Kvartaalikatsaus eduskuntaan ja valtuustoon II/2020

Kevään edetessä politiikan painopiste vaihtui koronan taltuttamisesta talouden elvytykseen.

Politiikassa loppukevät on usein kiireisintä aikaa. Kesäbreikki tarjoaa luonnollisen deadlinen erilaisille hankkeille ja valmisteluille, ja tavanomaisena vuonna puoluekokousten henkilövalinnat ja linjanvedot osuisivat nekin näihin aikoihin. Nyt kokoukset on siirretty syksyyn, ja tämä kevät muistetaan koronasta. Kiirettä on silti riittänyt, kun valtavan isoja päätöksiä on valmisteltu ja tehty tiiviillä aikataululla taudin tukahduttamiseksi ja talousvaikutusten hillitsemseksi.

Ensimmäiset nykyisen valmiuslainsäädännön mukaiset poikkeusolot alkoivat 16.3. ja päättyivät 16.6. Uudenmaan ja muun Suomen välinen liikenne rajattiin vain välttämättömään 28.3.-15.4. Huhti-kesäkuun aikana päätettiin kolmesta lisätalousarviosta, joissa menoja lisättiin miljardikaupalla. Valtionvarainministeri erosi ja uusi nimitettiin. Keväästä 2020 riittää aineistoa vaikka useampaan opinnäytetyöhön ja se vie varmasti aukeamakaupalla tilaa monista tulevista politiikan muistelmista ja historiikeista. 

Eduskunta

Eduskunta jatkoi kesätaukoon asti poikkeusjärjestelyillä. Talo oli suljettu vierailta, istuntosalissa pidettiin hajurakoa, äänestykset hoidettiin muutama poikkeusta lukuunottamatta 54 edustajan rajoitetulla kokoonpanolla ja käsittelyt rajattiin pääosin koronaan liittyviin tai muuten kiireisiin asioihin. Siksi esimerkiksi kaivoslain uudistamista vaativan Kaivoslaki nyt -kansalaisaloitteen käsittely jäi kesken, vaikka talousvaliokunta ehtikin asiasta varsin kattavan ja tasapainoisen mietinnön jo tuottaa.

Suomi selvisi koronaepidemian ensimmäisestä aallosta paremmin kuin uskalsin maaliskuussa toivoa. Rajoitukset purivat ja ihmiset toimivat vastuullisesti, ja nyt ollaan päästy tilanteeseen, jossa epidemia jatkaa hiipumistaan ja tartuntatapaukset ovat yksittäisiä. Epäilemättä meillä kävin osin tuurikin ja täkäläisen yhteiskunnan väljyys auttoi varmasti sekin. Globaalisti COVID-19-pandemia on kaikkea muuta kuin voitettu, ja riskinä on täälläkin sen uusi nousu. Jos kyky testata, jäljittää ja eristää pidetään kunnossa ja ohjeista pidetään jatkossakin kiinni, ei tuhoisa toinen aalto kuitenkaan ole mikään vääjäämättömyys.

Aika ja jälkiviisaat analyysit kertovat ehkä myöhemmin, miltä osin korona minkäkin päätösten ansioista ja miltä osin niistä huolimatta. Uskon kuitenkin, että tavoitteen päivittäminen pelkästä taudin hidastamisesta sen tukahduttamiseen* oli tämän maan lähihistorian tärkeimpiä ja parhaita valintoja. Vilkaisu rajan yli länteen kertoo, miten pahaksi tilanne olisi täälläkin saattanut mennä. Hybridistrategian muodostaminen ja käytännön toteuttaminen on ollut monien käänteiden prosessi, johon on mahtunut mukaan mm. semanttinen vääntö tukahduttamisen merkityksestä, arvovaltataistelun piirteitä saanut maskidebatti ja edelleen jatkuva keskustelu sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n tuottaman tietopohjan avoimuudesta. Lopputulos onneksi ratkaisee, ja isossa kuvassa koronakevät on ollut täällä tieteeseen pohjaavan, pragmaattisen ja jatkuvasti oppivan päätöksenteon, aktiivisen kansalaiskeskustelun ja toimivan yhteistyön menestystarina. 

Koronaan liittyvän mallinnuksen avoimuudesta päädyimme tekemään Mari Holopaisen kanssa kirjallisen kysymyksen. Kyse ei siis ole THL:n osaamisen tai asiantuntemuksen kyseenalaistamisesta, vaan päätöksenteon ja julkisen tieteen avoimuudesta. Epidemian hallitsemiseksi tehtiin valmiuslain nojalla merkittäviä rajoituksia perusoikeuksiin. Tällaisen päätöksenteon tietopohja on avattava mahdollisimman laajasti. Kuitenkin avaaminen on edennyt tipottain, ja olen yllättynyt STM:n ja THL:n johdon nihkeydestä asiaa kohtaan. Näiden tahojen kiirettä ja kuormitusta ei epäile kukaan. Kuitenkin määrätietoinen avoimuus todennäköisesti keventäisi kuormitusta kun tietoja tarvitsisi erikseen kysellä. Eikä tieteen avoimuus ei heikennä sen laatua vaan parantaa sitä. Siltä osin, kun tietoja julkaistaan, tulisi olla valmius käydä niistä avointa, kriittistä keskustelua. Itseäni ihmetyttivät ns. Hetemäen työryhmän 1. vaiheen raportin yhteydessä julkaistut skenaariot, joissa ns. toista aaltoa ei oikeastaan edes yritetä estää. Näiden skenaaroiden oletukset ovat sittemmin jo vanhentuneet – silti ne ovat edelleen tuorein näiden viranomaisten aiheesta selkeästi julkaisema mallinnustulos.

Jäljityksen tueksi tulevan mobiilisovelluksen lainsäädäntö saatiin kevätkauden viime metreillä kuntoon, ja sovellus pitäisi saada käyttöön kesän päätteeksi. Nopeampikin aikataulu olisi ollut tervetullut, mutta tärkeintä on, että tietoturva ja yksityisyyden suoja ovat varmasti kunnossa.

Talousvaliokunnan jäsenenä itse olin tiiviisti mukana ravintola-alan koronatoimiin liittyvässä päätöksenteossa. Ensin ravintolat suljettiin henkilöstöravintoloita ja take away -annoksia lukuunottamatta huhtikuussa. Merkittävä toimenpide, jonka edellytyksenä nähtiin erillinen hyvitystuki rafla-alalle. Hankalaa asiasta teki se, että itse asiassa ravintoiloiden bisnes sukelsi syvälle jo kauan ennen virallista rajoituspäätöstä, kun ihmiset alkoivat välttämään niissä asiointia tartuntojen välttämiseksi. Moni muukin ala ja yritys kärsi, mutta vastaavaa kohdennettua korvausmekanismia niille ei räätälöity. Ravintolatuen rinnalle luotiinkin kovia kokeneille aloille kohdentuva yleiskustannustuki, jonka haku aukesi aivan vastikään ja jatkuu 31.8. asti. Täydellisen kattavaa, oikein osuvaa ja oikeudenmukaista tukimekanismia on mahdoton luoda, mutta minusta lopullinen paketti oli varsin hyvä. 

Olisin itse tukenut ravintola-alaa alkoholin ulosmyynnin huojennuksilla ja pienpanimoita suoran etämyynnin sallimisella. Nämä jymähtivät sosiaali- ja terveysministeriön vastustukseen, jossa Alkon monopolin suojelu on ehdoton prioriteetti. Monopolin peruste on haittojen vähentäminen, mutta omaan silmään näyttää siltä, että keinosta on muodostunut tarkoitusta tärkeämpi päämäärä – sama koskee myös Veikkausta, jossa ongelmana on myös rakenteellinen riippuvuus monopolin tuotoistga. Toivottavasti seuraavassa hallitusohjelmassa avataan mahdollisuus näiden monopolien kriittiseen tarkasteluun ja asteittaiseen purkamiseen.

Lisätalousarvioissa keskiössä on ollut massiivinen koronaelvytys pitkittyvän taantuman välttämiseksi. Taloustieteilijät ovat melko yksimielisesti sitä mieltä, että tällainen elvytys on nyt tarpeen eikä nuukailla kannata – ja että elvytys on syytä ohjata ympäristön kannalta kestävästi. Kalliimmaksi tulisi, jos talouden poikkeustilaa ei tasoitettaisi ja samalla vauhditettaisi kestävää siirtymää. Velkataakan kasvattaminen miljardeilla toki kuumottaa silti, sillä mahdollisuuksia tällaisiin piristysruiskeisiin on rajatusti joten ne on syytä tehdä hyvin. Mukana elvytysmenoissa on kaikenlaista, mutta varoja laitetaan nyt onneksi kuitenkin suurelta osin siltaamaan talouden koronakuilua ja edistämään kestävää siirtymää panostamalla esimerkiksi raidehankkeisiin ja ilmastorahastoon. Neljännen lisätalousarvion pöytäkirjamerkintä siitä, että seuraavaa budjettia arvioidaan tuoreilla, ja oikein hyvillä, kestävän elvytyksen kriteereillä on erittäin tärkeä ja siitä pitää pitää kiinni.

Historiallisen massiivista elvytystä on tekeillä myös EU-tasolla, jossa puidaan paraikaa komission valmistelevaa 750 miljardin euron elpymisrahastoa.  Riittävä EU-tason elvytys on tärkeää ja kannatettavaa, mutta olen itse tuonut esille sitä, että uudenlaiseen velanottoon nojaavan paketin osana pitäisi tarkemmin määritellä myös sen rahoitus. Lisäksi vihreän elvytyksen ydinvoimavastaisuudesta pitäisi päästä eroon, jotta tärkeät tavoitteet eivät vaarannu. EU:n elvytyspaketti on joka tapauksessa historiallinen, ja sitä on syytä arvioida myös koko unionin toimintakyvyn ja solidaarisuuden nojalta, ei vain omaa saantia ynnäämällä. Suomessa asiasta on noussut myös perustuslaillista vääntöä, ja ideaalimaailmassa tällaista muutosta edeltäisi EU:n perussopimuksen muokkaaminen. EU-oikeuden näkökulmasta elvytys on kuitenkin muodollisesti kunnossa.

Ihan pelkkää koronaa ei tämä kevät toki ole ollut. Teollisuuden vähähiilisyystiekartat valmistuivat tulevan ilmasto- ja energiapolitiikan syötteeksi. Tiekartoissa on kuvattu niitä edellytyksiä ja toimia, joilla eri teollisuuden alat voivat tehdä osansa Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Selkein viesti tiekartoista on se, että päästötöntä energiaa tarvitaan valtavasti lisää, jottei sähkö lopu kesken. Sähköä on sinänsä helppo tehdä lisää. Kestävä biomassa onkin vaikeampi rajoite, ja sen osalta olen huolissani siitä, ettei tiekartoissa ole huomioitu luonnon monimuotoisuutta riittävästi. Ehdotinkin, että Ilmastopaneelin ja Luontopaneelin olisi syytä arvioida tiekartat tieteellisesti. Ministerin vastaus herättää huolta monimuotoisuuden jäämisestä jalkoihin, joten asiassa on syytä olla tarkkana kun tulevia päätöksiä tehdään.

Huhti-kesäkuun aikana tein kirjalliset kysymykset myös valtionhallinnon sähköpostien tunnistamisen parantamisesta  ja aurinkomyrskyihin varautumisesta. Ennen kesätaukoa äänestettiin sitten vielä Juha Mäenpään syytesuojan murtamisesta. Äänestin syytesuojan murtamisen puolesta perustuslakivaliokunnan enemmistön kannan mukaan. Sananvapaus on tärkeä perusarvo, jonka rajoja on aina punnittava todella tarkkaan. Kansanedustajien korostetulle sananvapaudelle on perusteet, mutta puhevapautta ei ole tarkoitettu suojaamaan ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden loukkauksia. Retoriikka vieraslajeista kalskahtaa samalta kuin ne puheet ja tekstit, joilla on yllytetty poliittiseen väkivaltaan ja todella karmeisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Sellainen on syystäkin rajattu sananvapauden ulkopuolelle, eikä sille pitäisi olla sijaa täysistunnossa. Siksikin tämä olisi ollut hyvä saada tuomioistuimeen puitavaksi. Mäenpään syyllisyydestähän rikokseen eduskunta ei siis äänestänyt, se ei ole eduskunnan duuni.

