Sähköinsinöörit tulevaisuutta rakentamassa – Puhe Aalto-yliopiston sähköinsinöörikillan vuosijuhlassa 17.2.2024

Juhlapuhe Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikillan vuosijuhlassa 103. Potentiaalin tasauksessa 17.2.2024.

 

Arvoisat sikkiläiset, muut sähköinsinöörimieliset ja loput tänne jostain syystä päätyneet,

Iso kunnia olla täällä tänään.

Sähköinsinöörikilta viettää tänään 103. vuosijuhlaansa. Omalta osaltani vietän tavallaan pyöreitä PoTa-juhlallisuuksia. Olin nimittäin tasan 20 vuotta sitten fuksina töissä PoTan jatkoilla, jotka pidettiin tämän saman talon ylemmissä kerroksissa. 

Jos en ihan väärin muista, suoritin siinä fuksipistepääaineeni lakkia varten.

Sen muistan varmasti, että valmistaessani salaattia jatkomätöksi onnistuin leikkaamaan sekaan pienen palan sormenpäätäni. Toivottavasti tänä vuonna jatkojen tarjoilut ovat ainakin tältä osin kasvispainotteisemmat.

Itse joudun tällä kertaa valitettavasti skippaamaan jatkot, kun kotona odottelee kolmikuukautinen vauva. Saa nähdä, tuleeko hänestä kolmannen polven sähköteekkari, mutta ainakin se haalarin taskusta tuttu sähkösanoma on toiminut tuutulauluna varsin hyvin. 

Arvoisat kanssajuhlijat,

Tänään Potentiaalin Tasausta juhlitaan retrofuturismin merkeissä. Kaltaistani scifin ystävää teema lämmittää.

Itse asiassa päädyin SIKille aikanaan pieneltä osin scifi-innostuksen takia. Ajattelin abikeväänä, että tekniikan opiskelu kiinnostaa, mutta en osannut millään päättää hakukohdetta sen tarkemmin. Lopulta bongasin jostain, että sähkön alla voi valita pääaineeksi avaruustekniikan. Se oli siinä! 

Lopulta en tietenkään lukenut kurssiakaan avaruustekniikkaa, vaan päädyin opiskelemaan aivan muita asioita: ensin sähköverkkoja, sitten käyttäjäkeskeistä tietoliikennetekniikkaa – ja kyljessä ympäristötieteitä, muotoilua, markkinointia ja tuotekehitystä. Opintoihin kannattaa suhtautua avoimin mielin, ja tarttua siihen mikä innostaa. 

Avaruus on muuten aika isossa osassa erilaisissa menneisyyden visioissa tulevaisuudesta. Jos menneisyyden scifi-kirjailijoita olisi uskominen, meidän pitäisi olla jo pysyvästi kuussa, Marsissa ja pidemmälläkin. Avaruusseikkailu 2001:n aikataulusta ollaan jo pahasti myöhässä. 

Kuussa käytiin viimeksi yli 50 vuotta sitten, sen jälkeen retket kiertorataa pidemmälle on jätetty luotainten hommaksi.

Se on toki kustannustehokkaampaa. Lihasäkkien roudaaminen avaruuteen ja hengissä pitäminen siellä on työlästä, ja rakettiyhtälö aika armoton. 

Silti avaruuden valloitus ei jäänyt tekniikasta vaan tahdosta kiinni. Insinöörit visioivat ja suunnittelivat itse asiassa aika pitkällekin teknologiaa, joka olisi vienyt pidemmälle ja pysyvämmin avaruuteen. Yksi villeimmistä, mutta aivan vakavasti kehitetyistä ideoista oli Orion-raketti, jota olisi kiihdyttänyt ydinpommien räjäyttäminen sarjassa suojapuskuria vasten.

Visiot jäivät paperille ja laboratorioon. Osin kustannusten takia, ehkä myös jonkinlaisen henkisen sisäänpäin kääntymisen takia. 

Kenties isojen visioiden työstöä haastaa myös totaalisen hektiseksi muodostunut informaatioympäristö. Loputtomia lyhytvideoita, privaviestejä, kanavia, tykkäyksiä, äppejä ja notifikaatioita. Teams-palavereita.

Fiilistelenkin usein käyttöliittymiä vanhoissa scifi-leffoissa, erityisesti niiden seesteisyyttä. Alien-elokuvan Ellen Ripleyn ei tarvitse Nostromo-aluksella yrittää osua kosketusnäytön ikoneihin, vaan tarjolla on elegantti tektsipohjainen käyttis ja houkuttelevat rivit fyysisiä kytkimiä. Star Trekin USS Enterprisen trikooasuinen miehistö kantaa communicatoreita, joissa ei ole näyttöä ollenkaan. 

Ehkä noissa tulevaisuuksissa olisi enemmän aikaa ajatella.

Joka tapauksessa toivon, että teillä on kaiken keskellä myös joutilasta aikaa visioida isosti – ja mahdollisuuksia toteuttaa niitä visioita!

