fbpx
8H0A4824_uusi_bannerikoko

Vihreät valmiina talousvaaleihin – Puhe puoluevaltuustossa 26.11.2022

 

Avauspuheenvuoro vihreiden puoluevaltuustossa 26.11.2022.


Huhtikuussa 2023 käydään eduskuntavaalit. Mitkä vaalit ne ovat?

Niiden pitää olla ilmastovaalit. Sharm el Seikhin ilmastokokouksen laiha tulos alleviivaa sitä, että ilmastopolitiikkaan tarvitaan lisää vauhtia ja vaikuttavuutta, jotta ilmastonmuutos saadaan hillittyä siedettävälle tasolle.

Niiden pitää olla luontovaalit. Suomessakin luonto köyhtyy. Keskustelu ennallistamisasetuksesta osoitti, ettei tätä oteta Suomen poliittisella kentällä lainkaan riittävän vakavasti. Tarjolla on liikaa muttamuttaa ja vesittämistä.

Ne ovat myös ainakin sote-, koulutus-, köyhyys-, ihmisoikeus-, Eurooppa- ja turvallisuusvaalit. Sote-uudistus kaipaa laastaripakettia, koulutustason laskuun on torjuttava, köyhyyttä kitkettävä, EU-politiikan seurattava aikaansa ja Nato-Suomen linjat vedettävä. Oma tahto -aloitteen, translain ja saamelaiskäräjälain yhteydessä käyty, osin absurdi keskustelu on muistuttanut, että ihmisoikeuksia on puolustettava herkeämättä – niitä edistäen ja takapakit estäen.

Suomen julkisessa taloudessa on edelleen merkittävä kestävyysvaje ja miljardien sopeuttamistarve.

Huhtikuun vaalit ovat joka tapauksessa, väistämättä, talousvaalit. Suomen velkataakka on tällä kaudella kasvanut hurjasti – pitkälti perustelluista syistä, mutta kasvanut silti. Suomen julkisessa taloudessa on edelleen merkittävä kestävyysvaje ja miljardien sopeuttamistarve. 

Vihreille talousvaalit sopivat. Otamme julkisen talouden tilan vakavasti: Poliittisessa tavoiteohjelmassa linjasimme keväällä, että haluamme tasapainottaa julkisen talouden keskipitkällä aikavälillä.

Vihreiden resepti on talouden uudistaminen. Uudistaminen ei ole kiertotermi leikkausten välttelyyn: niitäkin tarvitaan. On kuitenkin edettävä niin, että oli kyse sitten menosopeutuksista, rakenteiden korjaamisesta tai kasvun hakemisesta, punaisena lankana on oltava uudistava ote talouteen, maalina ekologisesti kestävissä raameissa pysyvä, hyvinvointivaltion ylläpitoon kykenevä, kukoistava kansantalous. Köyhimmiltä leikkaaminen ei auta tässä.

Ilmeisin uudistava voima on tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta. Sen tason nostoon on nyt ilahduttava parlamentaarinen yhteishenki ja sitoutuminen. Rahoituslaki saadaan pian maaliin, ja hallituksen loppusuorajärjestelyn sivu-uhriksi jäänyt TKI-verokannustinkin saadaan vielä nähtävästi tehtyä. Tiede- ja teknologiapuolueena vihreät on vahvasti TKI-panostusten puolella. 

Polulla neljään prosenttiin BKT:sta on pysyttävä. TKI-panostukset uhkaavat kuitenkin jäädä ontoksi, jos tekijät puuttuvat. Niiden rinnalle tarvitaan siksi panostuksia koulutukseen ja maahanmuuttoon.

TKI-panostukset uhkaavat jäädä ontoksi, jos tekijät puuttuvat.

TKI tarvitsee tekijöikseen erityisesti korkeakoulutettua väkeä. Korkeakoulutettujen osuuden kasvattaminen onkin perusteltua. Silti työllisyyden näkökulmasta kaikkein tärkeintä on itse asiassa huolehtia siitä, ettei kukaan olisi enää 25 vuoden iässä ilman jotakin perusasteen jälkeistä tutkintoa. Se kun alkaa tietää tuomiota työttömyyteen nyky-yhteiskunnassa. Ammatillinen koulutus ei siksi saa jäädä sivuosaan koulutuspolitiikassa. 

Koulutuspolitiikka on siis kiinteä osa työllisyyspolitiikkaa. Työllisyysasteen nosto vihreiden tavoittelemaan 80 prosenttiin ja työvoimapulan taklaaminen eivät silti käy yksin koulutuksen kautta. Ainakin ansioturvan uudistaminen oikeudenmukaiseksi ja kannustavammaksi, 60-vuotta täyttäneiden työllisyyden kasvattaminen ja kotihoidon tuen korvaaminen joustavalla hoitorahalla – yhdessä varhaiskasvatuspanostusten kanssa tietysti – tarjoaisivat keinoja työllisyysasteen nostoon. 

Maahanmuutto on Suomen talouden ja huoltosuhteen kannalta käytännössä välttämättömyys. Se ei silti ole helppo kokonaisuus, joka onnistuisi vain tavoitteita listaamalla: kansainvälinen kilpailu osaavasta työvoimasta on kovaa, ja onnistunut kotouttaminen vaatii monialaista työtä kaavoituksesta kouluihin ja kulttuuriin työpaikoilla. Tänä viikonloppuna käsittelyssä oleva maahanmuutto linjaa vihreitä toimia tähän. Olennaista on, että jokainen tänne tullut saadaan sujuvasti osaksi yhteiskuntaa työn tai opintojen kautta, ja täällä opiskelleet jäämään tänne. Työvoimapulaan vastaamisessa yksi selkeä toimi on joka tapauksessa saatavuusharkinnasta luopuminen.

Myös reilu kilpailu on aivan keskeinen taloutta uudistava voima. Eduskunnassa on paraikaa menossa lopulliseen hyväksyntään kilpailulain uudistus, joka vahvistaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston mahdollisuuksia puuttua haitallisiin yrityskauppoihin. Pieni muutos lakiin tuottaa varovaisen arvion mukaan 50-67 miljoonan euron vuosittaiset hyödyt suomalaisille kuluttajille. Hyvä esimerkki markkinoiden voimasta, jota meidän kannattaa hyödyntää. Seuraavan hallituksen olisikin syytä ottaa kilpailupolitiikan terävöittäminen työlistalleen.

Reilu kilpailu on aivan keskeinen taloutta uudistava voima.

Kilpailuun ja talouden uudistumiskykyyn vaikuttavat myös yritystuet – usein haitallisesti. Erityisen kehnoja ovat ympäristölle haitalliset yritystuet. Niissä riittää edelleen perkaamista. Suorien tukien ohella katse on syytä siirtää erilaisiin verotukiin. Verojärjestelmän selkeyttäminen ja suoraviivaistaminen sekä yritys- että henkilöverotuksen osalta olisikin tärkeää. Verotukiviidakon muodostumista on osaltaan ruokkinut nykyinen tiukka fokus menokehyksiin valtion taloudenpidossa. 

Menokehyksiä toki todellakin tarvitaan, mutta veropäätökset pitää pitää mukana paletissa, kun julkisen talouden tasapainosta huolehditaan. Menokehys on työkalu, ei päämäärä. 

Kokonaisveroastetta en silti näe perustelluksi nostaa ainakaan merkittävästi, vaan suuntana pitäisi olla selkeys ja painopisteen siirto työstä ja yrittämisestä kulutukseen ja haittoihin.

Kaupungit ovat todellisia talouden dynamoita. Kuntaliiton kaupunkikehityspäällikkö Henrik Lönnqvist nosti aiemmin tässä kuussa ansiokkaasti esiin sen, ettei Suomessa tehdä kunnollista kaupunkipolitiikkaa. Kaupunkien kukoistus ei ole keneltäkään pois, kaupungeissa luodaan vaurautta jaettavaksi niitä laajemminkin. 80 % Suomen työpaikoista on kaupunkiseuduilla ja kaupunkiseuduilla tuotetaan 82 % Suomen bruttokansantuotteesta. 

Kaupungistuminen onkin paitsi ihmisten liikettä, myös tuottavuuden kasvua. Ilmiö tunnetaan myös kansainvälisessä tutkimuksessa. Fiksu kaupunkipoliitikka on siis merkittävä keino kohentaa julkista taloutta ja parantaa työllisyyttä. Sen torppaaminen sen sijaan köyhdyttää koko maata.

Fiksu kaupunkipoliitikka on merkittävä keino kohentaa julkista taloutta ja parantaa työllisyyttä.

Tämä ei tarkoita harvaan asuttujen alueiden tai maaseudun väheksymistä. Ilman ruokaa ei voi elää, eikä ilman raaka-aineita ja raskasta teollisuutta pyöri palvelutalouskaan. Erityisesti arvokasta työtä tekevät maataloustuottajat ansaitsisivat parempaa ohjaavaa politiikkaa: maalina tulisi olla kustannustehokkaampi tukeminen, kannattavuuden parantaminen ja fiksu ohjaus ekologisesti kestävään ja hiiltä sitovaan tuotantoon. 

Julkisen talouden tasapainottaminen on siis savotta, jossa tarvitaan laajaa keinovalikoimaa. Vihreät on tähän valmis, ja avain on uudistava ja ennakkoluuloton ote talouspolitiikkaan. Itse asiassa johtavien ekonomistien tutkimusta ja kehittämistä, sosiaaliturvan kehittämistä, vihreää siirtymää ja toimivia markkinoita korostavat suositukset rimmaavat oikein hyvin sen kanssa, mitä me ajamme.

Ja vaikka vaalit lähestyvät, työtä riittää toki vielä tälläkin kaudella. Se työ pitää hoitaa maaliin kunnialla, vaaleissa suotu vastuu kantaen ja sovitusta kiinni pitäen. Varsinkin juuri nyt pitäisi valaa luottamusta suomalaiseen poliittiseen järjestelmään, ei murentaa sitä. 

Enkä voi pitää tänä päivä poliittista puheenvuoroa toteamatta, että tuen Ukrainalle on jatkuttava ja vain vahvistuttava.

Antoisaa kokousta!

 

lärvikuva

Puoluevaltuusto on vihreiden korkein poliittinen linjanvetäjä puoluekokousten välillä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja pitää perinteisesti yhden avauspuheenvuoroista valtuuston kokouksissa.

Clean energy is the key to a sustainable and secure future – Keynote speech at the 15th European Nuclear Energy Forum

(Keynote speech at the 15th European Nuclear Energy Forum, Prague)

There is no more important topic in policy making today than energy. Energy is the key to a sustainable future.

As we are gathering here in Prague to talk about nuclear energy, others are gathering in Sharm el Sheikh to negotiate the global path to maintain a tolerable climate. Whilst combating climate change requires many drastic changes to our land use and consumption, clean energy is the key. The only way to get rid of fossil fuels is to build enough low-carbon energy production to replace those fossil fuels and the growing energy demand.