Valtuusto

Myös kaupunkipolitiikan kevät on ollut koronan värittämä. Näkyvin vaikutus on se, että kokoukset on pidetty etänä, ja käsiteltäviä asioita on rajattu. Valtuutettujen aloitteiden käsittely siirrettiiin syksyyn, mikä voi tuolloin näkyä aikamoisena aloitesumana kokouksissa. Huhti-kesäkuussa on kuitenkin kokoustettu kuusi kertaa. 

Suurin osa päätöksistä on jälleen ollut kaavoja ja rakentamista. Huhtikuussa käsiteltiin myös nippu nuorten ja kuntalaisten aloitteita. Nämä aloitteet ovat edelleen melko kankea tapa vaikuttaa, ja esimerkiksi osallistuva budjetointi ja yhteydenotot valtuutettuihin ovat usein fiksumpi ja luontevampi tapa edistää asioita.

Kesäkuussa käsiteltiin kaupungin ympäristöraportti vuodelta 2019. Helsingin päästöt kasvoivat vuoteen 2018 verrattuna kaksi prosenttia, mikä on tietysti täysin väärä suunta. Taustalla on kaukolämmön tuotanto ja hiilen ja kaasun muuttuneet osuudet. Monella muulla osa-alueella päästöjä on saatu pudotettua, mutta niissäkin vauhtia pitäisi kiihdyttää. Luonnon monimuotoisuuden seuranta ja mittaaminen on raportin valossa liian hajanaista, ja teinkin kokouksessa ponnen aiheesta. Samassa kokouksessa käsiteltiin pitkästi myös terveysasemapalveluiden kokeilua, jossa keskustan ja Kannelmäen alueilla kokeillaan saisiko yksityisiä toimijoita hyödyntämällä vetoapua jonojen purkamiseen ja resurssipulaan. Kyseessä ei ole mikään valtava yksityistäminen tai sellaisen junailu, ja tähän kannattaa suhtautua pragmaattisesti. Kollega Kati Juva kirjoitti aiheesta varsin hyvin blogissaan.

Kevään viimeisessä kokouksessa keskusteltiin talousarviosta, josta sitten päätetään syksyn puolella. Korona on iskenyt palveluista elävään kaupunkiin kovaa. Toisaalta toimiva, vetovoimainen ja fiksujen ihmisten asuttama Helsinki on kaupunki, joka voi tällaisesta iskusta nousta nopeastikin. Talousarvion suhteen on tärkeää, ettei kaupungin kasvua ja kestävyyttä tukevia investointeja laiteta jäihin tai hidastella. Talousarvion ohella debatti kävi kiivaana johtamisjärjestelmästä, jonka haasteita tuore arviointikertomus toi esiin. Parantamisen varaa on, ja siihen tarkastuslautakunnan ehdotukset ovat hyvä pohja.

Loppukeväällä tapetilla on ollut myös Lapinlahden sairaala-alueen kohtalo, vaikkei se vielä valtuustoon asti tullutkaan. Alue on hieno, ja ymmärrän sen myymisen ja kehittämisen herättämät huolet. En silti ole erityisen innoissani tilanteesta, jossa kaupunki speksaa ideakilpailun, muttei sitten sitoudu sen tuloksiin. Tilojen väliaikaiskäytön hivuttaminen pysyväksi on sekin ongelmallista koko joustavan väliaikaiskäytön kulttuurille, kuten kollega Hannu Oskala tässä kirjoittaa.

Maakuntavaltuusto

Tänä keväänä maakuntavaltuustokin on ollut poikkeuksellisen merkittävä toimija, kun käsittelyssä on ollut uusi Uudenmaan maakuntakaava. Kertauksena: Nykyinen maakuntavaltuusto muodostuu alueen kuntien valtuutettujen parista nimetyistä maakuntavaltuutetuista, ja maakuntakaava on yksi harvoista siellä tehtävistä isoista poliittisista linjauksista. 

Maakuntakaavan parissa kokoustettiin kesäkuussa kahdesti, mutta valmista ei vielä tullut. Maakuntakaava on nyt määrä hyväksyä elokuussa. Maakuntavaltuusto on harvakseltaan kokoustava elin, jolla ei oikein ole toimivaa kokousrutiinia. Kun se kokoontuu etäyhteyksien yli erittäin laaja-alaisen päätösasian ääreen, ei ole ihmekään, että säädöksi menee.

Maakuntakaavan keskeiset kiistat liittyvät Tallinnan tunnelin linjauksiin, raskaan raideliikenteen varikkoon ja Vartiosaareen. Kaikista näistä ehdittiin jo äänestääkin, vaikka kokousteknisesti asioita ei vielä päätettykään. Tallinnan tunnelin linjaus päätettiin nyt jättää vain Helsingin keskustaan – perusteltu päätös, sillä Espooseen kaavailtu FinEstBay-hanke edellyttäisi toteutuessaan joka tapauksessa isoja paikallisen joukkoliikenteen muutoksia, jotta kapasiteetti riittää.  Raskaan raideliikenteen läntinen varikko on alueen raideliikenteen kehittäisen vaatima välttämättömyys, jota kukaan ei kuitenkaan haluaisi nurkilleen. Nyt se on tulossa Mankki-Luoman alueelle, joka on Väylän teknistaloudellisen selvityksen mukaan paras vaihtoehto. Luonnonarvot huolettavat, ja siksi tein ponnen siitä, että kaikki ympäristöhaittoja lieventävät toimet on syytä toteuttaa. Ponnesta ei vielä ehditty äänestää. 

Kolmas kiistakappale on Vartiosaari, jolle on kaavassa merkitty mahdollisuus taajamatoimintojen kehittämisestä. Tätä vastaan on noussut kansalaisliikehdintää, mutta itse en näe asiassa suurta ongelmaa. Kaavassa Vartiosaari ei ole vain osa taajamatoimintojen kehittämisaluetta – se on myös merkitty kulttuuriympäristönä ja maisemana tärkeäksi ja virkistyskäytön kohdealueeksi. Tarkemmin Vartiosaaren tulevaisuudesta päättää Helsingin valtuusto, enkä itse näe kategorista rakentamisen kieltämistä edes tarkoituksenmukaisena, vaikka ymmärrän hyvin toisenkin kannan. Kynnys arvokkaan luonnonalueen rakentamisessa tulee joka tapauksessa olla todella korkealla, mutta joskus sillä voidaan säästää vielä enemmän arvokasta luontoa toisaalla.

Lopuksi

Nyt edessä on kesätauko. Kaupunginvaltuusto kokoustaa seuraavan kerran elokuun lopussa, eduskunta syyskuun alussa, joskin esimerkiksi valiokuntien ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon seurantaryhmän kokouksia on tässä tauollakin. Myös muita kokouksia ja tapaamisia on läpi kesän, vaikka tahti selvästi hiipuukin. 

Toivottavasti korona pysyy aisoissa meillä ja saadaan hallintaan myös muualla maailmassa, ja syksyllä päästään normaalimpaan rytmiin ja rutiiniin. Koronan selättäminen vapauttaisi kaistaa vielä suurempien haasteiden kohtaamiseen: ilmastonmuutos ja luonnon köyhtyminen eivät ole pysähtyneet, ja vaikuttavia päätöksiä niihin puuttumiksi tarvitaan kiireesti kaikilla tasoilla.

Tapaamiset

Tapaamiset tässä kvartaalissa ovat olleet pääasiassa etäpalavereita tai puhelinkokouksia. Lista samalla saatteella kuin ennenkin: Nämä eivät millään kata kaikkea vuorovaikutusta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia, kuulemisia ryhmissä ja kokouksissa.

  • Ammattiliitto Pro
  • Aseistakieltäytyjäliitto
  • Blic
  • Climate Move
  • FinEstBay Area development
  • Finnwatch
  • Forchem
  • Helsingin yliopisto
  • HUS
  • Kausal Tech
  • Kirkon ulkomaanapu
  • Kraton
  • Manifesto
  • NEA Nuclear Energy Agency
  • Nordic Development Fund
  • Rakennusteollisuus
  • SAK
  • Sinebrychoff
  • Sitra
  • Tupakkateollisuusliitto ry
  • Vake

 

kesäblogikuva_v2

Hyvää kesää!

Muokkasin tätä kohtaa hieman. Epidemian alkupuolella painotettu hidastaminen ei nähdäkseni ollut niinkään vaihtoehto tukahduttamiselle ja nimenomaan voimakkaat hidastustoimet johtivat siihen, että tartunnat saatiin lasku-uralle. Tarkentuminen tai päivittäminen lienee siksi vaihtamista kuvaavampi termi tavoitteen osalta. Varsinaista “Ruotsin malliahan” täällä ei missään vaiheessa toteutettu.

Mistä hilloa EU:n purkkiin?

Euroopan unionin kunnianhimoinen elvytyspaketti nojaa siihen, että unionille keksitään uusia tulonlähteitä. Samalla voidaan edistää talouden kestävää kehitystä.

EU-komissio esittää koronataantuman elvytykseen ja kestävään siirtymään uudenlaista 750 miljardin euron elvytysrahastoa vuosille 2021-2024. Tämä “Next Generation EU” -paketti on paitsi iso, myös periaatteellisesti merkittävä, sillä ajatuksena on, että EU rahoittaisi paketin lainalla. Unionin perussopimuksessa lähtökohta on, että EU:n budjetti on tasapainossa, ja ajatusta lainarahoitteisuudesta on karsastettu. 

Euroopan yhteiselle ja mittakaavaltaan riittävälle elvytykselle on kuitenkin selkeä tarve, eikä EU:n budjetti nykyisellään riitä haasteeseen millään. Tästä seuraavaa velanoton probleemaa on komission ehdotuksessa huomioitu sillä, että tarkoitus on vahvistaa jatkossa myös tulopuolta uusilla tulonlähteillä. EU-slangissa puhutaan “omista varoista”.

Nykyisellään EU rahoittaa toimintansa bruttokansantuloon pohjalta jyvitetyistä jäsenmaksuista, tulleista ja sokerimaksuista EU:n ulkopuoliselle tuonnille (tämä sokerihomma tosin päättyi 2018), unionille tilitettävästä arvonlisävero-osuudesta ja muista sekalaisista tuloista, joihin lukeutuvat verot EU:n henkilöstön palkoista, sakot ja  vuokratulot ja muut vastaavat. Budjetista reilu kaksi kolmasosaa tulee jäsenmaksuista, tulleista ja ALV-osuudesta kummastakin tulee 12-15 prosenttia ja muutama loppuprosentti koostuu sitten muista tuloista, joita ei tarkalleen ottaen lasketa näihin “omiin varoihin”. Osuudet elävät vuosittain, ja kaikissa kerättävissä tuloissa on erilaisia korjauskertoimia ja tarkennuksia, joiden tarkka täysi hahmottaminen ja ymmärtäminen vaatinee jonkinasteisen oman tutkintonsa. EU:n omille varoille on nykyisellään myös asetettu katto eivätkä ne saa ylittää 1,2 prosenttia koko EU:n bruttokansantulosta.

Jotta elpymiseen lasku saadaan kuitattua, tarvitaan uusia rahahanoja.

Jotta elpymiseen otettu, varsin perusteltu velka saadaan kuitattua, tarvitaan näiden tulojen ohelle siis uusia rahahanoja. Jo olemassa oleviin tulonlähteisiin on komissiossa kaavailtu päivityksiä ja selkeytyksiä, jotka nostaisivat tuloja parinkymmenen miljardin verran, mutta se ei vielä riitä. Paras vaihtoehto olisi tietysti tunnistaa sellaisia veroja ja maksuja, jotka paitsi tuottaisivat riittävästi, myös ohjaisivat Euroopan ja maailman kehitystä vähäpäästöiseen, ekologisesti kestävään ja tasa-arvoiseen suuntaan – kuitenkin niin, etteivät ne näivetä taloutta, ole helposti kierrettävissä tai kannusta siirtämään tekemisiä unionin ulkopuolelle.

Ilmasto- ja ympäristöpohjaiset tulot

Ilmaston näkökulmasta päästöpohjainen ratkaisu olisi tietysti ilmeisen perusteltu. EU:n tärkein ilmastopoliittinen työkalu on päästökauppa, jonka tulot jyvitetään tällä hetkellä jäsenmaille. Olisi oikeastaan loogista, että tulot ohjattaisiin unionille. Koko päästökaupan tulojen kokoluokka on noin 15 miljardia vuodessa. Komissiossa asiaa on valmisteltu niin, että jatkossa viidennes päästökaupan tuloista kerättäisiin EU:lle. Tämän haaste on se, että tämä tulo on suoraan jäsenmaiden nykyisistä budjeteista pois. 

