteet voidaan varastoida turvallisesti, ja ydinjätteen määrä on verraten vähäinen ydinvoiman tuottamiin energiamääriin ja muiden energiamuotojen ympäristö­vaikutuksiin suhteutettuna.

Ydinenergiaa karsastetaan monessa Euroopan maassa, vaikka ydinvoimaloiden ennenaikainen alasajo ja lisärakentamisen estäminen ovat ristiriidassa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kanssa.

EU on parhaillaan valmistelemassa kestävän rahoituksen kriteerejä, joilla pyritään ohjaamaan investointeja päästövähennyksiä suosiviksi. Näillä näkymin kriteerit eivät luokittele ydinenergiaa kestävän kehityksen mukaiseksi ratkaisuksi. Katsoi asiaa sitten terveyden, päästöjen tai biodiversiteetin suojelun kannalta, linjaus on huolestuttava.

Suomessa ydinenergia hyväksytään laajalti, ja myös kiinnostus uudenlaisia pienreaktoreita kohtaan on kasvanut. Suomalaista ydinenergia- ja turvallisuusosaamista arvostetaan myös kansainvälisesti.

Samaan aikaan Suomessa panostetaan muun muassa tuulivoiman, akkuteknologian ja lämpövarastojen kehittämiseen. Suomi voi olla esimerkki maasta, jossa ei sorruta eri tuotantomuotojen vastakkainasettelun vaan tehdään energiapolitiikkaa tavoitteet edellä.

Suomella olisi hyvät lähtökohdat ajaa Euroopassa ilmasto- ja energiapolitiikkaa, jossa ydinvoimaa hyödynnetään uusiutuvan energian rinnalla. Pyrittäessä hiilidioksidipäästöjen nopeaan vähentämiseen on yksinkertaisesti vastuutonta sulkea ydinenergian kaltainen toimiva teknologia ulkopuolelle. Ilmastokriisin edessä ei ole varaa nirsoilla.

Atte Harjanne ja Ville Tulkki

Harjanne on kansanedustaja (vihr). Tulkki on Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkimusryhmän päällikkö, joka koordinoi pienreaktoreiden turvallisuutta tarkastelevaa Elsmor-hanketta.

IPCC muistuttaa, että maa loppuu kesken – kolme suuntaviivaa kestävälle maankäytölle

Maata ei riitä maailmassa ylettömään lihansyöntiin, fossiilit korvaavaan bioenergiaan ja monimuotoisen luonnon suojeluun. Suhtautuminen maankäyttöön kaipaa kestävää suunnanmuutosta.

 

Kannattaa ostaa maata, sitä kun ei enää valmisteta lisää, neuvoi Mark Twain aikanaan. Neuvo palaa mieleen hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n uusinta, ilmastonmuutosta ja maa-alueita käsittelevää erikoisraporttia selatessa. Yli 70 % kaikesta maailman jäättömästä maa-alasta on suoraan jonkinlaisen ihmisen maankäytön vaikutuksessa. Ihmiset käyttävät nyt jo ison siivun – 25-33 % – kaikesta maa-alueilla kasvavasta ravinnosta, kuiduista, puusta ja energiasta. Kaiken tämän rinnalla sekä ihmisten määrä että ihmisten materiaalinen kulutus henkilöä kohden kasvavat edelleen. 

Maa loppuu tällä menolla kesken. Tai oikeastaan on jo monilta osin loppumassa.

Ilmastonäkökulmasta IPCC:n raportin voisi kiteyttää niin, että maankäytön päästöt ovat suuret ja kasvavat, ja kehityksen jatkuessa uhkana on, että tähän asti meitä auttaneet maa-alueiden nielut kutistuvat. Ilmastonmuutoksen haitalliset ja vaaralliset vaikutukset maa-aluella ovat merkittävästi hyötyjä suurempia. Kuten IPCC:n raportit luonteensa vuoksi yleensäkin, myös tämä tuorein raportti on varsin kuivaa ja raskaan teknistä luettavaa. Poliitikkona omat johtopäätökseni siitä ovat kuitenkin aika selkeitä, joskaan eivät varsinaisesti uusia. 

Nostaisin erityisesti kolme suuntaviivaa ohjaamaan päätöksentekoa:

1. Ruuan tuotannon ja kulutuksen on muututtava, ja eläinperäisen ravinnon osuuden on pudottava merkittävästi. Valtaosa kaikista ruuantuotannon ympäristövaikutuksista on peräisin suoraan tai epäsuorasti eläintuotannosta. Sillä, mitä, miten ja missä eläimiä ja kasveja kasvatetaan on tietysti iso merkitys, mutta pääsääntö on yksinkertaisesti täysin kiistaton: kasvisravinto on maan, energian ja veden käytön kannalta valtavasti parempi vaihtoehto. Tieteen ja teknologian vihreät Viite julkaisi aivan vastikään todella kattavan kirjoituksen juuri tästä aiheesta. Suosittelen vahvasti lukemaan, ja toivon että tämä tunteita herätttävä debatti käydään jatkossa faktojen pohjalta eikä mielikuvia kylvämällä.

