fbpx
kuva_6

Ilman suurpetoja ei ole luontoakaan – Susilla on tärkeä rooli osana ekosysteemiä

(Yhteiskirjoitus Tea Törmäsen kanssa pohjautuen 19.3.2019 julkaistuun aiempaan kirjoitukseen. Tea on eläinten käyttäytymistieteiden maisteri ja Savo-Karjalan tieteen ja teknologian vihreiden puheenjohtaja.)

Luonnon monimuotoisuus köyhtyy hälyttävää tahtia ja suurpedoilla on tärkeä rooli terveiden ekosysteemien ylläpitämisessä. Petopolitiikkaa tuleekin tehdä tutkitun tiedon pohjalta elinkelpoisen luonnon ehdoilla.

Keskustelu susista kiihtyi jälleen tänä syksynä, kun kansalaisaloite suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta keräsi nopeasti reilut 60 000 allekirjoitusta ja eteni eduskuntaan. Eduskunta aloitti aloitteen käsittelyn täysistuntokeskustelussa 18.11.2020. Keskustelussa susien metsästäminen sai huomattavaa kannatusta erityisesti keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen edustajilta. Susi on Suomessa kuitenkin erittäin uhanalainen laji, joten asiapohjaista perustelua kannan hoitamiseen metsästämällä on vaikea löytää. Susien ohella keskustelussa myös tutkittu tieto onkin ollut surullisella tavalla tulilinjalla, kuten ympäristötoimittaja Jami Jokinen osuvasti tekstissään kuvaa.

Susien ohella myös muut suurpedot ovat ahtaalla. Erittäin uhanalaisen ahman metsästykseen ollaan edelleen myöntämässä poikkeuslupia ympäristöjärjestöjen vastustuksesta huolimatta. Silmälläpidettäväksi arvioitu, rauhoitettu ilves ei sekään säästy metsästykseltä

Vaikka susien ja muiden suurpetojen uhka ihmisille on Suomessa todella pieni, on sinänsä ymmärrettävää että petokantoja halutaan rajoittaa. Sudet ovat kiistatta uhka koirille, ja ahmat popsivat välillä poroja. Koirakuolemien mittakaava on silti hyvä pitää mielessä. Kennelliiton tilastojen perusteella metsästyskoiran todennäköisyys kuolla liikenteessä esimerkiksi auton alle on tyypillisesti monikymmenkertainen verrattuna petovahinkoon. Koiria voidaan myös suojella susilta eri keinoin.

Erityisen tärkeä on kuitenkin ymmärtää, että ekosysteemeihin kajoamisella on haittansa. Suurpedoilla on tärkeä ekologinen rooli, ja sen valossa susia ja muita isoja petoja kannattaisi sietää nykyistä paremmin – etenkin jos pitää luonnon ja biodiversiteetin suojelua missään arvossa.

Ravintoketjun huipulla olevat isot pedot ovat lukumäärässä mitattuna vain pieni osa ekosysteemiä. Ne pitävät silti saaliseläinten ja toisten petojen kantoja tasapainossa ja hyödyttävät haaskansyöjiä. Nämä vaikutukset kantautuvat läpi koko ravintoverkkoon  ja näkyvät monin tavoin. Esimerkiksi taimikot hyötyvät, kun sudet metsästävät hirvieläimiä. Äärimmäisen uhanalainen naali iloitsisi, jos pohjoisessa temmeltäisi enemmän suurpetoja. Sudet pitäisivät ketut ahtaammalla ja sekä sudet että ahmat tarjoaisivat naaleille haaskoja ruuaksi. Myös ilvesten on todettu rajoittavan kettu- ja supikoirakantoja. Toipumassa olevat kanalintukannat hyötyisivät pienpetojen kohtuullisesta määrästä. Hitaana saalistajana uhanalainen ahma saa suuren osan ravinnostaan haaskoista, joten senkin tulevaisuus on riippuvainen muiden suurpetojen, etenkin susien olemassaolosta. Sudet pitäisivät myös tänne ennen pitkää työntyvät kultasakaalit poissa, ja harventavat vieraslajeja kuten villisikoja. Terveet suurpetokannat vaikuttavat myös muiden eliöiden käyttäytymiseen.

Tunnetuin esimerkki suurpetokannan elpymisen ekosysteemitason hyödyistä lienee Yellowstone, jossa susien paluu on elvyttänyt myös majavakantaa ja kohentanut kasvillisuuden tilaa. Hieman toisenlaisen esimerkin tarjoaa Tšernobylin alue, jossa on ilmeisen vahva susikanta ja tasapainoinen lajisto – ihmistoiminta on siis luonnolle säteilyäkin pahempi uhka. Suomesta tutkimustietoa on vielä rajallisesti, sillä suurpetojen määrä on kauan ollut hyvin alhainen.

Entä voiko ihminen ottaa suurpetojen roolin metsästyksellä? Suurpetojen metsästämistä kannattavien puheenvuoroissa tuntuu usein olevan tällainen ajattelu taustalla. Tällainen politiikka tuskin kuitenkaan toimii täysin halutulla tavalla, sillä ekosysteemit ovat monimutkaisia ja osin vaikeasti ennakoitavia järjestelmiä. Lopulta käteen jää myös syvempi kysymys siitä, mikä oikeastaan on luontoa. Suurpedoista harvennettu ja metsästyksellä kontrolloitu talousmetsä ei sitä välttämättä enää ole. Metsästys itsessään on hieno harrastus, mutta on parempi metsästää elinkelpoisen luonnon ehdoilla kuin pakottaa luonto metsästyksen ehtoihin.

Biodiversiteetti on globaalisti ja Suomessakin uhattuna alati laajenevan ihmistoiminnan ja muuttuvan ilmaston takia. Luonto tarvitsee lisää tilaa. Tällaisen harvaan asutun maan soisi löytävän keinot sovittaa sekä ihmiset että suurpedot alueelleen. Suomen lajiston uhanalaisarvioinnin mukaan Suomen luonto köyhtyy edelleen, eikä jo ennestään pienten petopopulaatioiden harventaminen ole yhteensopiva toimi biodiversiteettikadon pysäyttämisen kanssa. Tutkimusten mukaan petojen metsästäminen on tehoton keino kotieläinvahinkojen torjumiseksi, eivätkä tappoluvat myöskään näytä vähentävän petoihin kohdistuvia pelkoja.

Avainasemassa pelkojen vähentämisessä on helposti saatavilla oleva tieto petoeläinten käyttäytymisestä. Esimerkiksi suden ihmisarkuudesta liikkuu valtava määrä väärää tietoa jota mikään tutkimustieto ei tue. Jo yksi pihakäynti riittää leimaamaan suden ihmisarkuutensa menettäneeksi ja häiriintyneeksi, vaikka useimmiten pihalle esim. koiran tai kuolleen eläimen houkuttelemana saapunut susi on käytökseltään täysin normaali. Suomessa on käynnissä SusiLIFE-hanke, joka jakaa tietoa sudesta ja sen käyttäytymisestä, pyrkii edistämään paikallistason vuorovaikutusta ja kehittää työkaluja susien aiheuttamien haittojen ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn. Tälle hankkeelle soisi annettavan enemmän aikaa, ennenkuin turvaudutaan uhanalaisen eläimen metsästykseen. 

Kestävä petopolitiikka voi nojata vain laadukkaaseen tutkimustietoon. Tarkka tieto susikannasta on tärkeä osa luonnon tilan seuraamista, ja se on avuksi myös petovahinkojen torjunnassa. Tutkimustietoa vastaan hyökkääminen, tutkijoiden työn ja heihin itseensä kohdistuva häirintä tulisikin saada loppumaan. Tässä poliitikoilla ja metsästysjärjestöillä on merkittävä vastuu.

Suomessa ei ole ylimääräisiä susia, ja täkäläisiä suurpetokantoja on hyvät perustelut vahvistaa. Petojen ja ihmisten rinnakkaiselon edistämiseksi on tarjolla ja kehitteillä monia keinoja, jotka eivät perustu kantojen pienentämiseen. Voi silti olla, että lajikadon pysäyttämisen nimissä meidän on yksinkertaisesti siedettävä nykyistä enemmän suurpetojen puuhia – samalla ehkä hyödymme tavoilla, joita emme osanneet odottaa.

 

Susi on Suomessa erittäin uhanalainen.

Tavoitteena vakaampi, ennakoitavampi ja turvallisempi maailma – Ryhmäpuheenvuoro ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta 11.11.2020

“Tavoitteena on vakaampi, ennakoitavampi ja turvallisempi maailma.”

Näin ytimekkäästi ja hienosti todetaan tuoreessa Valtioneuvoston ulko-ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa, jonka on määrä linjata Suomen kansainvälisen politiikan tavoitteet ja painopisteet seuraaviksi vuosiksi. Selonteossa kuvataan laajasti myös ulko-ja turvallisuuspolitiikan toimintaympäristöä eli sitä, miltä maailma maamme näkökulmasta näyttää.

Näkymä on haasteita täynnä: Lämpenevä ilmasto, köyhtyvä luonto, pandemia, suurvaltakilpailun paluu ja demokratian haastaminen heittävät varjoja tulevaisuuden ylle. Haasteiden edessä ei pidä kuitenkaan hukata toivoaan tai käpertyä sisäänpäin, vaan tehdä oma osansa ja enemmänkin turvallisemman maailman puolesta.

Lämpenevä ilmasto, köyhtyvä luonto, pandemia, suurvaltakilpailun paluu ja demokratian haastaminen heittävät varjoja tulevaisuuden ylle.

Turvallisuuden rakentamisessa on keskeisen tärkeää hahmottaa maailmaa laajan turvallisuuden näkökulmasta, ja huomioida välittömien turvallisuuspoliittisten asetelmien ohella yhteiskunnallisen, taloudellisen sekä ympäristöön liittyvän kehityksen merkitys turvallisuuden perustana. Tämä laaja turvallisuuskäsitys ei kuitenkaan sulje pois tarvetta arvioida maailmaa ja omaa toimintaa perinteisen, suppeamman turvallisuuden näkökulmasta. Tämä selonteko onkin hienosti ajassa kiinni ja yhdistää nämä eri näkökulmat koko lailla saumattomasti. Tässä osataan katsoa lähelle ja kauas samaan aikaan.

Ilmastonmuutos nousee selonteossa perustellusti entistä vahvemmin esille. Nopeasti muuttuva ilmasto uhkaa turvallisuutta itsessään; äärisääilmiöt ja elinolojen ja elinkeinojen edellytysten heikentyminen synnyttävät jännitteitä ja epävakautta jo nyt, ja jollemme saa päästöjä nopeasti pysyvään ja jyrkkään laskuun, seuraukset ovat monta kertaa hirvittävämpiä. Samalla ilmastonmuutos osana laajempaa ekologista kriisiä pakottaa meidät ja koko maailman rakentamaan energiataloutemme, maankäyttömme ja materiaalikiertomme uudelleen kestävälle pohjalle. Tämä itsessään muuttaa geopoliittisia ja taloudellisia asetelmia, kun fossiilitulojen varaan rakennettu valta katoaa.

Geopoliittiset asetelmat muuttuvat, kun fossiilitulojen varaan rakennettu valta katoaa.

Edessä on siis väistämättömiä muutoksia, joiden kieltäminen olisi hyödytöntä ja vaarallistakin. Myös Yhdysvaltojen tuleva presidentti Joe Biden on ilmoittanut hallintonsa liittyvän uudelleen Pariisin sopimukseen. Ekologisen jälleenrakennuksen onkin syytä olla yhteinen globaali ponnistus, jossa Suomi osaavana edelläkävijänä voi olla kokoaan suurempi ratkaisujen tuottaja -ja hyötyä siitä myös taloudellisesti. Tärkein syy toimia on silti eettinen; on meidän vastuullamme jättää tuleville sukupolville elinkelpoinen planeetta hyvinvoinnin pohjaksi.

Ilmastonmuutoksen hillinnän, kestävän kehityksen tukemisen ja rauhanrakentamisen kaltaisen laajan turvallisuustyön ohella selonteon tärkeä tehtävä on ottaa kantaa Suomen ulko-ja turvallisuuspoliittiseen asemointiin. Siinä peruslinjamme on vakaa ja ennustettava ja perustuu hyviin kahdenvälisiin suhteisiin, yhteistoimintaan ja vaikuttamiseen Euroopan unionissasekä sääntöpohjaiseen kansainväliseen järjestelmään ja kansainväliseen oikeuteen nojaavaan monenkeskiseen yhteistyöhön. Ruotsi ja muut pohjoismaat, Nato ja Yhdysvallat ovat tärkeitä kumppaneita.