Kokonaan uudenlainen tulonlähde olisivat hiilitullit EU:n ulkopuolisille tuotteille tai hiilivero päästökauppaa täydentämään. Hiilitullien avulla EU voisi huolehtia siitä, että sen omat ilmastotavoitteet eivät heikennä eurooppalaisten tuotteiden asemaa sisämarkkinoilla ja vivuttaa esimerkiksi Kiinaa vähentämään päästöjään. Idea on hyvä, mutta verkottuneessa maailmantaloudessa käytännössä mutkikas, ja huolena on, että paljon koneita ja laitteita vievä – ja siten teräksestä riippuvainen Suomi – kärsisi. Hiilitullien osalta suosittu ajatus onkin, että ne ovat parempi pelote kuin pysyvä keino. Hiilitulleilla kerättävien tulojen haarukka riippuu paljon yksityiskohdista, mutta mittakaava voisi olla kymmeniä miljardeja.

Eurooppalainen hiilivero voisi olla tehokas väline dekarbonisaatioon kannustamiseen ja päästökaupan ulkopuolisiin päästöihin tarttumiseen, mutta sitä olisi todennäköisesti tarpeen paikata reilun siirtymän mekanismeilla. Verossa olisi myös sovittamista nykyisiin kansallisiin ratkaisuihin.

Koko talouden kattavien päästöpohjaisten maksujen ohella keskustelussa ja osin valmistelussa on ollut erilaisia tarkemmin rajattuja maksuja. Komissio on valmistellut muoviveroa, joka kohdistusisi kierrättämättömään muovipakkausjätteeseen, ja arvoinut että sillä voisi kerätä 6,6 miljardia euroa vuodessa. Muovivero kuulostaa hyvältä ja oikeutetulta, mutta sen tarkan toteutuksen suhteen on oltava tarkkana. Muovinkäyttö pakkauksissa ei ole yksiselitteisesti paha tai huono asia, ja sen fiksulla käytöllä voidaan vähentää hävikkiä ja säästää materiaalia. Tärkeää on huomioida sekin, ettei biomassa muovin raaka-aineena tee yleispätevästi muovista ekologisesti kestävämpää.

Ympäristökuormaan pohjautuvien verojen ongelma on se, että erityisesti hiilipäästöjen osalta tavoitteena on ajaa päästöjä nopeasti alas ja lopulta nollaan.

Lentovero on toinen vaihtoehto kohdennetummaksi toimeksi. Euroopan sisäinen lentoliikenne on jo päästökaupan piirissä, mutta lentokoneet tuuttavat päästöt ylemmäs ilmakehään ja lentoliikenne nauttii suotuisaa verokohtelua, joten lisätoimia on helppo perustella. Päästöpohjainen lentoverotus olisi Euroopan tasolla kilpailunäkökulmasta kansallista parempi, mikä sekin puoltaa EU-tason instrumenttia. Lentoveroista voisi EU:n kassaan kilahtaa 4-5 miljardia vuodessa.

Ympäristökuormaan pohjautuvien verojen ja maksujen ongelma on tietysti se, että erityisesti hiilipäästöjen osalta tavoitteena on ajaa päästöjä nopeasti alas ja lopulta nollaan. Näin ollen ne eivät ole pitkällä aikavälillä fiskaalisesti kestäviä, kun verotettava toiminta toivottavasti vähenee jatkuvasti. Elpymisrahaston osalta toki on – ainakin periaatteessa – väliaikaisesta rahoituksen tarpeesta, joten hyvin aikataulutettuna tämä vähenevä kertymä ei välttämättä ole ongelma.

Euroopan komissio muuten julkaisi tässä koronan varjossa uuden biodiversiteettistrategian, jossa on erinomaisia tavoitteita. Strategiassa muun muassa linjataan, että vähintään 30 prosenttia EU:n maa-alueista ja 30 prosenttia merialueista olisi suojeltava. Tätä tavoitetta tukeva EU-tason verotus olisi tutkimisen arvoinen asia. Voisiko esimerkiksi jäsenmaiden maankäyttöön kohdistaa veron

Muut verot

Ympäristölle haitallinen toiminta ei tietenkään ole ainut mahdollinen tulonlähde. Yritysverotus ei ole pysynyt perässä digitalisaation ja alustatalouskehityksen edetessä, ja ongelma ylittää rajat. Eurooppalaista digiveroa ollaan jo valmisteltukin niin, että se kohdistuisi verkkomainontaan, verkkokaupan välitysalustoihin ja käyttäjädatan myyntiin ja rajautuisi suuryrityksiin. Rajat ylittävän digitaalisen liiketoiminnan verotuksen päivitykselle on tarve joka tapauksessa, vaikkei mitään koronapakettia olisikaan.

Rajat ylittävän digitaalisen liiketoiminnan verotuksen päivitykselle on tarve joka tapauksessa.

Uudessa tilanteessa nostaa päätään myös vuosituhannen vaihteen globalisaatiokritiikkojen suosima Tobinin vero, eli valuutansiirtovero – tai laajemmin tulkittuna finanssitransaktioihin yleisesti kohdistettu vero. Tällaisella verolla olisi tarkoitus vähentää spekulointia ja volatiliteettia finanssimarkkinoilla, vakauttaa talousjärjestelmää ja parantaa voittojen ja riskien jakautumisen oikeudenmukaisuutta. Vastustajat näkevät, että hyödyt jäisivät vähäisiksi, sääntely johtaisi lähinnä sen kiertämiseen ja talouden tehokkuus ja kyky sopeutua muutoksiin kärsisi. EU:ssa finanssitransaktioveroa on valmisteltu jo kymmenisen vuotta halukkaiden maiden parissa, ja arviot tuloista ovat kymmenien miljardien luokkaa. Suhtaudun ainakin itse varsin avoimesti tällaisten finanssiverojen kehittämiseen, mutta vaikutusten arvioiminen on kaukana yksinkertaisesta.

Myös omaisuusveroa, tuloveroa ja veroa säästöille on ehdotettu osaksi ratkaisua. Yksityiskohdista riippuen nämä voisivat olla ihan kannatettaviakin ratkaisuja, mutta EU:lla ei käsittääkseni ole valmiita rakenteita laajaan henkilöverotukseen, ja jäsenmaissakin verohallinto lienee vaihtelevaa. Verotettavat suureet pitäisi siis jollain tapaa koostaa jäsenmaatasolle, ja se tuskin on aivan yksinkertaista.

Yksi verotuksen kohde voisi olla myös puolustusteollisuus. EU-maiden puolustukseen käyttämä summa on samaa mittaluokkaa kuin Kiinan ja Venäjän kulutus yhteensä. Vaikka suora vertailu on vaikeaa, on varsin selvää, ettei Euroopan puolustusta voi ainakaan erityisen kustannustehokkaaksi väittää. Osin syynä on kansallinen kotiinpäin vetäminen puolustusteollisuudessa ja haluttomuus etsiä synergioita tosissaan. Vuonna 2013 europarlamentin tutkimuspalvelu EPRS arvioi, että tämä “eurooppalaisuuden puute” maksaa EU:ssa 26 miljardia euroa vuodessa. Tähän voisi puuttua maltillisella puolustusverolla, joka kohdistuisi Euroopan tasolla päällekkäisiin ratkaisuihin. Riskinä on tietysti kansallisen tai Euroopan tason puolustuksen suorituskyvyn heikentäminen, johon ei tässä ajassa ole varaa, eli tämäkään asia ei ole yksioikoinen.

Lopuksi

Eurooppalaista suuren mittakaavan elvytystä tarvitaan, ja käytännössä se vaatii jonkinlaista velkaa. Tämän velan paikkaamiseksi tarvitaan unionille uusia tulonlähteitä. Selkeä ajatus maksumekanismista ja -aikataulusta vahvistaisi ymmärtääkseni myös EU-lainanoton juridista pohjaa. 

Pitkällä aikavälillä ja suurempia omia varoja EU:lle hankittaessa voi tulla eteen tarve perussopimusten päivittämiselle.

Tästä näkökulmasta on harmillista, ettei uusien tulonlähteiden suunnittelussa ole päästy vielä kovin pitkälle, vaan komission esitykset ovat pääasiassa asteittaisia parannuksia ja muutoksia nykytilaan. EU:n uudet tulonläheet ovat joka tapauksessa poliittisesti pitkässä puussa jo senkin takia, että ne vaativat jäsenmaiden yksimielistä päätöstä, joten tässä olisin kaivannut komissiolta rohkeampaa otetta. Toki merkittävien muutosten osalta on paikallaan punnita mahtuvatko ne nykyisen EU:n perussopimuksen raameihin. Komission nyt ehdottamat omien varojen hankkimiseen liittyvät hankkeet ovat ainakin komission varapuheenjohtajan mukaan perussopimusten mukaisia.  Pitkällä aikavälillä ja suurempia omia varoja EU:lle hankittaessa perussopimusten päivittäminen voi kuitenkin tulla eteen.

Vahva EU tarvitsee kestävän tulopohjan, ja oikein toteutettuna tulojen kerääminen voi itsessään ohjata Eurooppaa ja koko maailmaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämmälle polulle. Parhaat kohteet EU-verotukselle olisivat sellaisia, jotka tukisivat näitä tavoitteita, osuisivat ongelmiin, joihin kansallisesti on vaikea puuttua, olisivat alueellisesti oikeudenmukaisia ja noudattaisivat mahdollisimman hyvin EU:n toimivaltajakoa. Samalla kun puolin ja toisin perustellaan tai kauhistellaan velkaelvytystä, olisi paikallaan keskustella enemmän myös siitä, miten EU:n rahoitusta olisi tarpeen kehittää.

 

euroverokarhu

Euroverokarhu tähyilee sopivia kohteita. Kestävä ja riittävä tulopohja on osa EU:n toimintakykyä, joten EU-verotusta kannattaa arvioida avoimin mielin.

 

Koronaa on vaikeaa tukahduttaa kokonaan, mutta tuhoisa toinen aalto ei ole väistämätön mörkö

Korona kannattaa pyrkiä tukahduttamaan, ja tähän mennessä kerätyt opit ovat avuksi, jos se palaa takaisin. Taudin hallinnassa on joka tapauksessa luovittava polulla, jolla epidemia pysyy hanskassa ja rajoitustoimien haitat siedettävinä.

Pitääkö korona tukahduttaa vai voiko sitä vain hidastaa? Keskustelu Suomen koronastrategian tavoitteista on käynyt viime viikot vilkkaana. Politiikan avainlukuihin on päästöjen, talouskasvun ja julkisen velan rinnalle noussut tartuttavuusluku R0. R0 tunnetusti kertoo sen, kuinka monta uutta tapausta keskimääräinen taudinkantaja tartuttaa. Näin ollen se, kummalla puolella ykköstä se on, ratkaisee leviääkö epidemia eksponentiaalisesti vai tukahtuuko se ajan mittaan. 

Suomessa tartuttavuusluku on painunut alle yhteen jo hyvän aikaa sitten. Sairaalahoidossa olevien määrä on ollut laskusuunnassa huhtikuun puolivälin paikkeilta, ja nyt ollaan palattu jo maaliskuun lopun lukemiin. Myös testeissä havaitut tartunnat ovat olleet laskussa. Jos koronaepidemia mielletään aaltoina, onnistuttiin täällä näillä näkymin ensimmäinen aalto murtamaan. 

Vain häviävän pieni osuus suomalaisista on sairastanut koronan. Populaationa olemme edelleen haavoittuvia.

Pandemia jatkaa kuitenkin laukkaansa maailmassa, joten taudin uhkaa ei täällä ole taputeltu, vaikka se kevään päätteeksi olisikin painettu alas ja osissa maata käytännössä tukahdutettu. Vasta-ainetesteistä tähän mennessä kertyneen tiedon perusteella vain häviävän pieni osuus suomalaisista on sairastanut koronan, joten populaationa olemme edelleen haavoittuvia. 

Huoli toisesta aallosta on siis varsin aiheellinen, ja sitä on pitänyt esillä myös johtava terveysviranomainen THL. Toisen aallon riski korostuukin THL:n skenaarioissa, joihin nojattiin myös valtioneuvoston nimeämän asiantuntijaryhmän Exit- ja jälleenrakennustyöryhmän arvioissa eli ns. Hetemän raportissa, ja joista myös esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoi näkyvästi. Näissä mallilaskelmissa toinen aalto puskee voimalla päälle erityisesti tilanteessa, jossa taudin leviämistä ensin onnistutaan kaikkein tehokkaimmin hillitsemään. Pelkästään niiden perusteella voisikin päätellä, että taudin leviämiselle kannattaa antaa tilaa.

