Päästöistä on päästävä, mutta hintalappu ei saa olla kenellekään kohtuuton – Avuksi voisi sopia vaikkapa hiiliosinko, lainatuki tai työn verotuksen keventäminen

Energiatalouden murros fossiileista päästöttömään vaatii investointeja. Siirtymän reiluuden takaamiseksi on esitetty erilaisia toimia, joiden käyttöä kannattaisi puntaroida täälläkin.

 

Kuluvana talvena energian hinta on noussut julkiseen keskusteluun ja huolenaiheeksi. Sähkö, lämpö ja liikennepolttoaineet ovat usein käytännössä välttämättömiä hankintoja, joiden käyttöä ei voi määräänsä enempää säästää varsinkaan nopealla aikataululla. Jos asuminen ja arki nojaa autoon ja sähkölämmitykseen, ei sopeutuminen käy ihan hetkessä, tai ainakin se vaatii investointeja. Esimerkiksi sähköauto päihittää yleensä jo elinkaarikustannuksissaan vastaavan polttomoottoriauton, mutta hankintahinta on yhä kalliimpi.

Energiatalous on kokonaisuudessaan väistämättömän siirtymän edessä, tai oikeastaan keskellä sitä. Ilmastonmuutoksen hillintä siedettävälle tasolle edellyttää fossiilienergian korvaamista päästöttömällä energialla. Suomen kaltaiselle tuontienergian varassa olevalle maalle tämä siirtymä tarjoaa myös paikan vahvistaa turvallisuutta ja huoltovarmuutta, ja itse asiassa ottaa roolia energiaratkaisujen viejänä ja myyjänä.

Tuontienergian varassa olevalle maalle siirtymä on myös paikka vahvistaa turvallisuutta ja huoltovarmuutta.

Tehokkaimmin tätä siirtymää edistetään päästökaupan kaltaisilla markkinamekanismeilla, joissa ympäristöhaitoille laitetaan niiden vaikutuksia vastaava hinta. Markkinoiden tehokkuus ei kuitenkaan takaa oikeudenmukaisuutta tai edes kohtuullisuutta, ja samalla siirtymä edellyttää investointeja, joiden hintalappu tuntuu nyt kun taas hyödyt realisoituvat ajan mittaan. Toimiva markkina edellyttää myös todellisia vaihtoehtoja, joiden tarjonnan syntymistä voi olla perusteltua tukea.

Energiasiirtymän rinnalla nyt näyttää siltä, että pandemiasta ponnistava talous on inflaation edessä. Hintojen nousu ei kuitenkaan osu kaikkiin samalla tavalla, kuten Paavo Rautio tuoreessa kolumnissaan avaa. Auton varassa töihin kulkevaan omakotitaloasujaan energian ajama inflaatio iskee eri tavalla kuin kaupunkikeskustan tietotyöläiseen. Tähän voi toki viisastella, että ammatti- ja asumisvalintoihinsa voi itse vaikuttaa. On se niinkin, mutta ihan kohtuuttomia ei ihmisiltä voi vaatia – varsinkaan, kun talous ei pyöri pelkillä palveluilla eikä kestävä siirtymä sinänsä edellytä kaikkien muuttavan ratikan varteen. Osa kestävyyttä on myös sosiaalinen kestävyys, vaikka ekologinen kestävyys ehdottomampi reunaehto onkin.

Käynnissä on siis välttämätön muutos, jossa pitäisi pitää kaikki mukana. Haasteeseen vastaamiseksi on pohdittu erilaisia keinoja ja toimia, joista nostaisin ainakin nämä kolme varteenotettavina.

1. Hiiliosinko

Hiiliosinko (engl. carbon fee and dividend, Suomessa kulkee myös lempinimellä “hillosinko”) on järjestelmä, jossa päästöistä kerätyt verot tai maksut jaetaan suoraan takaisin kuluttajille. Näin hintaohjauksen rinnalle tulee kaikki suoraan tavoittava tuki, jonka on yleisesti nähty toimivan sitouttavana kannustimena koko yhteiskunnan päästövähennyksiin.

Tätä keinoa toi hiljattain Suomessa esiin Finnwatchin Saara Hietanen. Ajatus on elegantti, ja sitä on sovellettu menestyksellä Kanadassa, jossa kotitaloudet saavat provinssista ja asuinpaikasta riippuen noin 400-800 euroa vastaavat hyvitykset veronpalautuksina. Myös Itävallassa ollaan ottamassa käyttöön 100-200 euron “ilmastobonus”, jossa summaan vaikuttaa se, miten hyvien joukkoliikenneyhteyksien päässä asuu.

Hiiliosingon kaltaisen mekanismin voi toteuttaa laajana tai sitten yksittäisen sektorin osalta. Esimerkiksi liikenteen päästöverotuksen osalta Aalto-yliopiston tutkijoiden mukaan pieni osuus veron tuloista riittää kompensoimaan valtaosalle pienituloisista veron aiheuttamat kustannukset.

2. Energiaomavaraisuuslaina

Oli kyse sitten sähköautosta tai maalämmöstä, ilmaston kannalta kestävämpi ratkaisu maksaa itsensä usein takaisin edullisempina käyttökustannuksina. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa tehdä investointia, vaikka sen tietäisi kannattavaksi. Ratkaisu tilanteessa tukemiseen voisi olla valtion takaama energiaomavaraisuuslaina, jonka logiikkaa Janne M. Korhonen avaa hyvin Verde-kirjoituksessaan*. Skotlannissa tällainen lainatuki on jo käytössä, itse jätin aiheesta kollegoiden kanssa toimenpidealoitteen vuonna 2020.

3.  Ansiotuloverotuksen keventäminen

Jos energia syö tuloista entistä isomman siivun, olisiko uusia politiikkatyökaluja simppelimpää vain huolehtia, että tuloista jäisi enemmän käteen ja alentaa ansiotuloverotusta? Yleisesti työn verotuksen keventäminen on hyvä tavoite, ja tämä on myös Vihreiden virallinen poliittinen linja: Verotuksen painopistettä on kohdennettava työn ja yrittämisen verottamisesta ympäristöä saastuttavan toiminnan verottamiseen. Ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta tämä tietää kuitenkin fiskaalista haastetta: päästöistä on päästävä käytännössä kokonaan, joten niistä ei saa pysyvää tulopohjaa valtion kassaan. Silti painopisteen siirto enemmän työstä ulkoishaittoihin on perusteltua ja hyvä linja.

Kaikkia koskettavien yleisten tukimuotojen sijaan siirtymän kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta voidaan tietysti taklata myös suorilla kompensaatioilla, jotka on suunnattu rajatulle, vaikeimmassa asemassa olevalle joukolle ihmisiä. Ruotsi ja Norja ovat lähteneet tukemaan kotitalouksia nousseiden sähköhintojen edessä. Tällainen instrumentti on helposti kallis suhteessa hyötyyn ja sisältää ilmeisiä riskejä sen suhteen, mihin rajat lopulta vedetään. Koronatuet ovat osoittaneet sen, kuinka vaikeaa on tasapainoilla tehokkuuden, kustannusten ja kohdennuksen kanssa. Toki on samaan aikaan niin, ettei täydellistä mallia etsiessä kannata jättää riittävän toimivaa tekemättä. 

Yleisesti päästövähennystoimissa kannattaa tietysti painottaa kustannustehokkuutta.

Fiksua on joka tapauksessa pitää huolta siitä, etteivät tukitoimet tai kompensaatiot sotke markkinoiden toimintaa ja että kannustinvaikutukset kestävään suuntaan säilyvät. Toki bensan hintaa voisi laskea laskemalla bensan verotusta, mutta tämä syventäisi, pitkittäisi ja ylläpitäisi monin tavoin ongelmallista riippuvuutta päästöjä aiheuttavasta tuontienergiasta. 

Erilaisten reilun siirtymän työkalujen osalta pitää tietysti arvioida myös niiden julkistaloudellisia vaikutuksia, ja jos käytännössä suunnataan tukia harvemmin asutuille alueille, pitäisi aluetukien kokonaiskuvaa eri muodoissaan seurata ja huolehtia, että myös taloudelle valtavan tärkeiden kasvukaupunkien elinvoimasta pidetään huolta.

Yleisesti päästövähennystoimissa kannattaa tietysti painottaa kustannustehokkuutta. Näin toimien hintalappu jää pienemmäksi, jolloin kompensointipaine on pienempi tai kompensointiin on enemmän varoja käytettäväksi. Mitä energiaan tulee, tärkeä osa yhtälön kestävää ratkaisua on se, että päästötöntä energiantuotantoa rakennetaan nykyistä kovemmalla vauhdilla korvaamaan säppiin menevää fossiilituotantoa. Surkeinta politiikkaa on tietysti sulkea toimivaa päästötöntä tuotantoa Saksan ja Belgian tyyliin.

Ja lopuksi muistutus: Kaikkein kalleimmaksi tulee viivyttely ja toimettomuus ilmastonmuutoksen edessä.

 

blogikuva

Energian nouseva hinta osuu eri tavalla tiiviissä kaupungissa ja harvemmin asutuilla alueilla.(Alkuperäinen kuva: K8 / Unsplash)

* Jannen kirjoituksessa kuvataan muuten hyvin myös se alueellinen haaste, että polttoaineen jakelu käy todennäköisesti ensimmäisenä kannattamattomaksi harvaan asutuilla alueilla.

 

Kvartaalikatsaus eduskuntaan ja valtuustoon IV/2021

Vuoden viimeinen neljännes toi mukanaan muun muassa uuden pestin eduskuntaryhmän johdossa, kylmää geopolitiikkaa ja omikron-aallon. 

 

Näitä neljännesvuosikatsauksia kirjoittaessa on joskus sellainen fiilis, että kolme kuukautta hujahti äkkiä ohi ja vastahan edellisen kerran tällaisen kynäili. Tällä kertaa ei todellakaan ole näin: lokakuun alku tuntuu jo kaukaiselta menneisyydeltä, sen verran on välissä ehtinyt tapahtua.