Suomi kantaa vastuunsa lähialueemme vakaudesta ja turvallisuudesta. Tärkeitä kivijalkoja tässä ovat oma uskottava puolustuskyky sekä hyvä hallinto ja yhteiskunnallinen luottamus. Niiden avulla huolehdimme myös omasta toimijuudestamme – siitä, että voimme tehdä itse omat ratkaisumme ja tulkintamme.

Arvot ovat ulko-ja turvallisuuspolitiikan ankkuri.

Arvot ovat ulko-ja turvallisuuspolitiikan ankkuri. Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikan arvopohjassa on keskeistä ihmisoikeuksien, oikeusvaltioperiaatteen, demokratian, rauhan, vapauden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen kaikessa kansainvälisessä toiminnassa. Nämä arvot sitovat meidät myös osaksi demokraattisten maiden yhteisöä, joka toivottavasti vahvistuu ja laajenee Yhdysvaltojen palatessa aktiivisempaan ja rakentavampaan rooliin maailman näyttämöllä.

Arvoihin pohjaten selonteko linjaa myös, että Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikka on ihmisoikeusperustaista. Se tarkoittaa ihmisoikeusvaikutusten arviointia kaikessa ulko-ja turvallisuuspoliittisessa toiminnassa. Tämä on tarpeen, sillä tavoiteltua vakaata ja turvallista maailmaa voi rakentaa kestävästi vain ihmisoikeuksia kunnioittaen ja tasa-arvoa edistäen.

Vastakkainasettelun ja voimapolitiikan hillitsemiseksi sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän ja kansainvälisen oikeuden periaatteiden puolustaminen ja kehittäminen on samalla entistäkin tärkeämpää.

Tässä ajassa vapaus, demokratia ja ihmisoikeudet kaipaavat rohkeita puolustajia, ja sellaiseksi tämä selonteko Suomen asemoi.

Arvojen merkitystä korostaa sekin, että liberaalia demokratiaa haastetaan nyt uhmakkaasti sekä ulkoa että sisältä käsin perusoikeuksia, demokratiaa ja sen instituutioita halveksuvien autoritääristen hallintojen, demagogien ja ääriliikkeiden toimesta. Tässä ajassa vapaus, demokratia ja ihmisoikeudet kaipaavat rohkeita puolustajia, ja sellaiseksi tämä selonteko Suomen asemoi, kuten syytä onkin.

Turvallinen, vakaa ja ennakoitava maailma on Suomen ja suomalaisten etu. Sitä maailmaa tulee rakentaa määrätietoisesti sekä vastaamalla vastuullisesti ilmastonmuutokseen, luontokatoon ja muihin globaaleihin haasteisiin, että tuottamalla turvallisuutta omalla toiminnallamme ja yhdessä kumppanien kanssa lähialueellamme.

Vihreä eduskuntaryhmä tervehtii valtioneuvoston selontekoa ilolla.

 

utp_kuva

Osallistuin itse selonteon valmisteluun parlamentaarisessa seurantatyöryhmässä, jonka työ jatkuu nyt UTP-selontekoon pohjaavan puolustuspoliittisen selonteon parissa.

Nobel-palkitut geenisakset pitäisi ottaa nopeasti käyttöön EU:ssa

(Yhteiskirjoitus Juha Marttilan kanssa, HS 26.10.2020)

Politisoituneen geenimuuntelu­keskustelun vuoksi uuden kasvin­jalostus­tekniikan omaksuminen on Euroopassa kankeaa.

Maailman ruokaturva korostuu tämän vuoden Nobel-palkinnoissa. Rauhanpalkinto myönnettiin YK:n alaiselle Maailman ruokaohjelmalle, joka välittää apua nälkää näkeville ja lievittää maailman nälänhätää. Kemian Nobel-palkinnon saivat geenisaksien keksijät Emmanuelle Charpentier ja Jennifer Doudna. Heidän kehittämällään crispr-cas9-menetelmällä eli niin sanotuilla geenisaksilla voidaan muokata eläinten ja kasvien perimää erittäin tarkasti. Geenisaksilla on jo saatu monia rohkaisevia tuloksia kasvinjalostuksessa. Tulevaisuudessa menetelmästä voi tulla maailman ruokaturvan kannalta merkittävä tekijä, kun kehitetään entistä viljelyvarmempia kasvilajikkeita.

Ruokaa on kyettävä tuottamaan aiempaa enemmän ja kestävämmin. Ilmasto- ja viljelyolot muuttuvat, ja se on ruuan riittävyyden kannalta valtava ongelma. Ruuan tuottamisen resursseja, kuten peltoalaa, vettä ja ravinteita, on käytettävä nykyistä merkittävästi tehokkaammin ja ympäristöä vähemmän kuormittaen. Resurssien tehokas käyttö on tärkeää myös ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Nobel-palkittu menetelmä liittyy kasvinjalostuksen uuteen aikaan, jossa huomion tulisi olla kestävässä ruuantuotannossa eikä siihen pyrkivien tekniikoiden rajoittamisessa. Geeninsiirtomenetelmillä on tehostettu jalostusta, kun perintötekijöitä on siirretty yksilöstä tai jopa lajista toiseen. Euroopan unionissa geeninsiirrot eivät ole saaneet riittävää kansalaishyväksyntää, ja unionin säädökset ovat maailman tiukimmat. Viljelyssä on vain yksi geenimuunneltu lajike, eikä muita ole näkyvissä. Suomessa tätä hyväksyttyä maissilajiketta ei viljellä.

Geenisaksilla leikataan ja muokataan kasvin solujen dna:ta halutusta kohtaa. Jotta tällainen uusi tekniikka saadaan käyttöön kasvinjalostuksessa, tarvitaan uutta lainsäädäntöä. EU:ssa tämä prosessi on yleensä pitkä ja monisäikeinen. Tiede ja politiikka hakevat toisiaan valitettavan pitkään.

EU:n on ollut vaikea muodostaa kantaa myös uusiin kasvinjalostusmenetelmiin. Aiemman, vahvasti politisoituneen geenimuuntelukeskustelun varjo on pitkä, ja kasvinjalostuksen uuden aallon läpilyönti Euroopassa on sen vuoksi vaikeutunut. Edellinen EU-komissio ajoi selkeää ja sujuvaa lainsäädäntöä useiden jäsenmaiden vastustuksesta huolimatta. Lopulta EU:n tuomioistuin kuitenkin linjasi, että crispr-cas9-tekniikka rinnastuu yleisesti Euroopassa tiukasti säänneltyyn geenimuunteluun. Tämä oli šokki kasvinjalostuksen asiantuntijoille. EU:n sääntelyä ei voi pitää erityisen tiedelähtöisenä, eikä tämä linjaus parantanut tilannetta.

Nopeus ja täsmällisyys ovat uuden jalostustekniikan kiistattomia hyötyjä. Satoisuutta, taudinkestävyyttä, laatua ja monia muita ominaisuuksia voidaan edistää kustannustehokkaasti ja turvallisesti.  Uusi tekniikka on tervetullut varsinkin Euroopassa. Täällä on paljon pieniä kasvinjalostusyrityksiä, joiden resurssit eivät riitä valtavan lupabyrokratian kanssa taistelemiseen. Suomessakin uusien menetelmien hyväksyminen mahdollistaisi nykyistä tarkemman ja kilpailukykyisemmän jalostuksen pohjoisiin olosuhteisiin. Se parantaisi myös edellytyksiä vastata ilmastonmuutoksen haasteisiin. Itämerikin hyötyisi, kun peltokasvit käyttäisivät ravinteita tehokkaammin.

Aikaa on hukattu, mutta valoa on näkyvissä. EU-komissio on ilmoittanut ottavansa uusia jalostusmenetelmiä koskevan lainsäädännön uudelleen käsittelyyn, ja Euroopan parlamentti tukee yritystä. Nyt on pidettävä huoli siitä, että lopputulos ei ole kallis ja aikaa vievä hyväksymisprosessi. Se sulkisi pienet jalostajat kehityksen ulkopuolelle ja keskittäisi toimialan muutamalle globaalille jätille. Euroopan asema koko alalla heikentyisi.
Suomen hallituksen on liputettava eurooppalaisen kasvinjalostuksen ja uuden Nobel-palkitun teknologian puolesta. Pelissä on eurooppalaisen ruuantuotannon kilpailukyky ja maapallon kestävä kehitys. Euroopan on kannettava vastuunsa ruokaturvasta.

Atte Harjanne ja Juha Marttila 

Harjanne on kansanedustaja (vihr). Marttila on Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton (MTK) puheenjohtaja.

Avaruuteen kurottaminen auttaa myös maan pinnalla

Avaruustekniikka auttaa globaalien haasteiden selättämisessä ja kiertoradalta löytyy monia mahdollisuuksia sujuvoittaa arkea ja elämää. Avaruuspolitiikkaan kannattaa panostaa Suomessakin.

Avaruuspolitiikka nousi loppukesästä pitkästä aikaa puheenaiheeksi, kun keskustan Katri Kulmuni ehdotti panostuksia avaruusteknologiaan esittämässään strategisessa investointiohjelmassa. Katseen suuntaaminen ylös avaruuteen on päättäjältä tervetullut veto, vaikka moni reagoikin avaukseen lähinnä huumorilla. Avaruuspolitiikka on kuitenkin kaikkea muuta kuin vitsi. Avaruustoiminta on tänä päivänä ison mittakaavan liiketoimintaa ja kiertoradalta löytyy apua monien maanpäällisten haasteidemme ratkomiseen.

Satelliitit tarjoavat ratkaisevan alustan ilmastonmuutoksen ja luontokadon vaikutusten seuraamiseen.

Satelliitit tarjoavat ratkaisevan alustan ilmastonmuutoksen ja luontokadon vaikutusten seuraamiseen. Esimerkiksi jäätiköiden muutoksia, maatalousmaan ja metsien käyttöä ja päästöjä voidaan seurata kiertoradalta käsin. Paikannus ja paikkatieto ovat läsnä kaikkialla arjessamme, ja on tärkeää että ne mahdollistava avaruusinfra on riittävässä määrin myös omissa käsissämme. Sään ennustaminen on erittäin riippuvaista satelliittipohjaisista mittauksista. Avaruudesta käsin on mahdollista järjestää nopeita tietoliikenneyhteyksiä alueille, joille valokuitua ja kuparia ei vielä ole vedetty, tai ei edes kannata vetää.

Ei olekaan ihme, että avaruusliiketoiminta on tänä päivänä satojen miljardien eurojen bisnes. Avaruustoimintaan sijoitettu euro maksaakin itsensä usein helposti takaisin. Siksi Suomessakin kannattaa tähyillä taivaalle kunnianhimoisin ajatuksin.

Suomi on jo nyt ansioutunut avaruustoimija, ja mahdollisuuksia vielä painavampaan rooliin on. Täällä on pitkät perinteet erilaisten avaruuteen sijoitettavien instrumenttien kehittämisessä ja rakentamisessa, jossa ovat kunnostautuneet esimerkiksi Vaisala ja Ilmatieteen laitos. Perinteisten toimijoiden rinnalle on noussut viime vuosina myös uusia suomalaisia avaruustoimijoita, joihin lukeutuvat muun muassa kaukokartoitusyhtiö Iceye ja ohjelmistotalo Reaktor. Maata kiertää jo useita suomalaisia satelliitteja, ja yhä useampi firma on jollain tapaa mukana avaruustoiminnassa: Nokia sai vastikään rahoitusta mobiililaajakaistan kehittämiseksi Kuuhun.

Suomella ei ole varsinaista erillistä avaruushallintoa, vaan eri hallinnonalojen avaruuspuuhia koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö. Vuoteen 2025 tähyävä avaruusstrategia pyrkii maailman houkuttelevimman ja ketterimmän avaruusliiketoimintaympäristön luomiseen. Huomio on syytä pitää hallinnon sijaan tekemisessä ja tuloksissa, mutta on silti paikallaan pohtia, josko selkeä, erillinen avaruushallinto tai -järjestö jykevöittäisi myös toimintaa. Esimerkiksi Ruotsista ja Norjasta tällainen organisaatio löytyy.

Kansallisen kehyksen ohella Suomen kannalta on tärkeää, että eurooppalainen avaruuspolitiikka toimii. Yhteiseurooppalaisesta julkisesta avaruustoiminnasta vastaavat osaltaan Euroopan avaruusjärjestö ESA sekä EU itse. On tärkeää, että toiminta molempien puitteissa pelaa hyvin yhteen ilman merkittäviä päällekkäisyyksiä niin, että Eurooppa voi panostaa vahvasti avaruuden tutkimiseen ja hyödyntämiseen ja on omavarainen toimija alalla.