Ennen tällaista johtopäätöstä on kuitenkin tärkeää katsoa mitä skenaariot ovat syöneet. Epidemian teknisten yksityiskohtien sijaan mielenkiinto kohdistuu politiikan mallintamiseen näissä käppyröissä. THL:n malliskenaariot on rakennettu niin, että niissä on kolme vaihetta: tämänhetkinen poikkeusjakso, seuraavien rajoitusten jakso ja rajoitukseton jakso. Erilaisia skenaarioita on sitten muodostettu sitten sen mukaan, kuinka tehokkaasti nykyiset ja edessä olevat löyhemmät rajoitukset purevat tartuttavuuslukuun ja kuinka kauan löyhemmät rajoitukset ovat päällä. (Lisäksi tärkeitä parametreja ovat sairastaneiden osuus väestöstä alkutilanteessa, vakavien tapausten osuus tartunnoista ja kuolleisuus, mutta niillä ei tästä logiikkaa avatessa ole niin suurta merkitystä). 

koronaskenu

Kuva 1: Yksi THL:n malliskenaarioista auki pureskeltuna. (Alkuperäinen kuva: THL).

Yllä olevassa kuvassa (Kuva 1) on esimerkkiskenaario, jossa oletuksena R0 tällä hetkellä on 1, ja rajoitusten löystyessä nousee arvoon 1,1. Näitä löysempiä rajoituksia jatketaan 120 päivää eli reippaasti kesän yli. Tämän jälkeen rajoitukset poistuvat, R0 palaa alkuasentoonsa 2,4 ja sitten alkaakin tulla raatoja kun epidemiahuippu täräyttää hoitokapasiteetista yli. Parametrit vaihtuvat, mutta kaikkien malliskenaarioiden rakenne on tämä sama: Lopulta rajoitukset poistetaan ja tartuttavuus nousee oletetun perustartuttavuusluvun tasolle.

Tällainen skenaario voi toimia varoituksena, mutta politiikan ja yhteiskunnan kannalta se nojaa melko erikoiseen lähtökohtaan. Käytännössä tällaisen toteutuminen vaatisi, että rajoituksia ei eräänä kauniina päivänä vain purettaisi: myös testaamis- ja jäljityskapasiteeti ajettaisiin alas alkuvuoden tasolle ja ihmiset pakotettaisiin käyttäytymään kuin tautia ei olisi. 

Tukahduttamisen epäonnistuminen ei näissä skenaarioissa ole mallinnuksen tulos vaan sisään rakennettu oletus.

Hallituksen linjana on seurata rajoitustoimien purkamisen vaikutuksia, nostaa testaus- ja jäljityskapasiteettia ja päivittää toimintalinjaa uuden tiedon valossa. Merkittävä osa nyt nähdystä tartuttavuuden laskusta ei todennäköisesti ole suoraa seurausta virallisista rajoituksista vaan siitä, että ihmiset ja yritykset ovat itse päättäneet toimia tartuntoja vältellen. Vaikka ote ajan mittaan lipsuisi, on vaikea uskoa,että väestö ja firmat laajasti koko koronan unohtaisivat, tai ettei rajoitustoimia käynnistettäisi uudelleen – ja toivottavasti ajan mittaan opimme koko ajan paremmin, mikä erilaisten toimien todellinen vaikuttavuus tartuttavuuteen on. Tukahduttamisen epäonnistuminen ei siis näissä skenaarioissa ole niinkään mallinnuksen tulos vaan sisään rakennettu oletus. Jotta tällainen toinen aalto toteutuisi, pitäisi viruksen käyttäytymisen muuttua hurjasti, tai sitten nyt nähty tartuntojen putoaminen onkin arveltua enemmän kausivaihtelun eikä omien toimiemme ansiota.

Tämä ei tarkoita, että THL:n laskelmat olisivat vääriä tai huonoja, saati sitten, että THL olisi väärässä tai epäluotettava. Vaikken epidemologiasta tiedä juuri mitään, on kokemukseni tutkijana ja päättäjänä ilmasto- ja energiapolitiikan parissa opettanut, että sopivasti muttei liikaa yksinkertaistavien mallien tekeminen, ja aivan erityisesti niiden tulosten viestiminen on todella vaikeaa. Koronan osalta korostuu vielä se, että tautiin ja sen leviämiseen liittyy vielä valtavasti epävarmaa tietoa. Käsittääkseni THL tekee monenlaista mallinnusta, tässä kommentoin vain tätä edellä mainituissa yhteyksissä esillä ollutta skenaariopakettia.

Koronan toinen aalto ei siis ole väistämätön ja väittämätön mörkö, vaan päätöksenteossa huomioitava ja jatkuvasti arvioitava riski todennäköisesti niin kauan, kuin rokote on joskus käytössä. Näin ollen se ei itsessään tarkoita, etteikö taudin tukahduttamista kannattaisi yrittää. Uskon, että se on oikea ja tarpeellinen tavoite. Joukko suomalaisia tutkijoita on myös listannut kattavasti lääketieteellisiä, oikeudellisia ja taloudellisia perusteita tukahduttamiselle.

Myös hallitus pyrkii tukahduttamaan tautia, ja tätä työtä THL tukee, vaikka tukahduttamisen haasteita onkin tuonut ilmi. Se, ettei tavoitteeksi ole naulattu tiettyä R0-lukua, on oikeastaan ihan fiksu ja perusteltu linja edelleen epävarmassa tilanteessa. Kokonaisharkinta on tärkeää, ja sitä havainnollistaa ns. Vihriälän raportissakin kuvattu “Baldwinin kehikko” (ks. kuva 2), jonka mukaan politiikkaa ohjaavat samaan aikaan epidemian vaatima rajoitusten taso ja yhteiskunnan kyky sietää rajoitteita. Kumpikaan ei ole staattinen, joten jatkuva arviointi ja tietopohjan päivittäminen on tietysti välttämätöntä. 

baldwin

Kuva 2: “Baldwinin kehikko”. Politiikassa pitäisi luovia punaisen ja vihreän välissä. (Alkuperäinen kuva: Vihriälä ym., 2020. Alkuperäinen lähde: Baldwin, 2020.)

Päätöksenteon kannalta kipeimmin tarvittaisiin nyt tietoa siitä, mikä eri rajoituskeinojen todellinen teho on, jotta niiden hyötyjä suhteessa kustannuksiin voidaan arvioida. Tällaista tietoa on vaikea kerätä tilanteessa, jossa eri keinoja on käytössä paljon päällekkäin. Se näyttäisi kuitenkin selvältä, että kattava testaaminen, jäljittäminen ja eristäminen ovat joka tapauksessa avainasemassa. Jos sillä ja valikoimalla suhteellisen siedettäviä muita keinoja (esim. maskit, turvavälit ja suurimpien joukkotapahtumien rajoittaminen) saadaan taudin leviäminen estettyä, niin tulevaisuus näyttää jo suhteellisen valoisalta. Jos ei, niin vaikeaa on.

Kipeimmin tarvitaan nyt tietoa siitä, mikä eri rajoituskeinojen todellinen teho suhteessa kustannuksiin on.

Minulla on kova luotto sekä hallitukseen että maan terveysviranomaisiin. Samalla toivotan niiden toimintaa täydentävät, sparraavat ja haastavat rakentavat, hyvin perustellut puheenvuorot lämpimästi tervetulleiksi*. Kriittinen, avoin ja analyyttinen keskustelu samalla kun tietoa kertyy koko ajan lisää on paras pohja päätöksenteolle. Toimien tarkentamisen ja suunnanmuutosten pitää myös olla mahdollisia. On tärkeää välttää se, että koronapolitiikasta muodostuisi arvovaltakamppailu, eikä sellaista kannata ruokkia mistään suunnasta.

 

 

 

 

* Sen sijaan kaikki te erilaisen huuhaan, huuruilun ja valetiedon puuhaajat – teitä ei kaivattu ennen tätä kriisiäkään ja vielä vähemmän nyt sen aikana.

Huomisen huoltovarmuuden on oltava kestävällä pohjalla

Koronakriisi on herättänyt arviomaan huoltovarmuuden tilaa. Kestävän kehityksen jarruttaminen huoltovarmuuden nimissä vie kuitenkin ojasta allikkoon, eikä huoltovarmuutta kannata rakentaa fossiilienergian varaan.

Kriisejä ei voi välttää kokonaan, mutta hyvällä varautumisella ne sattuvat vähemmän. Kykyyn kestää kriisejä vaikuttaa moni seikka, joista osa on luonteeltaan aineettomia, kuten luottamus tai harjoittelu, ja osa hyvinkin aineellisia kuten se, että ruokaa ja energiaa riittää. Keskeinen käsite varautumisessa on huoltovarmuus, eli se että yhteiskunnan kriittiset toiminnot pyörivät ja erityisesti väestön, talouden ja maanpuolustuksen välttämättömät perustarpeet voidaan täyttää erilaisista häiriötiloista huolimatta. 

Suomen huoltovarmuus on ollut viime aikoina tapetilla koronakriisin aiheuttaman suojatarvikepulan myötä. Suomen huoltovarmuusjärjestelyitä pidetään usein esimerkillisinä ja suomalainen kokonaisturvallisuuden malli ja kylmän sodan jälkeenkin jatkettu systemaattinen ja kattava huoltovarmuustyö on poikkeuksellista. Silti tämän kriisin osoittamien puutteiden myötä on noussut pohdintaa siitä, millaisissa kantimissa maan huoltovarmuus lopulta on. Tuoreimpana ulostulona puolustusministeri Antti Kaikkonen esitti hiljattain, että huoltovarmuusjärjestelmän tila tulisi kartoittaa monialaisella stressitestauksella, joka kattaisi kaikenlaiset poikkeustilanteet katovuosista luonnonkatastrofeihin ja energiakriiseihin.

Puolustusministerin ajatus on perusteltu. Kriisi on aina oppimisen paikka, ja kaikista valmiista suunnitelmista huolimatta korona on tuonut mukanaan yllätyksiä. Olen tutustunut jonkin verran Suomen huoltovarmuuteen sekä aiemmassa työssäni tutkijana että nyt kansanedustajana. En muista, että terveydenhuollon suojavarusteiden riittävyys tai maatalouden riippuvuus ulkomaisista kausityöntekijöistä – joihin nyt on havahduttu – olisivat näissä yhteyksissä nousseet koskaan esiin. 

 Tässä kriisissä kattava digitaalisaatio on ennen kaikkea parantanut häiriönsietokykyä.

Digitalisoituneen yhteiskunnan haavoittuvuus häiriöille sen sijaan on ollut tyypillisesti jaettu huomio. Kuitenkin tässä kriisissä kattava digitalisaatio on ennen kaikkea parantanut häiriönsietokykyä: Juuri sähköisten ratkaisujen ja tiedonsiirron varassa suuri osa työelämästä ja opetuksesta on voinut jatkua rajoitustoimista huolimatta. Tämä tietysti korostaa riippuvuutta tietotekniikasta ja tiedonsiirrosta entisestään.

Huoltovarmuustyö ei juuri näy normioloissa, ja sen noustessa pintaan huomio keskittyy helposti puutteisiin – onnistuminen kun on parhaimmillaan huomaamatonta. Maskihärväyksen varjossa moni asia on varautumisessa ja kriisiin vastaamisessa sujunut epäilemättä hyvin. Huoltovarmuuskeskuksen osoittelu sormella ei sekään kannata, sillä koko järjestelmä perustuu kaikkien viranomaisten ja yksityisen sektorin yhteistyöhön, ei siihen että keskus varautuisi itsekseen kaikkeen kattavasti.

Jos ja kun huoltovarmuusjärjestelmää nyt kuitenkin arvoidaan, on ehkä tärkein ohjenuora se, että arviointi pitää tehdä tulevaisuuden eikä vain tämän hetken vaatimusten perusteella. 

Huoltovarmuutta ohjaava lainsäädäntö ja tavoitteet korostavat perustuotantoa, materiaalista varautumista ja kriittistä infrastruktuuria. Se on perusteltua, sillä myös palveluista elävä luova digitaloutemme hyytyy nopeasti ilman ruokaa ja energiaa. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että sekä elintarvike- että energiantuotantomme on saatava ekologisesti kestävälle pohjalle. Mikäli ilmastonmuutosta ja lajikatoa ei saada jarrutettua siedettävälle tasolle, edessä on käytännössä varmasti erittäin vakavia järjestelmätason kriisejä. Niihin voi ja pitää varautua, mutta ennen kaikkea ne täytyisi estää.

Huoltovarmuus ei voi rakentua fossiilienergian, kestämättömän maankäytön ja biodiversiteetin kapenemisen varaan.