Later this year the leaders of the world are going to gather in Montreal to address another global, existential challenge: the loss of biodiversity. We are completely dependent on healthy ecosystems and nature for our economic and human wellbeing, and we need to turn the direction from depleting natural capital into accumulating it, living off its dividends. Here too, sustainable energy is the key. We need to minimize the environmental footprint of our energy production.

We need to minimize the environmental footprint of our energy production.

And most pressingly right now, brave Ukrainians are defending their country and freedom, repulsing the brutal attack by Russia in the frontlines of Ukraine but also suffering from the criminal terror against their civil society. Energy is a key part in this conflict as well. Energy is used by Russia in an attempt to blackmail us, and Russia tries to compensate for its failures in warfighting by targeting innocent civilians, now especially through destroying energy infrastructure. There is no return to cheap Russian fossil energy during or after this war. Thus, energy is also key for securing Europe. The most imminent issue of course is supporting Ukranians by supplying them with equipment necessary to repair the damages and recover their energy systems – and of course with weapons to fight as well.

So, clean, sustainable energy is the key. And nuclear energy is definitely part of the sustainable energy mix now and in the future as well. Nuclear energy is a safe, tried-and-true and reliable way of producing zero-carbon electricity and heat with a small environmental footprint in relation to the volume of energy produced.

In order to achieve so called deep decarbonization, full decoupling of our economies from carbon emissions in a world with growing population while eradicating poverty and nurturing nature, we need massive amounts of new, clean energy. Wind and solar are being deployed rapidly now, and that is great. We need lots of both, they do much of the heavy lifting in the global decarbonization effort. But intermittency and relatively low energy density remain their fundamental, physical challenges. Hydropower is important, and some amounts of bioenergy necessary, but both are limited by the need to preserve room for nature – and bioenergy also by the need to grow food and sequestrate and store carbon. Carbon capture, storage and utilization can buy fossil fuels some time, but don’t really help us with the energy security challenge.

So it is important to keep nuclear energy in the toolbox. But just how to do that?

Here I would like to bring up three points.

First and foremost, regulation should focus on ends over means. The favored ends are clear: human welfare and development that fits in ecologically and climatically sustainable boundaries. For energy sector this means producing sufficient energy without emissions and with as little harmful environmental impact as possible. Regulation should focus on these issues and work on system level. Put a price for carbon, valuate natural capital in the spirit endorsed by Sir Partha Dasgupta, utilize standards to minimize environmental impacts. The EU Emission Trading Scheme ETS is a success story. We should trust it more and strengthen it and embrace such cost-effective system level tools in general.

Regulation should focus on ends over means.

Hydrogen production is a good example: We have already a cap-and-trade-system in place for decarbonizing electricity production, and we need lots of hydrogen to decarbonize those industries and modes of transportation that are difficult to electrify directly. More specifically, we need clean hydrogen made with electrolyzers. No need for more artificial color labels to signal anything here: All electricity coming from the grid within ETS should be welcomed for hydrogen production.

A more fundamental issue is in general favoring renewable energy, implicitly or explicitly aiming for 100 % renewable energy system. A better, more scientifically sound goal is a fully decarbonized energy system. Not all renewable energy is sustainable, and not all sustainable energy is renewable. All forms of energy production have their pros and cons, different risks and benefits. These should be approached analytically and without biases. Once again: Focus on ends over means.

Not all renewable energy is sustainable, and not all sustainable energy is renewable.

Second, we should reconsider how we look at the energy economics. Nuclear energy is often dismissed as too expensive. There is some truth to that: if you want to add a megawatt of capacity to a well-functioning grid, wind or solar are easily cheapest ways to do that. But the necessary grid, balance and storage investments required by the increased volatility should be kept in mind when designing policies. We need to make sure that we have a robust energy strategy that takes us all the way to decarbonized energy system and avoid lock-in to a fossil-backed path. If our current market regulation isn’t taking us there, we need to fix it.

Third, the nuclear industry really needs to deliver on this decade. There is massive momentum now for a new nuclear renaissance, driven by energy crisis and climate crisis. There are exciting and very potential technological developments, especially regarding small modular reactors. Dozens of projects are ongoing for example in France, US, UK, Canada and here in Eastern central Europe too. Governments across Europe are eyeing on new nuclear. The industry must be able to deliver reliably and in-time.

This requires not just smart regulation but skill in design and project management and responsible attitude too. Transparency is essential, and there can be no cutting corners, especially on safety.

There is no time to lose public trust and interest. The nuclear renaissance failed already once in the West – cheap gas killed it back then – it must succeed this time.

I would also like to give some Finnish perspective on the matter. Our country can provide some valuable lessons regarding energy policy and nuclear energy. Some we’ve learned the easy way, some the hard way, and some lessons are still being processed.

Our four reactors from late 70’s and early 80’s have been granted or are assessed now for life-time extensions. They emphasize the importance of good care and maintenance. The fifth, Olkiluoto 3, already started running after over a decade of delays, but it is again facing some problems. It emphasizes the need for good project management and specification. The sixth, now canceled Hanhikivi was supposed to be built by a Russian state company. That was a horrible idea already back in 2014. This project emphasizes the importance of understanding geopolitical risks in energy policy.

Besides power plants, we have the final repository, Onkalo. It is planned to start operating in a couple of years. The lesson from Onkalo is that waste is not an unsolvable issue but a practical engineering challenge. Onkalo is also a success story in public engagement and local acceptance. Transparency, just distribution of economic benefits and giving local communities real power over decisions that affect them are key lessons here.

Transparency, just distribution of economic benefits and giving local communities real power over decisions that affect them are key lessons from Finland.

At the moment we are preparing a complete renewal of our nuclear legislation. It happens in an exciting time, as we are looking into possibilities of using small modular reactors not only for electricity but district and industrial heating as well. Finnish energy policy is far from perfect, but it is quite pragmatic and increasingly science driven. Being science-driven is tough for us politicians sometimes, as it requires the ability to change one’s mind as new knowledge is accumulated. Perhaps I’ll be proven wrong, and we don’t need new nuclear. But doing the math, it doesn’t look like that at the moment. Still, it’s important to keep your mind open, no matter where you stand now.

So, clean energy is the key to a sustainable future. And smart, science-driven energy policy with a system-level approach and a long term perspective is now needed to build that future.

 


Calling for a science-driven, ends-over-meas-approach to energy policy at the Prague Municipal House.

Markkinat hiilelle ja luonnolle auttaisivat pelastamaan Suomen metsät

(Kolumni Verde-lehdessä 7.11.2022)
Suomen metsistä yli puolet on yksityisomistuksessa. Selkeämmät taloudelliset kannustimet omistajille ja valtion metsien pitkäjänteisempi vaaliminen olisivat metsäluonnon ja hiilinielujen turvaamisessa tarpeen.

 

Euroopan unionissa valmistelussa oleva ennallistamisasetus on sähköistänyt metsäkeskustelua Suomessa. Ennallistaminen on kiistatta tarpeen, sillä luonnon köyhtymiselle ei ole vielä saatu Suomessakaan stoppia. Vaikka ennallistamisasetuksessa on kyse pääsääntöisesti muista luontotyypeistä kuin metsistä, on huomio täällä keskittynyt lähinnä niihin metsäsektorin taloudellisen merkityksen ja alan äkäisen edunvalvonnan ansioista.

Luonnon joutuminen ahtaalle ei ole kuitenkaan ainut syy huoleen Suomen metsistä. Ennakkotiedot ovat tänä vuonna kertoneet, että maankäyttö on Suomessa muuttunut vahvasta nettonielusta päästölähteeksi, mikä uhkaa vakavasti Suomen ilmastotavoitteita. Tässäkin kehityksessä metsien käyttö on avainasemassa.

On sinänsä helppo maalata isolla pensselillä se suunta, johon Suomen metsien käyttöä pitäisi viedä. Vähemmän hakkuita, arvokkaampaa käyttöä kaadetulle puulle, enemmän tilaa luonnolle ja paksummin hiiltä varastoon puihin ja maaperään. Tästä yhtälöstä kiittäisivät niin kansantalous, luonto kuin ilmastokin. Toteuttaminen onkin sitten mutkikkaampi rasti. Suomen metsätalousmaasta 52 % on yksityisomistuksessa, jonka päälle tulee vielä 7 % yritysten osuus. Teoriassa valtio voisi sanella, miten kukin metsiään käyttää, mutta omaisuudensuojan kunnioittaminen on oikeusvaltion toiminnan ja yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden kannalta terveempi pohja. Valtio ei siis päätä hakkuumääriä ja -paikkoja, vaan ohjaa sektoria sääntelyllä ja omistajaohjauksen kautta.

Kestävä ratkaisu olisikin huolehtia siitä, että metsänomistajilla on riittävät taloudelliset kannustimet vahvistaa hiilinieluja ja luonnon monimuotoisuutta. Kyse ei ole vain suojelusta, vaan esimerkiksi puun kiertoajan pidentäminen ja luonnon paremmin huomioiva metsänkäsittely ovat avainasemassa. Vapaaehtoista luonnonsuojelua rahaa vastaan tehdään toki jo nykyisin menestyksekkäästi Helmi-ohjelman ja sen osana toteutettavan METSO-ohjelman puitteissa, mutta haasteena säilyvät riittämätön volyymi ja suhteellinen kustannustehottomuus.

Metsänomistajien taloudelliseksi kannustamiseksi löytyisi ainakin kaksi toimivaa keinoa: hiilen hinnoittelu jonkinlaisen hiilipörssin kautta ja ekologinen kompensaatio.

Metsänomistajien taloudelliseksi kannustamiseksi löytyisi ainakin kaksi toimivaa keinoa: hiilen hinnoittelu jonkinlaisen hiilipörssin kautta ja ekologinen kompensaatio. Hiilipörssissä hiiltä sitova metsänomistaja nettoaisi todennetuista hiilitonneistaan maksajalle, joka voisi olla valtio tai kuka tahansa päästöjään hyvittävä. Tällaista toimintaa on jo Suomessakin, mutta yksiselitteinen, yhteinen ja lisäisyyden todentava lakikehikko auttaisi tehokkaiden markkinoiden syntymisessä.

Ekologinen kompensaatio puolestaan viittaa päästöjen sijaan laajempaan luonnon tilan ehostamiseen ennallistamalla tai luonnontilaista pinta-alaa lisäämällä. Tällainen mekanismi on nyt tulossa Suomen lainsäädäntöön uuden luonnonsuojelulain myötä – tosin vain vapaaehtoisena. Edes osin velvoittava malli olisi varmistanut paremmin, että vaikuttavat  markkinat kompensaatiolle todella syntyvät.