Lokakuuta värittivät vihreiden sijaisjärjestelyt puheenjohtaja Marian äitiysloman ajaksi. Lopputulemana Emma Karista tuli ilmasto- ja ympäristöministeri, Krista Mikkonen siirtyi sisäministeriksi ja minä puolestani nousin eduskuntaryhmän johtoon Emman tilalle. Jo aiemmin Iiris Suomela valittiin sijaistamaan Mariaa puolueen ruorissa. Omasta mielestäni meillä on tässä todella kova kentällinen kasassa ja oikeilla pelipaikoilla. 

Valinnoista jäi silti kiertämään tarina, jonka mukaan minut olisi jotenkin erityisesti syrjäytetty tai meikäläistä sorrettu – en koe, että näin on, vaikka toki aidosti ministerin tehtävään olin halukas tarttumaan. On kuitenkin absurdi ajatus, että ensimmäisen kauden kansanedustajana puolueen varapuheenjohtajaksi ja eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi valittuna olisin jotenkin paitsiossa tai poljettuna. Tilannehan on päinvastainen: Olen saanut omiltani valtavasti luottamusta ja vastuuta, jota koetan nyt parhaani mukaan kantaa.

Olen saanut omiltani valtavasti luottamusta ja vastuuta, jota koetan nyt parhaani mukaan kantaa.

Uusi tehtävä eduskuntaryhmän puheenjohtajana pitää sisällään sekä sisäistä että ulkoista työtä, eli meidän skarppien kansanedustajien työn tukemista ja ryhmän edustamista julkisuudessa ja neuvotteluissa. Se on ollut antoisaa ja opettavaista hommaa, jossa täytyy myös uudella tavalla olla ainakin jossain määrin perillä aika lailla kaikista valtakunnanpolitiikan aiheista, kun yksittäisenä kansanedustajana on helpompi keskittyä omiin valiokuntiin ja aihepiireihin. 

Eduskunta

Syksyn 2021 kolmeen viimeiseen kuukauteen on tosiaan mahtunut monenlaista myös eduskunnassa. Valko-Venäjä pyrki horjuttamaan EU-naapureitaan siirtolaisia hyväksikäyttämällä, Venäjä on koonnut voimaa Ukrainan suuntaan ja esittänyt häikäilemättömiä ja perusteettomia etupiirivaatimuksia. Koronaviruksen uusi omikron-variantti löysi tiensä tännekin ja vei epidemian kulun uusille kulmakertoimille. 

Valko-Venäjän rajavaikuttaminen innosti opposition välikysymykseen Suomen rajatoimista. Välikysymyskäsittelyssä kävi selväksi, että rajaturvallisuuden ottavat vakavasti kaikki, mutta kansainvälisten sopimusten – joilla on tärkeä merkitys myös Suomen omalle turvallisuudelle – arvoa ja merkitystä eivät kaikki puolueet tahdo tunnustaa. Hybridivaikuttaminen, jossa avoimen, ihmisoikeuksia kunnioittavan demokratian periaatteita yritetään valjastaa sitä itseään vastaan, on viheliäistä, ja siihen vastaaminen vaatii hyvää ymmärrystä aiheesta ja laaja-alaisen keinovalikoiman, kuten puheessani vihreiden puoluevaltuuskunnassa korostin.

Venäjän jännitteitä kiristäneet puheet ja teot heijastuivat myös puolustusselonteon ympärillä käytyyn debattiin. Syyskuussa julkaistun selonteon käsittely työllisti puolustusvaliokuntaa syksyn aikana, kun valiokunta kuuli toistasataa asiantuntijaa ennen mietintönsä laatimista. Selonteko ja mietintö muodostavat nähdäkseni erittäin hyvän kokonaisuuden, joka kuvaa Suomen puolustuksen toimintaympäristöä ja linjaa puolustuksen kehittämisestä. Niissä korostuvat entistä enemmän kansainvälinen yhteistyö ja sodankäynnin uudenlaiset rintamat kyberistä avaruuteen ja informaatiopuolustukseen. Paikallispuolustuksen vahvistaminen on tarpeen laaja-alaiseen vaikuttamiseen vastaamisessa, ja tässä reserviläisten entistä monipuolisempi rooli korostuu. 

Turvallisuuspoliittinen tilanne kiihdytti luonnollisesti myös Nato-keskustelua, jossa oma puheenvuoroni liittymisen puolesta sai aika lailla näkyvyyttä. Tämä aihe on vahvasti pinnalla vielä tätä kirjoittaessakin, joten pidempää analyysiä ei liene tässä tarpeen kirjoittaa. Analyyttinen ja avoin jäsenyyden punninta on joka tapauksessa erittäin tervetullutta.

Suomi valitsi suorituskyvyltään parhaan koneen ja teki siitä hyvän diilin.

Iso puolustukseen liittyvä päätös oli tietysti F-35-monitoimihävittäjien valinta nykyisten Hornetien korvaajaksi. Eduskunnan osalta päätös oli sinänsä tehty jo vuoden 2021 budjetin yhteydessä, tarkan valinnan teki hallitus. Puolustusvaliokunnan jäsenenä olen toki seurannut hankkeen etenemistä, ja valintaprosessin perusteellisuus oli kautta linjan vakuuttavaa. Suomi valitsi suorituskyvyltään parhaan koneen ja teki siitä hyvän diilin. 

Puolustukseen liittyen työnsä sai päätökseen myös asevelvollisuuskomitea, jossa toimin Hanna Holopaisen varajäsenenä. Mietinnön tärkein anti on esitys kutsuntojen laajentamisesta myös naisille. Monenlaista muutakin perusteltua kehittämistä on mietinnössä mukana. Komitea teki hyvää työtä, mutta itse olisin halunnut komitealle laajemman mandaatin tarkastella asevelvollisuusjärjestelmää ja pohtia esimerkiksi reittejä siirtyä sukupuolineutraaliin velvollisuuteen. Jännite yhdenvertaisuuden ja maanpuolustuksen tarpeiden välillä ei ole katoamassa mihinkään, ja siihen kannattaisi tarttua ajoissa, sillä nopeasti tällaista järjestelmää ei reivata uuteen asentoon. Selvitystyötä pukkaa siis varmaan myös seuraavalla hallituskaudella. 

Pidemmin omia ajatuksiani maanpuolustuksesta voi muuten kuunnella tuoreessa Mighty Finland -podcastin jaksossa, jossa sain kunnian piipahtaa. Nato-asiaa pääsin puimaan pidemmin Puheenaihe-podcastiin.

Syksy on tietysti ollut paljon muutakin kuin turvallisuuspolitiikkaa ja puolustusta. Eduskunnassa isossa roolissa vuoden lopulla on budjetin käsittely. Budjetti ei tyypillisesti eduskunnassa juuri muutu muilta osin kuin eduskunnan jakaessa pieniä summia sinne tänne ns. joululahjarahoina. Talouspoliittista debattia yleisesti sen sijaan on käyty ahkerasti. Kannan itsekin huolta Suomen julkisen talouden näkymistä. Samalla menojen vahtaaminen ei saisi johtaa siihen, että aitoja, perusteltuja investointeja kestävään kasvuun ei tehtäisi. Ja sikäli kun jokin puolue esiintyy tiukkana talouspuolueena, soisi sen tekevän sitä johdonmukaisesti. Esimerkiksi keskustalainen politiikka nojaa suuriin tulonsiirtoihin, joiden taloudellinen tehokkuus on usein hyvin kyseenalainen.

Kestävään kasvuun liittyen parlamentaarinen TKI-työryhmä sai sekin loppuraporttinsa valmiiksi, joskin esitti samalla työnsä jatkamista. Olin tässäkin mukana varajäsenenä, ja varsinaisen jäsenen Saara Hyrkön kanssa onkin ahkerasti tavattu eri sidosryhmiä aiheen parista. Työryhmä esittää, että T&K-rahoituksen nostamiseksi säädetään T&K-rahoituslaki, laaditaan lakisääteinen kehyskautta pidempi T&K-rahoituksen suunnitelma ja otetaan käyttöön pysyvä ja nykyistä laaja-alaisempi T&K-toiminnan verokannustin. Nämä ovat hyviä askelia tutkimus- ja kehitysinvestointien saamiseksi tarpeelliseen nousuun.

Koronapandemia tarjosi uusia käänteitä, kun ensin syksyllä yhteiskuntaa saatiin auki, mutta omikronin edessä jouduttiin jälleen turvautumaan tukevampiin rajoituksiin. Olen optimistina joutunut pettymään viimeisen parin vuoden aikana jo useaan otteeseen, mutta uskallan silti ennakoida, että vaikka pahimmat tartuntamäärät ovat vasta edessä tässä alkuvuoden aikana, niiden jälkeen päästään suht nopeasti uuteen avoimeen arkeen. Omikronin hurja tartuttavuus tietää sitä, että koronapolitiikan tehtäväksi jää huolehtia terveydenhuollon kantokyvystä ja riskiryhmistä tarkoituksenmukaisin suojaus- ja rajoitustoimin ja rokottein. Ajatus epidemian voimallisesta pysäyttämisestä on tällaisen edessä nähdäkseni utopiaa – tai dystopiaa, kun katsoo millä keinoin sitä Kiinassa yritetään. Se on toki hyvä tiedostaa, että uudet variantit voivat edelleen tuoda ikäviä yllätyksiä. Uusia epidemioita ja pandemioita tulee joka tapauksessa ennen pitkää koko lailla varmasti, ja niitä varten kannattaa koronakokemuksista ottaa opit talteen varautumisen tueksi.

Kokonaisuudessaan vauhdikkaita aikoja on siis eletty, ja näiden tapahtumien rinnalla on riittänyt työtä myös esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon parissa. Jatkan edelleen talousvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan jäsenenä. Maa- ja metsätalousvaliokunnan varajäsenyydestä luovuin ryhmäpuheenjohtajapestin yhteydessä, samoin Postin hallintoneuvostosta jäin pois.