Bioenergian rajallisuus korostaa tarvetta muille ei-fossiilisille energiaratkaisuille.

2. Bioenergian varaan ei kannata laskea. Bioenergia erityisesti hiilen talteenotolla on ollut useissa päästövähennysmalleissa keskeinen keino tuottaa energiaa päästöttömästi. Tämä IPCC:n raportti tuo kuitenkin entistä selkeämmin esiin sen, että bioenergian käytön lisääminen uhkaa biodiversiteettiä, ruokaturvaa, sopeutumista ja aavikoitumisen ja maaperän kuihtumisen hillintää. Samaa maata ei voi käyttää täysimittaisesti syömiseen, raaka-aineeksi, polttamiseen ja luonnon suojeluun. Teollisen mittakaavan biomassan energiakäyttö onkin fiksua rajoittaa vain ns. aitoihin sivuvirtoihin – siihen osuuteen, josta ei voi käytännössä jalostaa ruokaa tai materiaaleja. Suomessakin kaadetusta metsästä vajaa puolet poltetaan aika lailla suoraan energiaksi. Uudenlaisilla jalostustekniikoilla tuo osuus voidaan pudottaa murto-osaan, mikä olisi hyvä asia sekä Suomen taloudelle että ilmastolle. Se,että bioenergia on uusiutuvaa ei tarkoita että se on automaattisesti hyvä asia. Bioenergian rajallisuuden edessä korostuu tarve muille ei-fossiilisille energiaratkaisuille: tuulta, aurinkoa ja ydinvoimaa tarvitaan aivan valtavasti kaikkea lisää.

Ihmiskunnan jalanjälki planeetalla ei yksinkertaisesti enää mahdu kasvamaan.

3. Laajentumisen tilalle vetäytymistä. Ihmiskunnan jalanjälki planeetalla ei yksinkertaisesti enää mahdu kasvamaan, ja jo nykyinen maankäyttö romuttaa luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemien kykyä sopeutua muuttuvaan ilmastoon. Jälki on siis saatava lasku-uralle. Eläintuotannon ja bioenergian rajoittaminen ovat tässä avainasemassa, mutta maankäyttöä on yleisesti myös tehostettava – kuitenkin niin että tehostaminen tehdään eri tavoitteita (päästöt, biodiversiteetti, maaperän kunto, ruuan ja raaka-aineiden tuotanto) kestävästi tasapainottaen. Biologi E.O. Wilson on ehdottanut, että puolet maapallosta tulisi jättää kokonaan luonnonvaraisille ekosysteemeille ja ihmistoiminnalta rauhaan. Tämä “Half-Earth”-ajatus operoi oikeassa mittakaavassa, mutta ihan puhtaimmillaan sitä tuskin voi tai kannattaa toteuttaa. Valitettavasti ihmiskunta on jo edennyt ilmaston ja planeetan muokkauksessa niin pitkälle, ettei koko pallon puutarhurin roolia voi välttää. Joka tapauksessa luonnolle on annettava mahdollisimman paljon ja huomattavasti nykyistä enemmän tilaa.

Kaupungistuminen on maankäytön näkökulmasta sekä haaste että mahdollisuus. Tiivis kaupunkiasutus on itsessään tehokasta maankäyttöä, ja kaupungistuminen on avainasemassa köyhyyden poistamisessa. Ihmiset myös haluavat kaupunkeihin. Samalla kaupungistuminen ruokkii usein materiaalista kulutusta ja luo luonnolle ahdasta ympäristöä. Kestävä kaupungistuminen onkin siksi ratkaisevan tärkeä suunta tulevaisuudessa. Laajalle levittyvä autokaupunki lienee se huonoin vaihtoehto.

 Elämme nyt “täydessä” maailmassa aiemman “tyhjän” maailman sijaan

IPCC:n raportin tärkein anti on lopulta ehkä se, että se muistuttaa usein abstraktin ilmastokeskustelun keskellä konkreettisesti asuttamamme pallon fyysisistä rajoista. Ekologisen taloustieteen uranuurtaja Herman Daly on aiemmin kuvannut asetelmaa niin, että eksponentiaalisen taloudellisen kasvun myötä elämme nyt “täydessä” maailmassa aiemman “tyhjän” maailman sijaan.

Ihmiskunnan inhimillinen ja taloudellinen kehitys on ollut hieno asia, mutta se ei voi nojautua kasvavaan ympäristön hyödyntämiseen ja kuormittamiseen.

 

 

close-up-country-countryside-field-focus-grass-1423629-pxhere.com

Maa alkaa olla loppu eikä lisää tule. (Kuva: Daniel Spase)