Hiilensidonnan hinnoittelu ja ekologinen kompensaatio eivät työkaluina tietenkään rajaudu vain metsiin, vaan niillä on valtavasti potentiaalia kaikessa maankäytössä ja vesistöjen tilan parantamisessa.

On hyvä ymmärtää, että tällaiset hiilensidontaa ja luonnonarvoja arvottavat mekanismit olisivat kiistatta metsänomistajan etu paitsi suorana hyötynä, myös nostamalla maan ja puun arvoa Suomessa. Nykyisellään puu on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna huomattavan halpaa. Se ei tietenkään ole metsänomistajan etu.

Totta toki on se, että kun puuta hyödynnetään raaka-aineena, on taloudellinen hyöty helppo todentaa. Metsänomistaja saa rahaa puustaan, joka sitten jalostetaan energiaksi ja tuotteiksi, joille myös löytyy maksavat asiakkaat. Hiilensidonnan ja elinvoimaisen metsäluonnon arvo on kuitenkin sekin aivan todellinen, ja erityisesti jälkimmäisen osalta hyödyttää yksiselitteisesti meitä täällä Suomessa. Liian kapea kirjanpito ei saisikaan rajoittaa kokonaistaloudellisesti fiksua politiikkaa. Ilmastopäästöjen haittojen ja luontopääoman liiallinen ohittaminen talouden mittaroinnissa on merkittävä juurisyy nykyisiin ympäristöongelmiin.

Onkin melko käsittämätöntä, että esimerkiksi Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK asettui vastustamaan ekologisen kompensaation säätämistä lakiin. Metsäteollisuuden lobbaus on sen sijaan luontevaa. Suomalainen metsäteollisuus kun aivan luonnollisesti hamuaa halpaa kuitupuuta. Metsätalouden ja -politiikan optimointi erityisesti kolmen suuryrityksen näkökulmasta ei kuitenkaan ole sama asia kuin kansallinen etu, vaikka se sellaiseksi halutaan usein vääntää.

Kannustaminen tehokkaampaan ja arvokkaampaan puun käyttöön myös raaka-aineena auttaisi myös korvaamaan määrää laadulla. On aivan perusteltua epäillä, että edullisen kuitupuun varmistamiseen keskittynyt politiikka on itse asiassa laiskistanut suomalaista metsäteollisuutta, sillä arvonlisäys käytettyä puukuutiota kohti on puolittunut 2000-luvulla. Tiliä metsäfirmat toki etenkin tämänhetkisessä tilanteessa tekevät, mutta se ei ole kestävällä pohjalla niin kauan kuin hintana on suomalaisen luonnon kuihtuminen. Alalla tehdään Suomessa erittäin kiinnostavaa tutkimusta ja kehitystä, eikä merkittävä teollisuudenala muutu hetkessä, mutta alan rakenteelliseen uudistamiseen kaivattaisiin reippaasti lisää rohkeutta, jota taloudelliset kannustimet kirittäisivät.

Siinä missä olisi tärkeää saada yksityisten metsänomistajien kannustimet kohdilleen, olisi myös valtion metsien käytössä parannettavaa. Valtio on yli kolmanneksen osuudellaan erittäin merkittävä metsänomistaja. Valtion metsät tarjoaisivatkin suuren ja kustannustehokkaan vivun Suomen metsien suunnan kääntämiseen. Valitettavasti olemme vieläkin limbossa, jossa Metsähallituksen tuottotavoitteet ohjaavat hakkaamaan samaan aikaan toisaalta arvokkaita kohteita ja toisaalta liian nuorta metsää. Tämä on taloudellisesti päätöntä ja lyhytnäköistä. Juuri valtiolla pitäisi olla tahtoa ja kykyä toimia korostetun pitkäjänteisenä metsänomistajana.

Juuri valtiolla pitäisi olla tahtoa ja kykyä toimia korostetun pitkäjänteisenä metsänomistajana.

Suomi on metsäinen maa, ja onnistunut metsäpolitiikka on välttämätön edellytys hiilineutraalille, luontokadon osaltaan pysäyttäneelle hyvinvointivaltiolle, jolla on varaa pyörittää palveluitaan. Fiksulla ohjauksella metsät ovat kestävän vaurastumisen lähde, joiden arvo raaka-aineena, metsäluonnon kotina ja hiilen nieluna ja varastona hyödyttää sekä nykyisiä että tulevia sukupolvia. Metsäluonnon köyhtyessä, nielujen ollessa uhattuna ja jalostusarvon madatessa voi todeta, että vielä on tekemistä. Kekkosen hengessä onkin paikallaan toivoa, että maallamme olisi malttia vaurastua – ja kyky nähdä metsä puilta.

Kvartaalikatsaus eduskuntaan ja valtuustoon III/2022

Eduskuntakauden viimeinen syksy käynnistyi omassa työssäni erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja energian parissa.

Kvartaalikatsaus on tällä kertaa reippaasti myöhässä. Poliittisen vuoden kolmas kvartaali heinäkuusta syyskuuhun on perinteisesti se leppoisin, ja niin tälläkin kertaa. Lokakuussa onkin sitten pitänyt jäätävää kiirettä. Siksi blogaus raportointi on kasassa vasta nyt. Venäjän sota Ukrainainassa, sodasta seurannut energianiukkuus ja sen ruokkima inflaatio ja Suomen etenevä Nato-jäsenyys ovat edelleen vahvasti kehystämässä kaikkea politiikkaa. Kuten aina, tämä katsaus on vain pintaraapaisu kaikkeen tehtyyn ja tapahtuneeseen, ja moni merkittäväkin asia siitä eittämättä puuttuu.

Eduskunta

Eduskunnan pääsy kesän istuntotauolle venyi tällä kertaa reilun viikon perinteistä rytmiä pidemmälle, kun valmiuslain ja rajalain käsittely venyivät heinäkuulle. Lopulta paketti saatiin kasaan valmiuslain kiireellisyyden edellyttämällä laajalla enemmistöllä. Nämä lait koskettavat suoraan tärkeitä perusoikeuksia, joten eduskunnan tarkan perkaamisen ohella niiden tulkinta edellyttää tarkkaa punnintaa. Toivottavasti näitä lakeja ei koskaan tarvita, ja ajatus onkin, että ne osaltaan ennaltaehkäisevät haluja horjuttaa Suomea hybridikeinoin.

Itse en ollut viimeisellä istuntoviikolla maisemissa, sillä olin Pariisissa Ranskan ulkoministeriön pyörittämän PIPA-ohjelman vieraana. Ohjelmassa Ranska kutsuu eri maista politiikan, kulttuurin ja kansalaistoiminnan vaikuttajia tutustumaan, keskustelemaan ja verkostoitumaan Ranskaan. Ohjelman painopisteet sai valita itse, ja oma ohjelmani oli rakennettu ilmaston, energian ja puolustuksen ympärille. Viikon ohjelmasta jäikin paljon hyödyllisiä oppeja ja yhteyksiä omaan tekemiseen. Pääsin uppoutumaan muun muassa Pariisin kaupungin ilmastosuunnitelmaan, ilmastotoimia laatineen kansalaispaneelin tuloksiin ja Ranskan tuoreisiin energiaskenaarioihin sekä vierailemaan muun muassa Ranskan avaruusjoukkojen pääkallopaikalla ja useissa erittäin kiinnostavissa think tankeissa. Suomi kiinnosti kovasti erityisesti Nato-päätöksen ja ydinvoiman kasvaneen suosion myötä.

Suomi kiinnosti kovasti ranskalaisia erityisesti Nato-päätöksen ja ydinvoiman kasvaneen suosion myötä.

Heinäkuussa oli parin vuoden koronatauon jälkeen myös perinteisen Porin Suomi-areenan aika. Oma visiitti oli tällä kertaa kolmipäiväinen, ja omat puheenvuoro- ja paneelikeikat painottuivat energiaan, talouteen ja tietopolitiikkaan. Jälleen kerran Pori tarjosi myös oivan mahdollisuuden tavata tehokkaasti lobbareita ja sidosryhmiä, mikä osaltaan näkyy varsin pitkänä tapaamislistana tältä kvartaalilta.

Elokuussa piipahdin Massachusetts Institute of Technology -yliopiston vieraana luennoimassa ydinvoiman tulevaisuutta käsitelleellä kurssilla, jonka opeista kirjoitinkin jo aiemmin blogiin. Kurssista vastaava professori Jacopo Buongiorno piipahti sitten sopivasti Suomessa syyskuussa, ja kutsuin hänet luennoimaan eduskuntaan eduskunnan energiaremonttiryhmän vieraaksi. Energiaremonttiryhmä on yksi eduskunnan epävirallisista temaattisista verkostoista, ja olen toiminut tämän vuoden sen puheenjohtajana. Koronan jälkeen meininkiä on käynnistelty aika reippaasti, ja ohjelmassa on ollut mm. asiantuntijatilaisuudet pienydinvoimasta, aurinkoenergiasta sekä hajautetusta energiantuotannosta.

Elokuussa vihreiden hallitusryhmä – eli ministerit kabinetteineen ja puolueen johto – kokoontui Mikkelissä ja vihreä eduskuntaryhmä sen perään Turussa. Turussa lanseerasimme kovat, mutta täysin toteutettavissa olevat tavoitteet aurinkoenergian lisäämiseksi vauhdilla moninkertaiselle tasolle.

Turun kesäkokouksessa lanseerasimme kovat, mutta täysin toteutettavissa olevat tavoitteet aurinkoenergian lisäämiseksi vauhdilla moninkertaiselle tasolle.

Syykuun alussa piipahdin Prahassa puolustusvaliokunnan delegaatiossa keskustelemassa puolustuspolitiikasta ja Ukrainan tukemisesta EU-maiden kollegoiden kanssa. Puolustusvaliokunta vieraili syyskuussa myös Pariisissa, jossa ohjelmassa oli tasokasta ajatustenvaihtoa Euroopan puolustuksen ja Naton tulevaisuudesta. Ranska on sekä EU:hun että Natoon kuuluvista maista sotilaallisesti voimakkain, mutta Ranska on virittänyt asevoimansa vahvasti kriisinhallintaan ja globaaliin COIN-toimintaan, ja joutuu nyt heräilemään vauhdilla tilanteeseen, jossa Euroopassa tarvitaan konventionaalista voimaa – sekä määrää että laatua.