Valtuusto

Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui loka-joulukuussa kuudesti, ja itse ehdin paikalle neljästi. Onneksi vihreässä valtuustoryhmässä on erinomaisen skarpit ja aktiiviset varavaltuutetut ja tieto kulkee ryhmässä sujuvasti. 

Lokakuun 6. päivän kokouksessa käsiteltiin uutta kaupunkistrategiaa. Se onkin hyvä paperi, joka muun muassa kirittää ilmastotoimia, suojaa luontoa, satsaa koulutukseen, linjaa yritysmyönteisyydestä ja raamittaa reilumpaa kaupunkia kautta linjan. Yhtenä erinomaisena linjauksena on paikallaan nostaa esiin se, ettei uusiin bioenergialaitoksiin enää investoida. Helsingin hiilivoimalat menevät säppiin muutaman vuoden sisällä, mutta kaasun kanssa on vielä työtä. Edessä on siis energiapoliittista linjaamista tälläkin valtuustokaudella, jossa edellisen kauden analyyttinen ote toivottavasti jatkuu. Omia mietteitäni strategiasta voi pidemmin lukea täältä. 

Uusi kaupunkistrategia kirittää ilmastotoimia, suojaa luontoa, satsaa koulutukseen, linjaa yritysmyönteisyydestä ja raamittaa reilumpaa kaupunkia kautta linjan.

Strategia nuijittiin päätökseksi sitten lokakuun toisessa kokouksessa, josta olin poissa yllä mainitun asevelvollisuuskomitean parissa. Lisäksi käsiteltiin nippu aloitteita ja valittiin kaupunkiympäristötoimialan johtoon Ville Lehmuskoski. Opin tuntemaan Villen istuessani HKL:n johtokunnassa, ja olen kyllä valinnasta todella iloinen.

Marraskuun 3. päivän kokouksen missasin myöskin, tällä kertaa hybridiosaamiskeskuksen kansainvälisen konferenssin takia. Käsittelyssä olivat nuorten aloitteet ja kuntalaisaloitteet. Mitä enemmän olen nuorisovaikuttamista seurannut, sitä vakuuttuneempi olen, että kuntavaaleissa äänestysikäraja pitäisi laskea 16 vuoteen.

Marraskuun 10. päivä päätettiin veroprosentit vuodelle 2022, jotka säilyivät ennallaan. Verotuksen painopistettä olisi perusteltua siirtää enemmän kiinteistöveron suuntaan – tällä olisi mahdollisuus ohjata tehokasta maankäyttöä ja kerätä verotuloja pienemmin hyvinvointitappioin. Kokouksessa puhututti myös Honkasuon kaava, jossa kaupungin luoteiskulmaan rakennetaan metsään puutaloja. Metsän kaataminen tällaisen rakentamisen tieltä on tietysti valitettavaa, mutta aiempien päätösten myötä oltiin tilanteessa, jossa tämä oli huonoista vaihtoehdoista parempi.

Marraskuun 24. päivän kokouksesta olin poissa, kun täysistunnossa puitiin välikysymystä. Tämä harmitti, sillä kokouksessa käsiteltiin tärkeitä asioita: talousarviota vuodelle 2022 ja Sörnäistentunnelia. Minulla ei ole lähtökohtaisesti mitään autotunneleita vastaan, mutta tässä perustelut yhdistettynä hintalappuun eivät vakuuttaneet. Minusta tunneli perustuu vanhakantaiseen kaupunkisuunnitteluparadigmaan. Varsinaista tarvetta sille ei todennäköisesti ole: korkeintaan se luo oman tarpeensa ja synnyttää samalla kehnompaa kaupunkia kalliilla hintalapulla. Päätös kuitenkin tehtiin, nähtäväksi jää, miten hyvänä päätöstä pidetään kun työt alkavat ja aikanaan valmistuvat.

Joulukuun 8. päivän kokouksessa talousarviosta sitten päätettiin. Lisäksi palattiin jälleen Malmin lentokenttään, tällä kertaa aiheena kuntalaisäänestyksen järjestäminen. Lentokenttä on ollut toistuvasti esillä kuntavaalien alla – ja välilläkin – ja valtuusto toisensa jälkeen on pysynyt päätöksessä hyödyntää alue rakentamiseen, ja maankäytön suunnittelu kokonaisuutena on keskeisimpiä valtuuston tehtäviä. Kyllä minäkin kenttää suren, mutta kun hyötyjä ja haittoja punnitsee, kallistuu vaaka reippaasti rakentamisen puolelle. Erillistä kuntalaisäänestystä tässä kohtaa on vaikea pitää demokraattisesti perusteltuna. Kokouksen aloitteiden joukossa oli myös omani purettavien tilojen taidekäytöstä, jota kaupunki nyt aikoo edistää.

Muuta ja tulevaa

Tämä kvartaalikatsaus on jälleen kerran taas hyvin kevyt pintaraapaisu kaikkeen, minkä parissa kolmen kuukauden aikana on työtunteja kulunut,. Esimerkiksi Glasgown ilmastokokous, EU:n taksonomiavääntö ja energiahintojen nousu osuivat nekin tälle ajanjaksolle, ja niistäkin olisi paikallaan kirjoittaa pidemmin. Yksi mielenkiintoinen hanke, jossa olin loppuvuodesta mukana, oli Sitran Digivalta-selvitys. Tässä proggiksessa pääsin konkreettisesti näkemään datatalouden konepellin alle sen suhteen, millaista dataa eri palvelut käyttäjistä keräävät ja miten sitä käyttävät, ja miten näiden touhujen sääntely käytännössä toimii – tai ei toimi. 

Alkuvuotta 2022 värittävät tietysti aluevaalit, joiden tulosta päästään pian puimaan. Uusilla valtuutetuilla riittääkin tärkeää päätettävää, ja näillä päätöksillä on suuri kansanterveydellinen ja kansantaloudellinen merkitys. Ukrainan tilanne ja Venäjän etupiiripyrkimykset pitävät turvallisuuspolitiikan korkealla agendalla. Hallituksella on joka tapauksessa edessä ilmasto- ja talouspäätösten sorvaamista, josta täytyy saada kestävää tulevaisuutta rakentavia ratkaisuja ulos.

Työtä siis riittää!

Tapaamiset

Loka-joulukuulle mahtui iso liuta tapaamisia, ja erityisesti TKI-teema korostui parlamentaarisen työryhmän myötä. Piipahdin joulukuussa myös Vaasassa maakuntamatkalla. Listassa sama saate kuin aina ennenkin: Tämä lista ei ole täysin kattava kuvaus kaikesta vuorovaikutuksesta tai lobbaamisesta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia ja erilaisia kuulemisia ryhmässä ja kokouksissa.

  • Aalto-yliopisto
  • Blic
  • Danske Bank
  • Elinkeinoelämän keskusliitto EK
  • Elokapina
  • EnergyVaasa
  • FAIA
  • Finanssiala
  • HALI ry
  • Helen
  • Helsingin yliopisto
  • Helsinki Innovation Services
  • Hybrid CoE
  • Israelin suurlähetystö
  • Kaupan liitto
  • Kemianteollisuus
  • Kindred Group
  • Kivirakentajat
  • Libera
  • Meriaura Group
  • Microsoft
  • P2X Solutions
  • Paikallisvoima
  • Rakennusteollisuus
  • Redrakon
  • Sopimuspalokuntien liitto
  • SOSTE ry
  • Suomen Tuulivoimayhdistys
  • Suomen Yrittäjät
  • SYKE
  • Taipei Representative Office in Finland
  • Teknologiateollisuus
  • Trustly
  • TVO
  • Työeläkeyhtiö Elo
  • UK Embassy
  • Uniper
  • UPM
  • Upseeriliitto
  • Vaasan kaupunki
  • Vaasan Sähkö
  • Voima tuulesta
  • VTT
  • Ympäristöteollisuus ja -palvelut ry

 

tiekkari_kuva

Uudet hommat eduskuntaryhmän ruorissa pitää kiireisenä. Tärkeintä työssä on tukea vihreiden kansanedustajien vaikuttavaa työtä. (Kuva: Iris Flinkkilä)

Milloin Nato-jäsenyys muuttuu ajankohtaiseksi, jos ei nyt?

Jäsenyys Natossa vahvistaisi Suomen turvallisuutta. Ovensuussa pysyttely on  silti katsottu riittäväksi tähän asti, mutta huolestuttavasti kehittyvän turvallisuustilanteen soisi herättävän päivittämään tilannearviota.


Suomessa puhutaan nyt Natosta näkyvämmin kuin aikoihin. Liittoutumisen kannatuksessa nähtiin tänä syksynä hyppy ylöspäin
 ja jos asiaa mitattaisiin nyt vuoden päättyessä, veikkaisin kannatuksen vain kasvaneen. Syy ei ole niinkään Naton tekemisissä vaan uhkailevassa ja ärhentelevässä naapurissa. 

Venäjä on koonnut joukkojaan Ukrainan rajojen lähistölle ja aiemmin tässä kuussa esitti listan vaatimuksia Naton laajenemisen pysäyttämisestä ja toiminnan rajoittamisesta. Hallinnon ikävien tekemisten lista viime vuosilta on toki pitkä jo ennestään: siihen lukeutuu monenlaista hybridi- ja informaatiovaikuttamista eri maissa, salamurhayrityksiä kemiallisin asein sekä Krimin valtaaminen ja Itä-Ukrainan konfliktin ylläpito. On todella surullista, että Venäjän hallinto näkee maailman edelleen Neuvostoliitolta perittyjen linssien läpi – siitä kärsivät sekä maan omat kansalaiset että muut maat.

Kremlin esitykset Naton rajoittamisesta ja Euroopan “turvallisuusjärjestelyistä” itsenäisten maiden oman päätöksenteon yli edustavat häikäilemätöntä etupiiriajattelua. Sellainen on räikeässä ristiriidassa paitsi Suomen ja EU:n ulkopolitiikan arvojen kanssa, myös käytännön tasolla sen suhteen, millaisten järjestelyiden varaan Suomi turvallisuuttaan rakentaa. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todettu linja on, että Naton ovien auki pysyminen on Suomen turvallisuuden kannalta keskeistä ja että nimenomaan Naton lisääntynyt toiminta, läsnäolo ja laajentuminen ovat vakauttaneet Suomen lähialueita. 