Samalla kun avaruudesta käsin voidaan löytää ratkaisuja kansalliset rajat ylittäviin ongelmiin, tarvitsee itse avaruustoiminta myös kansainvälistä sääntelyä ongelmien välttämiseksi ja hyötyjen turvaamiseksi. Kiertoradalla ei ole loputtomasti tilaa, ja esimerkiksi kaupalliset ja tieteelliset intressit voivat törmätä yhteen. Varmistamalla avaruusromun siivoamisen kiertoradalta turvaamme tulevaisuuden avaruustoimintaa ja vältämme kalliita sekä pahimmassa tapauksessa hengenvaarallisia onnettomuuksia.

Kansainvälistä avaruuslainsäädäntöä ja -sääntelyä on syytä kehittää teknologinen kehitys huomioiden.

On myös tärkeää, että avaruuden aseistamista ja omistusta rajoitetaan vuonna 1967 solmitun ulkoavaruuden sopimuksen mukaisesti jatkossakin. Kansainvälistä avaruuslainsäädäntöä ja -sääntelyä on syytä kehittää teknologinen kehitys huomioiden.

Pahimmassa tapauksessa sääntelemätön tai vihamielinen toiminta voisi johtaa niin sanottuun Kessler-syndroomaan, jossa kumuloituva avaruusromu tuhoaisi valtaosan nykyisestä avaruuskalustosta ja vaikeuttaisi avaruustoimintaa vuosikymmeniksi eteenpäin.

Aktiivinen avaruuspolitiikka on siis tarpeen, ja avaruutta voi hyödyntää monin tavoin oman hyvinvointimme parantamiseen ja kestävän kehityksen turvaamiseen. Kehittyvän avaruustekniikan tuottama tieteellinen tieto ja meitä ympäröivän universumin parempi ymmärtäminen on myös arvo itsessään. Avaruuden etenevä valloittaminen inspiroi mielikuvitusta ja laajentaa näkökulmaamme täällä maan pinnallakin. Kiertoradalta katsottuna planeetta näyttää kuulemma uskomattoman upealta – ja yhteiseltä.

Apollo_17_Blue_Marble_original_orientation_(AS17-148-22727)

Apollo 17 -astronauttien nappaama “the Blue Marble” on historian ikonisimpia valokuvia, joka inspiroi monia ympäristöherätykseen. Tämä alkuperäinen kuva on yleensä rajattu ja käännetty. 

Kvartaalikatsaus eduskuntaan ja valtuustoon III/2020

Syksyllä politiikkaa tehdään edelleen koronan varjossa, mutta kaikki ei ole enää pelkkää koronaa. Ensi vuoden budjetti ja EU-elvytyksen kohdentaminen ovat syksyn keskeisimpiä päätöksiä.

Jauhaminen “uudesta normaalista” kului puhki jo keväällä. Fraasi kuvaa kulunutta politiikan kvartaalia kuitenkin hyvin. Päätöksenteko ei keskity enää pelkkään koronaan, mutta korona varjostaa edelleen kaikkea päätöksentekoa sekä politiikan teon käytännöissä että sisällöissä. Eduskunnassa pidetään sali väljänä ja kuljetaan nyt maskit päässä, ja pääosa tapaamisista hoidetaan edelleen etänä. Syksyisin politiikka pyörii budjettien ympärillä, ja niissä poikkeuksellinen koronashokki tietysti näkyy vahvasti. 

Eduskunta

Eduskunnan syyskausi alkoi syyskuussa, mutta syksyn asialistaan ja erityisesti budjettiriiheen valmistautuminen tarkoitti toki sitä, että käytännössä töitä ja tapaamisia riitti täyttämään päivät jo elokuussa. Ennen varsinaista kauden alkua talousvaliokunta teki myös kotimaanmatkan eksoottiseen Espooseen ja vieraili mm. Aalto-yliopistolla ja Fortumilla. Myös ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon seurantaryhmä on kokoustanut kesälläkin. Suomi-areenan peruuntuminen kevensi kyllä keskikesän kalenteria reippaasti, tosin Porissa tuli sitten piipahdettua ihan lomailumielessä.

Päätöksenteko ei tietenkään pysähdy kesäksi kokonaan, ja isoa linjaa vedettiin erityisesti Brysselissä, kun EU-maat pääsivät sopuun uudesta EU:n elpymispaketista ja seuraavasta, vuosien 2021-2027 budjetista. Elpymispaketti on historiallinen yhteinen ponnistus, jonka puitteissa on tarkoitus käyttää yhteensä 750 miljardia euroa – josta 390 mrd avustuksia ja 360 mrd lainoja – seuraavien kolmen vuoden aikana Euroopan yhteiseen talouden elvytykseen ja uusiutumiseen erityisesti ilmaston ja digitalisaation näkökulmasta. Paketti katetaan rahoitusmarkkinoilta hankitulla pääomalla, jota maksetaan takaisin vuoteen 2058 asti. Paketista ja EU:n budjetista riittäisi aihetta kymmenien blogien sarjaan. Tässä kohtaa riittänee todeta, että on tärkeää ja hienoa, että EU-maat löysivät yhteisen sävelen tässä vaikeassa tilanteessa. EU:n toimintakyky ja yhtenäisyys ovat tarpeen sekä maailmalle että Suomelle, ja EU:n johtajuutta erityisesti ilmastoasioissa todella tarvitaan. Itse paketti on tietysti erilaisista intresseistä kasaan sorvattu kompromissi. Reunaehdot ja lähtökohdat ovat hyvät, mutta keskeistä on se, miten toteutus onnistuu. Onnistuessaan paketti todella vauhdittaa Euroopan ekologista siirtymää ja vahvistaa koko maanosan talousjärjestelmää.

Onnistuessaan EU:n elpymispaketti todella vauhdittaa Euroopan ekologista siirtymää ja vahvistaa koko maanosan talousjärjestelmää.

Eduskunnassa syksyn isoin asia on ensi vuoden budjetti, johon myös EU:n elvytyspaketti osaltaan vaikuttaa. Vaikka hallituksen syyskuussa jättämä budjettiesitys ja sen valmistelu on ollut otsikoissa jo pitkään, sen virallinen käsittely eduskunnassa alkaa itse asiassa varsinaisesti vasta nyt lokakuussa. Myös kansallinen budjettiesitys on tietysti koalitiossa tehty kompromissi. Olen siinä tyytyväinen erityisesti ilmasto- ja energiapoliittisiin linjauksiin: Teollisuuden sähkövero laskee, lämmityspolttoaineiden – turve mukaan lukien – verotus kiristyy ja turpeelle valmistellaan lattiahintamekanismi, joka takaa puolitustavoitteen toteutumisen. Päästökauppakompensaatio lakkaa vihdoin, ja teollisuuden vähähiilistä uusiutumista tukemaan tilalle valmistellaan uusi määräaikainen sähköistämistuki. Kaukolämpöä tuottavat lämpöpumput ja konesalit siirretään alempaan veroluokkaan. Kuluttajapuolella kestävää siirtymää edistetään mm. työsuhdesähköautoja, -polkupyöriä ja -joukkoliikennelippuja tukemalla. Ilmastorahasto toteutuu ja maatalouden ilmastoinvestointeihin kohdennetaan niihinkin tukea. Mainitun EU:n elpymispaketin Suomeen suunnatusta osiosta muodostetaan n. 2,3 miljardin kestävän kasvun ohjelma, josta noin puolet jyvitetään vihreään siirtymään ja merkittävä osa uutta luovaan TKI-toimintaan. 

Työllisyyden kohentamisessa pohjoismainen työvoimapalveluiden malli on fiksu suunta ja varhaiskasvatusmaksujen alentaminen perusteltu ratkaisu. Jäin silti kaipaamaan vielä päättäväisempää otetta: yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostaminen menee nyt vielä työmarkkinajärjestöille työstettäväksi, ja erityisesti pieniä firmoja avittava paikallinen sopiminen jäi edelleen toivelistalle. Joka tapauksessa budjetin ja julkisen talouden suunnitelman virallinen ruotiminen eduskunnassa ja sen valiokunnissa on vielä edessä.

Toinen iso asia on tietysti koronapandemia. Kesällä tartunnat pysyivät kurissa, vaan eivät enää, vaikka tilanne Suomessa on pysynyt jotakuinkin hallinnassa. Eväät vastata epidemiaan ovat nyt paremmat: lääketieteellinen ymmärrys taudista tarkentuu koko ajan, maskeja käytetään ja Koronavilkku pirisee. Kattavaan testaukseen ja jäljitykseen nojaava strategia käy kuitenkin mahdottomaksi, jos tartuntoja tulee liikaa. Siksi suositusten noudattaminen on tärkeää, eikä ilman lisärajoituksia pärjätä. Olen kuitenkin optimistinen, että pääosin pärjätään alueellisin ja väliaikaisin täsmätoimin. Tämä on sitä vasaran jälkeistä tanssia, jota keväällä ennakoitiin. Koronatoimet ovat syksyllä selkeästi enemmän keskittyneet hallituksen ja viranomaisten tontille, ja eduskunnassa taudin hillintäkeinoista keskustelu on ollut vähemmän puhetta. Karmeista talousvaikutuksista erityisesti tapahtumateollisuudelle ja sesonkimatkailulle on toki puhuttu paljon, ja näyttää siltä että tuki-instrumenttien täydentäminen on tarpeen.

Koronaan liittyvän tieteellisen tiedon karttumista voi muuten seurata erinomaisesti valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan kautta julkaistuista tutkimuskatsauksista, jotka kokoavat suomeksi yhteen julkaistujen tutkimusten löytöjä maailmalta. Neljäs katsaus ilmestyi juuri.

Näiden isojen kokonaisuuksien rinnalla valiokunnissa on käsitelty kevään tauon jälkeen kaikenlaista kiireistä ja vähemmän kiireistä. Talousvaliokunnassa on pöydällä ollut muun muassa erilaista energiapolitiikan kohtalaisen teknistä säätöä esimerkiksi energiatehokkuuteen, ydinturvallisuuteen ja biopolttoaineisiin liittyen. Teknisen ja yksityiskohtaisen lainsäädännön yhteydessä energiapolitiikan suuret haasteet ja linjat eivät saisi unohtua: Päästöt on saatava nopeasti alas, kestävää biomassaa on fossiilienergiaa korvaamaan vain rajallisesti ja hiilineutraalin kiertotalouden pyörittäminen vaatii valtavasti puhdasta sähköä. Energian ohella talousvaliokunta on käsitellyt tuttuun tapaan erilaista finanssisääntelyä, EU:n politiikkalinjauksia ja kuluttaja- ja kilpailulakeja. Myös esimerkiksi yritystukien kokonaisseuranta ja arviointi paranee ja matkanjärjestäjien koronakonkursseista aiheutuvia kuluja korvataan

Puolustusvaliokunnan aika kuluu edelleen suurelta osin erilaisiin tilannekatsauksiin ja turvallisuuteen liittyvien kehityskulkujen seuraamiseen. Pohjoismainen yhteistyö tiivistyi taas askelen verran, kun Suomen, Ruotsin ja Norjan puolustusministerit allekirjoittivat kolmenvälisen aiejulistuksen yhteisestä tavoitteesta kehittää kykyä ja valmiutta sotilaallisiin operaatioihin erikseen niin päätettäessä. Suomen ja Ruotsin sotilaallisen yhteistyön näkymistä julkaistiin muuten aivan vastikään Ulkopoliittisen instituutin raportti.

Talous- ja puolustusvaliokuntien ohella puuhaa on riittänyt myös maa- ja metsätalousvaliokunnan sekä jo mainitun ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon parissa. Maa- ja metsätalousvaliokunnassa on käsitelty muun muassa EU:n biodiversiteettistrategiaa ja Pellolta pöytään -ruokastrategiaa. Näissä teemoissa vallalla on usein käsitys, että kotimainen maa- ja metsätalous olisi automaattisesti kestävää. Näin ei tietenkään ole, ellei sitä erikseen varmisteta sääntelyllä ohjaamalla ja rajoittamalla ja tuilla kannustamalla.