Huoltovarmuuden varjolla ei siksi saa luoda kestävää kehitystä estävää polkuriippuvuutta. Esimerkiksi turpeen määrittäminen huoltovarmuudelle tärkeäksi polttoaineeksi voi johtaa siihen, että turvetuotantoa ja -käyttöä pidetään huoltovarmuuden varjolla yllä enemmän ja pidempään kuin olisi perusteltua. Sama pätee tietysti myös esimerkiksi maatalouteen ja liikenteeseen. Hiilestä, öljystä ja turpeesta luopumista ja maatalouden kehittämistä on vastustettu huoltovarmuuteen vedoten. Totta onkin, ettei kestävä siirtymä ei saa vaarantaa huoltovarmuutta. Huoltovarmuus ei kuitenkaan saa estää kestävää siirtymää. Huomisen huoltovarmuus ei ole syytä rakentua fossiilienergian, kestämättömän maankäytön ja biodiversiteetin kapenemisen varaan* jos ja kun pystymme pyörittämään yhteiskuntaamme menestyksekkäästi niitä ilmankin.

Kansainvälisyys voi myös parantaa huoltovarmuutta, kun yhteydet ja keskinäinen luottamus ovat olemassa ja kunnossa.

Kotimaisuuden korostaminen huoltovarmuuden nimissä on ymmärrettävää, mutta voi johtaa myös harhaan. Kotimaisuuden näkökulmasta esimerkiksi puupohjaisen bioenergian voisi kuvitella olevan perusteltu ratkaisu. Tosiasiassa löyhän energiasisältönsä takia puupolttoaineen varastoiminen on työlästä, eikä sitä riitä ylen määrin poltettavaksi jos mielimme sitä myös jalostaa. Ydinvoimalat sitä vastoin ovat tuontipolttoaineen varassa, mutta polttoainetta on helppo varastoida vuosiksi eteenpäin. Kumpi näistä sitten on huoltovarmempaa voimaa? Noin yleisesti äärimmilleen optimoituja globaaleja tuotantoketjuja lienee paikallaan arvioida kriittisesti, mutta kansainvälisyys voi myös parantaa huoltovarmuutta, kun yhteydet ja keskinäinen luottamus ovat olemassa ja kunnossa. Ihan kaikkea täällä ei voida itse tuottaa.

Huoltovarmuus ei ole vain ruokaa, energiaa ja muuta varastoitavaa tai ylläpidettävää tuotantoa. Se on myös osaamista, yhteyksiä ja luottamusta, ja myös näiden osalta huoltovarmuuden arvionnissa tulee huomioida tulevaisuus ja hiilivapaan, ekologisesti kestävän hyvinvointiyhteiskunnan edellytykset. 

Sekin on hyvä pitää mielessä, ettei kriiseihin varautumista ole syytä laskea vain ennakkoon suunniteltujen varmuusvarastojen ja -kapasiteetin mukaan, vaan myös yhteiskunnan yleisestä resilienssistä on pidettävä huolta. Se voi vaatia näennäisen tehottomuuden ja diversiteetin puolustamista ja vaalimista, niin vaikeaa ja kiittämätöntä kuin se joskus onkin.

 

varasto

Huoltovarmuus ei ole pelkkiä varastoja ja tuotantokapasiteettia. Se on myös osaamista ja yhteyksiä.

 

* Viimesyksyinen pamflettimme “Suomen on varauduttava ilmastokriisiin – 6 ohjetta sitkeän ja vähähiilisen yhteiskunnan rakentamiseen“ porautuu tähän problematiikkaan tarkemmin.

Politiikkaa koronan aikaan

Julkaistu Helsingin Vihreiden blogissa 21.4.2020

Jo toista kuukautta kestävä koronarajoitusten poikkeusarki on muodostumassa varsinaiseksi sukupolvikokemukseksi. Poikkeusolot ovat näkyneet myös politiikassa. Nopeasti eskaloitunut epidemiatilanne on edellyttänyt nopeaa päätöksentekoa periaatteellisesti hyvinkin merkittävistä asioista, ja fyysisten kokoontumisten rajoittamiseksi on etsitty uusia tapoja kokoustaa.

Demokratian kannalta tällainen poikkeustilanne tarkoittaa tarkkaa tasapainoilua. On tyypillistä – ja oikeastaan varsin hienoa – että vakavan uhan edessä puolueiden välinen yhteistyö tiivistyy ja huomio keskittyy uhan torjumiseen. Tällainen henkinen yhdentyminen itsessään korostaa johdossa olevien päättäjien asemaa. Samalla käyttöön otetut poikkeukselliset keinot, kuten valmiuslaki, keskittävät valtaa ihan käytännössä. Se on välttämätöntä kriisijohtamisen mahdollistamiseksi, mutta sen suhteen on oltava hyvin tarkkana, ja huolehdittava että valtaa keskitetään vain välttämättömässä määrin, ja väliaikaisesti.

On huolehdittava että valtaa keskitetään vain välttämättömässä määrin, ja väliaikaisesti.

Päättäjät eivät ole immuuneja viruksille, joten epidemian torjunta näkyy myös politiikkojen työn järjestelyissä. Kaikki ylimääräiset tilaisuudet ja joukkokokoontumiset on peruttu tai siirretty verkkoon, mutta päätöskokouksia on välttämätöntä pitää.

Helsingissä kaupunginvaltuusto kokoontuu nyt osittain etäyhteyksien yli. Ensimmäisen kokouksen perusteella homma toimii sangen hyvin, ja tarjoaa uuden kerroksen päätöksenteon läpinäkyvyyteen, kun kaupunkilaiset saattavat seurata kotioloistaan videon yli osallistuvia valtuutettuja. Itse kokoustin vaatekomerosta käsin.

Eduskunnassa asiantuntijoita kuullaan valiokunnissa nyt pääasiassa etäyhteyden yli ja eduskuntaryhmätkin pitävät kokouksensa suurelta osin etänä. Valtiosääntö ei ainakaan vielä veny eduskunnan ja sen valiokuntien etäkokouksiin, joten käyttöön on täytynyt ottaa toisenlaisia varotoimenpiteitä. Valiokunnat kokoontuvat suuremmissa huoneissa turvavälien takaamiseksi, ja täysistunnossa tavoitteena on, että paikalla olisi vain noin neljännes edustajista. Kun järjestely koskee myös äänestyksiä, vaatii se tietysti vahvaa luottamusta eri eduskuntaryhmien välillän oikeastaan aika hieno osoitus eduskunnan kulttuurista ja toimintakyvystä, että järjestely on saatu toimimaan.

Teknologian näkökulmasta korona osui otolliseen aikaan. Yhtä nopea harppaus etäkokouksiin olisi ollut paljon isompi haaste vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Vaikka odotan itse paluuta naamatusten työskentelyyn innolla, voidaan tästä pakon edessä digitalisoinnista varmasti ottaa monenlaista oppia myös jatkuvaan käyttöön.

Tärkeintä on se, että suomalainen demokratia toimii myös poikkeusoloissa.

Koronaepidemia on tuonut päätöksentekoon haasteita ja hauskojakin piirteitä. Kaupunginvaltuutettu saattaa nyt äänestää kissa sylissä ja kansanedustaja linjata komerosta käsin. Tärkeintä on kuitenkin se, että suomalainen demokratia toimii myös poikkeusoloissa.

Vihreä elvytysraha ei saa virrata fossiilitalouteen

Julkaistu Kauppalehdessä 27.4.2020

Koronaepidemia on valtava isku taloudelle. Akuuttia shokkia paikkaavien päätösten ohella tarvitaan elvyttävää politiikkaa, jolla huolehditaan siitä, ettei väliaikaisesta kriisistä seuraa pysyvää kurjuutta.

On tärkeää elvyttää taloutta niin, että samalla hillitään ilmastonmuutosta ja suojellaan luonnon monimuotoisuutta. Ilman tällaista ekologista jälleenrakennusta edessä on sarja pahempia kriisejä ja kroonisia häiriötiloja, kun monien elinkeinojen edellytykset heikkenevät tai pahimmillaan romahtavat eri puolilla maailmaa.

On tärkeää elvyttää taloutta niin, että samalla hillitään ilmastonmuutosta ja suojellaan luonnon monimuotoisuutta.

Suomen kehykset kestävälle elvytykselle muodostaa osaltaan Euroopan unioni, jonka uuden vihreän kehityksen ohjelman on määrä ohjata koko maanosa kestävälle polulle. Koronakriisi voi viivästyttää ohjelman valmistelua, mutta tarve voimakkaalle talouselvytykselle enemmänkin korostaa sen merkitystä kuin vähentää sitä.

Vihreän kehityksen ohjelman keskeisenä ajatuksena on ohjata julkiset ja yksityiset investoinnit kohti vähähiilistä ja kestävää kehitystä. Erityisesti yksityisen rahan osalta tätä tavoitetta tukemaan on valmisteltu erillistä kriteeristöä, jonka perusteella rahoituksen kohteet voidaan katsoa kestävän kehityksen mukaisiksi. Tätä niin kutsuttua taksonomiaa määrittelevä loppuraportti julkaistiin vastikään maaliskuussa.

Raportti linjaa tarkat tekniset kriteerit kestäville hankkeille. Ajatus on, että niiden pitää edistää jotain kestävän kehityksen mukaista tavoitetta, eivätkä ne saa estää sitä jonkin toisen tavoitteen kannalta. Näitä tavoitteita ovat esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintä ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen, kiertotalouden edistäminen ja luonnon monimuotoisuuden suojelu.

Ydinvoima on rajattu ulos heikoin perustein, vaikka se tarjoaisi merkittäviä mahdollisuuksia päästövähennyksiin.

Tällainen kriteeristö on ajatuksena perusteltu ja kannatettava. Nykymuodossaan tarkennettu taksonomia vaarantaa kuitenkin omat tavoitteensa. Esimerkiksi ydinvoima on rajattu ulos heikoin perustein, vaikka se tarjoaisi merkittäviä mahdollisuuksia päästövähennyksiin.

 Ydinvoimavastaisuus ei ole ainoa ongelma. Sähköntuotannolle on kriteeristössä määritelty päästörajat, joiden mukaan alle 100 g / kWh hiilipäästöjä aiheuttavan tuotannon katsotaan edistävän ilmastonmuutoksen hillintää, kun taas vasta yli 262 g / kWh päästöillä sen katsotaan merkittävästi haittaavan ilmastonmuutoksen hillintää.

Vaikka näitä rajoja on määrä kiristää jatkossa, ovat ne huomattavan korkeita verrattuna jo käsillä oleviin ratkaisuihin. Esimerkiksi Ranskan ja Ruotsin sähköntuotanto on jo reippaasti kriteereitä puhtaampaa, ja Suomessakin sähkön keskimääräiset päästöt ovat tänä vuonna olleet 80 gramman luokkaa. Leudosta talvesta ja koronasta huolimatta se kertoo paljon.

Kriteeristö heijasteleekin eräiden jäsenmaiden ajamaa linjaa, jossa ydinvoimasta luovutaan ja aurinko- ja tuulivoimaan perustuvaa energiajärjestelmää täydennetään kasvavalla fossiilisen kaasun ja biomassan poltolla.

Kriteeristö heijasteleekin eräiden jäsenmaiden ajamaa linjaa, jossa ydinvoimasta luovutaan ja aurinko- ja tuulivoimaan perustuvaa energiajärjestelmää täydennetään kasvavalla fossiilisen kaasun ja biomassan poltolla. Tällainen vähentäisi päästöjä liian vähän ja hitaasti, vaarantaisi biodiversiteettitavoitteet, vaikeuttaisi korkeamman jalostusasteen biotalousinvestointeja ja heikentäisi Euroopan energiaturvallisuutta.

Oikea ratkaisu on lisätä kaikkea vähäpäästöistä tuotantoa nopeasti ja siirtyä polttamisen jälkeiseen aikaan synteettisiä polttoaineita ja tarkkaan rajattua bioenergian hyödyntämistä lukuun ottamatta. Tämä on muodostumassa energiapolitiikan linjaksi Suomessa nykyisen hallitusohjelman puitteissa. Suomen näkökulmasta taksonomiasta uhkaakin tulla katastrofi.

Suomalainen elinkeinoelämä ja finanssiala ovat viime vuosina nostaneet hienosti profiiliaan ilmasto- ja vastuullisuuskysymyksissä, ja sitoutuneet selkeästi Pariisin ilmastosopimuksen mukaiseen tavoitteeseen rajata lämpeneminen 1,5 asteeseen. Korkean tason tavoitteet ovat tärkeitä, mutta on oltava tarkkana myös sen suhteen, mitä niihin liittyvien toimien konepellin alta löytyy.