Venäjän julkilausutut tavoitteet haastavat siis suoraan omamme. Ei toki ole uutinen, että Naton laajeneminen Suomeen, Ruotsiin tai yleensä yhtään mihinkään ei Venäjälle sovi. Etupiirien piirtelyä tarjotaan kuitenkin nyt uudella julkeudella. 

Etupiirien piirtelyä tarjotaan kuitenkin nyt uudella julkeudella.

Mahdollisuus hakea Naton jäsenyyttä on siis tärkeä osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Aito mahdollisuus sisältää tietysti aidon ja jatkuvan puntaroinnin liittymisestä ja sen edellytyksistä. Kotimaisessa Nato-keskustelussa usein esiin tuotu näkemys on kuitenkin ollut, ettei jäsenyys juuri nyt ole ajankohtainen asia. 

Tämä on myös oman puolueeni kanta vuonna 2018 linjatussa poliittisessa tavoiteohjelmassa, jonka mukaan vihreät ei näe NATO-jäsenyyttä ajankohtaisena, mutta turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttumista on jatkuvasti seurattava.Oma arvioni tilanteen muuttumisesta tuon tekstin linjaamisen jälkeen on se, että argumentit jäsenyyden puolesta ovat lähinnä vahvistuneet: Venäjän linja on jyrkistynyt, Yhdysvallat on edelleen sitoutunut Eurooppaan eikä mitään Natoa korvaavaa puolustusjärjestelyä ole tekeillä. 

Kuten keväällä kirjoitin, Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys selkeyttäisi Euroopan turvallisuusjärjestelyitä ja edistäisi maanosan vakautta ja turvallisuutta. Jäsenyys ei silti korvaisi tarvetta omalle uskottavalle puolustuskyvylle, tiiviille kahden- ja monenkeskisille kumppanuuksille ja EU:n puolustusyhteistyölle, ja on erittäin tärkeää että näihin laitetaan paukkuja samalla kun liittoutumisen mahdollisuus pidetään auki ja sen ajankohtaisuutta pohdiskellaan. 

Argumentit jäsenyyden puolesta ovat vahvistuneet.

Oma kysymykseni ajankohtaisuuspohdintaan liittyen on, että milloin Nato-jäsenyys muuttuu ajankohtaiseksi, jos ei nyt? Ymmärrän, että nykyinen ovensuussa pysyttely on poliittisesti houkuttelevaa ja sille on myös turvallisuuspoliittisia perusteluja. Samalla minusta on selvää, että seuraukset siitä, että päätökseen ei kyetä sen ollessa vielä mahdollista ovat valtavan paljon vakavampia kuin siinä tapauksessa, että liitymme jotenkin etuajassa tai väärässä hetkessä. Se kuuluisa Nato-optio olisikin syytä lunastaa viipymättä.

 

51390619543_83d90de209_k

Nato-maiden ulkoministerit koolla elokuussa 2021. Tämän pöydän äärellä tehdään Suomen kannalta tärkeitä päätöksiä, mutta nyt pääsemme mukaan vain kutsusta. Kuva: Nato 

Hyvinvoiva luottamusyhteiskunta kestää horjutusyritykset tinkimättä arvoistaan – Puheenvuoro vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa 20.11.2021.

Puheenvuoro vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa 20.11.2021.

 

Arvoisa vihreä valtuuskunta, vihreät toverit,

Tervetuloa Helsinkiin – taas!

On ilo ja kunnia päästä tervehtimään teitä nyt eduskuntaryhmän puheenjohtajan roolissa. Samalla viikkoa on värittänyt suru, kun kolme kautta vihreässä eduskuntaryhmässä istunut Jyrki Kasvi on poissa. Jyrki oli visionääri, pioneeri ja ekspertti, jota arvostettiin valtavan laajasti politiikassa ja politiikan ulkopuolella paitsi asiantuntijana, mutta ennen kaikkea lämpimänä ihmisenä. Galaktinen sankari, joka ajatteli isosti, kiritti Suomen tietopolitiikkaa uudelle tasolle ja joka rakensi avarampaa, parempaa ja kestävämpää maailmaa monella rintamalla. Vaalitaan yhdessä Jyrkin muistoa jatkamalla sitä työtä.

Vihreät ovat valmiita kantamaan vastuuta minkä tahansa salkun kahvassa, hienoin tuloksin.

Nykyistä vaalikautta on eduskunnassa takana kaksi kolmannesta. Paljon on jo saatu aikaan, ja paljon on vielä edessä. Historian ensimmäinen vihreä sisäministeri on juuri siirtynyt perhevapaalle, ja uudet sisä- ja ympäristöministerit aloittaneet työnsä. Kiitos Marialle, onnea Emmalle ja Kristalle – sekä tietysti hienoa työtään jatkavalle Pekalle. Olette näyttäneet, että vihreät ovat valmiita kantamaan vastuuta minkä tahansa salkun kahvassa, hienoin tuloksin. Meiltä löytyy rautaista osaamista politiikan kaikilla osa-alueilla.

Koalitiohallituksessa on aina jännitteensä ja haasteensa ja välillä venyy ja paukkuu, mutta hallitus on pysynyt kasassa, toimintakykyisensä ja toteuttanut ohjelmaansa. Meille tärkeintä tietysti on, että ilmasto- ja luontotavoitteet otetaan tosissaan ja ne näkyvät tekoina kautta linjan.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkaisi torstaina katsauksensa Suomen talouteen. Suomi on onnistunut hyvin pandemian torjunnassa, ja finanssipolitiikka oli oikea-aikaista ja toimivaa. Koronataatuma oli yksi pienimmistä Euroopassa, ja palautuminen nopeaa. Pidemmällä aikavälillä edessä on kuitenkin haasteita, ja finanssipolitiikan pitäisi keskittyä asteittain vahvistamaan julkisen talouden tasapainoa. Työllisyyttä voisi kohentaa esimerkiksi mahdollistamalla vanhempien työssäkäyntiä entistä paremmin. Ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi on tehty toimia, mutta lisää tarvitaan: päästöjen hinnoittelu ja ympäristölle haitallisten tukien karsiminen nostettiin esiin. Kaikki nämä kuulostavat aika lailla tutuilta: näitä huomioita ja asioitahan ovat vihreät hallituksen pöydissä ja eduskunnan valiokunnissa ajaneet.

Turvallisuuspolitiikka on perinteisesti ollut Suomessa asia, jossa hallitus ja oppositio kulloisistakin kokoonpanoista riippumatta ovat korostaneet yhtenäisyyden voimaa ja tarvetta. Tällä viikolla tältä linjalta poikettiin, kun oppositio jätti välikysymyksensä.

Valko-Venäjää väkisin otteessaan pitävän Lukashenkan hallinnon häikäilemätön toiminta EU:n rajoilla on nostanut hybridivaikuttamisen otsikoihin. Kostona EU:n asettamille pakotteille, Valko-Venäjä on ohjannut pakolaisia EU:n itäisten jäsenmaiden rajoille. Tilanne on kärjistynyt erityisesti Puolan rajalla, jossa Valko-Venäjän sotilaat ovat pakottaneet ihmisiä kävelemään rajan yli Puolaan Euroopan unionin alueelle. Elämme hybridiuhkien, hybridivaikuttamisen – jopa hybridisodankäynnin aikaa. Jotta tähän vaikuttamiseen voidaan vastata, täytyy ymmärtää mistä on kyse, ja tietää, missä seisoo.

Jotta hybridivaikuttamiseen voidaan vastata, täytyy ymmärtää mistä on kyse, ja tietää, missä seisoo.

Olin itse vuonna 2018 mukana kirjoittamassa raporttia hybridivaikuttamisesta Helsingin kaupungin näkökulmasta. Tuolloin työryhmämme esitti hybridivaikuttamisen suomenkieliseksi termiksi yhdistelmävaikuttamista. Juuri siitä on kyse: vihamielinen taho vaikuttaa monin eri keinoin, horjuuttaakseen, ohjatakseen, heikentääkseen, hämmentääkseen. Etsii paikkoja yllättää, luoda ja hyödyntää yhteiskunnallisia jakolinjoja, yrittää kääntää avoimen, liberaalin ja demokraattisen oikeusvaltion omat periaatteet meitä vastaan.

Tällaiseen vaikuttamiseen ei ole yhtä vastakeinoa. Nyt keskustelussa koko Suomen kyky vastata hybridiuhkiin tuntuu typistyneen kysymykseksi turvapaikkahakemusten käsittelystä – tai viimeisimpänä aidan rakentamisesta.

Tosiasiassa tärkein vastaus hybridivaikuttamiseen on rakentaa ja ylläpitää sellaista yhteiskuntaa, jossa ihmiset luottavat toisiinsa ja viranomaisiin, jossa todellisuudet eivät eriydy omiin kupliinsa ja joka noudattaa omia arvojaan ja periaatteitaan. Toki lainsäädännön pitää olla ajan tasalla ja tarjota viranomaisille ja päättäjille keinot torpata erilaisia vaikutuskeinoja, ja on hyvä että näitäkin nyt perataan. Perusteellisen poliittisen debatin tiimellyksessä on samalla hyvä tiedostaa, ettei kansalliseen turvallisuuteen liittyvää tarkkaa pelikirjaa kannata avata kaikkien luettavaksi.

Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on aivan keskeinen, perustuslaissa todettu arvo Suomessa. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja korostaa sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää ja kansainvälistä oikeutta. Nämä eivät siis todellakaan ole kevyitä asioita, joista pitäisi luopua heti kun meitä koetellaan. Se, että Suomen kaltainen demokraattinen, ihmisoikeuksia kunnioittava, avoin oikeusvaltio ei pitäisi tiukasti ytimestään kiinni, voi hyvin olla yksi asioista, joihin vaikuttaja pyrkii. Maailma, jossa sortoa tai hengenvaaraa kokevilla ei ole mahdollista paeta ja hakea turvaa, jossa ihmisarvoa ei kunnioiteta ja jossa sopimukset ovat vain paperia, on juuri se maailma, jossa autoritääriset diktatuurit voittavat ja demokratia häviää.

Valko-Venäjän toimet eivät kohdistu vain Puolaan, vaan koko Euroopan Unioniin. Mitä yhteinäisempään ja toimivampaan turvapaikkapolitiikkaan ja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan unioni pystyy, sitä vähemmän altis se tällaiselle vaikuttamiselle on. Silloin voimme estää ihmisten käyttämisen voimapolitiikan välineenä, ja samalla huolehtia ihmisoikeuksien toteutumisesta myös unionimme rajoilla. Tämän puolesta Suomen on syytä jatkossakin tehdä töitä.

Hybridivaikuttamiseen varautumiseen ja vastaamiseen tarvitaan toimiva työkalupakki sekä kansallisesti että EU-tasolla. Turvallisuutta ei kuitenkaan voi rakentaa vain turvallisuustoimien varaan, vaan lopulta kaikki palautuu siihen, millaista yhteiskuntaa rakennamme, mitä lopulta puolustamme.

Turvallisuutta ei voi rakentaa vain turvallisuustoimien varaan, vaan lopulta kaikki palautuu siihen, millaista yhteiskuntaa rakennamme, mitä lopulta puolustamme.

Miten horjuttamisyritykset kestävää, yhteiseksi koettua hyvinvointiyhteiskuntaa sitten rakennetaan? Edellytys on ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Ilmastonmuutoksen hillintä ja luontokadon pysäyttäminen ovat reunaehdot, joihin taloutemme on mahduttava. Syrjäytymistä, syrjintää ja huono-osaisuutta on torjuttava ja samalla vähähiilistä siirtymää toteuttaessa huolehdittava siitä, ettei kukaan jää kyydistä tai kanna taakkaa kohtuuttomasti. Puitteet elinvoimaiselle, uudistuvalle taloudelle ja julkisen talouden kestävyydelle on varmistettava, tutkimusta, kehitystä ja uuden luomista on ruokittava.

Näin rakennetaan kestävää hyvinvointia ja parempaa, turvallisempaa maailmaa.

Juuri siihen tähtää vihreä politiikka.

Antoisaa kokousta, valtuuskunta!

 

atteseina

Hybridivaikuttaminen on eri keinojen yhdistämistä, eikä siihen ole jotain yhtä yksittäistä keinoa vastata.

Euroopan Unionia tarvitaan, ja siksi sen pitää skarpata markkinaohjaustaan

(Puheenvuoro Finanssialan Finanssi-illassa 8.11.2021)

Euroopan Unioni on historiansa aikana ollut menestystarina sekä Suomelle että koko maanosalle. Myös tämän hetken haasteet ja muutosvoimat – ilmastonmuutos, luontokato, datatalous, uhat demokratiaa kohtaan – ovat luonteeltaan sellaisia, joissa EU on tarpeen. Unioni on riittävän suuri toimiakseen globaalina vipuvoimana ja samaan aikaan riittävän tiivis ja yhtenäinen löytääkseen yhteisen sävelen – ainakin toivottavasti. Erityisen tehokas EU on luodessaan, edistäessään ja ohjatessaan markkinoita: Toimivat markkinat ovat valtavan tehokas voima luomaan vaurautta, rauhaa ja hyvinvointia, ja niiden voiman valjastamiseen EU on oiva ja tarpeellinen toimija.

On aivan selvää, että EU on kaukana täydellisestä, eikä kehitys unionissa ja sen toimintatavoissa ole aina edennyt vain hyvään suuntaan. Erityisesti unionilla on skarpattavaa läheisyysperiaatteen, demokratian ja läpinäkyvyyden suhteen, jotka ovat kaikki myös edellytyksiä unionin laajan hyväksyttävyyden ja suosion säilymiselle. Parhaimmillaan EU-tason sääntely asettaa tavoitteet ja selkeät reunaehdot ja tuottaa reilun pelikentän ja tehokkaita mekanismeja – päästökauppa on tästä ehkä paras esimerkki. Kehnoimmillaan EU tuottaa päällekkäistä, poukkoilevaa ja yltiöyksityiskohtaista sääntelyä. EU:n tulisikin vaalia entistä enemmän tehtävätaktiikkaa ja entistä vähemmän mikromanagerointia, ja tätä pitäisi Suomenkin vahtia.

EU:n markkinaohjauksen tulee olla tiedepohjaista.

EU:n markkinaohjauksen tulee olla tiedepohjaista. Tämä korostuu erityisesti ilmastonmuutoksen ja luontokadon taklaamisessa, kuten Suomen EU-selontekokin linjaa. Vahva luotto tieteeseen on myös yritysten etu: se tuottaa ennakoitavuutta ja oikeita kannustimia omaan tutkimukseen ja kehitykseen. Optimitilanteessa firma, joka investoi todennettavasti päästöjä vähentävään tai luontoa säästävään teknologiaan, tietää, että se kannattaa. Valitettavasti nyt tilanne ei ole aina näin hyvä: Vaikkapa ydinvoimaa pohtiva yritys ei voi olla varma siitä, millaisen leiman lopulta saa. Samalla taas esimerkiksi biomassan osalta näyttää siltä, että sen energiakäyttöön kannustetaan enemmän kuin kestävää biomassaa voi millään riittää.  Jos tiedossa on, että EU paaluttaa sääntelynsä vahvasti tieteeseen, on sijoittajan helpompi arvioida riskejään. EU:n pitääkin poistaa poliittisia riskejä, ei tuottaa niitä. Tässä vankka ankkurointi tutkittuun tietoon auttaa.

Ilmastopolitiikka on osaltaan heijastumassa finanssipoliitikan uusiin tuuliin, kun esillä on ollut ajatus siitä, että vihreät investoinnit voisivat jäädä velkasääntöjen ulkopuolelle. Ekologinen velka on veloista vakavinta, ja on tärkeää ettei talouspolitiikka muodostu välttämättömän kestävän siirtymän pullonkaulaksi. Samalla on silti niin, että kestävä siirtymä kaipaa edelleen enemmänkin markkinoiden täysimittaista mobilisointia kuin nimenomaan juuri julkisia investointeja – joita toki niitäkin tarvitaan. Taksonomiasavotan yhteydessä on myös nähty, että toimivat määritelmät tällaisessa asiassa ovat kovan työn takana.

EU on yhteisö, jonka voima on yhteistyössä. Yhteinen vastuu on luonteva osa tällaisen unionin toimintaa, toki selkeästi määriteltynä ja sovitusti rajattuna. Kyky kerätä aidosti omia varoja selkeyttäisi vastuunjakoa. Suomessa on suosittua pelotella EU-verotusoikeudella, mutta itse asiassa unioni, joka voisi kerätä varansa mielekkäillä unionintasoisilla mekanismeilla, olisi vastuultaan ja vallaltaan selkeämpi määritellä. Parhaimmillaan EU-tason maksuilla tai veroilla voitaisiin tehostaa reilujen markkinoiden toimintaa, politiikan kustannustehokkuutta ja tarttua markkinavääristymiin, joihin kansallisesti on hankalampi puuttua. Joka tapauksessa on niin, että sillä, joka ottaa velkaa, pitäisi olla myös kykyä sitä maksaa.

Meidän kannattaa olla täysillä mukana tekemässä EU:sta sellaista, kuin siitä haluamme.

Jos minun pitäisi määritellä unelmieni EU, se olisi kansalaistensa arvostama, samaan aikaan vahva ja yhtenäinen, mutta vallaltaan ja vastuultaan selkeästi rajattu liittovaltio, joka ratkoisi tehokkaasti alueellisia ja globaaleja haasteita ja rakentaisi kestävämpää maailmaa kautta linjan. Kun katsoo maailman tilaa ja unionin kehitystä nyt, otetaan suhteessa tällaiseen visioon askelia sekä eteen että taaksepäin ja vähän sivullekin. Haasteena EU-vaikuttamisessa on se, että visioiden punninnan sijaan käsiteltävänä on jatkuvasti läjäpäin akuutteja vääntöjä, joihin Suomestakin löytyy kirjavasti intressejä alasta ja aikajänteestä riippuen, ja joihin pitäisi kuitenkin saada ajoissa ja tehokkaasti vaikutettua.

Iso kuva ei kuitenkaan saisi jäädä yksittäisten asiakysymysten jalkoihin, ja siksi visioistakin pitäisi puhua nykyistä enemmän ja rohkeammin. Me emme halua jäädä reunamaan reaktiivisiksi ääniksi, vaan meidän kannattaa olla täysillä mukana tekemässä EU:sta sellaista, kuin siitä haluamme.

 

Harjanne_FA

 

Tiedepohjaisuus tekee sääntelystä ennakoitavaa. (Kuva: FA / Sonja Hällfors)

Kvartaalikatsaus eduskuntaan ja valtuustoon III/2021

Alkusyksyn tahtia määritti omalta osaltani vihreiden varapuheenjohtajavalinta. Helsingissä uusi valtuusto aloitti neljän vuoden taipaleensa.

Vuoden 2021 kolmas kvartaalikatsaus tulee nolosti pari viikkoa myöhässä. Syy on se, että vaikka heinä-elo-syyskuu on istuntotauon takia kokonaisuutena hiljaisin vuosineljännes, on tämä syys-lokakuun vaihde ollut varsin haipakkaa aikaa. Vihreiden puoluekokous järjestettiin 11.-12.9. ja tulin valituksi yhdeksi kolmesta puolueen varapuheenjohtajista isolla ykkösäänten potilla. Tämän jälkeen puolue on sittemmin päättänyt puheenjohtajan sijaisesta ja ministereistä varsin perustellusti, vaikka minun jäämiseni sijaistusten ulkopuolelle aika paljon debattia onkin herättänyt. Puolueen varapuheenjohtajana osallistun jatkossa puoluehallituksen työskentelyyn ja puoluevaltuuskunnan kokouksiin, kierrän kenttää ja olen yksi puolueen näkyvistä puhuvista päistä. 