Valtuusto

Kaupunginvaltuusto ehti elo-syyskuun aikana kokoontua kolmesti – itse ehdin näistä kokouksista kahteen. En ihan helpolla kokouksia skippaa, ja vihreän valtuustoryhmän erinomainen keskinäinen yhteydenpito ja yhteinen valmistelu takaa sen, että vaikuttamaan pääsee vaikkei aina paikalleen istumaan ehtisikään. Valtuusto jatkaa edelleen mallilla, jossa kokouksiin voi osallistua sekä paikan päällä että etänä, mutta keväästä poiketen nyt käsitellään taas asioita koko skaalalla aloitteet mukaan lukien. 

Syksyn aloituskokouksessa 26. elokuuta käsittelyssä oli nippu kaavoja, joista merkittävimmässä Itäkeskuksen vanhan bussikatoksen tilalle nousee Jokerikorttelin nimellä kulkeva kokonaisuus, jossa yhdistyy joukkoliikenneterminaali, liiketilaa ja asuntoja. On hienoa, että näin erinomaisen yhteyden päälle nousee kämppiä, ja kortteli on hieno face-lift alueelle. Toinen erityisen huomionarvoinen ja keskustelua herättänyt kaavapäätös liittyi Vallisaareen ja Kuninkaansaareen, joiden virkistyskäyttöä kehitetään. Rakentaminen hienosti säilyneen luonnon keskelle kirpaisee, mutta lopulta lähiluontomatkailun edistäminen on isossa kuvassa perusteltua. Kaavaa saatiin valmistelussa parannettua, ja uskon, että lopputuloksesta tulee hyvä. 

Syyskuun 9. päivän kokous jäi tosiaan itseltäni väliin oman valtuustoryhmän kokousta lukuun ottamatta. Kokouksessa hyväksyttiin Marian entisen sairaala-alueen start up -kampuksen uusi kaava ja siihen pontena päälle vielä Hannu Oskalan esittämä selvitys Ruoholahden metriksen uuden sisäänkäynnin mahdollisuudesta, mikä avittaisi kampuksen joukkoliikwnnwyhteyksiä. Marian start up -alueen laajentaminen on hieno ja kaivattu päätös.

Helsinki julisti ilmastohätätilan 25.9. Päästöjä eivät julistukset pelkällään vähennä, mutta tällainen kannanotto luo painetta nopeampiin ja vaikuttavampiin toimiin.

Syyskuun toisessa kokouksessa 23.9. päätettiin mm. kaupungin lausunnosta meneillä olevaan sote-uudistukseen, Tennispalatsin tontin vuokrausperiaatteista kiinteistön myyntiin liittyen sekä Leo Straniuksen ilmastohätätila-aloitteesta. Helsingin sote-lausunto on perusteellinen ja osin hyvin kriittinen. Kritiikki on perusteltua, ja nyt esitettyä mallia olisi syytä muokata erityisesti rahoituksen osalta huomioimaan kasvavan kaupungin näkökulma paremmin. Nyt valmistellussa sote-uudistuksessahan Helsinki jäisi omaksi alueekseen (eli tavallaan omaksi sote-maakunnakseen) osana Uudenmaan erillisratkaisua, kun muualla Suomessa sote-palvelut siirretään kunnilta maakuntien vastuulle. Uudistukseen liittyen olisi tärkeää saada maakunnille mahdollisimman nopeasti verotusoikeus, jotta maakunnat eivät jää vain valtion rahoituksella ohjaamiksi hallintotasoiksi vaan saavat soten järjestämisen aidosti käsiinsä ja vastuullensa. 

Tennispalatsin myyntiä valmistellaan, ja nyt päätettiin tontin vuokrausperiaatteesta ja siitä, että tonttiin lisätään osto-optio. Kaupungin maita ei kannata lähtökohtaisesti myydä pois, mutta tällaisissa tilanteissa on fiksua etsiä joustavasti kaupungin kannalta parasta kokonaisdiiliä, ja sellainen saattaa syntyä niin, että myös tontti myydään. Päätös oli siis varsin perusteltu, vaikka se herättikin vastustusta vasemmalla, jossa suhtautuminen maan myyntiin tuntuukin usein dogmaattiselta.

Valtuusto hyväksyi Leo Straniuksen aloitteen ilmastohätätilasta, ja Helsinki julistikin ilmastohätätilan vauhdilla jo 25.9. Päästöjä eivät julistukset pelkällään tietenkään vähennä, mutta tällainen kannanotto osaltaan luo painetta nopeampiin ja vaikuttavampiin toimiin. Me poliitikot olemme edelleen pahin pullonkaula ilmastotoimille, joten julkiselle paineelle on tarvetta.

Muuta

Eduskunnan ja kaupunginvaltuuston ohella myös maakuntavaltuusto kokousti kahdesti – tai tarkalleen ottaen sai loppuun jo kesäkuussa alkaneen kokouksen. Nyt on Uudellamaalla uusi varsin kelpo Uusimaa2050-maakuntakaava.

Vihreisiin periaatteisiin ei enää kuulu ydinvoiman vastustaminen.

Vihreiden keväältä siirtynyt puoluekokous pidettiin sekin syyskuussa ja tällä kertaa täysin etänä. Kun listalla ei ole henkilövalintoja, jää mediahuomio usein helposti vaisuksi. Kokous oli silti tärkeä, sillä siellä päätettiin puolueen uudesta periaateohjelmasta vuosille 2020-2028. Olen erityisen iloinen energiapolitiikan uudesta linjauksista, joiden mukaan “energiatalouden tulee olla tehokasta, perustua päästöttömiin tai vähäpäästöisiin energiamuotoihin ja hyödyntää kaikkia kestäviä ratkaisuja, jotka vähentävät fossiilisten polttoaineiden käyttöä”. Vihreisiin periaatteisiin ei enää kuulu lainkaan ydinvoiman vastustaminen. Tiede edellä, päämääriä keinojen yli painottaen onkin juuri oikea linja, josta toivoisin eurooppalaisten sisarpuolueiden ottavan pikaisesti mallia. Itse puhuin puoluekokouksessa biodiversiteetin ja demokratian puolustamisen puolesta.

TEKin uusi valtuustokin aloitti työnsä syyskuun alussa. Itse vietin kokouksen kotona koronatestitulosta odotellessa, mutta pätevän puheenjohtajan, hallituksen ja valtuustosopimuksen liitto sai.

Tulevaa

Loppusyksystä on tulossa työläs. Keväällä jäi päätettävää varastoon, ja tätä käsittelysumaa puretaan nyt samalla kuin syksylle kaavailtuja asioita on pöydällä niitäkin eikä koronakaan vielä hellitä. Yksi erittäin tärkeä asia syksyn asialistalla on edellä mainittu kestävän kasvun ohjelma, eli Suomen kansallinen suunnitelma EU:n elpymisrahojen käytöstä. Ilmastoinvestointeja korostavat, budjettiriihen yhteydessä sovitut peruslinjat ovat hyvä pohja, mutta on varmistettava että rahoitus todella menee uuden vähähiilisen ja kestävän infran rakentamiseen ja kehittämiseen.

Yleisesti poliittinen keskustelu näyttäisi sähköistyneen pitkästä aikaa perinteiselle oikeisto-vasemmisto-akselille. Uutiset muun muassa Kaipolan sulkemisesta, Naantalin jalostamosta ja Metsäteollisuuden työehtosopimuksista irtautumisesta sekä erilaiset kärkkäät puheenvuorot Pohjois-Korea-vertauksineen ruokkivat tätä debattia. Keskustelu talouden rakenteista on erittäin tervetullutta, mutta olisi hienoa jos sitä ei päädytä käymään räikeällä liioittelulla tai vuosikymmeniä vanhoista poteroista käsin – ja mikä tärkeintä, ettei ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnan kiire ja välttämättömyys unohdu tässä taustalle. Kilpailukykyä tai uusia työpaikkoja ei voi rakentaa enää kestävästi fossiilienergian ja kestämättömän luonnonvarojen käytön varaan.

Pahinta myrkkyä taloudelle eivät ole rajoitukset vaan käsistä lähtevä epidemia.

Korona ei tosiaan ole lähdössä vielä ihan heti mihinkään. Nyt olisi olennaista varmistaa lainsäädännöllisesti ja viestinnällisesti selkeä työkalupakki, jonka turvin viranomaiset voivat tehdä alueellisesti rajattuja ja tehokkaita toimia, joilla kiihtyvät tartunnat painetaan alas. Tartuntatautilain päivittäminen tähän liittyen onkin edessä. Samalla on edelleen huolehdittava siitä, että ahdingon kohtaavia yrityksiä ja yrittäjiä tuetaan riittävästi ja reilusti. On kuitenkin tärkeä muistaa, että pahinta myrkkyä taloudelle eivät ole rajoitukset vaan käsistä lähtevä epidemia.

Paljon kaikenlaista muutakin on kotimaan politiikassa näköpiirissä. Syksyn kenties merkittävin meihinkin vaikuttava päätös on silti ihan muiden käsissä, kun Yhdysvalloissa valitaan uusi presidentti 3. marraskuussa. Trumpin tuoreen koronatartunnan myötä tilanne on entistä sekavampi ja vaikeammin ennustettava. Toivottavasti Atlantin takana äänestetään fiksusti, ja toivottavasti vaalit jälkipeleineen sujuvat hyvin ja rauhallisesti.

Tapaamiset

Tapaamiset jatkuvat isoilta osin edelleen etänä, mikä on monessa tapauksessa itse asiassa näppärää ja tehokasta, vaikka välillä on paikallaan tavata ihan naamatustenkin. Listassa sama saate kuin aina ennenkin: Tämä lista ei ole täysin kattava kuvaus kaikesta vuorovaikutuksesta tai lobbaamisesta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia ja erilaisia kuulemisia ryhmässä ja kokouksissa.

  • Ammattiliitto Pro
  • Apteekkariliitto
  • Changemaker
  • CSC
  • Elinkeinoelämän keskusliitto
  • Energiateollisuus
  • Etanoliautoilijat
  • Fortum
  • Forus
  • Greenpeace
  • Helen
  • Helsingin yliopisto
  • IIASA
  • Ilmatieteen laitos
  • Insinöörien ilmastorintama
  • Kirkon ulkomaanapu
  • Kotkamills
  • Kulta ry
  • LeadDesk
  • Lemene
  • Metallinjalostajat ry
  • Motiva
  • Patria
  • Pohjolan voima
  • Reaktor
  • Renforsin ranta
  • SAK
  • Sitra
  • Škoda Transtech
  • Startup-säätiö
  • Suomen Atlantti-seura
  • Suomen hyötytuuli
  • Suomen yrittäjät
  • TEK
  • TVO

 

 

blogikuvaq3_v2

Maskisuositusten kanssa jahkailtiin Suomessa pitkään. Nyt maskeja pidetään eduskunnan täysistunnoissakin. Jos maskinkäytössä on vielä skarppaamista, niin jäljityssovellus Koronavilkku on puolestaan otettu todella laajasti ja vauhdilla käyttöön. Aika näyttää, kuinka hyvin nämä purevat epidemian hallintaan, mutta tällaiset kevyet ei-rajoittavat toimet kannattaa tietysti hyödyntää.

Puoluekokouspuheenvuorot 2020

Vihreiden vuoden 2020 puoluekokous pidettiin etäkokouksena 19.-20.9.2020. Pidin kokouksen polittisessa keskustelussa kaksi puheenvuoroa. Kokouksen päätösasioista merkittävin oli uusi periaateohjelma.

Puheenvuoro luontokadosta

Luonnolle on annettava tilaa.

Hyvä vihreä puoluekokousväki,

Kuten tänäänkin on jo kuultu, ovat ilmastonmuutos ja luontokato aikamme suurimmat haasteet. Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja biodiversiteetin kapenemisen pysäyttämisessä ei yksinkertaisesti ole varaa epäonnistua, ja silti juuri niin on tähän asti käynyt: globaali talous pyörii edelleen pitkälti fossiilienergialla ja hiiltä kumuloituu ilmakehään. YK:n tuore biodiversiteettiraportti iski synkät faktat pöytään: yhtäkään kymmenen vuotta sitten kansainvälisesti asetetuista biodiversiteettitavoitteista ei ole saavutettu.

Näistä kahdesta kriisistä ilmastonmuutos on jo politiikan valtavirtaa kansainvälisellä, kansallisella ja kuntatasolla, vaikka teot ovat vielä pitkällä puheita perässä. Päästöjä mitataan, seurataan ja
tavoitteellistetaan. Luontokadon kanssa vastaavaa mittaristoa ei vielä  oikein ole. Monimutkaisten ekosysteemien tilaa on tietysti vaikea kuvata yksinkertaisin tunnusluvuin, ja on tärkeää muistaa ettei kyse ole vain lajien määrästä, vaan myös populaatioiden koosta ja lajien vuorovaikutuksesta.