Nyt EU on linjaamassa sääntelyä, joka pahimmillaan vaarantaa suomalaisen teollisuuden vähähiilisyyssuunnitelmat ja estää finanssialaa kantamasta ilmastovastuutaan tutkitun tiedon pohjalta. On tärkeää vaikuttaa sen puolesta, että näin ei käy, vaan käyttöön saadaan aidosti kestävä kriteeristö.

Sovelluspohjaista koronavirusseurantaa on syytä edistää

(Julkaistu Helsingin Sanomissa 20.4.2020)

Perusoikeuksien kunnioittaminen on ehdoton edellytys seurantasovelluksille.

Professorit Kaarina Nikunen ja Annamari Vänskä kirjoittivat (HS Vieraskynä 18.4.), ettei sovelluspohjainen koronavirusseuranta saa murtaa tietosuojaa tai vaarantaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa. Kirjoittajien viesti on tärkeä ja yhtenäinen Euroopan komission linjausten kanssa.

Perusoikeuksien kunnioittaminen on ehdoton edellytys seurantasovelluksille. Samalla on tärkeä ymmärtää, ettei se ole este niiden käytölle. Tällainen altistuksia jäljittävä sovellus on teknisesti ja oikeudellisesti mahdollista toteuttaa perusoikeuksia kunnioittaen

Toimivakaan sovellus ei itsestään taita epidemiaa. Se on työkalu, joka yhdessä laajan testauksen kanssa voi auttaa korvaamaan nykyisiä laajoja rajoituksia asteittain kohdennetummilla toimilla ja tukea strategiaa, joka perustuu tartuntojen minimoimiseen.

Tällainen strategia on todennäköisesti pelkkää epidemia-aallon hidastamista huomattavasti parempi sekä terveyden että talouden näkökulmasta. Sovelluspohjaista seurantaa on edistettävä viipymättä.
Atte Harjanne
Kansanedustaja (vihr.), Helsinki

Kvartaalikatsaus eduskuntaan ja valtuustoon I/2020

COVID-19 tuli ja muutti kaiken. Lainsäädäntötyö jatkuu silti koronan varjossa.

On vuosikymmeniä, jolloin mitään ei tapahdu, ja on viikkoja, jolloin tapahtuu vuosikymmenien edestä”, totesi kuulemma Lenin aikanaan. Nyt on eletty näitä jälkimmäisiä, ja asiaa olisi muutaman sadan sivun mittaiseen kvartaalikatsaukseen. Tässä kuitenkin tiivis yritys raapaista viime aikojen poliittista elämää omalta osaltani.

Vuoden – ja vuosikymmenen – ensimmäinen neljännes on ollut dramaattista aikaa. Poliittinen elämä heräili tuttuun tapaan loppiaisen jälkeen ja helmikuun ajan politiikan arki soljui vielä koko lailla totutusti, vaikka koronan eteneminen nosti jo huolta. Maaliskuussa räjähtäen kasvanut pandemia ylti tännekin, ja 16.3. alkaen Suomi on ollut virallisesti poikkeusoloissa. Koronan tuplaisku terveyteen ja talouteen tulee vaikuttamaan kaikkeen ympärillämme vielä pitkään, ja siitä kannattaa kerätä opit talteen

Osallistuin itse 232. Valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille 20.1.-12.2. Päättäjiä ja vaikuttajia yhteiskunnan eri aloilta yhteen keräävällä kurssilla syvennytään Suomen kokonaisturvallisuuteen, ja keskeisenä osana sitä on valmiuslain sisällön ja soveltamisen pohtiminen. Oman kurssini ajoitus oli valitettavan osuva. Reilu kuukausi kurssin päättymisen jälkeen valmiuslaki otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön. 

Maanpuolustuskursseilla on arvostettu maine, ja kurssi olikin erinomainen kokonaisuus mahtavassa seurassa. Suomalainen kokonaisturvallisuusajattelun varaan rakentuva varautuminen antaa hyvät eväät toimia kriisitilanteissa, ja siitä on eittämättä ollut jo nyt valtavasti hyötyä koronaan vastatessa. Kaikki ei silti tietenkään ole mennyt virheettömästi putkeen, eikä sellaista voisi odottaakaan. Erittäin nopeasti eskaloituva, vaikeasti rajattavissa oleva pandeamia, jossa yksittäisen asiantuntijaviranomaisen ja hallinnonalan rooli nousee aivan kriittiseksi, on tuonut mukanaan monia haasteita, joita ei ole välttämättä osattu ennakoida ja harjoitella. Vauhdissa on kuitenkin viisastuttu, kovia päätöksiä on saatu tehtyä ja suomalaiset ovat osoittaneet hienoa sisua ja luovuutta vastatessaan kriisin tuomiin vaikeuksiin. 

Poikkeustilanne muistuttaa, ettei vaaleissa valita mielipiteitä, vaan päättäjiä.

Poikkeustilanne muistuttaa siitäkin, ettei vaaleissa valita mielipiteitä, vaan päättäjiä. Edustuksellisessa demokratiassa kansa valitsee parhaaksi kokemansa puolueet ja ihmiset kantamaan vastuuta. Vaalien alla keskustelu usein pyörii yksittäisten, melko tarkkaan rajattujen, asiakysymysten ympärillä. Se on ymmärrettävää ja monesti ihan perusteltua, mutta kuten nyt näemme, saattavat olosuhteet muuttua vaalien välillä aivan toisenlaisiksi. Marinin hallitus on onneksi näyttänyt tähän mennessä hienosti kykynsä tehdä päätöksiä ja kantaa vastuuta – ja eduskunnassa vallitsee yhteinen, rakentava ja ratkaisukeskeinen tahtotila kriisiin vastaamisessa.

Kriisi ei tietenkään ole vielä läheskään ohi, joten lopullisia arvosanoja on vielä aika aikaista jakaa.

Eduskunta

Korona näkyy eduskuntatyössä monin tavoin. Mitään reissuja ei luonnollisesti ole, talon ulkopuoliset – ja isoilta osin sisäisetkin – tapaamiset hoidetaan lankoja pitkin ja istuntosalikin pyritään pitämään väljänä. Viime viikkoina suuri osa päätöksenteosta on luonnollisesti liittynyt koronaepidemian ja sen talousvaikutusten rajoittamiseen. Eduskunnan roolina on ollut punnita ja arvioida hallituksen esityksiä. Aikataulupaine on kova ja päivät ovat olleet pitkiä, koska tällainen tilanne vaatii nopeaa ja ennakoivaa päätöksentekoa. 

Kiireessäkään ei eduskunnan keskeistä roolia voi oikeusvaltiossa ohittaa tai hutiloida.

Kiireessäkään ei eduskunnan keskeistä roolia voi oikeusvaltiossa ohittaa tai hutiloida, ja nähdäkseni hallituksen ja eduskunnan yhteistyö on tässä pelittänyt pääsääntöisesti hyvin. Lehtijutuista on saattanut välillä välittyä kuva eduskunnasta kriittisenä jarruna toimille, mutta tässä on kyse enemmänkin hallituksen ja eduskunnan erilaisista näkökulmista. Eduskunta ja sen valiokunnat ovat kannattaneet hallituksen ennakoivia ja laajoja rajaustoimia ja nopeaa talouselvytystä johdonmukaisesti.

Alkuun koronakeskusteluissa painottuivat nopeat rajoitustoimet terveyden turvaamiseksi. Sen jälkeen keskustelussa polttopisteessä on ollut talouden kuilun siltaaminen, ja tällä viikolla keskustelu ns. exit-strategiasta on kiihtynyt. Se epäilemättä jatkuu vielä, ja kun polku hahmottuu selkeämmin, korostunee keskustelussa pidemmän aikavälin talouden korjaamisen luonne ja keinot. On keskeisen tärkeää, että tätä jälleenrakennusta tehdään ekologisesti kestävästi ja vähähiilistä siirtymää kiihdyttäen – muuten käsillämme on jatkuva sarja vielä pahempia kriisejä.

Olen itse koettanut pysyä koronatilanteesta ja sen vaatimista toimista kärryillä tutkimustietoa kahlaamalla ja tutkijoita jututtamalla. Olen saanut hurjan määrän erilaisia yhteydenottoja – kiitos niistä – ja koettanut parhaani mukaan yhdistää hyviä ideoita ja parasta tietoa ja tilannekuvaa oikeisiin ihmisiin. Tästä maasta löytyy valtavasti osaamista, luovuutta, tahtoa ja kykyä selättää epidemia, ja niin myös tehdään. 

Tästä maasta löytyy valtavasti osaamista, luovuutta, tahtoa ja kykyä selättää epidemia, ja niin myös tehdään.

Oma käsitykseni on, että tästä päästään ulos pitämällä riittävät rajoitukset voimassa samalla kun kehitetään ja mobilisoidaan testaus- ja seurantakäytäntöjä ja kapasiteettia. Mobiilisovelluspohjainen taudinkantajien ja altistuneiden seuraaminen on nähdäkseni keskeinen tekninen edellytys sille, että massarajoituksista päästään tarkennetumpaan kontrolliin. Työ tällaisen eteen on Suomessakin jo aloittettu, kuten Helsingin Sanomat 5.4. kirjoittaaMitä hitaammin ja vähemmän tauti  leviää ennen kuin tarkemman seurannan ja rajoittamisen tekniset ja lakitekniset edellytykset ovat kasassa, sen parempi. Jokaisella on edelleen suuri vastuu tästä omassa elämässään.

Eduskunta on tietysti muutakin kuin koronaa.  Talousvaliokunta ehti piipahtaa Brysselissä Euroopan komission vieraana hieman ennen kuin korona laittoi vierailut pannaan, ja  valiokunta onkin käsitellyt ahkerasti EU:n toimia kestävän siirtymän ja päästövähennysten rahoitukseen. Nostin itse kirjallisella kysymyksellä esiin huolen siitä, että EU on kategorisesti sulkemassa ydinvoiman kestävän rahoituksen ulkopuolelle. Tämä on tieteen vastaista ja ainoastaan kaasulobbarien intressien mukaista, eikä sitä voi hyväksyä.

Toisen kirjallisen kysymyksen tein autojen biopolttoaineisiin liittyen. Sähköistyminen on pidemmän päälle tärkein polku liikenteen vähäpäästöisyyteen, mutta siirtymävaiheessa kestäviin raaka-ainevirtoihin perustuvien biopolttoaineiden rooli korostuu. Siksi sekoitevelvoitteen ja konversiosäädösten pitäisi tukea siirtymää nykyistä fiksummin ja kustannustehokkaammin.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan saralla on käynnissä kaksi merkittävää prosessia, joissa olen mukana. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko kuvaa jaetun käsityksen maailman tilasta ja suunnasta ja linjaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa seuraaviksi vuosiksi. Asevelvollisuuden kehittämistä pohtiva parlamentaarinen komitean tavoitteena on kehittää systeemiä niin, että korkean maanpuolustustahdon pysyy yllä  ja yhdenvertaisuus paranee. UTP-selonteon seurantaryhmässä olen jäsen, asevelvollisuuskomiteassa varajäsen. Kummankin työn aikataulut ovat toki olleet koronan takia myllerryksissä, mutta etenevät kyllä.

Koronaan varautuminen on näkynyt myös oman nakkilistani pitenemisenä. Valiokuntien varajäseniä lisättiin, ja olen jatkossa myös ulkoasianvaliokunnan varajäsen. Toimin tätä nykyä myös vihreän eduskuntaryhmän neljäntenä varapuhiksena.

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto ehti kokoustaa tammi-maaliskuussa kuusi kertaa. Tammikuun kokouksissa tärkeintä antia olivat nippu kaavoja ja aloitteita. Päätöksenteossa olivat muun muassa Pakilanpuiston koulukompleksin allianssin hankesuunnitelma, Vallilan ja Oulunkylän kaavoja ja vuokrausperiaatteita Kaarelaan ja Munkkaan sekä aloitteita koskien sähköautojen latausta ja PD-rahoituksen laajentamista. 

Helmikuussa hyväksyttiin Helsinki Gardenin asemakaava. En ole hankkeen lopullisen muodon suurin fani, ja itse olisin mieluiten nähnyt kompleksin suoraan Nordiksen vanhan hallin tilalla. Mitään riittävän raskasta perustelua hankkeen torppaamiselle tällaisenaan en nähnyt, ja tässä nousee myös kämppiä hyvälle paikalle. Paljon keskustelua käytiin myös kokoomuksen ryhmäaloitteesta, jonka tavoitteena oli hyödyntää rajoitettua kilpailuttamista ja ulkoistamista perusterveydenhoidon saatavuuden parantamiseksi. Osin skeptisesti ulkoistuksiin suhtautuvanakin pidän ajatusta kannatettavana ja on hyvä että, se nyt etenee tarkkaan speksattuna.