Poliittisen päätöksenteon vuosikalenterin mukaisesti hallitus antoi syyskuussa esityksensä ensi vuoden budjetiksi. Merkittävä kiinnostus tällä budjetissa kohdistui toimiin energian kohonneisiin hintoihin vastaamiseksi. Hintoihin on määrä tarttua väliaikaisella sähkön arvonlisäveron alennuksella ja erillisellä sähkötuella. Nämä ovat varsin tylppiä keinoja, eivätkä sellaisenaan kannusta säästöön ja joustoon, mutta perusteltuja. Joukkoliikenteen arvonlisäveron väliaikaisella poistolla puolestaan tavoitellaan energiatehokkaampaa liikkumista ja helpotusta arjen kustannuksiin. Pidin eduskunnan käsittelyssä vihreiden ryhmäpuheenvuoron budjetista. Budjetin käsittely ja päätöksenteko eduskunnassa jatkuu käytännössä koko syksyn.

Hoitoalan työtaistelu kärjistyi syksyllä tilanteeseen, jossa hallitus aloitti uudelleen potilasturvallisuuslain valmistelun ihmishenkien turvaamiseksi. Tällä kertaa tehohoitoon kohdistunut lakonuhka johti siihen, että laki myös vietiin eduskunnassa päätöksentekoon. Tällainen tasapainoilu eri perusarvojen välillä on väistämättä vaikeaa, ja ymmärrän hyvin hoitajien turhautumisen alan kroonistuneen kriisin edessä. Onneksi lokakuussa palkkakiistaan saatiin lopulta sopu.

Valtuusto

Kaupunginvaltuusto kokoontui kolmoskvartaalissa kolmasti, ja itse ehdin näistä kokouksista vain yhteen. Eduskunnan viimeinen syksy on erittäin kiireinen, ja se valitettavasti näkyy mahdollisuuksissani panostaa valtuustotyöhön. Onneksi ryhmässämme tieto kulkee, valmistelevaan kannanmuodostukseen on helppo osallistua ja kokouksiin löytyy aina erittäin pätevä ja motivoitunut varavaltuutettu.

Helsingin palkanmaksuongelma on suoraan sanottuna absurdi ja äärimmäisen turhauttava.

Elokuun kokouksessa käytiin alkuun laaja keskustelu kaupungin palkanmaksuongelmasta. Tilanne on suoraan sanottuna absurdi ja äärimmäisen turhauttava. Ongelman taustalla on epäonnistunut hankinta sekä kyseenalainen hankintakulttuuri ylipäänsä ja se, että järjestelmää ei ole päivitetty jo ajat sitten. Valitettavasti katastrofaaliseksi päässyttä ongelmaa ei sitten korjatakaan ihan hetkessä, kun ongelmien syyt ovat syvällä. Palkkakeskustelun lisäksi kokouksen päätöksissä päivitettiin äänestysalueita, linjattiin kaavoja ja debatoitiin kaupungin historiasta kertovista seinälaatoista.

Syykuun ensimmäisessä kokouksessa valtuusto keskustelu energian hinnasta ja päätti kaavoista, toisessa listalla oli kaavoja ja vuokrausperiaatteita.

Tapaamiset

Heinä-syyskuun tapaamiset on listattu tuttuun tapaan sillä huomiolla, ettei tässä välttämättä ole täysin kattava kuvaus kaikesta vuorovaikutuksesta tai lobbaamisesta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia ja erilaisia kuulemisia ryhmässä ja kokouksissa.

  • Aalto GSE
  • Aalto-yliopisto
  • Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
  • Agence Parisienne du Climat
  • Aurinkopankki
  • Caruna
  • Danske Bank
  • EDF
  • Elenia
  • Elfi
  • Energy Center of the Jacques Delors Institute
  • EVA
  • Finanssiala
  • Fintraffic
  • Fortum
  • Helsingin yliopisto
  • Hycamite
  • Institut de Recherche Stratégique De l’Ecole Militaire IRSEM
  • Institut de Relations Internationales et Stratégiques IRIS
  • Kaivosteollisuus ry
  • Kemianteollisuus
  • Kind Atom
  • Kuluttajaliitto
  • Lähienergialiitto
  • Massachusetts Institute of Technology
  • Metsä Group
  • Metsähallitus
  • Metsäteollisuus
  • NuclearEurope
  • Pariisin kaupunki
  • Ranskan ekologisen siirtymän ministeriö
  • Ranskan puolustusministeriö
  • Ranskan suurlähetystö
  • Ranskan ulkoministeriö
  • Savonlinnan kaupunki
  • Secrétariat permanent Climat & Défense Major général des Armées
  • Space Command of the French Ministry of the Armed Forces
  • Suomen ekomodernistit
  • Suomen luonnonsuojeluliitto
  • Suomen Yrittäjät
  • Supo
  • SYL
  • Sähköinsinööriliitto
  • Technology Academy Finland
  • TEK
  • TVO
  • UCLA
  • Ulkopoliittinen instituutti
  • VATT
  • Voi Technology
  • Voltan Lähienergia
  • VTT

 

D88A7194
Vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Turussa siivottiin porukalla joenrantaa roskista. Tässä ryhmäpuheenjohtajan taidonnäyte.

 

 

 

Päästötön sähkö on avain kestävään tulevaisuuteen – Puheenvuoro ilmasto- ja energiastrategiasta

(Perustuu täysistunnossa 13.10. pitämääni puheenvuoroon kansallisen ilmasto- ja energiastrategian käsittelyn yhteydessä.)

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on herättänyt meidät muistamaan, miten keskeistä infraa sähkö, lämpö ja polttoaineet ovat oikeastaan kaikelle, mitä meillä on. Energia ei ole vain taloudellinen hyödyke muiden joukossa, se on edellytys kaikelle taloudelliselle toiminnalle.

Energia on myös aivan avainasemassa ilmastonmuutoksessa. Fossiilisten energialähteiden – öljyn, kaasun ja hiilen – käyttö on suurin syy vaarallisen ilmastonmuutoksen taustalla, ja siksi ilmastonmuutos voidaan hillitä siedettävälle tasolle ainoastaan korvaamalla fossiilienergia päästöttömällä energialla. Valitettavasti maailma pyörii yhä pitkälti fossiilienergialla, ja fossiilienergian varaan on meidän vaurautemme ja yhteiskuntamme pitkälti rakennettu. Haaste on siis kaikkea muuta kuin helppo. Sitä on vaikeutettu aikailemalla aivan liian pitkään. Nyt kiirettä alleviivaa vielä tarve iskeä Venäjän energiatuloihin ja irrottautua ongelmallisista riippuvuuksista.

Ilmasto- ja energiastrategia on siis aivan keskeinen paperi tässä ajassa.

Hyvä strategia on robusti. Se ei ole yhden kortin varassa ja huomioi epävarmuudet. Ilmasto- ja energiastrategian osalta se tarkoittaa sitä, että strategia ohjaa maaliin asti – kohti täysin päästötöntä, hiilinegatiivista ja luonnon monimuotoisuuden turvaavaa energiataloutta, jossa myös energian hinta ja toimitusvarmuus ovat kohdillaan ja kunnossa.

Robustin ilmasto- ja energiastrategian kulmakivi on päästötön sähkö. Sähköistäminen on aivan keskeisessä roolissa päästöjen vähentämisessä liikenteessä ja teollisuudessa suoraan, vedyn ja synteettisten polttoaineiden kautta. Avain kestävään tulevaisuuteen on siksi riittävä päästöttömän sähkön tuotanto – se pelkästään ei riitä, tarvitaan tietysti myös säästäväistä ja tehokasta energian käyttöä ja kestävää maankäyttöä – mutta ilman sitä vihreää siirtymää ei voi tehdä.

Vesivoimaa ja bioenergiaa rajoittaa tarve tehdä luonnolle lisää tilaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa tuuli-, aurinko- ja ydinvoimaa. Myös vesivoimalla ja bioenergialla on roolinsa, mutta pienenevä ja rajallinen. Kumpaakin rajoittaa tarve tehdä luonnolle lisää tilaa, jotta luontokato saadaan sitoumusten mukaisesti pysäytettyä. Bioenergian tapauksessa ilmastohyödyt ovat myös usein kyseenalaisia, ja biomassan hyödyntämisessä energian on syytä olla vihoviimeinen käyttö jo ihan taloudellisistakin syistä.

Tuulivoima on ekologinen ja edullinen tapa jauhaa puhdasta sähköä, ja sen tuotanto kasvaa nyt vauhdilla Suomessa. Sen edellytyksiä on silti tarpeen vielä parantaa nopeuttamalla luvitusta ja avaamalla jumi Itä-Suomen tuulivoimarakentamisen osalta – maanpuolustusta tietysti vaarantamatta. Tuulivoiman ympäristövaikutuksia ei silti tietenkään pidä harjata maton alle, vaan minimoida ne. Esimerkiksi alan kiertotaloudessa on vielä tekemistä.

Aurinkoenergiaa voitaisiin hyödyttää paljon nykyistä enemmän. Vihreä eduskuntaryhmä esitti kesällä, että aurinkosähkön tuotanto pitäisi kymmenkertaistaa vuoteen 2025 mennessä ja tavoitella vuodelle 2035 10 TWh:n tuotantoa. Luvut ovat suuria, mutta realistisia, ja vuositasolla aurinkosähkö tasoittaa tuulivoimaa, joka tuottaa talvella eniten. Aurinkosähkön lisäämiseksi tarvitaan sekä pientuotantoa katoilla että teollisen mittakaavan tuotantoa verkkoon. Käytöstä poistuvat turvetuotantoalueet tarjoavat tässä mahdollisuuksia.

Ydinvoima on päästötöntä, vakaata ja turvallista perustuotantoa. Sen suuri energiatiheys säästää luontoa ja raaka-aineita. Haastena on se, että kyky rakentaa ydinvoimaa on länsimaissa rapautunut viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Sitä on nyt palautettava,ja tässä Suomella on pelin paikka. Nyt on kiire vauhdittaa ydinenergialain uudistamista. Erityisesti pienempien, modulaaristen reaktoreiden kaupallistaminen ja ydinenergian uudet käyttökohteet lämmöntuotantoon kiinteistöille ja teollisuudelle ovat tässä keskiössä. 

SMR-laitoksia voidaan toki edistää jo nykylain puitteissa, ja näin on syytä tehdäkin. Tavoitteena tulisi olla, että ensimmäinen SMR-laitos käynnistyy Suomessa vielä tällä vuosikymmenellä. Viranomaisten ja teollisuuden yhteistyö on tässä tarpeen, samoin kansainvälinen yhteistyö.

Tavoitteena tulisi olla, että ensimmäinen SMR-laitos käynnistyy Suomessa vielä tällä vuosikymmenellä.

Uutta, modulaarista ydinvoimaa kehitetään nyt vauhdilla muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa, ja kiinnostus siihen on kovaa Baltian ja Itä-Euroopan maissa. Suomen kannattaa olla mukana tuomassa peliin omaa osaamistaan ja hyötymässä muiden opeista.