Olen blogitekstien parissa puuhastelun ohella aloittanut kirjoittamaan kuukausittaisia kolumneja verkkolehti Verdeen. Tähän mennessä olen kynäillyt ruuhkamaksuista ja aluevaaleista.

Eduskunta

Eduskunta aloitti syyskauden kesän istuntotauon jälkeen 7.9. Sitä ennen tauko pistettiin toki hetkeksi poikki elokuun lopulla, kun suomalainen sotilasosasto lähetettiin suojaamaan evakuointia kaaokseen ajautuneessa Kabulissa. Osallistuin asiasta päättämiseen paitsi eduskunnassa, myös asiaa tarkemmin puineessa ulkoasianvaliokunnassa.  Tässä sovellettiin ensimmäistä kertaa lakia kansainvälisen avun antamisesta ja pyytämisestä ja koeponnistuksen yhteydessä heräsi jonkinverran myös kehitystarpeita. Nyt eduskunta teki de jure kiireettömän päätöksen de facto melkoisella kiireaikataululla. Pääasia kuitenkin, että sotilaat saatiin lopulta varsin vauhdikkaasti perille ja evakuointia tukemaan.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on värittänyt syksyä muutenkin. Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukunnan matkassa vierailin Virossa Riigikogussa ja Naton kyberosaamiskeskuksessa, ja valtioneuvoston uusi puolustusselonteko saatiin eduskuntaan käsittelyyn. Seurantaryhmän jäsenenä olen selontekoon tyytyväinen. Kansainvälinen yhteistyö painottuu kuten pitääkin, ja paikallispuolustusta on tarkoitus vahvistaa myös reserviläisten osaamista laajemmin hyödyntäen. Pidin myös vihreiden ryhmäpuheen aiheesta.

Syyskuun merkittävin poliittinen oli tietysti budjettiriihi ja sen tuloksena tullut valtion talousarvioesitys ensi vuodelle. Budjettiriihen yhteydessä oli tarkoitus saada linjattua ne puuttuvat ilmastopäätökset, joilla hiilineutraalisuustavoitteeseen 2035 päästään. Päätöksiä saatiinkin hienosti aikaan, mutta huolena on että ne pohjaavat melko optimistisiin oletuksiin ja toimeenpanossa on vielä työtä. Onkin tärkeää, että maaliskuulle sovitusta “perälaudasta” pidetään kiinni ja että hallitus on valmis lisäpäätöksiin, jos nyt linjattujen toimien ei sittenkään arvioida riittävän. 

Yksittäisinä hyvinä ilmastopäätöksinä voisi nostaa esimerkiksi kaukolämpöä tuottavien konesalien, lämpöpumppujen ja sähkökattiloiden veroalennuksen, merituulivoiman vauhdittamisen ja täyssähköautojen verokannustimen. Pienydinvoiman vaatimia lainsäädäntöpäivitystä arvioidaan. Muita mainitsemisen arvoisia hyviä asioita riihestä olivat linjaukset kaivosverosta, työperäisen maahanmuuton sujuvoittamisesta ja TKI-toiminnan verokannustimesta. Itse talousarviota eduskunta käsitteleekin oikeastaan koko syksyn.

TKI-toimintaan liittyen minut nimettiin keväällä parlamentaarisen TKI-työryhmän varajäseneksi, ja olemme vihreiden varsinaisen jäsenen Saara Hyrkön kanssa paitsi osallistuneet työryhmän työhön, myös tavanneet TKI-skenen sidosryhmiä. Työryhmän työ jatkuu vielä vuoden loppuun.

Korona on edelleen riesanamme, mutta rokotuskattavuuden noustessa suomalaista yhteiskuntaa on ilahduttavasti päästy avaamaan koko ajan enemmän. Syyskuussa eduskunta oli silti vielä jo tutuksi käyneessä poikkeustilassa, jossa valiokunnat kokoontuivat väljemmissä huoneissa ja salissa edustettiin harvennetulla kokoonpanolla.

Valtuusto

Uusi kaupunginvaltuusto aloitti virallisesti kautensa elokuun alussa, ja ensimmäinen kokous pidettiinkin heti 2.8. Tuolloin nimettiin pormestari Juhana Vartiainen sekä apulaispormestarit Anni Sinnemäki, Nasima Razmyar ja Paavo Arhinmäki. Kova kaarti kokeneita poliitikkoja, joista jokaista arvostan paljon.

Uuden valtuuston ensimmäinen iso rykäisy on tämän valtuustokauden strategia, josta saatiin pormestarin esitys 29.9. Strategia on nyt jo ehditty hyväksyäkin, ja se on varsin hyvä, ja linjaa juuri niitä asioita, joiden puolesta itsekin vaaleissa liputin. Enemmän kaupunkia ja asuntoja vähemmin päästöin, uusia raiteita ja tilaa luonnolle. Tarkemmin puin strategiaa valtuustopuheenvuorossani.

Toisessa kokouksessa 25.8. isoin asia oli Kruunusillat-hankkeen kustannusylitysten käsittely. Silta on keskeisen tärkeä osa kestävän raidekaupunign laajentumista itään, ja sillan luonteesta ja kustannusylityksistä on liikkeellä paljon väärää tietoa ja väärinkäsityksiä. 

Syyskuun ensimmäiseen kokouseen 8.9. en ehtinyt mukaan tuolloin käynnissä olleen varapuheenjohtajakampanjan kiireiden takia. Merkittävänä päätöksenä kokouksessa oli Lauttasaaren Koivusaaren asemakaava. Kaavan myötä Laruun saadaan mukavasti asuntoja, mutta massiivinen liittymä noin hyvällä paikalla turhauttaa. Taustalla on valtion liikennepolitiikka, ja sitä taustaa avaa Otso Kivekäs blogissaan hyvin. 

Syyskuun toisen kokouksen 22.9. tärkein päätös oli Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) yhtiöittäminen. Päätös herätti suuria tunteita ja vastustustakin, mutta se edesauttaa seudullisen raideliikenteen kehittämistä ja parantaa edellytyksiä tarpeellisiin investointeihin. Olennaista on, että kun pääkaupunkiseutu kasvaa, paino on tiiviin raidekaupungin rakentamisella. Kysymys yhtiöittämisestä toi esiin jälleen vihreiden ja vasemmistoliiton eroja: Me edustamme tällaisissa kysymyksissä pragmaattisempaa linjaa.

Lopuksi

Vuoden viimeinen kvartaali on tätä tekstiä viimeistellessä lähtenyt jo vauhdilla käyntiin. VPJ-valinnan ja vihreiden sijaisjärjestelypäätösten myötä haastattelut ja tv- ja radiokeikat ovat pitäneet kiireisenä. Erilaisia analyysejä lukiessa välillä juilii, kuinka yksipuolista kuvaa politiikasta kyynisenä valtapelinä lehdistössä maalataan – on politiikka toki sitäkin, muttei pelkästään. 

Budjettikäsittelyn lisäksi loppuvuotta värittää ainakin ilmastopolitiikka. Glasgown ilmastokokous lähestyy, ja EU:n merkittävän Fit for 55 -säädöspaketin käsittely etenee. Itse aion jatkaa tiedepohjaisen ja tehokkaan ilmastopolitiikan puolesta liputtamista.

Myös tammikuun aluevaalien lähestyminen heijastuu politiikkaan epäilemättä monin tavoin. Toivottavasti myös niin, että kiinnostus sote-päätöksentekoa ja äänestämistä kohtaan kasvaa.

Tapaamiset

Tässä kolmen kuukauden pätkässä oli suhteellisen vähän tapaamisia kesätauon takia. Listassa sama saate kuin aina ennenkin: Tämä lista ei ole täysin kattava kuvaus kaikesta vuorovaikutuksesta tai lobbaamisesta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia ja erilaisia kuulemisia ryhmässä ja kokouksissa.

  • Aalto Economic Institute
  • Arene
  • CSC
  • Blic
  • Danske Bank
  • FAIA ry
  • Fortum
  • Green Climate Fund
  • Massachusetts Institute of Technology
  • Päätepysäkki HKL:n yhtiöittämiselle -kampanja
  • Rakennusteollisuus
  • Sitra
  • Sivistystyönantajat
  • St1
  • Sähköteknisen Kaupan Liitto
  • Teknologiateollisuus

 

vpj_valinta

Vihreät valitsi puolueen varapuheenjohtajiksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi Iiris Suomelan, Hanna Holopaisen ja allekirjoittaneen 11.9. 

 

De Gröna har ett vetenskapligt baserat, analytiskt och samtalande förhållningssätt till energipolitiken

(mielipidekirjoitus, julkaistu Hufvudstadsbladetissa 7.10.2021)

Marjatta Kurtén, Tiina Prittinen, Pirkko Lindberg och Elisabeth Nordgren (HBL Debatt 5.10) kritiserar De Gröna för att stödja kärnkraft och påpekade specifikt min verksamhet för att främja små och modulära kärnreaktorer.

Det gröna partiets nuvarande principprogram säger att energiekonomin måste vara effektiv, drivas med nollutsläpp eller koldioxidsnål energiproduktion och använda alla hållbara lösningar som minskar användningen av fossila bränslen. Detta är en utmärkt formulering som sätter mål över medel. Bland partiet finns olika uppfattningar om kärnkraft. Min åsikt är klar: kärnkraft är ett viktigt verktyg för att samtidigt hantera klimatförändringar, förlust av biologisk mångfald och global fattigdom.

Kärnkraft är en säker och pålitlig teknik när den hanteras och övervakas med god reglering. På grund av dess enorma energitäthet påverkar det ekosystemen och användningen av naturresurser relativt litet i förhållande till den producerade energin. Små modulära reaktorer har stor potential att tillhandahålla ännu säkrare och ekonomiskare kärnkraft.