Vanhankaupunginkosken padon osittaisen tai kokonaisen purkamisen vaikutukset selvitetään.

Maaliskuun kokouksista osallistuin vain ensimmäiseen (11.3). Toisen kokouksen ajankohtana oli jo viimeistään selvää, että eduskunnan toiminnan turvaamiseksi minun on syytä jättäytyä pois kaikesta fyysistä läsnäoloa vaativista valtuustotehtävistä. Nyt kokoukset on siirretty etäyhteyksien päähän, joten jatkossa osallistuminen taas onnistuu. Maaliskuun ensimmiäisessä kokouksessa oma aloitteeni Vanhankaupunginkosken padon purkamisen vaikutusten arvioinnista oli toisella kierroksella valtuustossa. Nyt tehdyn päätöksen mukaan padon osittaisen tai kokonaisen purkamisen vaikutukset selvitetään voimalan jo tapahtunut sulkeminen ja itähaaran kunnostuspäätös huomioiden. Päätös on hyvä ja toivottu, ja nyt odotellaan mielenkiinnolla selvitysten käynnistymistä ja etenemistä. Päätös oli myös yksimielinen, vaikka edelleen osalle valtuustokollegoista näyttää olevan mahdotonta hyväksyä ajatusta, että padon purulle on aito luonnonsuojelullinen motiivi ja perusteet.

Skippaamani maaliskuun toisen kokouksen tärkeimpiä päätöksiä olivat sähköisen etäkokoustamisen mahdollistaminen jatkossa ja Helsingin osallistuminen Turun ja Tampereen suunnan ratahankkeiden hankeyhtiöihin.

Helmikuussa puuhailimme yhdessä Korttelipihat takaisin -aktiivien ja piraattien Petrus Pennasen kanssa kaksi aloitetta viihtyisämmän, monimuotoisemman ja ilmastokestävämmän kaupungin edistämiseksi. Toisessa aloitteessa esitetään kantakaupungin korttelipihojen edistämistä ja toisessa viherkertoimen käyttöä myös kantakaupungin ja muiden jo rakennettujen alueiden yhteydessä.

Helsinki on toiminut koronan edessä päättäväisesti ja ripeästi, ja viestinyt kiitettävän aktiivisesti.

Koronavirus vaikuttaa tietysti massiivisesti myös Helsingin kaupungin toimintaan ja palveluihin, ja kaupunkilaisten elämään. Oma fokukseni on ollut sidottuna siinä määrin kansallisen tason politiikkaan, etten ole ehtinyt Helsingin osalta oikein muuta kuin seurata tilannetta ja huolehtia osaltani siitä, että tieto ja tilannekuva liikkuvat paikallistason ja kansallisen tason päätöksentekijöiden välillä. Helsinki on toiminut päättäväisesti ja ripeästi, ja viestinyt kiitettävän aktiivisesti. Hienoja esimerkkejä ovat mm. pikaisesti pystyyn laitettu Helsinki-apu  ja kaupungin vuokranperinnän peruminen pahasti osumaa ottavilta yrityksiltä.

Lopuksi

Loppukevättä määrittelee tietysti se, miten koronaepidemiaa saadaan taitettua meillä ja maailmalla. Vaikka massarajoituksista päästäisiin optimistisimpien ennusteiden mukaisesti, on selvää, ettei mitään äkillistä paluuta entiseen ole edessä. Tällainen shokki aiheuttaa erittäin pitkäaikaisia ja pysyviä muutoksia yhteiskuntaan ja talouteen. 

Mitään äkillistä paluuta entiseen ei ole edessä.

Elämä myös jatkuu kuitenkin koronan alla ja jälkeenkin. Ilmastonmuutosta ei ole peruttu, eikä maailma ollut valmis vielä ennen pandemiaakaan. On selvää, että hallitusohjelma kirjoitettiin varsin toisenlaisissa oloissa, mutta sen tavoitteet ja periaatteet ovat edelleen oikea ohjenuora politiikan tekemiseen. Kaikenlainen valmistelu eri ministeriöissä jatkuu, ja seuraavan vuosineljänneksen aikana on määrä saada valmiiksi muun muassa teollisuuden vähähiilisyystiekarttatyö ja ydinenergialainsäädännön kokonaisuudistuksen pohjatyö, joista saadaan syötteitä lainsäädäntöön.

Vuoden 2021 kuntavaalit lähenevät nekin kuukausi kuukaudelta. Minut nimettiinkin jo ehdolle – jos haluat mukaan tähän projektiin tai itseäsi kutkuttelee ajatus ehdolle lähtemisestä, laita viestiä!

Tapaamiset

Tapaamiset olen omalta osaltani hoitanut 12.3. alkaen käytännössä pelkästään etänä, mutta näppärästi onnistuu asiantuntijoiden, sidosryhmien ja lobbarien kanssa jutustelu netinkin yli. Tässä lista tämän kvartaalin tapaamisista, samalla saatteella kuin ennenkin: Nämä eivät tietenkään kata kaikkea vuorovaikutusta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, seminaareja, kutsutilaisuuksia, kuulemisia ryhmissä ja kokouksissa ja ihan satunnaisia kohtaamisia (mitään tapahtumia ja satunnaisia kohtaamisia tosin maaliskuun alun jälkeen ei tietysti ole pahemmin ollut).

  • Aalto-yliopisto
  • Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
  • Aiforia
  • Blic
  • Cargotec
  • Caruna
  • Climate Move
  • Elinkeinoelämän keskusliitto EK
  • Energiateollisuus
  • Hanken
  • Helsingin kaupunki
  • Helsingin yliopisto
  • Korttelipihat
  • Metallinjalostajat ry
  • Miltton
  • St1
  • Suomen Ekomodernistit
  • Suomen vuokranantajat
  • Taipei Representative Office in Finland
  • Tekniikan Akateemiset
  • Teknologiateollisuus
  • Think Atom
  • TVO
  • Uber
  • Iso-Britannian suurlähetystö
  • UPM
  • Vake
  • Wolt

 

koronaarki

Kansanedustajan korona-arki voi näyttää esimerkiksi tältä, kun kämpässä käydään kahta kokouspuhelua samaan aikaan.

Tie ulos

Kovilla rajoituksilla on saatu koronaepidemian räjähtävä kasvu taitettua. Seuraavaksi on löydettävä reitti ulos karanteenitaloudesta – se vaatinee ainakin laajamittaista testausta ja seurantaa.

(Koronaepidemian tilanne kehittyy ja tieto tarkentuu jatkuvasti, ja ajantasainen tieto tilanteesta kannattaa hakea viranomaislähteistä. Tämä teksti on kirjoitettu 29.3.) 

Suomi on ollut kaksi viikkoa poikkeustilassa koronavirusepidemian takia. Taudin leviämisen rajoittamiseksi on muun muassa koulut siirretty pitkälti etäopetukseen, matkustusta rajoitettu, kokoontumiset kielletty ja kansaa patistettu vakavasti pysymään mahdollisimman tehokkaasti erossa toisistaan. Tämän viikon tuoreampia tiukennuksia ovat olleet ravintoloiden omissa tiloissaan tapahtuvan tarjoilun lopettaminen ja Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta. 

Nopeasti eskaloituva epidemiatilanne vaatii robustia ja ennakoivaa päätöksentekoa. Tämänhetkisen tiedon perusteella Suomessa tehdyt päätökset ovat olleet oikeita: varmistettuja tapauksia kyllä kumuloituu, mutta päivittäisten uusien tapausten määrä näyttäisi tällä viikolla jopa tasaantuneen eikä tilanne ole kehittynyt pahimpien ennusteiden mukaan. Vaikein vaihe on silti edelleen edessä ja tilanne voi muuttua nopeasti, joten on liian aikaista sanoa mitään varmaa. Rajoituspäätökset näkyvät joka tapauksessa tartunta- ja sairaalahoitodatassa viiveellä.

Tällä viikolla on noussut puheenaiheeksi kysymys siitä, mikä on Suomen koronastrategia – eli suunnitelma ja keinot siihen, miten tauti selätetään ja poikkeustilasta palataan takaisin arkeen. Ihan samaa arkea ei toki tietenkään enää saa takaisin.

Kysymys ja keskustelu strategiasta on ehdottomasti paikallaan. Tähän mennessä tehdyt päätökset ovat kuitenkin olleet luonteeltaan enemmän taktisia – on tehty nopeita päätöksiä, joilla pyritään rajusti hidastamaan epidemiaa, suojaamaan ihmisiä ja varmistamaan terveydenhuoltojärjestelmän kantokyky – kuitenkin niin, että ihmisten elämää ja talouden toimintaa häiritään mahdollisimman vähän. Riippumatta siitä, millainen reitti tilanteesta löydetään ulos, nämä toimet mahdollistavat sen reitin kulkemisen.

Rajoitteilla ollaan pistetty stoppi taudin räjähdysmäiselle leviämiselle ja terveydenhuollon kapasiteettia nostamalla vastataan siihen, mitä tauti tuo mukanaan. Voi olla, että se riittää, mutta massarajauksia pitäisi silloin pitää päällä todella pitkään. Samalla on selvää, että rajoitusten mukainen kökkiminen käy erittäin raskaaksi hyvinvoinnille ja taloudelle, eikä perusoikeuksien pitkittyvä rajaaminen tee hyvää demokratialle – poikkeustoimien pitää pysyä poikkeuksina.

Kestävin reitti vapauteen näyttääkin olevan se, että samalla kun tautia hidastetaan rajoituksin, ryhdytään sitä kitkemään laajamittaisella testauksella ja tehokkaalla kantajien ja altistuneiden eristyksellä. Tähän päätelmään päätyivät vastikaan esimerkiksi Imperial Collegen COVID-19-asiantuntijat, ja tällaista linjaa on toteutettu muun muassa Etelä-Koreassa. Kantajien ja altistuneiden onnistunut tunnistaminen ja eristäminen mahdollistaa siis massarajoitusten purkamisen aikaisemmin kuin pelkkä “taudin yli” odottaminen – ja säästää ihmishenkiä. (Tämä video havainnollistaa, miten ja miksi tunnistaminen ja eristäminen on keinona tehokas.)

Näistä perusperiaatteista on vielä matkaa varsinaiseen strategiaan, puhumattakaan sen käytännön toteuttamisesta. Kattava taudin kantajien ja sen jo sairastaneiden seulonta ja testaaminen ei ole ihan yksinkertainen operaatio siinä tarvittavan materiaalin, työmäärän tai logistiikan vuoksi.  Kovakin hinta maksaa itsensä takaisin nopeasti, jos massarajoitusten kestoa saadaan lyhennettyä. Tunnistettujen tapausten seuranta ja tautiketjujen nopea jäljittäminen vaatinee myös yksilötasolle menevää tietoteknistä seurantaa ja valvontaa, jonka kyhteydessä on äärimmäisen tärkeää huolehtia siitä, että kaikki yksityisyyden suojaa rikkova julkisen vallan käyttö pysyy tarkkaan rajattuna ja valvottuna ja mielellään väliaikaisena. 

Arvelisin, että tällaiset toimet vaativat myös uutta lainsäädännöllistä jumppaa. Jos ja kun rokote joskus valmistuu, eteen saattaa tulla jälleen uutta hyötyjen ja haittojen punnintaa epävarman tiedon edessä, sillä nopeasti kehitetyssä rokotteessa voi olla omat riskinsä. Kaikkinensa koronan selättäminen onkin hurja urakka, jossa on vielä paljon arvioitavaa, suunniteltavaa ja päätettävää. Sujuva yhteistyö maan sisällä ja kansainvälisesti on erittäin tärkeää.

Kaikkien käyrien, mallinnusten ja vahvojen näkemysten seassa on hyvä pitää sekin mielessä, että maailma on tosiasiassa monimutkainen, sotkuinen ja vaikeasti ennakoitava paikka.  Koronavirukseen itseensäkin liittyy vielä paljon asioita, joita emme tiedä varmasti. Epävarmuutta ei pääse kokonaan pakoon, ja oikeat vastaukset selviävät vasta jälkikäteen – jos silloinkaan.

eduskunta2

Korona näkyy eduskunnassakin, jossa sali pyritään pitämään väljänä. (Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta)

Korona on karmea shokki, josta kannattaa kerätä opit talteen

Kulkutauti tuo mukanaan terveydenhoidon ja talouden tuplakriisin, ja tarjoaa paikan arvioida taloutemme rakenteita laajemminkin.