Yksi selkeä nyrkkisääntö luontokadon pysäyttämiseen kuitenkin on. Luonnolle on annettava tilaa. Laajoja, yhtenäisiä ja toisiinsa liittyneitä maa- ja vesialueita on säästettävä ihmistoiminnan
kuormitukselta. Eri tutkijoiden arvioiden mukaan kolmannes, tai jopa puolet tästä planeetasta tulisi jättää luonnolle. Tila auttaa eri lajeja myös sopeutumaan nopeasti muuttuvaan ilmastoon.

Olemme riippuvaisia elävästä planeetasta ja eheistä ekosysteemeistä. Luontokato uhkaa myös omaa hyvinvointiamme ja tulevaisuuttamme. Siksi luonnon vaalimisen tulee ohjata nykyistä enemmän kaikkea päätöksentekoamme, erityisesti energiapolitiikkaa, maankäyttöä ja luonnonvarojen hyödyntämistä. Tärkeitä päätöksiä tehdään paitsi Brysselissä ja eduskunnassa, myös paikallisella tasolla kunnissa. Kevään vaaleista onkin paikallaan tehdä myös luontovaalit, joiden jälkeen biodiversiteetin suojelu on tapetilla jokaisessa Suomen kunnassa.

Puheenvuoro demokratian puolustamisesta

Kun demokratian puolesta taistellaan, Suomen pitää sitä tukea.

Hyvä puoluekokousporukka,

Kasvoin lapsesta nuoreksi vuosituhanteen vaihteessa. Ennen ei ollut paremmin, mutta tuohon aikaan näytti ainakin Suomesta käsin siltä, että demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeudet etenee maailmalla vääjäämättömästi. Että nopeasti kehittyvä tietotekniikka yhdisti ihmisiä, hajautti valtaa ja mursi hierarkioita. Tuntui siltä, että maailma ei ole vain valtakilpailun näyttämö, vaan siitä oli tulossa yhteisö, joka voi tarttua globaaleihin haasteisiin yhdessä.

Tämä saattoi toki olla vähän naiivi käsitys jo aikanaan. Se on kuitenkin selvää, että viime vuosina demokratia on ottanut huolestuttavasti takapakkia. Populistiset liikkeet ja autoritääriset
hallinnot hyökkäävät demokratian keskeisiä instituutiota vastaan omissa maissaan yhä avoimemmin ja pyrkivät horjuttamaan ja häiritsemään niitä myös rajojensa ulkopuolella, pahimmillaan
väkivalloin. Röyhkeää oman edun ajamista ja valtapolitiikkaa ei aina edes peitellä. Digitaalisesta teknologiasta on leivottu tehokas valvonnan, alistamisen ja vihanlietsonnan väline.

Demokratian ja vapauden voima ja kaipuu ei ole kuitenkaan kadonnut. Se on nähty Hong Kongissa, ja se näkyy nyt Minskissä, jossa kansa osoittaa väsymättä mieltään vääristeltyjä vaaleja vastaan.

Kun demokratiaa ajetaan ahtaalle, Suomen pitää sitä vastustaa. Kun demokratian puolesta taistellaan, Suomen pitää sitä tukea. Hallitusohjelmassa linjattu ihmisoikeusperustainen ulko- ja
turvallisuuspolitiikka on oikea valinta turvallisemman ja vapaamman maailman rakentamisessa. Kun suuri peli tekee paluuta, on voi tuntua houkuttelevalta astua syrjään ja varoa sanomisiaan ja tekemisiään. Suomen ei pidä kuitenkaan olla sivustakatsoja, vaan vastuunkantaja ja rohkea demokratian ja ihmisoikeuksien puolustaja, ja vahvistaa kaikkia niitä rakenteita, jotka demokratiaa puolustavat.

 

Päästökauppakompensaation aika on ohi, tilalle tukea kestävään siirtymään

Vähähiilisen siirtymän osalta tarvitaan tukea investointeihin, ei olemassa olevan toiminnan pyörittämiseen. Pistemäiset tuet eivät ole tehokas keino kilpailukyvyn turvaamiseen.

Suomessa tuetaan julkisin varoin yrityksiä monin tavoin. Yksi niistä on niin sanottu päästökauppakompensaatio, eli kompensaatiotuki, jonka tarkoituksena on kompensoida tietyille teollisuuden toimialoille päästökaupan takia mahdollisesti kohonnutta sähkön hintaa. Kun koko päästökaupan ideana on ohjata päästöjen vähentämiseen nostamalla päästöjen hintaa, ajatus vaikuttaa tietysti aika pöljältä. 

Pohjalla on kuitenkin ajatus siitä, että EU:n päästökaupan piirissä jotkut hiilivuodolle alttiit toimialat kilpailevat globaaleilla markkinoilla, joilla niiden kilpailijoilla ei ole vastaavia sähkön hinnan noususta aiheutuvia kustannuksia. Näinpä EU on sallinut kohdennetun tuen tätä paikkaamaan, ja tällainen tuki on Suomessa ollut nykymuodossaan käytössä vuodesta 2016. Kompensaatio on käytössä useassa muussakin maassa, mutta esimerkiksi Ruotsi ei ole ottanut sitä käyttöön. Sen sijaan Ruotsissa on viety sähköverotus EU:n minimiin – fiksu ratkaisu, joka onneksi on nyt edessä täälläkin.

Ilman erillisiä päätöksiä tuki päättyy vuonna 2021.

Tuki perustuu perustuu siis täysin tuotantolaitosten sähkön kulutukseen, ja sitä myönnetään vain suurille (yli 1 GWh vuosikulutus) sähkönkäyttäjille. Tukisumma pohjautuu menneiden vuosien toteutuneeseen sähkönkulutukseen, jota arvioidaan joko tuotteen tonniperusteisen tuotannon tai tuotannon sähkönkulutuksen perusteella. Tuen perusta on nykytilanteessa sikäli erikoinen, että Suomessa sähkö on jo kohtuullisen vähäpäästöistä ja sen hintaa vatkaavat paljolti muut tekijät kuin päästöoikeuksien hinta. 

Vuosittain kompensaatiotukea saa Suomessa 50-60 laitosta ja monilla yrityksillä on useampia tukea saaneita laitoksia. Enimmillään tukea maksetaan vuosina 2017-2021 231 miljoonaa euroa, eli vuositasolla kulu on muutamia kymmeniä miljoonia. Tarkasteluvuoden päästöoikeuden hinta vaikuttaa tuen määrään, mikä selittää merkittävän eron päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiotuen talousarvioerissä eri vuosina. 

Päästökauppakompensaatio on nyt katkolla, tai oikeammin päättymässä. Järjestelmä on sidottu päästökauppajärjestelmän kolmanteen jaksoon niin, että viimeiset kompensaatiot maksetaan 2021. Ilman erillisiä päätöksiä tuki siis päättyy, ja hyvä niin. Hallitusohjelmassa linjataan, että päästökauppakompensaation jatkosta päätetään osana yritystukien tarkastelua. Jos linjana on, että tukien on oltava tarkoituksenmukaisia, kompensaatiotuki ei tällaisenaan ansaitse jatkoa.

Päästökauppakompensaatiossa on monia ongelmia. Tuki on käytännössä suora tulonsiirto veronmaksajilta teollisuuden omistajille, eikä sillä ole suoria positiivisia kansantaloudellisia tai ilmastollisia vaikutuksia. Tuki kohdistuu suuryrityksille, jolloin ne saavat kilpailuetua pienempiin yrityksiin nähden, mikä vääristää kilpailua ja hidastaa talouden uudistumista. Tuella ei myöskään ole havaittua vaikutusta yritysten lyhyen aikavälin kustannuskilpailukykyyn. Päästökaupalla itsellään kun ei ole tutkimusten perusteella ollut merkittäviä havaittavia kielteisiä vaikutuksia yritysten kilpailukykyyn, eli päästökaupan kompensaatio on tässäkin valossa tarpeeton tuki. Päästökauppakompensaation ongelmia ovatkin tuoneet esille niin tutkijat kuin Työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehetkin.

Jos ja kun suomalaisen raskaan teollisuuden kilpailukykyä halutaan yleisesti parantaa, ei sitä kannata tehdä tällaisella veivauksella, vaan suunnitella politiikkatoimet sen tavoitteen perusteella erikseen. Kannustava verotus, toimivat työmarkkinat, osaava työvoima ja selkeä ja ennakoitava sääntely-ympäristö ovat pistemäistä tukea parempia. Energian hinnan kannalta keskeistä on kaiken aidosti vähäpäästöisen sähkön ja lämmön tuotannon vauhdittaminen. Teollisuuspolitiikan strategisempi pohdinta on oikein tervetullutta, mutta sitä ei kannata rakentaa saavutettujen etujen pohjalle.

Jos suomalaisen raskaan teollisuuden kilpailukykyä halutaan yleisesti parantaa, ei sitä kannata tehdä tällaisella veivauksella.

Tutkimusnäyttö tähänastisesta hiilivuodosta EU:n ulkopuolelle on vähintäänkin ristiriitaista (ks. esim.  Naegel & Zaklan, 2019 – “We find no evidence that the EU ETS caused carbon leakage.“), vaikka intuitiivisesti ilmiö tuntuukin selkeältä ja toki päästökaupan hintojen noustessa riski saattaa olla olemassa. Jos suomalaista ja eurooppalaista teollisuutta halutaan puolustaa löyhän ilmastopolitiikan maiden kilpailulta, on hiilitullien kaltainen, kaikkia koskettava työkalu epätasaisesti jaettua tukea parempi instrumentti. Ja siis tietysti päästöjen kannalta on fiksumpaa vyöryttää ohjausta myös rajojensa ulkopuolelle kuin vesittää omaa politiikkaa. 

Euroopan tasolla käsillä on tietysti peliteoreettinen ongelma. Kun niin moni muukin EU-maa tätä kompensaatiota harrastaa, eikö meidänkin kannata? Uskallan väittää, että ei. Samalla rahalla voi saada aikaan enemmän, jos tuetaan uusiutumista ylläpitämisen sijasta. Teollisuus kautta linjan on valtavan ja väistämättömän murroksen edessä. Päästöistä on päästävä, mikä tarkoittaa fossiilienergiasta luopumista ja raaka-aineiden käytön ja kierron tehostamista. Sähköistämisellä on tässä suuri merkitys, ja moni tuotantoprosessi menee osin tai kokonaan uusiksi. Toimien mittakaava ja tarvittava nopeus tarkoittaa sitä, ettei pelkkä markkinaohjaus riitä. Yrityksiä on siis paikallaan tukea tässä urakassa, mutta tuki pitää suunnata teknologioiden kehittämiseen, pilotoimiseen ja skaalaamiseen – siis investointeihin ja uusiin ratkaisuihin ylläpitämisen sijasta. Jos päästökauppakompensaatiota päätettäisiin jatkaa, tulisi jollain tavalla varmistua siitä, että tuki todella vauhdittaa välttämättömiä dekarbonisaatioinvestointeja pelkän geneerisen kädenojennuksen sijaan. Fiksumpaa ja varmempaa on sitoa yritysten tukeminen suoraan siihen, mitä halutaan ja tarvitaan.

Päästökauppakompensaatio on siis perustellusti tullut tiensä päähän. Luonnollisesti kompensaatiotuista hyötyvät yritykset ovat eri mieltä, ja moni päättäjäkin on peukuttanut jatkoa. Kurjien yritysuutisten valossa tällaisen tuen jatkaminen voikin tuntua hyvältä idealta, mutta tarkemmin ajateltuna perustelut ontuvat. Valtiontalouden kehyksessä ei tähän ole varattu senttiäkään vuoden 2021 jälkeen, joten jatkaminen vaatii joistakin muista menoista karsimista. Vihreänä elvytyksenä tai tulevaisuusinvestointina ei tukea nykymuodossaan voi perustella.

ps. Päästökauppakompensaatio on vain yksi energiaan kytkeytyvistä yritystuista. Koko savottaa perkaa hienosti tämä Osmo Soininvaaran kirjoitus.

 

veeterzy-UwBrS-qRMHo-unsplash

Kompensaatiotukea saavat mm. massan- ja paperinvalmistus sekä metalliteollisuus. Tuore tieto Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta ei muuta sitä, ettei kompensaatiotuki ole erityisen toimiva tai perusteltu tapa tukea suomalaista teollisuutta.