Det bör noteras att alla modellscenarier för att begränsa den globala uppvärmningen till 1,5 grader inkluderade ny kärnkraft i IPCC:s 1,5-graders specialrapport. Europeiska kommissionens gemensamma forskningscentrum (JRC) drog slutsatsen att kärnkraft inte är mer skadlig för människors hälsa eller miljön än till exempel vind- eller solenergi.

 Vind- och solenergi är utmärkta och viktiga teknologier som måste skalas upp snabbt. Medan deras sjunkande priser är mycket goda nyheter är deras variation och relativt låga energitäthet fortfarande utmaningar. Ekonomin bedöms vanligtvis endast med ett begränsat omfång, och ignorerar systemnivåperspektivet och fördomar som orsakas på marknaden av den nuvarande förordningen.

Riskerna med kärnkraft bör bedömas i förhållande till riskerna och utmaningarna med möjliga alternativ, den farligaste av dem är misslyckandet med att mildra klimatförändringarna och stoppa den biologiska mångfaldens nedgång. Detta bör också övervägas i förhållande till riskerna med kärnvapen. Tillräcklig ren energi är avgörande för att bygga en hållbar och säker värld.

Jag förstår att alla inte håller med om mina åsikter. Med olika avvägningar mellan olika risker eller optimistiska antaganden om teknisk utveckling kan man ha olika slutsatser och det är viktigt att fortsätta en faktabaserad och konstruktiv debatt i frågan. Jag är stolt över att De Gröna har antagit en vetenskapligt baserad, analytisk och samtalande strategi för energipolitiken.

Atte Harjanne, riksdagsledamot, vice ordförande (De Gröna)

Kestävän kasvun paikka – Puheenvuoro Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta

(Puheenvuoro kaupunginvaltuuston kokouksessa 6.10.2021)

Arvoisa puheenjohtaja ja valtuutetut,

Esitys uudeksi strategiaksi on oikein hyvä. On hienoa, että tällä valtuustolla on valmiuksia rakentavaan yhteistyöhön ja laajasti jaettuun visioon entistäkin kestävämmästä, hauskemmasta ja reilummasta Helsingistä.

Hiilineutraalisuustavoitteen aikaistaminen viidellä vuodella ja hiilinollavuoden asettaminen ovat hienoja asioita. Tässä työssä ilmasto ilmasto-ohjelman uudistaminen on tärkeä asia, sillä laskelmien ja seurannan on syytä perustua ajantasaiseen tietoon: esimerkiksi sähköntuotannon päästöt megawattituntia kohden ovat vähentyneet ja vähenemässä ja liikenne sähköistyy. Ilmastotoimien etenemistä on tärkeää voida seurata Ilmastovahti-palvelun tyyliin jatkossakin – itse asiassa vastaavaa tavoitteiden, keinojen, syiden ja seurausten avointa mittaristoa voisi hyödyntää kaupunkistrategian toteutuksen seuraamisessa ja viestinnässä laajemminkin.

Reilu puolet kaupungin ilmastotaseeseen laskettavista päästöistä tulee edelleen kaukolämmöstä. Kehitys kuitenkin kehittyy. Polttoon perustumattomaan lämpöön investoidaan ja Hanasaaren hiilivoimala – vanha kesätyöpaikkani – menee kiinni tällä kaudella. Energiayhtiö Helenin kehitysohjelman päivittäminen ja laajempi energiapoliittinen keskustelu sen yhteydessä on tervetullutta ja odotan sitä innolla – viime vuosina tässä kaupungissa on käyty erittäin fiksua, edistynyttä ja analyyttistä keskustelua vaikeasta haasteesta tuottaa lämpö ilman päästöjä.

Viime vuosina tässä kaupungissa on käyty erittäin fiksua, edistynyttä ja analyyttistä keskustelua vaikeasta haasteesta tuottaa lämpö ilman päästöjä.

Reunaehdot ovat selvät: Fossiilienergiasta pitää päästä, mutta biomassaa ei riitä sitä korvaamaan. Siksi onkin erinomainen linjaus, ettei uusiin bioenergialaitoksiin enää investoida. Tämä rajaa mahdolliset perusratkaisut käytännössä lämmityksen sähköistämiseen pumpuin ja varastoin, geolämpöön, hukkalämpöihin tai ydinvoimaan. Selvää on, että päästötöntä sähköä ja lämpöä tarvitaan paljon lisää. Se vaatii joka tapauksessa isoja investointeja, joihin on syytä varautua kaupungin taloudessa.

Ymmärrys luontokadon mittakaavasta ja vakavuudesta on kasvanut, ja se näkyy nyt strategiassakin. Tiivis raidekaupunki itsessään säästää luontoa. On silti tärkeää, että kun kaupunki kasvaa ja tiivistyy, ei yhtään ylimääräistä vihreää jää rakentamisen alle ja suunnittelua ohjaa luonnon, puiden ja viheralueiden arvostus. Tämä auttaa siinäkin, että uuden rakentamisen sosiaalinen hyväksyttävyys säilyy – ihmiset arvostavat lähiluontoa, puita ja viheralueita.

Kaupunki on kauppapaikka, ja Helsingin kannattaa olla alusta uusille ideoille, virkeille palveluille ja reilulle, kaikkia hyödyttävälle kilpailulle.

Kaupungin taloutta pitää hoitaa hyvin sekä tässä hetkessä että pitkässä juoksussa: Keskeistä tässä on, ettei kannattavien investointien kanssa jarrutella. Strategian kirjaukset yritysmyönteisyydestä ovat hienoja, ja niiden tulee myös ohjata toimintaa. Kaupunki on kauppapaikka, ja Helsingin kannattaa olla alusta uusille ideoille, virkeille palveluille ja reilulle, kaikkia hyödyttävälle kilpailulle. Kaupungin vuotuiset hankinnat ovat miljardiluokkaa: Ne tarjoavat tilaisuuden paitsi tehokkuudelle myös kaupungin kehittämiselle uusien ideoiden kautta.

Tiivistä kaupunkia, tilaa luonnolle. Enemmän kaupunkia, vähemmän päästöjä. Kasvun paikka ja parempi Helsinki kaikille. Tämä strategia antaa mainion sapluunan niille päätöksille, joita me täällä seuraavat neljä vuotta teemme.

Odotan niitä innolla!
yritysblogikuva

Kuntalaki edellyttää jokaiselta kunnalta ja kaupungilta strategiaa, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. 

 

Saksalaisen energiapolitiikan virheitä ei ole varaa toistaa Euroopan tasolla

Saksalaisten päätä ydinvoimassa tuskin kääntää enää mikään, mutta moniongelmaisen politiikan valuminen EU-tasolle pitäisi pysäyttää.

Saksalaiset äänestivät viikonloppuna parlamenttivaaleissaan. Sosiaalidemokraatit ottivat paalupaikan, vanha oikeistovaltapuolue CDU tuli isosti alas ja vihreät kirivät kolmanneksi suurimmalla kannatuksen kasvulla. Hallituspohjaksi on vielä monenlaisia vaihtoehtoja eikä edes SPD:n Olaf Schultzin kanslerinpesti Merkelin seuraajana ole vielä varma. Vaikka valta vaihtuneekin CDU:lta SPD:lle, tuntuu päällimmäinen tunnelma vaaleista ja tuloksesta olevan jatkuvuus ja maltillisuus.

Jatkuvuus on pitkälti tervetullutta myös EU:n näkökulmasta. Yhdessä asiassa Saksan suunta ja linja kaipaisi kuitenkin radikaalia ruorinkääntöä: Saksalainen energiapolitiikka uhkaa Euroopan ilmastotavoitteita, käy kalliiksi koko unionille ja heijastuu myös ulko- ja turvallisuuspoliittisiin asetelmiin.

Ydinvoiman alasajo on pitkittänyt Saksan riippuvuutta fossiilisesta hiilestä ja kaasusta ja nostanut sähkön hintaa.

Syy tähän on tietenkin ydinvoiman alasajo osana energiewendeä, energiasiirtymää. Energiewenden tausta ulottuu vuosikymmenien taakse, mutta ensimmäistä kertaa ydinvoiman alasajosta linjattiin 2000-luvun alussa. Vatvominen aikataulusta loppui Fukushiman onnettomuuden jälkeen 2011, ja tuolloisten päätösten mukaisesti viimeinen ydinvoimala Saksassa on menossa säppiin ensi vuonna. 

Ydinvoiman alasajo on aika lailla kiistatta pitkittänyt Saksan riippuvuutta fossiilisesta hiilestä ja kaasusta ja nostanut sähkön hintaa. Yhdysvaltalaistutkijat arvioivat, että alasajo on johtanut jopa 12 miljardin dollarin vuotuisiin lisäkustannuksiin yhteiskunnalle ja yli 1100 ennenaikaiseen ilmansaasteiden aiheuttamaan kuolemaan vuodessa. Riippuvuus tuontikaasusta tuo mukanaan myös turvallisuuspoliittisia riskejä, sillä suurin kaasun tuoja on Venäjä

On toki paikallaan myöntää, että Saksan talous on puksuttanut mukavasti ydinvoimapäätöksistä huolimatta, ja saksalaisen energiapolitiikan ansiona voidaan pitää tuuli- ja aurinkovoiman hinnan vauhdikasta putoamista, josta on hyötynyt valtavasti koko maailma. Vaihtelevaa uusiutuvaa olisi kuitenkin voinut tukea vauhdikkaasti myös ilman ydinvoiman alasajoa. Toimivan ja turvallisen ydinvoimalan ennenaikaista alasajoa kehnompaa ilmastopolitiikkaa on vaikea keksiä.