Vuosi 2020 jää historiaan poikkeuksellisena aikana. Joulukuussa 2019 uusi koronavirus COVID-19 lähti leviämään Wuhanissa Kiinassa, ja kehittyi sitten maailmanlaajuiseksi pandemiaksi, jonka vaikein vaihe on vasta edessä. Terveyden ohella pandemia iskee rajusti talouteen, ja vaikutusten syvyyttä ja laajuutta on vaikea ennustaa. Tällaisella shokilla on pitkä häntä vaikka pandemia selätettäisiin nopeastikin.

Käsillä olevaa tilannetta voi palastella kolmeen osaan. Ensinnäkin meillä on käsillä ja edessä akuutti terveydenhoidon kriisitilanne, jossa avainasemassa ovat taudin rajoittaminen ja terveydensuojelu. Toisekseen meillä on päällä aivan uudenlainen talousshokki, jossa isoa osaa talouden toiminnasta on poliittisilla päätöksillä rajoitettu. Kolmantena meillä laajempi pohdinnan paikka nyky-yhteiskunnan sitkeydestä ja häiriönsietokyvystä – eli resilienssistä – kaikissa mittakaavoissa yksilöistä globaaliin talouteen.

Terveydensuojelun edellytys on taudin leviämisen jyrkkä rajoittaminen.

Terveydensuojelun edellytys on taudin leviämisen jyrkkä rajoittaminen. Sen haasteena on, että rajoittamistoimien todellinen vaikuttavuus nähdään vasta viiveellä taudin itämisajan takia. Keinoja käyttäytymisen seurantaan erilaisen “proxy-datan” avulla toki on – HS esitteli jo Telian lukuja ja Google varmaankin tietää vielä tarkemmin, kuinka paljon me nyt toisiamme välttelemme. Saksassa paikkatietoa jo käytetäänkin. Joka tapauksessa on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen ymmärtää ja kantaa vastuunsa tässä hommassa ja rajaa fyysiset kontaktit minimiin – ja huolehtii käsien pesusta! Ennen pitkää koronan taltuttaminen vaatii myös nykyistä kattavampaa testausta, mutta rajoittaminen on juuri nyt yhteinen ykkösasia.

Akuutin talousshokin hoidossa on keskeistä ymmärtää tilanteen outo luonne ja huolehtia, että talous ja ihmisten toimeentulo sillataan epäjatkuvuuden yli. Hallituksen tuoreet linjaukset taklaavat juuri tätä haastetta.

Laajempi resilienssipohdinta on tässä kohtaa tietysti hieman ennenaikaista, sillä tästä ennennäkemättömästä sosiaalisesta kokeesta opitaan varmasti vielä yhtä ja toista yllättävää. Joitakin havaintoja voi maailmalla ja meillä tähän mennessä nähdystä kuitenkin tehdä. Tässä niistä muutama.

1. Muutosvastarinta ja sopeutumiskyky

Ajatellaanpa että vaikka viime syksyllä joku olisi kertonut, että puolen vuoden päästä Suomen ulkoministeriö kieltää matkustamasta, rajat vedetään kiinni, koulut käydään kotona, toimistotyöt tehdään etänä ja yli kymmenen ihmisen kokoontumiset ovat pannassa. Ajatus olisi tuntunut uskomattomalta. Nyt tällainen on noin viikossa muuttunut arkipäiväksi meillä ja muuallakin Euroopassa. Vaikka ohjeita ei täydellisesti noudatetaakaan, kuuluu varsinaisia vastalauseita hämmästyttävän vähän – näkyvämpi kritiikin aihe on se, ettei näitä toimia aloitettu aiemmin. 

Ihmiset ovat sitoutuneet ja sopeutuneet todella koviin muutoksiin hyvin lyhyessä ajassa. Koronapandemian aikajänne, väliaikaisuus ja uhan välittömyys toki selittävät paljon, mutta tästä olisi opittavaa myös pidemmän aikavälin kriisien torjunnassa.

Korona muistuttaa, että loppukädessä realismia rajoittavat fysikaaliset tekijät – eivät poliittiset.

Esimerkiksi ilmastoopolitiikassa fossiilisen energian kulutuksen nopea vähentäminen ja vaihtaminen päästöttömään energiaan on välttämätöntä ilmastonmuutoksen vakavimpien seurausten estämiseksi. Tähän tähtääviä poliittisia toimenpiteitä on kuitenkin vastustettu kiivaasti – usein sillä perusteella, että ne ovat “epärealistisia”. Korona kuitenkin muistuttaa, että loppukädessä realismia rajoittavat fysikaaliset tekijät – eivät poliittiset. 

Ihmisten ja yritysten muutosvastarinta on kiistaton asia, ja muutoksiin liittyviin huoliin on tärkeää vastata. Muutosvastarintaa ei kuitenkaan pidä sekoittaa sopeutumiskykyyn. Kun jokin toimi ymmärretään välttämättömäksi ja haaste yhteiseksi, siihen on valmiutta.

2. Ei-yllättävät yllätykset, tehokkuus ja resilienssi

Oliko koronapandemia yllätys? Kyllä ja ei. Uhkaavia tartuntatautiepidemioita on puhjennut säännöllisesti, ja maailmanlaajuisia pandemioita on niitäkin koettu – tunnetuin ja vakavin lienee sata vuotta sitten tuhoa kylvänyt espanjantauti. 

Maailman talousfoorumin riskiarvioissa tartuntatauti on tiedostettu merkittävänä riskinä jo pitkään. Suomen yhteiskunnallisia riskejä kartoittava Kansallinen riskiarvio vuodelta 2018 toteaa, että “uuden pandemian syntymisen todennäköisyys on suuri”. Pandemiaan varautumista käsitellään myös Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa vuodelta 2017. Maailman terveysjärjestö WHO on osannut odottaa juurikin COVID-19:n tapaista tartuntatautia.

Talousjärjestelmässämme tehokkuus painottuu resilienssin kustannuksella.

Silti tällainen pandemia lopulta puhjetessaan näyttäisi saavan koko talousjärjestelmän sekaisin. Se indikoi sitä, että järjestelmässä tehokkuus painottuu resilienssin kustannuksella. Huippuunsa viritetyt toimitusketjut, tiuha verkottuminen, laskennallisen tuottavuuden maksimointi ja kannattavuuden tavoittelu lyhyellä aikajänteellä aiheuttavat sen, että talous on herkkä häiriöille, ja häiriöillä voi olla paljon niiden mittakaavaa vakavampia vaikutuksia, jotka vieläpä kertautuvat. 

Tehokkuus ei tietenkään ole aina ja vain huono asia. Tehokkuudella säästettyjä tai sen avulla hankittuja resursseja voi kohdentaa häiriöihin varautumiseen. Tällä periaatteella toimivat esimerkiksi Suomessa Huoltovarmuuskeskus ja finanssipuolella Euroopan tasolla Euroopan vakausmekanismi EVM. Tällaisten varautumisjärjestelyiden haaste on se, että ne on suunniteltu vastaamaan jollain tasolla etukäteen määriteltyyn kriisiin. Näennäisestä tehottomuudesta, ylikapasiteetista ja diversiteetistä syntyvä resilienssi ja sopeutumiskyky saattaa olla luonteeltaan universaalimpaa.

3. Kriiseistä pitää oppia

Globaalin talouden resilienssistä koronan kaltaisen pandemian suhteen on tietysti vielä ennenaikaista tehdä lopullista tuomiota. Se saattaa vielä yllättää ihmisten luovuudesta kumpuavalla ponnahduskyvyllään. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että järjestelmä on ollut jo pitkään törmäyskurssilla ilmastopäästöjen, maankäytön ja biodiversiteetin kapenemisen asettamiin fysikaalisiin rajoihin eikä siten ole kestävällä pohjalla.

Teollisuuspäästöjen putoamisen, lentoliikenteen hiljentymisen tai venetsialaisten delfiinien come-backin (delfiinijuttu olikin höpöhöpöä, joka tällaisen hässäkän aikana leviää entistä tehokkaammintaustalla on nyt inhmillinen tragedia, eikä niistä siksi oikein osaa iloita. Pandemian hopeareunus on kuitenkin se, että se ostaa meille aikaa ja mahdollisuuden oppia. Kenties hoksaamme, että pärjäämme vähemmällä materiaalisella kulutuksella ja paikasta toiseen liikkumisella. Samalla tämä herättää huomaamaan, mitkä toiminnot todella ovat kriittisiä yhteiskunnillemme ja arviomaan, arvostammeko niitä ja niistä huolehtivia ihmisiä riittävästi.

Pahimmillaan talouden stoppi hidastaa välttämättömiä investointeja vähähiiliseen ja kestävään infraan.

Talouden stopista ei kannata iloita siksikään, että pahimmillaan se hidastaa välttämättömiä investointeja vähähiiliseen ja kestävään infraan, joita nyt tarvitaan nopeasti. Ilmasto- ja ekokriisistä ei selvitä vain pienentämällä fossiilisen energiatalouden volyymiä, vaan koko energiatalouden ja ruuantuotannon perusta pitää saada pyörimään vähäpäästöisesti ja kevyemmällä maankäytöllä. Tämän siirtymän mahdollistavien investointien lykkääminen olisi huonoin mahdollinen idea nyt. Kun ihmiset saadaan taas kodeistaan liikkeelle, aika monen työpanoksen soisi menevän esimerkiksi uusien raiteiden, P2X-laitosten, tuulimyllyjen ja ydinvoimaloiden suunnitteluun ja rakentamiseen.

Kautta maailman tehdään nyt politiikkaa terveys eikä talouskasvu ja kilpailukyky edellä. Tilanne on tietysti väliaikainen ja kriisi akuutti, mutta tätä ajattelua kannattaa jatkaa vielä toipumisvaiheessakin. Ilmastonmuutos, lajikato ja taloudellinen epätasa-arvo ovat kaikki valtavia uhkia  ihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle. Kun nyt keskitymme suojelemaan erityisesti vanhimpia ikäpolvia, tulisi tämän jälkeen vastaavasti suojella nuoria ja tulevia sukupolvia, joiden hyvinvoinnin edellytyksiä kavennamme kovaa vauhtia.

Tästä kriisistä on tarjolla myös oppitunteja eksponentiaalisesta kasvusta päättäjille. Eksponentiaalinen kasvu yhdistettynä päätösten ja vaikutusten väliseen viiveeseen luo tilanteen, jossa on pakko toimia ennakoivasti epävarman tiedon perusteella. Tilanteen alkuvaiheessa voi olla houkutusta odotella ja seurata kehittymistä, mutta vauhti kiihtyy helposti nopeammin kuin arkijärki pysyy perässä. Usein toistettu tapa hahmottaa tätä on ajatella vaikkapa hehtaarin kokoista lampea, jonka leväpeite tuplaantuu kerran päivässä. Jos levää on ensimmäisenä päivänä neliömetrin verran, lampi on tukossa parissa viikossa – ja päivää ennen sitä puolet pinnasta on vielä levättömänä. Ilmiöstä riippumatta todellisessa maailmassa erilaiset rajoittimet ja negatiiviset takaisinkytkennät suitsivat lopulta tyypillisesti kasvun kulmakerrointa, mutta on tärkeää ymmärtää että tällaisissa ilmiöissä mittakaava voi muuttua hyvin nopeasti hallittavasta hallitsemattomaksi.

Taistelu koronaa vastaan voitetaan kyllä, mutta aikataulu ja hinta eivät vielä ole tiedossa.

Taistelu koronaa vastaan on vasta alkanut. Se voitetaan kyllä, mutta aikataulu ja hinta eivät vielä ole tiedossa. Samalla kun sitä käydään, on syytä kerätä mahdollisimman paljon tietoa ja koota viisautta siitä, miten hyvinvointi rakennetaan meillä, muualla ja maailmalla jatkossa entistäkin kestävämmälle pohjalle.

 

Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Isaac Newton oli ruttoevakossa Cambridgestä, ja käytti aikansa mm. differentiaalilaskennan, optiikan lakien ja painovoimateorian kehittelyyn. (Kuva: Robert Hannah (1856) “Master Isaac Newton in His Garden at Woolsthorpe, in the Autumn of 1665”)

 

ps. Tsemppiä ja voimaa kaikille poikkeusarkeen! Jaetaan taakkaa ja jeesataan toisiamme!