Miltä se tulevaisuus sitten näyttää nyt, tästä päivästä käsin? Tulevaisuuden ennustaminen menee helposti pieleen. Edesmenneen professori Osmo A. Wiion viisautta lainatakseni: “Lähitulevaisuus yliarvioidaan ja kaukainen tulevaisuus aliarvioidaan.

Joitakin reunaehtoja voi silti hahmotella. Ilmastonmuutos ja toimet sen torppaamiseksi määrittelevät sen fysikaalisen todellisuuden, jossa elämme jatkossa. Sama pätee luonnon köyhtymiseen ja sen pysäyttämiseen. Väestönkasvu taittuu jo, mutta ihmisiä ehtii tulla vielä pari miljardia lisää. Generatiivinen tekoäly ui arkeen joka suunnasta, ja fyysinen ja synteettinen todellisuus sekoittuvat yhä tiiviimmin.

Itse asiassa monet villit retrofuturistiset ovat käyneet tai käymässä sittenkin toteen. Keskustelu ChatGPT:n kanssa on niin luontevaa, että sille tekee mieli sanoa keskustelun päätteeksi kiitos. Sotaa käydään jo robottien voimin. Humanoidirobotit ja eksoskeletonit ovat jo totta ja pikku hiljaa myös massatuotannossa. Siihen kun yhdistää generatiivisen tekoälyn, niin kolkutellaan jo Skynetin portteja. Humanoidirobottien teollisuuskäytössä pioneeriksi mielii paraikaa autonvalmistaja BMW, joten ehkä ne meitä vastaan käyvät koneet puhuvat vieläpä saksankielisellä aksentilla.

Nykyään saa jopa toimivan rakettirepun, jos vain tilillä riittää saldoa. Autot eivät ehkä lennä, mutta kulkevat sentään sähköllä.

Ja tämä kaupunki, Helsinki, lämpenee vielä 2030-luvulla sarjatuotetulla ydinvoimalla – kuinka siistiä se on! Meno on kuin Fallout-pelisarjasta, ja hyvällä tavalla.

Yksi asia tulevaisuudesta on joka tapauksessa varma. Sähköllä on siinä iso, kasvava rooli. Ilmastonmuutoksen torjunnan perussapluuna on selkeä. Ensin sähköistetään kaikki, ja sitten putsataan sähköntuotanto. Sama strategia jeesaa myös sen luontokadon kanssa. Ja kaikki digidigi, tekoäly, datatalous – sähköä sekin syö, ja paljon.Samoin ne eksoskeletonit, robotit ja laserpyssyt. Sähköön liittyvää osaamista tarvitaan elektroniikasta voimalinjoihin, nanomitoista megaluokan infrastruktuuriin. 

Paljon keksimistä, suunnittelua, rakentamista, tuottamista, ylläpitoa.

Tulevaisuuden rakentaminen tarkoittaa valtavaa määrää insinöörityötä.

Erityisesti sähköinsinöörien työtä. Varmaankin tekoäly tiiviisti rinnalla, mutta silti.

Eli te hyvät ihmiset, te teette tulevaisuuden. 

Ja koska te olette niin skarppeja ja osaavia, uskallan luottaa siihen, että se tulevaisuus on enemmän Star Trekiä kuin Mad Maxia, enemmän Paluuta tulevaisuuteen kuin Fallouttia. Paitsi tietysti sen sarjatuotetun, modulaarisen ydinvoiman osalta. Sitä tarvitaan.

Hauskaa lähitulevaisuutta tälle illalle ja valoisaa tulevaisuutta pidemmälle aikajänteelle!

Malja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikillalle!

IMG_4755

Valmistuin Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulusta vuonna 2013.

Västligt utbildningsstöd till Ukraina måste förstärkas betydligt

Debattartikel i Hufvudstadsbladet 17.2.2024.
Ryskas förödande anfallskrig mot Ukraina går snart in på sitt tredje år. Trots tunga förluster kan Ryssland fortsätta det utmattande kriget. En rysk seger i kriget skulle hota hela Europas säkerhet. Därför måste väst inte bara fortsätta stödet till Ukraina utan förstärka det.
Materiellt stöd är nödvändigt men sist och slutligen avgörs krig inte av vapen, utan av människor. Ukrainas försvarsvilja överträffar de ryska angriparnas moral, men även antalet är viktigt. Soldater dör, skadas och utmattas hela tiden. Därför förbereder sig Ukraina för en ny och mer utbredd mobilisering. Landets försvarsmakt har uppgett att behovet uppgår till 450 000–500 000 soldater.
För att de nya trupperna ska vara effektiva i strid måste de få utbildning av hög kvalitet. Den bästa möjliga utbildaren är förmodligen en ukrainsk soldat med erfarenhet av kriget, men att utbilda tiotusentals eller till och med hundratusentals soldater är en massiv uppgift som dessutom binder en betydande mängd soldater till utbildningsuppgifter.
Därför måste väst förbereda sig på att märkbart utvidga utbildningsstödet år 2024. Ukrainska trupper har redan utbildats av flera Nato- och EU-länder, nu handlar det helt enkelt om att öka volymen på utbildningsstödet. Det krävs alltså fler västerländska utbildare.
Finland har redan deltagit i utbildningen av ukrainare i EUMAM-operationen och i Storbritannien men nu behövs Finlands stöd speciellt mycket, eftersom vi har erfarenhet av att utbilda stora mängder värnpliktiga i omfattande, traditionell försvarskrigföring.