Ydinvoimavastaista politiikkaa ovat Saksassa olleet mukana tekemässä ja toteuttamassa kaikki suuret puolueet ja politiikka nauttii edelleen laajaa kannatusta. En siksi pidättäisi hengitystäni odottaessani sitä, että linja muuttuisi, vaikka viime vuosina kyseenalaistaminen näyttäisi hieman nostaneen päätään. Todennäköisistä hallituspuolueista SPD ja CDU ovat sitoutuneet alasajoon, ja Saksan vihreille asia on tärkeä – heidän kunniakseen on samalla sanottava, että puolue on hereillä kaasun ongelmista ja kirittää ilmastopolitiikkaa yleisesti. FDP:n suulla ydinvoimavastaisuutta on kritisoitu, mutta puolue tuskin yksinään suuntaa kääntää.

Saksalaisilla on tietysti kaikki oikeus toteuttaa valitsemaansa politiikkaa omassa maassaan. Se, mille pitäisi saada stoppi, on EU:n energiapolitiikan johdattelu samaan suuntaan.

Saksalaisilla on tietysti kaikki oikeus toteuttaa valitsemaansa politiikkaa omassa maassaan. Se, mille pitäisi saada stoppi, on EU:n energiapolitiikan johdattelu samaan suuntaan.

EU:n energiapolitiikka on ollut nihkeää ydinvoimaa kohtaan jo pitkään monin tavoin, vaikka ilman ydinvoimaa EU:n ilmastotavoitteisiin on hyvin vaikea päästä, energiatalous nojaa kestämättömään määrään kaasua ja biomassaa aivan liian kauan eikä puhdasta sähköä riitä vetyvisioihin ja teollisuuden dekarbonisointiin. Päästöjä pitää vähentää vauhdilla, mutta jos samaan aikaan kepitetään toimivia keinoja, nousee sitten energian hinta, kuten nyt on jo nähty

Fiksumpi ilmasto- ja energiapolitiikka painottaisi päästökauppaa ja teknologianeutraalimpaa ohjausta ja pyrkisi hyödyntämään täysillä kaiken vähäpäästöisen energiantuotannon potentiaalia. Tuulta, aurinko, geotermistä, ydinvoimaa – kaikkea tarvitaan, ja olennaista olisi rakentaa mahdollisimman nopeasti energiataloutta, jossa fossiilisille polttoaineille ei ole enää roolia tai tarvetta ja jossa bioenergian käyttö ei uhkaa luontoa ja ruokaturvaa. Pelkästään uusiutuvaa energiaa korostava politiikka ei näytä tähän vievän, kuten Janne M. Korhosen kanssa aikanaan kirjoitimme. Ilmastotavoitteista ei ole varaa enää tinkiä, sen pitäisi olla kaikille jo selvää.

Saksa on ajanut omaa energialinjaansa EU:ssa, ja esimerksi lobannut komissiota sen puolesta, että ydinvoima jätettäisiin ulos kestävän rahoituksen piiristä eli ns. taksonomiasta, vaikka Euroopan komission tutkimuskeskus JRC ehti jo todeta, ettei tieteellisiä perusteluita moiselle ole. Taksomiapäätöksillä voi olla monenlaisia vaikutuksia, ja ne ovat osa yhtälöä esimerkiksi omistajien pohtiessa voimaloiden jatkolupien hakemista Suomessa.

Saksan vaalien on epäilty viivästyttäneen komission linjauksia. Oli niin tai näin, komission olisi nyt korkea aika linjata tutkimustietoa kunnioittaen ja vastuullisesti ydinvoima mukaan kestävän rahoituksen piiriin. Se olisi ennen kaikkea ilmaston ja luonnon, mutta myös eurooppalaisen talouden etu.

Saksalaiset voivat ehkä sählätä oman energiapolitiikkansa, mutta koko EU:lla ei ole varaa niin tehdä.  

 

garzweiler

Hiilikaivoshommia Garzweilerissä Saksan länsirajan tuntumalla. Saksan on määrä lopettaa hiilenpoltto viimeistään 2038, kaasun kanssa näyttää kestävän vielä paljon pidempään.

Uskottava puolustus on tarpeen, ja edellyttää ennakointia ja yhteistyötä

(Ryhmäpuheenvuoro eduskunnassa 16.9. Puolustusselonteon käsittelyn yhteydessä)

Arvoisa puhemies,

Kiitos puolustusministerille kattavasta esittelystä, ja hyvästä työstä. Kiitos myös parlamentaariselle seurantaryhmälle, jonka työhön oli ilo osallistua, ja jota edustaja Tuomioja erinomaisesti puheenjohti.

Suomi kunnioittaa ihmisoikeuksia, vapautta, rauhaa, yhdenvertaisuutta, demokratiaa ja oikeusvaltion periaatteita. Valitettavasti elämme maailmassa, jossa kaikki valtiot, liikkeet ja vallanpitäjät eivät näitä arvoja jaa. Ehkä jonain päivänä miekat taotaan auroiksi, ja sitä kohti kannattaa pyrkiä, mutta toistaiseksi elämme maailmassa, jossa Theodore Rooseveltiä mukaillen kannattaa puhua lempeästi ja kantaa riittävän isoa keppiä.

Siksi puolustuksemme on oltava kunnossa. Erityisesti laaja-alaisen vaikuttamisen aikana maanpuolustus on toki paljon muutakin, kuin sotilaallista kalustoa ja osaamista, jota sitäkin tietysti edelleen tarvitaan.

Puolustusselonteko jatkaa ansiokkaasti siitä, mihin erittäin hyvä ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko viime vuonna jäi. Se kuvaa jännitteisen toimintaympäristön asettamia haasteita, ja linjaa keinoja ja painotuksia, joilla kehitykseen vastataan. Listatut painopisteet oman puolustuskyvyn kehittämisessä ovat hyvin perusteltuja ja tiivis kansainvälinen – sekä monenvälinen että kahdenvälinen – yhteistyö säilyy keskeisen tärkeänä osana puolustuspolitiikkaamme. Euroopan unioni, Nato, Nordefco ja maaryhmäyhteistyö sekä Ruotsi, Yhdysvallat ja Norja nousevat tässä tärkeimmiksi.

Euroopan unionin sotilaallis-poliittinen suorituskyky nousi huolenaiheeksi Afganistanin tilanteen kriisiydyttyä. Suomen on edistettävä sitä, että EU pystyy toimimaan nopeasti kriiseissä myös käytännössä, eikä vain paperilla. Euroopan unionin ja Naton rajapinnat ja työnjako Euroopan turvallisuuden pilareina voivat muuttua lähitulevaisuudessa, kun laaja-alainen vaikuttaminen ja teknologinen kehitys sumentavat sotilaallisen ja muun puolustuksen rajoja, ja kun Yhdysvallat odottaa Euroopan kantavan enemmän vastuuta oman alueensa puolustuksesta. Tilannekuvan, keskustelun ja politiikan on Suomessa tältäkin osin oltava ajan tasalla.

Puolustusselonteko muistuttaa, että asevelvollisuus on Suomen puolustusratkaisun perusta, mutta huomauttaa viisaasti, että järjestelmää on tarpeen kehittää. Jotta järjestelmä toimii, sen täytyy nauttia laajaa hyväksyttävyyttä ja arvostusta jatkossakin. Vaikka nykymalli on sotilaallisesti toimiva, se ei ole yhdenvertainen. Tähän liittyen kehittämistä linjaa oma erillinen komitea, jonka työn tuloksia odotamme kiinnostuneina. Aihe kaipaa kiihkotonta ja ennakkoluulotonta keskustelua ja ennakoivaa päätöksentekoa, sillä puolustusjärjestelmän perustaa ei voi hetkessä muuttaa.

Asevelvollisiin merkittävästi vaikuttavia linjoja löytyy toki tästäkin selonteosta. Paikallisjoukkojen määrää lisätään vuodesta 2025 alkaen muuttamalla pääosa alueellisista

joukoista paikallisjoukoiksi. Samalla paikallisjoukkojen tehtäväkenttä laajenee ja vaatimustaso nousee. Nämä – kuten sodanajan joukot yleisestikin – koostuvat pääosin reserviläisistä. On entistäkin tärkeämpää, että reserviläisillä on riittävä koulutus ja että heidän omaa osaamistaan hyödynnetään ennakkoluulottomasti. On myös huolehdittava siitä, että lainsäädäntö ottaa huomioon ja mahdollistaa asevelvollisten valmiuden ylläpitämisen sekä koulutettujen joukkojen tehokkaan käytön myös sodan ja rauhan välimaastossa, jossa erityisesti viranomaisyhteistyö korostuu.

Tänä päivänä yhteiskunta ei toimi, elleivät tietoverkot toimi ja data pysy tallessa ja kunnossa. Kyberpuolustus onkin kriittinen osa puolustusta. Tällä saralla sotilas- ja siviilitoiminta ovat myös monin osin nivoutuneet yhteen. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että kyberpuolustuksella ja -turvallisuudella on riittävät resurssit, koordinaatio toimii eikä vastuualueisiin jää katveita

Nostaisin vielä yksittäisenä asiana tuulivoimarakentamisen ja maanpuolustuksen yhteyden. On selvää, että puolustuksen tarpeet rajaavat rakentamista, eikä maanpuolustuksen toimintaedellytyksiä pidä tuulivoimalla vaarantaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nykyinen sääntely on liian kategorista ja puolustusvoimilla kannustimet ennemmin torpata hankkeita kuin sovittaa tarpeita yhteen. Tuulivoimainvestoinnit tuovat veroeuroja ja energiaomavaraisuutta: ne vahvistavat julkista taloutta, jolloin rahoitusta puolustukseenkin on helpompi ylläpitää. Tulisikin löytää toimintatapa ja kompensaatiomalli, jossa tuulivoiman ja puolustusvoimien intressit sovitettaisiin yhteen koko yhteiskunnan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Tällaisessa asiassa erillinen selvitysmies voisi olla tapa edistää asiaa.

Tuore Valtioneuvoston puolustusselonteko on kattava asiakirja, joka kuvaa perusteellisesti Suomen turvallisuusympäristön kehitystä ja siihen vastaamista. Vihreä eduskuntaryhmä antaa selonteolle tukensa.