Vety ei ole energian lähde, vaan varasto. Sitä tarvitaan jatkossa valtavia määriä, jotta fossiilisista hiilivedyistä päästään eroon. Fiksulla ja päättäväisellä energiapolitiikalla Suomi voi olla merkittävä vedyn tuottaja yli oman tarpeensa. Pelkäksi vetypumppaamoksi ei silti kannata pyrkiä, vaan etsiä mahdollisuuksia myös jalostaa vetyä pidemmälle. Olennaista on silti jälleen joka tapauksessa riittävä energiantuotanto. Puhtaan vedyn tuotantoon pitää olla mahdollista hyödyntää kaikkea päästötöntä energiaa tasaveroisesti. Tämä on linja Yhdysvalloissa, eikä EU:n pidä rampauttaa omaa vetytalouttaan ydinvoiman ulos sulkevalla sääntelyllä. Päästökauppa on se mekanismi, jolla energiasektoria ohjataan pois päästöistä. Sen asemaa pitää ennen kaikkea vahvistaa.

Riittävä päästötön, ympäristöhaitat minimoiva energiantuotanto on avain kestävään tulevaisuuteen talouden, hyvinvoinnin, ilmaston, luonnon ja turvallisuuden kannalta. 

Tältä pohjalta toivon valiokunnilta analyyttistä ja tiedepohjaista otetta tärkeän selonteon käsittelyyn.

7S0A0693

Valtion omistajaohjauksessa yhteiskunnan kokonaisedun on määrättävä marssijärjestys

(Kirjoitus on julkaistu Verde-lehdessä 10.10.2022)
Suomen valtio on mukana monenlaisessa liiketoiminnassa omistustensa kautta. Se on perusteltua, kunhan valtion intressit raamittavat aidosti toimintaa.

Fortumin vuonna 2018 alkanut retki Saksaan Uniperin omistajana tuli viime kuussa päätökseen Venäjän energiakiristyksen ajettua yrityksen karille ja lopulta kansallistetuksi. Epäonniselle seikkailulle tuli hintaa noin 6 miljardia euroa, ja samalla koko hässäkkä puhalsi uutta virtaa keskusteluun valtiosta yritysten omistajana.

Keskustelu on vähintäänkin tervetullutta, sillä valtion omistukset ovat iso ja monialainen kokoelma, joiden kautta käytetään merkittävästi valtaa.

Valtio hallinnoi omistutensa kautta vajaan 50 miljardin euron salkkua. Mukana on omistuksia 16 pörssiyhtiössä joko suoraan tai sijoitusyhtiö Solidiumin kautta. Enemmistöomistaja valtio on näistä kahdessa, Fortumissa ja Finnairissa. Lisäksi on listaamattomia kaupallisesti toimivia yhtiöitä – näihin lukeutuvat esimerkiksi Posti, Patria ja VR – sekä erityistehtäviä hoitavia yrityksiä kuten Alko ja Yleisradio. Yhteensä 70 yrityksen joukossa on monenlaista toimintaa siemenperunoista lääkärihelikoptereihin. 

Omistamisen perusteena voi olla joko finanssi-intressi, jokin erikseen määritelty strateginen intressi tai erityistehtävä. Omistajaohjauksen linjat on vedetty omistajaohjauksen periaatepäätöksessä, joka on viimeksi tehty vuonna 2020. Tämä periaatepäätös edellyttää valtionyhtiöiltä muun muassa kunnianhimoista luonto- ja ilmastovastuuta ja Pariisin sopimuksen 1,5 asteen tavoitteen huomioimista. Periaatepäätös listaa myös edellä mainitut yhtiökohtaiset strategiset intressit ja erityistehtävät sekä sen, miten omistajaohjausta käytännössä toteutetaan. Huoltovarmuus on tietenkin aivan keskeinen omistuksia ohjaava tavoite.

Huoltovarmuus on keskeinen omistuksia ohjaava tavoite.

Hyvä kysymys on, toimiiko ohjaus nykyisin täysin tarkoituksenmukaisesti. Fortumin tapauksessa yhtiö otti geopoliittisen riskin, jonka mittaluokka olisi voinut pahimmillaan vaarantaa koko strategisen intressin sähköntuotannon riittävyyden varmistamisesta myös

poikkeusolosuhteissa. Valtionyhtiöiden ei missään nimessä pidä pelata isommilla panoksilla kuin on varaa hävitä, ei varsinkaan vain tuottojen kerryttämisen toivossa. On selvää, että ylipäänsä myös kyky tunnistaa riskejä falskasi Fortumin tapauksessa: varoituksia Uniperin riippuvuudesta Venäjän kaasusta kyllä kuultiin paljon ja ajoissa.

Kokonaan riskejä ei valtio omistajana voi tietenkään karttaa, eikä sen niin pidäkään tehdä. Riskitöntä bisnestä ei ole, ja itse asiassa valtion on usein perusteltua täydentää riskien kantajana markkinoiden toimintaa esimerkiksi uuden teknologian kehittämisessä ja skaalaamisessa. Tuore valtionyhtiö Ilmastorahasto toimii näin. Valtiolla on varaa olla kärsivällinen ja kaukonäköinen omistaja, ja sellainen sen pitää ollakin.

Strategisten intressien ja erityistehtävien pitäisi joka tapauksessa aidosti ohjata yrityksiä, ja omistuksia tulisi aidosti tarkastella niiden valossa. Esimerkiksi Neova (entinen Vapo) on mielenkiintoinen tapaus. Sen osalta strategisena intressinä on varmistaa kotimaisten polttoaineiden saatavuus energiatuotantoon huoltovarmuusnäkökohdat huomioon ottaen. Neova tekee toki mittavaa energiabisnestä, mutta painopisteinä liiketoiminnan kehityksessä ovat tätä nykyä kasvuturve ja aktiivihiili. Kotimaisten polttoaineiden huoltovarmuuden kannalta tärkein kehityssuunta olisi synteettisten polttoaineiden tuotanto, samalla kun sitä skaalatessa tarvitaan toki edelleen puuta ja turvetta. SIlti tarkastellessa kirjattua intressiä suhteessa tekemisiiin herää väistämättä ajatus, että toimintaa ei niinkään ohjaa kirjattu strateginen intressi vaan halu keksiä turpeelle teollista käyttöä.

Voittoa tai yksinkertaisesti hyvää tulosta tavoitteleva yritys voi itseohjautua helposti tekemään tuottoisia asioita. Intressin tai erityistehtävän asettaneen valtio-omistajan näkökulmasta riskinä on, että toiminta turpoaa outoihin suuntiin ja prioriteetit hämärtyvät. Veikkaus on tästä varoittava esimerkki: pelihaittojen hillitsemisen jäi taustalle, kun tehtiin tiliä edunsaajille.

Monet valtion kokonaan tai pääosin omistamat yhtiöt ovat ahkeria lobbaajia.

Merkittävässä markkina-asemassa tai monopolina operoiville valtionyhtiöille voi kasautua myös ongelmallisen paljon valtaa, ja mahdollisuuksia vaikuttaa yrityksiä ja markkinoita koskevaan lainsäädäntöön. Häntä ei kuitenkaan saisi heiluttaa koiraa. Monet valtion kokonaan tai pääosin omistamat yhtiöt ovat ahkeria lobbaajia. Viestintä ja vuorovaikutus päättäjien suuntaan ei itsessään ole vielä ongelma, sillä näiden yritysten usein asiantunteva näkökulma omilta aloiltaan on hyvä ymmärtää päätöksenteossa. Erikoiseksi homma menee siinä vaiheessa, kun valtion omistamat yhtiöt ohjaavat tai yrittävät ohjata valtion politiikkaa eikä toisin päin. Tästäkin löytyy varoittavia esimerkkejä.

Oma kysymyksensä on omistajaohjauksessa on omistusmuodon  ja -pohjan valinta. Paras linja on, että valtion intressi määrittää omistamisen perusteet, ja yhtiökohtainen omistusrakenne ja -osuus on valitaan sen mukaan. Pörssiin listautuminen tuo omat rajoituksensa omistajaohjaukseen, mutta myös joustavampaa kykyä rahoittaa ja arvottaa toimintaa. Jos omistamiselle puolestaan ei enää ole ylipäänsä järkeviä perusteluita, on paikallaan kaupata firma tai sen ylimääräiset toiminnot pois. Yleisesti ottaen valtion tonttia on toimivien markkinoiden turvaaminen ja harkittu täydentäminen, ei niiden sotkeminen.

Omistajana valtiolla on joka tapauksessa korostunut vastuu pitkäjänteiseen ja kauaskantoiseen ohjaukseen. Siksi ohjausperiaatteisiin kirjatut ilmasto- ja luontokirjaukset eivät saa jäädä kuolleiksi kirjaimiksi. Kyse on paitsi merkittävien riskien välttämisestä ja kestävän tulevaisuuden rakentamisesta, myös valtion politiikan uskottavuudesta. Jos valtionyhtiöt eivät ota ilmastonmuutoksen ja luontokadon edellyttämiä muutoksia tosissaan eikä omistaja asiaan puutu, on se erikoinen signaali muille toimijoille markkinoilla. Ilmasto- ja luontotavoitteiden pitääkin aidosti läpileikata kaikki valtion politiikka, omistajaohjaus mukaan lukien.

Ilmasto- ja luontotavoitteiden pitääkin aidosti läpileikata kaikki valtion politiikka, omistajaohjaus mukaan lukien.

Tässä ajassa on syytä laittaa painoa myös geotalouden ja geopolitiikan näkökulmille. Demokratioita haastavien autoritääristen maiden keinovalikoimassa valtionyhtiöt ja omistukset ovat tärkeitä työkaluja. Tähän vastaaminen edellyttää sekin strategista ja valpasta otetta valtion rooliin omistajana, jotta huoltovarmuus, resilienssi tai riittävä riippumattomuus eivät vaarannu.

Ekologisesti kestävän talouden rakentaminen, tärkeiden palveluiden turvaaminen ja huoltovarmuudesta huolehtiminen ovat siis hyviä perusteita harjoittaa valtion omistamaa liiketoimintaa, mutta edellyttävät fiksua omistajaohjausta. Olennaista on pitää kiinni oikeasta marssijärjestyksestä, jossa valtion omistama liiketoiminta pysyy keinona edistää yhteiskunnan kokonaisetua eikä muodostu päämääräksi itsessään.

Reserviläisten osaamista ja intoa kannattaisi hyödyntää enemmän

(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 28.9.2022)

Reserviläisten joustavampi nivominen Puolustusvoimien toimintaan tehostaisi puolustuskykyä ja turvallisuutta.

Venäjän helmikuussa aloittama täysimittainen sota Ukrainassa on päivittänyt käsitystämme nykyaikaisesta sodasta. Sota on näyttäytynyt yhdistelmänä uutta ja vanhaa, ennakoitua ja yllättävää. Taistelukentällä on nähty sekä toisen maailmasodan aseita että uusinta tekniikkaa, kirurgintarkkoja täsmäaseita ja massiivisia tykistökeskityksiä sekä erikoisjoukkoja ja pakolla pikaisesti värvättyjä taistelijoita.