(Alkuperäinen kuva: @veeterzy/unsplash.com)

Koko hallitus on sitoutunut ilmastotavoitteisiin

(Julkaistu Lapin kansassa 13.8.2020)

Urpo Alatalo väitti mielipidekirjoituksessaan 8.8. vihreiden uhkailleen hallituksesta lähtemisellä, jollei hallitusohjelmassa linjattua ilmastopolitiikkaa tiukenneta. Tosiasiassa mitään tällaista uhkailua ei ole ollut, vaan vihreät ovat nimenomaan korostaneet hallitusohjelmassa linjattujen ilmastotavoitteiden noudattamista. Tärkein tavoite on hiilineutraali Suomi vuonna 2035, johon ovat sitoutuneet luonnollisesti kaikki hallituspuolueet. Kaikkia tavoitteen vaatimia toimia ei ollut tarkoituskaan linjata hallitusohjelmassa. Toki myös useita tarkempia keinoja mainitaan ohjelmassa – yhtenä niistä turpeen energiakäytön puolitus vuoteen 2030 mennessä. Mielikuva pienestä vähemmistöstä uhkailemassa suurta enemmistöä on outo siksikin, ettei yksikään puolue Suomessa edusta äänestäjien enemmistöä. Jokainen hallituspuolue on osaltaan asettanut hallitustyölle ehtoja, joita hallitusohjelma sitten heijastelee kokonaisuutena.

Suomen on ehdottomasti syytä olla kärkijoukoissa torjumassa ilmastonmuutosta. Maailmanlaajuinen vähähiilinen siirtymä on edellytys tulevaisuuden hyvinvoinnille, ja meidän on syytä kantaa oma vastuumme kiireellisen ilmastokriisin ratkaisemisessa. Osaavana, mutta olosuhteiltamme sopivan haastavana maana meillä on hyvät edellytykset kehittää ja monistaa kestäviä ratkaisuja, joille on maailmalla nyt ja tulevaisuudessa aivan valtava kysyntä. Ajatus siitä, että olemme liian pieni maa, on erikoinen, kun edessä on kaikkia koskettava globaali haaste. Tällä päättelyllä koko maailman voi jakaa viiden miljoonan ihmisen kokoisiin osioihin, ja todeta ettei kenenkään kannata tehdä mitään. Tosiasiassa kaikkien panosta tarvitaan. On kuitenkin keskeistä, että vähähiilisen siirtymän oikeudenmukaisuudesta pidetään huolta sekä maiden sisällä että niiden välillä.

En tiedä, mihin Alatalo pohjaa tietonsa siitä, että vihreät ovat sopimattomia koko kansaa koskeviin johtotehtäviin. Suosittelen kuitenkin avartamaan omaa maailmankuvaa.

Atte Harjanne

Kansanedustaja, Helsinki

Kvartaalikatsaus eduskuntaan ja valtuustoon II/2020

Kevään edetessä politiikan painopiste vaihtui koronan taltuttamisesta talouden elvytykseen.

Politiikassa loppukevät on usein kiireisintä aikaa. Kesäbreikki tarjoaa luonnollisen deadlinen erilaisille hankkeille ja valmisteluille, ja tavanomaisena vuonna puoluekokousten henkilövalinnat ja linjanvedot osuisivat nekin näihin aikoihin. Nyt kokoukset on siirretty syksyyn, ja tämä kevät muistetaan koronasta. Kiirettä on silti riittänyt, kun valtavan isoja päätöksiä on valmisteltu ja tehty tiiviillä aikataululla taudin tukahduttamiseksi ja talousvaikutusten hillitsemseksi.

Ensimmäiset nykyisen valmiuslainsäädännön mukaiset poikkeusolot alkoivat 16.3. ja päättyivät 16.6. Uudenmaan ja muun Suomen välinen liikenne rajattiin vain välttämättömään 28.3.-15.4. Huhti-kesäkuun aikana päätettiin kolmesta lisätalousarviosta, joissa menoja lisättiin miljardikaupalla. Valtionvarainministeri erosi ja uusi nimitettiin. Keväästä 2020 riittää aineistoa vaikka useampaan opinnäytetyöhön ja se vie varmasti aukeamakaupalla tilaa monista tulevista politiikan muistelmista ja historiikeista. 

Eduskunta

Eduskunta jatkoi kesätaukoon asti poikkeusjärjestelyillä. Talo oli suljettu vierailta, istuntosalissa pidettiin hajurakoa, äänestykset hoidettiin muutama poikkeusta lukuunottamatta 54 edustajan rajoitetulla kokoonpanolla ja käsittelyt rajattiin pääosin koronaan liittyviin tai muuten kiireisiin asioihin. Siksi esimerkiksi kaivoslain uudistamista vaativan Kaivoslaki nyt -kansalaisaloitteen käsittely jäi kesken, vaikka talousvaliokunta ehtikin asiasta varsin kattavan ja tasapainoisen mietinnön jo tuottaa.

Suomi selvisi koronaepidemian ensimmäisestä aallosta paremmin kuin uskalsin maaliskuussa toivoa. Rajoitukset purivat ja ihmiset toimivat vastuullisesti, ja nyt ollaan päästy tilanteeseen, jossa epidemia jatkaa hiipumistaan ja tartuntatapaukset ovat yksittäisiä. Epäilemättä meillä kävin osin tuurikin ja täkäläisen yhteiskunnan väljyys auttoi varmasti sekin. Globaalisti COVID-19-pandemia on kaikkea muuta kuin voitettu, ja riskinä on täälläkin sen uusi nousu. Jos kyky testata, jäljittää ja eristää pidetään kunnossa ja ohjeista pidetään jatkossakin kiinni, ei tuhoisa toinen aalto kuitenkaan ole mikään vääjäämättömyys.

Aika ja jälkiviisaat analyysit kertovat ehkä myöhemmin, miltä osin korona minkäkin päätösten ansioista ja miltä osin niistä huolimatta. Uskon kuitenkin, että tavoitteen päivittäminen pelkästä taudin hidastamisesta sen tukahduttamiseen* oli tämän maan lähihistorian tärkeimpiä ja parhaita valintoja. Vilkaisu rajan yli länteen kertoo, miten pahaksi tilanne olisi täälläkin saattanut mennä. Hybridistrategian muodostaminen ja käytännön toteuttaminen on ollut monien käänteiden prosessi, johon on mahtunut mukaan mm. semanttinen vääntö tukahduttamisen merkityksestä, arvovaltataistelun piirteitä saanut maskidebatti ja edelleen jatkuva keskustelu sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n tuottaman tietopohjan avoimuudesta. Lopputulos onneksi ratkaisee, ja isossa kuvassa koronakevät on ollut täällä tieteeseen pohjaavan, pragmaattisen ja jatkuvasti oppivan päätöksenteon, aktiivisen kansalaiskeskustelun ja toimivan yhteistyön menestystarina. 

Koronaan liittyvän mallinnuksen avoimuudesta päädyimme tekemään Mari Holopaisen kanssa kirjallisen kysymyksen. Kyse ei siis ole THL:n osaamisen tai asiantuntemuksen kyseenalaistamisesta, vaan päätöksenteon ja julkisen tieteen avoimuudesta. Epidemian hallitsemiseksi tehtiin valmiuslain nojalla merkittäviä rajoituksia perusoikeuksiin. Tällaisen päätöksenteon tietopohja on avattava mahdollisimman laajasti. Kuitenkin avaaminen on edennyt tipottain, ja olen yllättynyt STM:n ja THL:n johdon nihkeydestä asiaa kohtaan. Näiden tahojen kiirettä ja kuormitusta ei epäile kukaan. Kuitenkin määrätietoinen avoimuus todennäköisesti keventäisi kuormitusta kun tietoja tarvitsisi erikseen kysellä. Eikä tieteen avoimuus ei heikennä sen laatua vaan parantaa sitä. Siltä osin, kun tietoja julkaistaan, tulisi olla valmius käydä niistä avointa, kriittistä keskustelua. Itseäni ihmetyttivät ns. Hetemäen työryhmän 1. vaiheen raportin yhteydessä julkaistut skenaariot, joissa ns. toista aaltoa ei oikeastaan edes yritetä estää. Näiden skenaaroiden oletukset ovat sittemmin jo vanhentuneet – silti ne ovat edelleen tuorein näiden viranomaisten aiheesta selkeästi julkaisema mallinnustulos.

Jäljityksen tueksi tulevan mobiilisovelluksen lainsäädäntö saatiin kevätkauden viime metreillä kuntoon, ja sovellus pitäisi saada käyttöön kesän päätteeksi. Nopeampikin aikataulu olisi ollut tervetullut, mutta tärkeintä on, että tietoturva ja yksityisyyden suoja ovat varmasti kunnossa.

Talousvaliokunnan jäsenenä itse olin tiiviisti mukana ravintola-alan koronatoimiin liittyvässä päätöksenteossa. Ensin ravintolat suljettiin henkilöstöravintoloita ja take away -annoksia lukuunottamatta huhtikuussa. Merkittävä toimenpide, jonka edellytyksenä nähtiin erillinen hyvitystuki rafla-alalle. Hankalaa asiasta teki se, että itse asiassa ravintoiloiden bisnes sukelsi syvälle jo kauan ennen virallista rajoituspäätöstä, kun ihmiset alkoivat välttämään niissä asiointia tartuntojen välttämiseksi. Moni muukin ala ja yritys kärsi, mutta vastaavaa kohdennettua korvausmekanismia niille ei räätälöity. Ravintolatuen rinnalle luotiinkin kovia kokeneille aloille kohdentuva yleiskustannustuki, jonka haku aukesi aivan vastikään ja jatkuu 31.8. asti. Täydellisen kattavaa, oikein osuvaa ja oikeudenmukaista tukimekanismia on mahdoton luoda, mutta minusta lopullinen paketti oli varsin hyvä. 

Olisin itse tukenut ravintola-alaa alkoholin ulosmyynnin huojennuksilla ja pienpanimoita suoran etämyynnin sallimisella. Nämä jymähtivät sosiaali- ja terveysministeriön vastustukseen, jossa Alkon monopolin suojelu on ehdoton prioriteetti. Monopolin peruste on haittojen vähentäminen, mutta omaan silmään näyttää siltä, että keinosta on muodostunut tarkoitusta tärkeämpi päämäärä – sama koskee myös Veikkausta, jossa ongelmana on myös rakenteellinen riippuvuus monopolin tuotoistga. Toivottavasti seuraavassa hallitusohjelmassa avataan mahdollisuus näiden monopolien kriittiseen tarkasteluun ja asteittaiseen purkamiseen.

Lisätalousarvioissa keskiössä on ollut massiivinen koronaelvytys pitkittyvän taantuman välttämiseksi. Taloustieteilijät ovat melko yksimielisesti sitä mieltä, että tällainen elvytys on nyt tarpeen eikä nuukailla kannata – ja että elvytys on syytä ohjata ympäristön kannalta kestävästi. Kalliimmaksi tulisi, jos talouden poikkeustilaa ei tasoitettaisi ja samalla vauhditettaisi kestävää siirtymää. Velkataakan kasvattaminen miljardeilla toki kuumottaa silti, sillä mahdollisuuksia tällaisiin piristysruiskeisiin on rajatusti joten ne on syytä tehdä hyvin. Mukana elvytysmenoissa on kaikenlaista, mutta varoja laitetaan nyt onneksi kuitenkin suurelta osin siltaamaan talouden koronakuilua ja edistämään kestävää siirtymää panostamalla esimerkiksi raidehankkeisiin ja ilmastorahastoon. Neljännen lisätalousarvion pöytäkirjamerkintä siitä, että seuraavaa budjettia arvioidaan tuoreilla, ja oikein hyvillä, kestävän elvytyksen kriteereillä on erittäin tärkeä ja siitä pitää pitää kiinni.

Historiallisen massiivista elvytystä on tekeillä myös EU-tasolla, jossa puidaan paraikaa komission valmistelevaa 750 miljardin euron elpymisrahastoa.  Riittävä EU-tason elvytys on tärkeää ja kannatettavaa, mutta olen itse tuonut esille sitä, että uudenlaiseen velanottoon nojaavan paketin osana pitäisi tarkemmin määritellä myös sen rahoitus. Lisäksi vihreän elvytyksen ydinvoimavastaisuudesta pitäisi päästä eroon, jotta tärkeät tavoitteet eivät vaarannu. EU:n elvytyspaketti on joka tapauksessa historiallinen, ja sitä on syytä arvioida myös koko unionin toimintakyvyn ja solidaarisuuden nojalta, ei vain omaa saantia ynnäämällä. Suomessa asiasta on noussut myös perustuslaillista vääntöä, ja ideaalimaailmassa tällaista muutosta edeltäisi EU:n perussopimuksen muokkaaminen. EU-oikeuden näkökulmasta elvytys on kuitenkin muodollisesti kunnossa.

Ihan pelkkää koronaa ei tämä kevät toki ole ollut. Teollisuuden vähähiilisyystiekartat valmistuivat tulevan ilmasto- ja energiapolitiikan syötteeksi. Tiekartoissa on kuvattu niitä edellytyksiä ja toimia, joilla eri teollisuuden alat voivat tehdä osansa Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Selkein viesti tiekartoista on se, että päästötöntä energiaa tarvitaan valtavasti lisää, jottei sähkö lopu kesken. Sähköä on sinänsä helppo tehdä lisää. Kestävä biomassa onkin vaikeampi rajoite, ja sen osalta olen huolissani siitä, ettei tiekartoissa ole huomioitu luonnon monimuotoisuutta riittävästi. Ehdotinkin, että Ilmastopaneelin ja Luontopaneelin olisi syytä arvioida tiekartat tieteellisesti. Ministerin vastaus herättää huolta monimuotoisuuden jäämisestä jalkoihin, joten asiassa on syytä olla tarkkana kun tulevia päätöksiä tehdään.

Huhti-kesäkuun aikana tein kirjalliset kysymykset myös valtionhallinnon sähköpostien tunnistamisen parantamisesta  ja aurinkomyrskyihin varautumisesta. Ennen kesätaukoa äänestettiin sitten vielä Juha Mäenpään syytesuojan murtamisesta. Äänestin syytesuojan murtamisen puolesta perustuslakivaliokunnan enemmistön kannan mukaan. Sananvapaus on tärkeä perusarvo, jonka rajoja on aina punnittava todella tarkkaan. Kansanedustajien korostetulle sananvapaudelle on perusteet, mutta puhevapautta ei ole tarkoitettu suojaamaan ihmisarvon ja yhdenvertaisuuden loukkauksia. Retoriikka vieraslajeista kalskahtaa samalta kuin ne puheet ja tekstit, joilla on yllytetty poliittiseen väkivaltaan ja todella karmeisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Sellainen on syystäkin rajattu sananvapauden ulkopuolelle, eikä sille pitäisi olla sijaa täysistunnossa. Siksikin tämä olisi ollut hyvä saada tuomioistuimeen puitavaksi. Mäenpään syyllisyydestähän rikokseen eduskunta ei siis äänestänyt, se ei ole eduskunnan duuni.

Valtuusto

Myös kaupunkipolitiikan kevät on ollut koronan värittämä. Näkyvin vaikutus on se, että kokoukset on pidetty etänä, ja käsiteltäviä asioita on rajattu. Valtuutettujen aloitteiden käsittely siirrettiiin syksyyn, mikä voi tuolloin näkyä aikamoisena aloitesumana kokouksissa. Huhti-kesäkuussa on kuitenkin kokoustettu kuusi kertaa. 

Suurin osa päätöksistä on jälleen ollut kaavoja ja rakentamista. Huhtikuussa käsiteltiin myös nippu nuorten ja kuntalaisten aloitteita. Nämä aloitteet ovat edelleen melko kankea tapa vaikuttaa, ja esimerkiksi osallistuva budjetointi ja yhteydenotot valtuutettuihin ovat usein fiksumpi ja luontevampi tapa edistää asioita.

Kesäkuussa käsiteltiin kaupungin ympäristöraportti vuodelta 2019. Helsingin päästöt kasvoivat vuoteen 2018 verrattuna kaksi prosenttia, mikä on tietysti täysin väärä suunta. Taustalla on kaukolämmön tuotanto ja hiilen ja kaasun muuttuneet osuudet. Monella muulla osa-alueella päästöjä on saatu pudotettua, mutta niissäkin vauhtia pitäisi kiihdyttää. Luonnon monimuotoisuuden seuranta ja mittaaminen on raportin valossa liian hajanaista, ja teinkin kokouksessa ponnen aiheesta. Samassa kokouksessa käsiteltiin pitkästi myös terveysasemapalveluiden kokeilua, jossa keskustan ja Kannelmäen alueilla kokeillaan saisiko yksityisiä toimijoita hyödyntämällä vetoapua jonojen purkamiseen ja resurssipulaan. Kyseessä ei ole mikään valtava yksityistäminen tai sellaisen junailu, ja tähän kannattaa suhtautua pragmaattisesti. Kollega Kati Juva kirjoitti aiheesta varsin hyvin blogissaan.

Kevään viimeisessä kokouksessa keskusteltiin talousarviosta, josta sitten päätetään syksyn puolella. Korona on iskenyt palveluista elävään kaupunkiin kovaa. Toisaalta toimiva, vetovoimainen ja fiksujen ihmisten asuttama Helsinki on kaupunki, joka voi tällaisesta iskusta nousta nopeastikin. Talousarvion suhteen on tärkeää, ettei kaupungin kasvua ja kestävyyttä tukevia investointeja laiteta jäihin tai hidastella. Talousarvion ohella debatti kävi kiivaana johtamisjärjestelmästä, jonka haasteita tuore arviointikertomus toi esiin. Parantamisen varaa on, ja siihen tarkastuslautakunnan ehdotukset ovat hyvä pohja.

Loppukeväällä tapetilla on ollut myös Lapinlahden sairaala-alueen kohtalo, vaikkei se vielä valtuustoon asti tullutkaan. Alue on hieno, ja ymmärrän sen myymisen ja kehittämisen herättämät huolet. En silti ole erityisen innoissani tilanteesta, jossa kaupunki speksaa ideakilpailun, muttei sitten sitoudu sen tuloksiin. Tilojen väliaikaiskäytön hivuttaminen pysyväksi on sekin ongelmallista koko joustavan väliaikaiskäytön kulttuurille, kuten kollega Hannu Oskala tässä kirjoittaa.

Maakuntavaltuusto

Tänä keväänä maakuntavaltuustokin on ollut poikkeuksellisen merkittävä toimija, kun käsittelyssä on ollut uusi Uudenmaan maakuntakaava. Kertauksena: Nykyinen maakuntavaltuusto muodostuu alueen kuntien valtuutettujen parista nimetyistä maakuntavaltuutetuista, ja maakuntakaava on yksi harvoista siellä tehtävistä isoista poliittisista linjauksista. 

Maakuntakaavan parissa kokoustettiin kesäkuussa kahdesti, mutta valmista ei vielä tullut. Maakuntakaava on nyt määrä hyväksyä elokuussa. Maakuntavaltuusto on harvakseltaan kokoustava elin, jolla ei oikein ole toimivaa kokousrutiinia. Kun se kokoontuu etäyhteyksien yli erittäin laaja-alaisen päätösasian ääreen, ei ole ihmekään, että säädöksi menee.

Maakuntakaavan keskeiset kiistat liittyvät Tallinnan tunnelin linjauksiin, raskaan raideliikenteen varikkoon ja Vartiosaareen. Kaikista näistä ehdittiin jo äänestääkin, vaikka kokousteknisesti asioita ei vielä päätettykään. Tallinnan tunnelin linjaus päätettiin nyt jättää vain Helsingin keskustaan – perusteltu päätös, sillä Espooseen kaavailtu FinEstBay-hanke edellyttäisi toteutuessaan joka tapauksessa isoja paikallisen joukkoliikenteen muutoksia, jotta kapasiteetti riittää.  Raskaan raideliikenteen läntinen varikko on alueen raideliikenteen kehittäisen vaatima välttämättömyys, jota kukaan ei kuitenkaan haluaisi nurkilleen. Nyt se on tulossa Mankki-Luoman alueelle, joka on Väylän teknistaloudellisen selvityksen mukaan paras vaihtoehto. Luonnonarvot huolettavat, ja siksi tein ponnen siitä, että kaikki ympäristöhaittoja lieventävät toimet on syytä toteuttaa. Ponnesta ei vielä ehditty äänestää. 

Kolmas kiistakappale on Vartiosaari, jolle on kaavassa merkitty mahdollisuus taajamatoimintojen kehittämisestä. Tätä vastaan on noussut kansalaisliikehdintää, mutta itse en näe asiassa suurta ongelmaa. Kaavassa Vartiosaari ei ole vain osa taajamatoimintojen kehittämisaluetta – se on myös merkitty kulttuuriympäristönä ja maisemana tärkeäksi ja virkistyskäytön kohdealueeksi. Tarkemmin Vartiosaaren tulevaisuudesta päättää Helsingin valtuusto, enkä itse näe kategorista rakentamisen kieltämistä edes tarkoituksenmukaisena, vaikka ymmärrän hyvin toisenkin kannan. Kynnys arvokkaan luonnonalueen rakentamisessa tulee joka tapauksessa olla todella korkealla, mutta joskus sillä voidaan säästää vielä enemmän arvokasta luontoa toisaalla.

Lopuksi

Nyt edessä on kesätauko. Kaupunginvaltuusto kokoustaa seuraavan kerran elokuun lopussa, eduskunta syyskuun alussa, joskin esimerkiksi valiokuntien ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon seurantaryhmän kokouksia on tässä tauollakin. Myös muita kokouksia ja tapaamisia on läpi kesän, vaikka tahti selvästi hiipuukin. 

Toivottavasti korona pysyy aisoissa meillä ja saadaan hallintaan myös muualla maailmassa, ja syksyllä päästään normaalimpaan rytmiin ja rutiiniin. Koronan selättäminen vapauttaisi kaistaa vielä suurempien haasteiden kohtaamiseen: ilmastonmuutos ja luonnon köyhtyminen eivät ole pysähtyneet, ja vaikuttavia päätöksiä niihin puuttumiksi tarvitaan kiireesti kaikilla tasoilla.

Tapaamiset

Tapaamiset tässä kvartaalissa ovat olleet pääasiassa etäpalavereita tai puhelinkokouksia. Lista samalla saatteella kuin ennenkin: Nämä eivät millään kata kaikkea vuorovaikutusta ja päälle tulee esimerkiksi mailinvaihtoa, kutsutilaisuuksia, kuulemisia ryhmissä ja kokouksissa.

  • Ammattiliitto Pro
  • Aseistakieltäytyjäliitto
  • Blic
  • Climate Move
  • FinEstBay Area development
  • Finnwatch
  • Forchem
  • Helsingin yliopisto
  • HUS
  • Kausal Tech
  • Kirkon ulkomaanapu
  • Kraton
  • Manifesto
  • NEA Nuclear Energy Agency
  • Nordic Development Fund
  • Rakennusteollisuus
  • SAK
  • Sinebrychoff
  • Sitra
  • Tupakkateollisuusliitto ry
  • Vake

 

kesäblogikuva_v2

Hyvää kesää!

Muokkasin tätä kohtaa hieman. Epidemian alkupuolella painotettu hidastaminen ei nähdäkseni ollut niinkään vaihtoehto tukahduttamiselle ja nimenomaan voimakkaat hidastustoimet johtivat siihen, että tartunnat saatiin lasku-uralle. Tarkentuminen tai päivittäminen lienee siksi vaihtamista kuvaavampi termi tavoitteen osalta. Varsinaista “Ruotsin malliahan” täällä ei missään vaiheessa toteutettu.

Mistä hilloa EU:n purkkiin?

Euroopan unionin kunnianhimoinen elvytyspaketti nojaa siihen, että unionille keksitään uusia tulonlähteitä. Samalla voidaan edistää talouden kestävää kehitystä.

EU-komissio esittää koronataantuman elvytykseen ja kestävään siirtymään uudenlaista 750 miljardin euron elvytysrahastoa vuosille 2021-2024. Tämä “Next Generation EU” -paketti on paitsi iso, myös periaatteellisesti merkittävä, sillä ajatuksena on, että EU rahoittaisi paketin lainalla. Unionin perussopimuksessa lähtökohta on, että EU:n budjetti on tasapainossa, ja ajatusta lainarahoitteisuudesta on karsastettu. 

Euroopan yhteiselle ja mittakaavaltaan riittävälle elvytykselle on kuitenkin selkeä tarve, eikä EU:n budjetti nykyisellään riitä haasteeseen millään. Tästä seuraavaa velanoton probleemaa on komission ehdotuksessa huomioitu sillä, että tarkoitus on vahvistaa jatkossa myös tulopuolta uusilla tulonlähteillä. EU-slangissa puhutaan “omista varoista”.