Sodankäynti kysyy edelleen sekä laatua että määrää, eikä uusi teknologia ole tehnyt kaikkea vanhaa turhaksi. Sota ei ole rajoittunut maahan, ilmaan ja merelle: sitä käydään myös kyber- ja informaatioavaruuksissa, jotka ovat sulautuneet osaksi entistä monimutkaisempaa taistelukenttää. Maanpuolustustahdon merkitys on yhä suorastaan kriittinen.

Ukrainan sodan valossa suomalainen yleiseen asevelvollisuuteen perustuva malli näyttäytyy toimivana keinona uskottavan puolustuksen ylläpitämiseen. Ammattilaiset muodostavat kykyjen kovimman kärjen ja sodan ajan joukkojen ytimen, reserviläiset motivoituneen ja osaavan massan.

Mallin ansiosta Suomi voi ylläpitää samaan aikaan sekä strategisia suorituskykyjä että laajaa sodan ajan vahvuutta. Reserviläiset tuovat Puolustusvoimien käyttöön myös monitaitoista siviilielämän osaamista ja kokemusta. Esimerkiksi tietotekniikan, rakentamisen tai median alalla Puolustusvoimien olisi mahdotonta ylläpitää vastaavaa osaamispoolia vain omin voimin.

Teknologian, talouden ja yhteiskunnan kehitys sekä turvallisuusympäristön muutokset avaavat lisäksi koko ajan uusia osaamistarpeita.

Ukrainan sodan aikana reserviläisten toteuttama avointen lähteiden tiedustelu on osoittautunut arvokkaaksi täydentäväksi keinoksi tilannekuvan muodostamiseen kansalaisille ja medialle. Sen toteuttaminen olisi Puolustusvoimille luontevaa, mutta pitkällä aikavälillä ammattivoimin työlästä ja tehotonta.

Reserviläisten intoa ja osaamista olisi perusteltua hyödyntää nykyistä tehokkaammin. Nyt reserviläisten kosketuspinta Puolustusvoimiin ovat pitkälti kertausharjoitukset, joiden ohella voi osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tai reserviläisjärjestöjen kautta.

Kertausharjoituksiin kutsutaan vuosittain vain pieni osa sijoitetusta reservistä, ja vapaaehtoista toimintaa määrittävät lopulta melko jäykät lainsäädännölliset raamit.

Reserviläisiä olisikin hyvä käsitellä koulutuksen, osaamisen ja kiinnostuksen mukaan nykyistä hienojakoisemmin. Reserviläisten ajankäytön ja valmiuden korvauskäytäntöjen tulisi vastaavasti mahdollistaa notkeampia järjestelyitä kuin harjoitusvuorokausien mukaan juokseva päiväraha ja reserviläispalkka.

Osaavaa reserviä voitaisiin myös vastuuttaa enemmän. Lainsäädäntö rajoittaa esimerkiksi reserviläisten käyttöä virka-aputehtävissä, vaikka juuri näissä tehtävissä paikallispuolustukseen koulutetut maakuntajoukot voisivat kriisitilanteessa vapauttaa tärkeitä viranomaisresursseja. Myös vapaaehtoisen maanpuolustuksen lainsäädäntöpohjan käynnissä olevaan tarkasteluun ja lainsäädännön kehittämiseen on suhtauduttava avoimin mielin.

Tulevan Nato-täysjäsenyyden mukana avautuvia uusia kansainvälisiä tehtäviä täytettäessä reserviläisiä ei ole syytä sulkea pois. Vaativimmat pestit edellyttävät toki korkeaa sotilaallista ammattitaitoa. Olisi paikallaan arvioida nykyistä laajempien, reserviläisille suunniteltujen koulutusohjelmien tarvetta.

Reserviläisillä ei voi korvata ammattisotilaiden kiistatonta osaamista, ja kriisiytynyt turvallisuusympäristö vaatii ammattisotilaiden määrän kasvattamista edelleen. Samalla reserviläisten osaamisen, kokemuksen ja maanpuolustustahdon nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen tarjoaisi monipuolisesti keinoja vahvistaa Suomen puolustuskykyä ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta.

Atte Harjanne ja Emil Kastehelmi

Harjanne on kansanedustaja (vihr) ja puolustusvaliokunnan jäsen. Kastehelmi on sotahistorioitsija ja avointen lähteiden tiedustelun asiantuntija.

Geopoliittisesta ansasta kestävään tulevaisuuteen – Avauspuheenvuoro puoluevaltuustossa Kuopiossa 24.9.2022

Arvoisa puoluevaltuusto,

Eduskunta aloitti syyskautensa kaksi ja puoli viikkoa sitten. Edessä olisi joka tapauksessa tiivis syksy, kun kauden loput hallituksen esitykset pitää saada maaliin ennen vaaleja. Esimerkiksi luonnonsuojelulaki, kaivoslaki, translaki, ruuhkamaksut ja saamelaiskäräjälaki ovat eduskunnan käsittelyssä tai sinne vielä tulossa. Vihreän eduskuntaryhmän työ ilmaston, luonnon, tasa-arvon ja kestävän talouden puolesta jatkuu täysillä kauden loppuun asti.

Käsillä ei kuitenkaan ole mikään normaalin vaalikauden normaali loppusuora.

Tällä viikolla Venäjä julisti osittaisen liikekannallepanon. Se on tuorein käänne absurdissa sodassa, jonka Venäjä aloitti, ja jota Venäjä jatkaa täysin harhaisin perustein ja karmein seurauksin. Sodassa aloite on nyt Ukrainalla, jonka vastahyökkäys koillisessa vapautti muun muassa tärkeät Izjumin ja Kupjanskin kaupungit ja laajasti maa-alueita venäläisten miehitykseltä. Samalla maailmalle paljastui jälleen todisteita Venäjän raakuuksista ja rikoksista.

Tuki Ukrainalle on sekä oikein että tuloksekasta. Ukrainalaiset uskovat voittoon, ja ovat näyttäneet, että se on vain ajan kysymys, kunhan lännen tuki jatkuu ja vahvistuu. Tuki ei saa horjua, ja on tärkeää, että Suomen materiaali-, koulutus- ja humanitäärinen apu jatkuu ja vahvistuu entisestään. Tätä linjaa on tietysti liputettava myös EU:ssa.

Kaasu ei koskaan ollut kestävä siltapolttoaine ilmaston eikä varsinkaan turvallisuuden näkökulmasta. Se oli ansa.

Energiakriisi on osa tätä sotaa. Syyllinen energian korkeisiin hintoihin löytyy Kremlistä. Vihreä siirtymä ei ole ongelma, vaan ratkaisu. Nimenomaan liian hidas siirtymä pois fossiilienergiasta on antanut kiristysruuvin Putinin käsiin. Kaasu ei koskaan ollut kestävä siltapolttoaine ilmaston eikä varsinkaan turvallisuuden näkökulmasta. Se oli ansa.

Siihen ansaan astui myös valtionyhtiö Fortum Uniperin kautta. Tällä viikolla saavutettu sopu oli olosuhteisiin ja tilanteeseen nähden siedettävä päätös koko saagalle. Käteen jäi erittäin kallis oppitunti geotaloudesta.

Oppositiopuolueet etsivät nyt innolla syyllisiä koko savottaan. Kannattaisi muistaa, että eivät he ole tilanteeseen lainkaan osattomia, virheet ulottuvat vuosien taakse. Itse katsoisin ennen kaikkea eteenpäin.

Valtion yhtiöomistusten perustana ovat strategiset intressit ja kehyksinä omistajaohjauksen periaatteet. On huolehdittava paremmin, että nämä intressit ja periaatteet todella ohjaavat toimintaa ja omistamista.

Nyt pinnalla ovat syystäkin geopoliittiset riskit, mutta jollei ilmastonmuutosta ja luontokatoa oteta valtionyhtiöissä tosissaan, käy sekin vielä pahasti kukkarolle kun bisnekseltä menee pohja alta.

Venäjä-riskeistä kyllä varoiteltiin asiantuntijoiden, tutkijoiden ja monien poliitikkojen toimesta, mutta olennaiset johtopäätökset jäivät vetämättä. Oppia tulevaan ei ole syytä rajata Venäjään. Kiina on autoritäärinen maa ja järjestelmätason haastaja. Sen talous, näkymät ja maailmankuva poikkeavat Venäjästä, kuten myös suhde meihin. Kauppaa ja yhteistyötä kannattaa tehdä, ja Kiinaa tarvitaan taklaamaan globaalit haasteet. On kuitenkin varmistuttava, että riippuvuussuhteet ovat riittävän symmetrisiä estämään kiristyksen ja että emme myy tärkeitä arvojamme. 

Suomen Nato-jäsenyys etenee. Nyt kasassa on 27 ratifiointia kolmestakymmenestä, ja on mahdollista, että maaliin päästään vielä tämän vuoden puolella. Eipä se hätä ole, vaikkei päästäisikään. Kenellekään ei ole enää kevään jälkeen ollut epäselvää, että emme ole yksin. Nato-prosessi ja nopeasti edenneet ratifioinnit ovat olleet Suomelta diplomaattinen menestystarina. On jälleen kerran hyvä hetki kiittää ulkoministeri Pekka Haavistoa. Oikea mies, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan.

Vihreät on asiantuntevin puolue ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla.

Nato-jäsenyyden lähestyessä on hyvä aika käydä tarkempaa keskustelua Suomen roolista Natossa. Seuraavalla hallituksella on keskeinen rooli määrittää Suomen linjaa Natossa, ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ja puolustusselonteko tehdään uusista lähtökohdista. Tähän työhön tarvitaan tietysti mukaan vihreää otetta: kovan ja laajan turvallisuuden yhdistävää, kansainvälisen Suomen merkityksen ymmärtävää näkemystä. Vihreät tunnetaan parhaiten ilmasto- ja ympäristöpuolueena. Oma kokemukseni on, että olemme asiantuntevin ja modernein myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla.

Itse näen, että on Suomen, Euroopan ja maailman etu, että otamme aktiivisen ja ennakkoluulottoman roolin osana liittokuntaa. Tukikohdista tai joukoista ulkomailla ei kannata tehdä sisäpoliittista huutokisaa tai vetää vanhasta muistista varoivaisen jäykkää linjaa, vaan tarkastella asiaa käytännöllisesti siitä kulmasta, miten parhaiten rakennamme omaa ja lähialueiden turvaa ja vakautta, ja vahvistamme osaltamme liittokuntaa. Liittolaisuus tietää yhteistä vastuunkantoa. Tiivistyvä EU-puolustusyhteistyö kulkee luontevasti Nato-jäsenyyden rinnalla. Puolustusteollinen urakka, jota Euroopan puolustuskyvyn vahvistaminen ja ennen kaikkea Ukrainan tukeminen vaatii, pitää tehdä yhdessä, jotta se on mahdollisimman vaikuttavaa ja kustannustehokasta. Tässä EU on aivan keskeinen yhteisö.

On Suomen, Euroopan ja maailman etu, että otamme aktiivisen ja ennakkoluulottoman roolin osana Natoa.

Vihreät tavoittelee ydinaseetonta maailmaa. Tämän tavoitteen tärkeys korostuu entisestään nyt, kun Putin on rakentanut harhaisissa puheissaan ajatusta ydinasehyökkäyssateenvarjosta. Edessä voi olla vaarallinen kierre, jossa useampi maa hamuaa taata turvaansa ydinasein. Se tekee maailmasta vain entistä vaarallisemman paikan. Siksi kansainvälisen työn ydinaseiden rajoittamisen ja ydinaseriisunnan eteen pitää jatkua, vaikka sitä ei tietenkään voi yksipuolisesti toteuttaa.

Synkistä ajoista ja aiheista huolimatta on hienoa olla täällä Savon sydämessä juuri teidän kanssanne. Odotan jälleen kerran innolla sitä eloisaa keskustelua ja fiksuja päätöksiä, joita puoluevaltuusto – entinen puoluevaltuuskunta – aina kokoontuessaan tarjoaa.

Vaaleihin on aikaa reilut puoli vuotta. Samalla kun uurastamme eduskunnassa saadaksemme tästä hallituskaudesta kaiken irti, on aika virittää mieltä kampanjaan, vaalivoittoon ja tulevaan hallitusohjelmaan. Ilmastotavoitteista ei ole varaa tinkiä, suomalaisen luonnon arvo on vietävä osaksi kaikkea päätöksentekoa, talouden uudistusmiskyky on turvattava ja demokratiaa, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa puolustettava. Ilman meitä nämä asiat ovat vaarassa – kestävän kehityksen tahti uhkaa hidastua tai jopa kääntyä kurjuutta kohti.

Toteutetaan yhdessä siis timanttinen vaalikampanja ja viedään Suomea valoisaan suuntaan myös seuraavalla vaalikaudella.

 

7S0A0693

Ryhmäpuheenvuoro budjettikeskustelussa: Vaikeat ajat vaativat väistämättä velanottoa, mutta pidemmän päälle talous pitää saada tasapainoon

Ryhmäpuheenvuoro eduskunnan täysistunnossa 20.9.2022.

Pöydillemme on jaettu tämän kauden viimeiset paksut keltaiset pumaskat, joissa linjataan, kuinka Suomen valtio varansa kerää ja käyttää vuonna 2023. Tämän kauden aikana poikkeuksellisuudesta on tullut normi; tämäkin budjetti on laadittu poikkeuksellisena ajankohtana. Pandemia alkaa olla väistynyt, mutta sen vaikutusten pitkä häntä painaa taloutta yhä. Nyt budjetin valmistelua on määrittänyt suurelta osin Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, joka edellyttää meiltä panostuksia omaan turvallisuuteemme ja ukrainalaisten tueksi.

Ukrainaa ei saa unohtaa ja ukrainalaisia on tuettava heidän taistelussaan hirmutekoja vastaan ja vapauden puolesta. Pelissä on meidänkin tulevaisuutemme.

Oppositio on kritisoinut ja tulee kritisoimaan hallitusta velanotosta. Jaan itsekin huolen Suomen julkisen talouden kestävyydestä ja velasta. Vihreiden linjana on, että julkinen talous on tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä. Se edellyttää sekä tulopohjan että menojen tarkastelua, työllisyyden vahvistamista, työperäistä maahanmuuttoa ja kestävän kasvun ja toimivan kilpailun turvaamista, sekä reipasta panostusta tutkimus- ja kehitystoimintaan. Mutta mitä velanottoon tulee, olen täysin varma, että mikä tahansa hallituspohja olisi ottanut roimasti velkaa koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan ravistellessa seurauksineen meitä ja maailmaa ympärillämme.

Vihreiden linjana on, että julkinen talous on tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä.

Pääministeri Marin totesi Suomen elävän ikään kuin sotataloudessa. On perusteltua kuvailla tilannetta näin. Suomalaisia ei toki – pientä joukkoa vapaaehtoisia lukuunottamatta – taistele rintamalla, eikä meidän tarvitse suojautua siviilikohteiden raukkamaisilta pommituksilta. Sota ei ole Suomessa, mutta sota koskettaa meitäkin monin tavoin. Se määrittää taloutemme prioriteetteja nyt, se heijastuu suoraan julkiseen talouteen ja kotitalouksiin.

Suoraan sota heijastuu niin, että me vahvistamme puolustustamme, liitymme Natoon ja tuemme Ukrainaa, sekä sodan voittamisessa ja humanitaarisessä kriisissä että maansa jälleenrakentamisessa.

Merkittävin heijastevaikutus näkyy sähkölaskuissamme. Energian hinta on kivunnut korkealle, kun olemme aivan oikein katkoneet liian syväksi päästettyä riippuvuuttamme Venäjän tuontienergiasta. Hintojen nousun juurisyyhyn, energian niukkuuteen, on rajallisesti keinoja tarttua nopeasti, mutta hintojen helpottamiseksi sähköenergian arvonlisäverokantaa alennetaan 10 prosenttiin joulu-huhtikuun osalta. Tämän lisäksi valmistellaan erillinen sähkövähennys ja määräaikainen sähkötuki.

Nämä toimet ovat perusteltuja, jotta energian hinnat eivät johtaisi kohtuuttomuuksiin. Samalla on todettava, että ne ovat työkaluina hieman tylppiä, eivätkä sellaisenaan kannusta säästöön ja joustoon. Energian korkea hinta sitä kyllä toki tekee, mutta Suomesta löytyy monenlaisia sähkön käyttäjiä ja sähkösopimuksia. Onkin tärkeää saada kaikki mukaan säästötalkoisiin ja etsimään tapoja tasata huipputuntien kuormaa. Tähän toivon hallituksen vielä etsivän – ja löytävän – keinoja. Sähkömarkkinoiden tarkoituksenmukaisesta toiminnasta näissä oloissa on huolehdittava myös.

Lopulta energiakriisi selätetään vain rakentamalla korvaavaa, päästötöntä energiaa. Tätä on nyt vauhditettava. Siksi vihreän siirtymän investointien ohituskaista tulee tarpeeseen. Vaikka energiapolitiikan fokus on ymmärrettävästi nyt seuraavassa talvessa, ei pidä unohtaa sitä, että siirtymä pois fossiilisista polttoaineista olisi väistämättä edessä joka tapauksessa, jotta ilmastonmuutos saadaan taltutettua ja riittävä energiaomavaraisuus turvattua.

Onkin tärkeää saada kaikki mukaan säästötalkoisiin ja etsimään tapoja tasata huipputuntien kuormaa.

Vihreä siirtymä ei ole energiakriisin syy. Liian hidas vihreä siirtymä tähän mennessä on, se on ojentanut Putinille kiristysruuvin. Mutta me kestämme, ja vauhditamme siirtymää.

Teollisen mittakaavan investointien ohella kotitalouksien tasolla, aika arkisilla hankinnoilla voidaan saada paljon aikaan. Jokainen energiatehokkuusremontti ja katolle asennettu aurinkopaneeli on nyt avuksi ja isänmaan etu. Siksi energiaomavaraisuuslainan eteneminen on sekin hieno asia – koko yhteiskuntaa hyödyttävien investointien toteutuminen ei saa jäädä rahoituksesta kiinni.

Vihreä siirtymä ei ole energiakriisin syy. Liian hidas vihreä siirtymä tähän mennessä on, se on ojentanut Putinille kiristysruuvin. Mutta me kestämme, ja vauhditamme siirtymää.

Energian hinta ajaa voimakasta inflaatiota, ja ostovoima huolettaa suomalaisia. Suomalaisten luottamus talouteen mataa synkissä luvuissa. Tilanne on vakava, ja siksi ostovoimaa tuetaan muun muassa varhaiskasvatusmaksuja alentamalla, työttömyysturvan,  toimeentulotuen ja opintorahan kohdennetuilla korotuksilla sekä lääkekaton indeksikorotuksen tekemättä jättämisellä. Erityisesti lapsiperheet on huomioitu toimenpiteissä. Myös ppiskelijoiden ateriatukea korotetaan 25 sentillä per ateria ja lisäksi kohdennetaan rahaa leipäjonoissa jaettavan ruoka-avun tukemiseen.Ulosoton suojaosan korotukseen tähtäävä kokeilu on sekin tärkeä.

Joukkoliikenteen tukeminen on perusteltua sekä ostovoimaan että energiakriisiin tarttumiseksi. Joukkoliikenne säästää energiaa, tilaa ja koko yhteiskunnan euroja, ja on välttämätöntä huolehtia sen edullisuudesta ja saavutettavuudesta koronan aiheuttaman iskun jälkeen. Linjatun veroalen tehokas kohdentuminen pitää toki varmistaa.

On ylipäänsä Suomen talouden kannalta aivan kriittistä huolehtia kasvukaupunkien ja kaupunkiseutujen elinvoimasta samalla kun vastataan energian hinnasta pahemmin kärsivien haja-asutusalueiden huoliin ja maatalouden kannattavuuskriisiin. Koko Suomen etu kattaa sekä kaupungit että maaseudun.

Akuuttien kriisien ohella meitä koettelevat vaaralliset globaalit, hiipivät kriisit. Toinen näistä on ilmastonmuutos, toinen luontokato. Mikäli taloutta ei saada ympäristön kannalta kestäviin raameihin, koko talouden ja kaiken hyvinvoinnin pohja romahtaa lopulta. Talous ei ole pitkään vauras, jos luonto köyhtyy. Vaikka haasteet ovat globaaleja, niitä pitää ratkoa myös paikallisesti – erityisesti luonnon suhteen on hyvä muistaa, että suomalaista luontoa voidaan suojella vain Suomessa. Siksi on hienoa, että historialliset satsaukset luonnonsuojeluun jatkuvat.

 On hienoa, että historialliset satsaukset luonnonsuojeluun jatkuvat.

Tämä budjetti vastaa vaikeaan aikaan kattavasti. Vihreille tärkeää on, että ajan haasteisiin tartutaan, että arki turvataan kaikille, ja että se tehdään kulkematta ojasta allikkoon, kestävää tulevaisuutta rakentaen: ihmisistä, luonnosta, taloudesta ja ilmastosta huolehtien, turvallisuudesta tinkimättä.

7S0A0693

Aurinkoa verkkoon – otetaan lähitähdestämme isommin ilo irti

(Puheenvuoro vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä Turussa 26.8.2022.)