Nykyisellään EU rahoittaa toimintansa bruttokansantuloon pohjalta jyvitetyistä jäsenmaksuista, tulleista ja sokerimaksuista EU:n ulkopuoliselle tuonnille (tämä sokerihomma tosin päättyi 2018), unionille tilitettävästä arvonlisävero-osuudesta ja muista sekalaisista tuloista, joihin lukeutuvat verot EU:n henkilöstön palkoista, sakot ja  vuokratulot ja muut vastaavat. Budjetista reilu kaksi kolmasosaa tulee jäsenmaksuista, tulleista ja ALV-osuudesta kummastakin tulee 12-15 prosenttia ja muutama loppuprosentti koostuu sitten muista tuloista, joita ei tarkalleen ottaen lasketa näihin “omiin varoihin”. Osuudet elävät vuosittain, ja kaikissa kerättävissä tuloissa on erilaisia korjauskertoimia ja tarkennuksia, joiden tarkka täysi hahmottaminen ja ymmärtäminen vaatinee jonkinasteisen oman tutkintonsa. EU:n omille varoille on nykyisellään myös asetettu katto eivätkä ne saa ylittää 1,2 prosenttia koko EU:n bruttokansantulosta.

Jotta elpymiseen lasku saadaan kuitattua, tarvitaan uusia rahahanoja.

Jotta elpymiseen otettu, varsin perusteltu velka saadaan kuitattua, tarvitaan näiden tulojen ohelle siis uusia rahahanoja. Jo olemassa oleviin tulonlähteisiin on komissiossa kaavailtu päivityksiä ja selkeytyksiä, jotka nostaisivat tuloja parinkymmenen miljardin verran, mutta se ei vielä riitä. Paras vaihtoehto olisi tietysti tunnistaa sellaisia veroja ja maksuja, jotka paitsi tuottaisivat riittävästi, myös ohjaisivat Euroopan ja maailman kehitystä vähäpäästöiseen, ekologisesti kestävään ja tasa-arvoiseen suuntaan – kuitenkin niin, etteivät ne näivetä taloutta, ole helposti kierrettävissä tai kannusta siirtämään tekemisiä unionin ulkopuolelle.

Ilmasto- ja ympäristöpohjaiset tulot

Ilmaston näkökulmasta päästöpohjainen ratkaisu olisi tietysti ilmeisen perusteltu. EU:n tärkein ilmastopoliittinen työkalu on päästökauppa, jonka tulot jyvitetään tällä hetkellä jäsenmaille. Olisi oikeastaan loogista, että tulot ohjattaisiin unionille. Koko päästökaupan tulojen kokoluokka on noin 15 miljardia vuodessa. Komissiossa asiaa on valmisteltu niin, että jatkossa viidennes päästökaupan tuloista kerättäisiin EU:lle. Tämän haaste on se, että tämä tulo on suoraan jäsenmaiden nykyisistä budjeteista pois. 

Kokonaan uudenlainen tulonlähde olisivat hiilitullit EU:n ulkopuolisille tuotteille tai hiilivero päästökauppaa täydentämään. Hiilitullien avulla EU voisi huolehtia siitä, että sen omat ilmastotavoitteet eivät heikennä eurooppalaisten tuotteiden asemaa sisämarkkinoilla ja vivuttaa esimerkiksi Kiinaa vähentämään päästöjään. Idea on hyvä, mutta verkottuneessa maailmantaloudessa käytännössä mutkikas, ja huolena on, että paljon koneita ja laitteita vievä – ja siten teräksestä riippuvainen Suomi – kärsisi. Hiilitullien osalta suosittu ajatus onkin, että ne ovat parempi pelote kuin pysyvä keino. Hiilitulleilla kerättävien tulojen haarukka riippuu paljon yksityiskohdista, mutta mittakaava voisi olla kymmeniä miljardeja.

Eurooppalainen hiilivero voisi olla tehokas väline dekarbonisaatioon kannustamiseen ja päästökaupan ulkopuolisiin päästöihin tarttumiseen, mutta sitä olisi todennäköisesti tarpeen paikata reilun siirtymän mekanismeilla. Verossa olisi myös sovittamista nykyisiin kansallisiin ratkaisuihin.

Koko talouden kattavien päästöpohjaisten maksujen ohella keskustelussa ja osin valmistelussa on ollut erilaisia tarkemmin rajattuja maksuja. Komissio on valmistellut muoviveroa, joka kohdistusisi kierrättämättömään muovipakkausjätteeseen, ja arvoinut että sillä voisi kerätä 6,6 miljardia euroa vuodessa. Muovivero kuulostaa hyvältä ja oikeutetulta, mutta sen tarkan toteutuksen suhteen on oltava tarkkana. Muovinkäyttö pakkauksissa ei ole yksiselitteisesti paha tai huono asia, ja sen fiksulla käytöllä voidaan vähentää hävikkiä ja säästää materiaalia. Tärkeää on huomioida sekin, ettei biomassa muovin raaka-aineena tee yleispätevästi muovista ekologisesti kestävämpää.

Ympäristökuormaan pohjautuvien verojen ongelma on se, että erityisesti hiilipäästöjen osalta tavoitteena on ajaa päästöjä nopeasti alas ja lopulta nollaan.

Lentovero on toinen vaihtoehto kohdennetummaksi toimeksi. Euroopan sisäinen lentoliikenne on jo päästökaupan piirissä, mutta lentokoneet tuuttavat päästöt ylemmäs ilmakehään ja lentoliikenne nauttii suotuisaa verokohtelua, joten lisätoimia on helppo perustella. Päästöpohjainen lentoverotus olisi Euroopan tasolla kilpailunäkökulmasta kansallista parempi, mikä sekin puoltaa EU-tason instrumenttia. Lentoveroista voisi EU:n kassaan kilahtaa 4-5 miljardia vuodessa.

Ympäristökuormaan pohjautuvien verojen ja maksujen ongelma on tietysti se, että erityisesti hiilipäästöjen osalta tavoitteena on ajaa päästöjä nopeasti alas ja lopulta nollaan. Näin ollen ne eivät ole pitkällä aikavälillä fiskaalisesti kestäviä, kun verotettava toiminta toivottavasti vähenee jatkuvasti. Elpymisrahaston osalta toki on – ainakin periaatteessa – väliaikaisesta rahoituksen tarpeesta, joten hyvin aikataulutettuna tämä vähenevä kertymä ei välttämättä ole ongelma.

Euroopan komissio muuten julkaisi tässä koronan varjossa uuden biodiversiteettistrategian, jossa on erinomaisia tavoitteita. Strategiassa muun muassa linjataan, että vähintään 30 prosenttia EU:n maa-alueista ja 30 prosenttia merialueista olisi suojeltava. Tätä tavoitetta tukeva EU-tason verotus olisi tutkimisen arvoinen asia. Voisiko esimerkiksi jäsenmaiden maankäyttöön kohdistaa veron

Muut verot

Ympäristölle haitallinen toiminta ei tietenkään ole ainut mahdollinen tulonlähde. Yritysverotus ei ole pysynyt perässä digitalisaation ja alustatalouskehityksen edetessä, ja ongelma ylittää rajat. Eurooppalaista digiveroa ollaan jo valmisteltukin niin, että se kohdistuisi verkkomainontaan, verkkokaupan välitysalustoihin ja käyttäjädatan myyntiin ja rajautuisi suuryrityksiin. Rajat ylittävän digitaalisen liiketoiminnan verotuksen päivitykselle on tarve joka tapauksessa, vaikkei mitään koronapakettia olisikaan.

Rajat ylittävän digitaalisen liiketoiminnan verotuksen päivitykselle on tarve joka tapauksessa.

Uudessa tilanteessa nostaa päätään myös vuosituhannen vaihteen globalisaatiokritiikkojen suosima Tobinin vero, eli valuutansiirtovero – tai laajemmin tulkittuna finanssitransaktioihin yleisesti kohdistettu vero. Tällaisella verolla olisi tarkoitus vähentää spekulointia ja volatiliteettia finanssimarkkinoilla, vakauttaa talousjärjestelmää ja parantaa voittojen ja riskien jakautumisen oikeudenmukaisuutta. Vastustajat näkevät, että hyödyt jäisivät vähäisiksi, sääntely johtaisi lähinnä sen kiertämiseen ja talouden tehokkuus ja kyky sopeutua muutoksiin kärsisi. EU:ssa finanssitransaktioveroa on valmisteltu jo kymmenisen vuotta halukkaiden maiden parissa, ja arviot tuloista ovat kymmenien miljardien luokkaa. Suhtaudun ainakin itse varsin avoimesti tällaisten finanssiverojen kehittämiseen, mutta vaikutusten arvioiminen on kaukana yksinkertaisesta.

Myös omaisuusveroa, tuloveroa ja veroa säästöille on ehdotettu osaksi ratkaisua. Yksityiskohdista riippuen nämä voisivat olla ihan kannatettaviakin ratkaisuja, mutta EU:lla ei käsittääkseni ole valmiita rakenteita laajaan henkilöverotukseen, ja jäsenmaissakin verohallinto lienee vaihtelevaa. Verotettavat suureet pitäisi siis jollain tapaa koostaa jäsenmaatasolle, ja se tuskin on aivan yksinkertaista.

Yksi verotuksen kohde voisi olla myös puolustusteollisuus. EU-maiden puolustukseen käyttämä summa on samaa mittaluokkaa kuin Kiinan ja Venäjän kulutus yhteensä. Vaikka suora vertailu on vaikeaa, on varsin selvää, ettei Euroopan puolustusta voi ainakaan erityisen kustannustehokkaaksi väittää. Osin syynä on kansallinen kotiinpäin vetäminen puolustusteollisuudessa ja haluttomuus etsiä synergioita tosissaan. Vuonna 2013 europarlamentin tutkimuspalvelu EPRS arvioi, että tämä “eurooppalaisuuden puute” maksaa EU:ssa 26 miljardia euroa vuodessa. Tähän voisi puuttua maltillisella puolustusverolla, joka kohdistuisi Euroopan tasolla päällekkäisiin ratkaisuihin. Riskinä on tietysti kansallisen tai Euroopan tason puolustuksen suorituskyvyn heikentäminen, johon ei tässä ajassa ole varaa, eli tämäkään asia ei ole yksioikoinen.

Lopuksi

Eurooppalaista suuren mittakaavan elvytystä tarvitaan, ja käytännössä se vaatii jonkinlaista velkaa. Tämän velan paikkaamiseksi tarvitaan unionille uusia tulonlähteitä. Selkeä ajatus maksumekanismista ja -aikataulusta vahvistaisi ymmärtääkseni myös EU-lainanoton juridista pohjaa. 

Pitkällä aikavälillä ja suurempia omia varoja EU:lle hankittaessa voi tulla eteen tarve perussopimusten päivittämiselle.

Tästä näkökulmasta on harmillista, ettei uusien tulonlähteiden suunnittelussa ole päästy vielä kovin pitkälle, vaan komission esitykset ovat pääasiassa asteittaisia parannuksia ja muutoksia nykytilaan. EU:n uudet tulonläheet ovat joka tapauksessa poliittisesti pitkässä puussa jo senkin takia, että ne vaativat jäsenmaiden yksimielistä päätöstä, joten tässä olisin kaivannut komissiolta rohkeampaa otetta. Toki merkittävien muutosten osalta on paikallaan punnita mahtuvatko ne nykyisen EU:n perussopimuksen raameihin. Komission nyt ehdottamat omien varojen hankkimiseen liittyvät hankkeet ovat ainakin komission varapuheenjohtajan mukaan perussopimusten mukaisia.  Pitkällä aikavälillä ja suurempia omia varoja EU:lle hankittaessa perussopimusten päivittäminen voi kuitenkin tulla eteen.

Vahva EU tarvitsee kestävän tulopohjan, ja oikein toteutettuna tulojen kerääminen voi itsessään ohjata Eurooppaa ja koko maailmaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämmälle polulle. Parhaat kohteet EU-verotukselle olisivat sellaisia, jotka tukisivat näitä tavoitteita, osuisivat ongelmiin, joihin kansallisesti on vaikea puuttua, olisivat alueellisesti oikeudenmukaisia ja noudattaisivat mahdollisimman hyvin EU:n toimivaltajakoa. Samalla kun puolin ja toisin perustellaan tai kauhistellaan velkaelvytystä, olisi paikallaan keskustella enemmän myös siitä, miten EU:n rahoitusta olisi tarpeen kehittää.

 

euroverokarhu

Euroverokarhu tähyilee sopivia kohteita. Kestävä ja riittävä tulopohja on osa EU:n toimintakykyä, joten EU-verotusta kannattaa arvioida avoimin mielin.