Suomessa on varaa kasvattaa aurinkosähkön tuotantoa reippaasti. Nykytason voisi kymmenkertaistaa vuoteen 2025 mennessä, kaksikymmenkertaistaa 2030 mennessä, ja vuonna 2035 aurinkosähkön tuotantotavoitteena tulisi olla 10 TWh.

Käsillä on energiakriisi, jonka juurisyynä on kestävän energian absoluuttinen niukkuus. Onkin välttämätöntä lisätä uuden, päästöttömän sähkön tuotantoa nopeasti ja kaikin tavoin. Se on energian säästeliään käytön ohella lopulta ainoa keino painaa energian ja sähkön hinta kestävästi alas. 

Suomessa rakennetaan nyt nopealla tahdilla tuulivoimaa, ja olemme vihdoin saamassa Olkiluodon uuden ydinvoimalan säännöllisen tuotannon käyntiin. Tuuli- ja ydinvoiman rinnalla päästötöntä sähköä olisi tarjolla nykyistä paljon enemmän auringosta. Aurinkoenergian hyödyntäminen on Suomessa vielä lapsenkengissään, vaikka potentiaalia olisi merkittävästi. Viime vuonna aurinkosähköä tuotettiin Suomessa 0,3 TWh. Suunta on kasvava, mutta määrä edelleen aivan liian pieni.

Saksa ei ole se maa, jonka energiapolitiikasta yleisesti kannattaa ottaa oppia, mutta tässä kohtaa on hyvä suunnata katse vertailun vuoksi sinne. Suomi on pinta-alaltaan liki Saksan kokoinen maa, mutta Suomessa tuotettu aurinkosähkö alle prosentti Saksan aurinkosähköstä. Kyllä, Saksa on etelämpänä, mutta Suomi ei ole satakertaisesti Saksaa pimeämpi maa. Etelä-Suomen vuotuinen kokonaissäteilyn määrä on itse asiassa lähes samaa suuruusluokkaa kuin Pohjois-Saksassa. Toki jakauma vuoden aikana on täällä toisenlainen.

Sähköä tarvitaan kesäisinkin, kuten nyt nähdyt hurjat sähkön hinnat osoittavat.

Aurinkoa on tarjolla kesällä reippaasti, talvella niukasti. Tämä ei kuitenkaan ole pelkästään huono asia: tuulivoiman vuotuinen tuotanto kun vuorostaan laskee kesäisin. Aurinkosähkö sopisi siis mainiosti tasapainottamaan tuulivoiman tuotannon vaihtelua vuositasolla. Ja sähköä tarvitaan kesäisinkin, kuten nyt nähdyt hurjat sähkön hinnat osoittavat. Tälläkin hetkellä jokainen kattopaneelin jauhama kilowattitunti on koko isänmaan etu, ei vain omistajansa. Kuumenevat kesät ja helleaallot myös kasvattavat kesäistä sähkön tarvetta ilmastoinnin ja viilennyksen takia.

Me vihreät haluamme tähän maahan lisää aurinkovoimaa ja vauhdilla. Haluamme vähintään kymmenkertaistaa aurinkosähkön tuotannon vuoteen 2025 mennessä, ja kaksikymmenkertaistaa sen vuoteen 2030 mennessä. Vuodelle 2035 sopivan pyöreä ja rohkea tavoite on 10 TWh.

Tavoite edellyttää sekä hajautettua pientuotantoa että teollisen mittakaavan tuotantoa verkkoon. Tarvitaan siis sekä katot täyteen paneeleja että suuria aurinkopuistoja. Tähän on täällä erinomaiset edellytykset: kotien, varastojen ja maatilojen kattoja riittää, ja esimerkiksi poistuville turvetuotantoalueille sopii paneeleja.

Pientuotanto kasvaakin nyt Suomessa jo huimaa kyytiä. Silti vauhtia on varaa kasvattaa, ja ennen kaikkea on huolehdittava siitä, ettei se hyydy tai pullonkauloja muodostu. Tähän esitämme useita keinoja.

Ensinnäkin, vihreiden esittämä ja hallituksen valmistelema energiaomavaraisuuslaina on saatava pian käyttöön. Aurinkopaneelit ovat investointi, joka kyllä maksaa itsensä takaisin. On tärkeää, ettei rahoituksesta muodostu estettä kannattaville, koko yhteiskuntaa hyödyttäville investoinneille. Juuri tässä vihreiden puskema, nyt valmisteluun edennyt energiaomavaraisuuslaina avittaa. 

Aurinkosähkön pientuotantoa on syytä edistää myös verotuksen keinoin. EU-sääntely mahdollistaa arvonlisäveron pudottamisen nollaan aurinkopaneelien myynnistä ja asennuksesta. Energiaremonttien kotitalousvähennyksen korottaminen olisi myös keino buustata asennuksia. ARA myöntää jo nyt energiatehokkuusremonttitukia, mutta toiminta kärsii pitkistä jonoista. Lisäresursointi ja tehostaminen maksaisivat itsensä takaisin.

Kotitalouksien ja taloyhtiöiden lisäksi liiketilat, varastot ja maatilat tarjoavat paljon kattopinta-alaa aurinkopaneeleille. Näiden edistämiseksi valmisteverovapauden tuotantoraja on nostettava 800 MWh:sta 2000 MWh:iin. Tätä on esittänyt myös Kaupan liitto.

Aurinkopaneelien asennuksen kustannuksista merkittävä osa voi syntyä jälkiasennuksen vaatimista muutos- ja lisätöistä talotekniikkaan ja kattoihin. Jotta tämä ei hidasta asennuksia tulevaisuudessa, on uusiin rakennuksiin määriteltävä tarkoituksenmukainen velvoite aurinkopaneeliasennusvalmiuteen tai suoraan paneeleihin, samaan tapaan kuin kiinteistöjä nyt velvoitetaan sähköautojen latausvalmiuteen. Lisäksi kuntia on rohkaistava kaavoituksessa ja rakentamisen ohjaamisessa aurinkoenergian pientuotannon vauhdikkaaseen lisäämiseen ja sen edellytysten parantamiseen.

Yksi houkutteleva kohde ovat käytöstä poistuneet ja poistuvat turvetuotantoalueet.

Hajautetun pientuotannon ohella tarvitaan teollisen mittakaavan aurinkopuistoja, joita Suomessa on vielä varsin vähän. Laakeassa ja laajassa maassa on tarjolla erinomaisia mahdollisuuksia. Yksi houkutteleva kohde ovat käytöstä poistuneet ja poistuvat turvetuotantoalueet. Päästöjä hillitsevä vedenpinnan nosto sopii hyvin yhteen paneeliasennusten kanssa, jolloin tilanne on suorastaan win-win. Teollisen mittakaavan tuotantoon saisi vauhtia nykyistä tarkoituksenmukaisemmalla kiinteistöverotuksella: mikäli kunnilla olisi mahdollisuus määrittää erilaisille voimaloille eriäviä kiinteistöverotasoja, tulisivat useammat tuotantoalueet houkutteleviksi. Tämän ei sinänsä pitäisi sotkea teknologianeutraalia yleisperiaatetta, sillä tuuli- ja aurinkovoiman potentiaalisimmat alueet eivät pääsääntöisesti kilpaile suoraan keskenään. Jo nyt nähdään, että energiantuotannon kiinteistöverot ovat kasvavan tärkeä tulonlähde kunnille.

Haitatonta tapaa tuottaa energiaa ei tietenkään ole, ja aurinkovoima vaatii suhteellisen paljon pinta-alaa suhteessa tuotettuun energiaan. Luonnon monimuotoisuuden suojelu on huomioitava tarkkaan aurinkovoiman laajentuessa, eikä esimerkiksi metsää ole yleisesti perusteltua kaataa aurinkopaneelien tieltä.

Aurinkoenergian vauhdittaminen edellyttää myös osaavaa työvoimaa, jonka puute hidastaa asennuksia jo nyt – tilauksista asennuksiin on useiden kuukausien viive tällä hetkellä. Pulaa on niin suunnittelijoista kuin katto- ja sähköasentajistakin. Täydennys- ja muuntokoulutuksia on kehitettävä ja lisättävä, jotta yrityksille on tarjolla osaavaa työvoimaa.  Koulutettuja käsipareja on myös hyödynnettävä fiksummin ja suoraviivaistettava asentajien sertifiointia. Asentajakelpoisuus tulisi liittää suoraan automaattiseksi osaksi ammattikoulutusta.

Aurinkoenergian vauhdittaminen edellyttää myös osaavaa työvoimaa, jonka puute hidastaa asennuksia jo nyt. Koulutusta on kehitettävä ja lisättävä, jotta yrityksille on tarjolla osaavaa työvoimaa.

Nyt asennuksia hidastaa myös pula komponenteista. Mitä aurinkoenergian teknologiaan tulee, Eurooppa on aivan liian riippuvainen Kiinasta. Suomen onkin voimakkaasti ajettava toimia aurinkopaneelien ja niiden vaatimien raaka-aineiden tuotantokapasiteetin nopeaksi kasvattamiseksi Euroopassa osana huoltovarmaa, vastuullista ja kestävää teollisuuspolitiikkaa.

Haluamme siis nähdä paljon lisää aurinkopaneeleja pitkin Suomen kattoja seuraavina vuosina. Ratkaiseeko aurinkosähkö siis käsillä olevan energiakriisin? Ei tietenkään, ei pelkästään. Vaikka saavuttaisimme tavoitteemme, tuottaa aurinkosähkö vain murto-osan tämän maan energiasta. Se on silti tärkeä lisä ja apu kestävän, omavaraisen ja huoltovarman energiatalouden rakentamisessa. Panostukset aurinkoenergian vauhdittamiseen eivät luonnollisesti sulje pois sitä, että nyt on panostettava voimalla energiansäästöön, energiatehokkuuteen ja aivan kaiken päästöttömän, kestävän energian tuotantoon. 

Vaikka uusi tuuli- ja ydinvoima ovat tulevaisuudessakin tärkeimmässä roolissa, meidän kannattaa ottaa lähitähdestämme ilo irti.

Vaikka uusi tuuli- ja ydinvoima ovat tulevaisuudessakin tärkeimmässä roolissa, meidän kannattaa ottaa lähitähdestämme ilo irti.

Juuri nyt energiatilanne on vaikea, mutta tulevaisuus on erittäin valoisa – kunhan siitä rakennetaan sellainen, ajoissa ja viivyttelemättä. Sen me vihreät haluamme tehdä.

jeremy-bezanger-iK6tB_STQtI-unsplash

Aurinko ei aina Suomessa paista, mutta siitä kannattaa ottaa sähköä irti silloin, kun paistaa. (Kuva: Jeremy Bezanger / Unsplash)