Ilmaston ja luonnon puolustaminen on Suomen kansallinen etu – Puhe puoluevaltuustossa 17.2.2024

Arvoisa puoluevaltuusto,

Minäkin haluan alkuun kiittää Pekkaa upeasta kampanjasta ja valtavan kansanliikkeen sytyttämisestä! Vaikka maalista jäätiin tiukalla erolla, on Pekan kampanjassa rakennettu ymmärrystä, luottamusta ja uskoa parempaan satojen vapaaehtoisten voimin ja tuhansien kohtaamisten kautta.

Vaikka Pekasta ei tullut presidenttiä, seuraa tällaisesta liikkeestä vielä varmasti paljon hyvää. Hyvää Suomelle, hyvää maailmalle, hyvää niille asioille, joita me vihreät ajamme.

Nimimerkki kokemusta on. Minä lähdin mukaan vihreisiin Pekan presidenttikampanjan innoittamana vuonna 2012. Ehkä vihreää eduskuntaryhmää johtaa vuonna 2036 joku, joka sai kipinän tästä yhteisen Suomen kampanjasta.

Pekka näytti, ettei Suomi ole mitenkään vääjäämättä blokkien ja jakautumisen tiellä.

Pekka näytti myös, ettei Suomi ole mitenkään vääjäämättä blokkien ja jakautumisen tiellä. Meitä yhdistää useampi asia kuin erottaa, ja aidoilla kohtaamisilla, dialogilla ja rakentavalla otteella voi saavuttaa paljon. Monet vastakkainasettelut ovat lopulta keinotekoisia, ja eri mieltä voi olla tyylillä ja kunnioittavasti.

Tämä kaikki on hyvä uutinen vihreille. Analyyttiselle, avarakatseiselle ja ratkaisunhakuiselle poliittiselle liikkeelle.

Meille on tilausta myös uudessa kolmen pointin Suomessa, kaikkialla tässä maassa.

Haluan myös onnitella Suomen tasavallan seuraavaa presidenttiä, Alexander Stubbia. Stubbista Suomi saa osaavan, avoimen, liberaalin ja kansainvälisesti verkostoituneen presidentin. Uskon, että Stubb arvostaa yhteistyöä eduskunnan ja puolueiden kanssa, ja odotamme sitä innolla.

Eduskunta sai tällä viikolla kuulla pääministerin ilmoituksen vuoden 2024 politiikasta.

Petteri Orpo puhui viisitoista minuuttia, kertoi mitä hallitus tekee ja miksi, kuvasi Suomen ja maailman tilaa.

Viiteentoista minuuttiin ei mahtunut yhden yhtä mainintaa luonnosta tai ilmastosta.

Ei yhden yhtä. Ajattelin siinä kohtaa, että voiko tämä olla tottakaan.

Ymmärtääkö tämä hallitus lainkaan fysikaalisia, luonnontieteellisiä reunaehtoja taloudelle ja hyvinvoinnille?

Ymmärtääkö tämä hallitus lainkaan fysikaalisia, luonnontieteellisiä reunaehtoja taloudelle ja hyvinvoinnille?

Vuosi 2023 oli lämpimin tällä planeetalla reilulla mitalla. 1,5 asteen tavoite on käytännössä jo karannut. Samalla luonto on aivan liian ahtaalla ja jatkaa Suomessakin köyhtymistä ilman uusia toimia. Ja silti, nämä koko tulevaisuutta muokkaavat äärimmäiset uhat loistivat hallituspuolueiden puheenvuoroissa poissaolollaan. 

Eipä siinä, ei hallitus juuri luonto- tai ilmastotoimia ole eduskuntaan tuomassa. Ei, vaikka tiedeyhteisön varoittavat viestit ovat kirkkaita ja selkeitä. Ei, vaikka tarjolla olisi kustannustehokkaita keinoja, jopa valtiontaloutta vahvistavia ja taloutta reilusti uudistavia keinoja. Näyttää enemmän siltä, että hallituksen kärki niin kansallisesti kuin EU:ssa on madaltaa rimaa ja kikkailla kirjanpidolla.

Suomen kansallinen etu olisi juuri päinvastainen ote.

Hallitus, tuokaa pöytään luontolaki ja luontohaittamaksu. Rakentakaa maanomistajille aidot kannustimet hiilensidontaan. Perukaa pöljä bensa-ale. Suojelkaa vanhat metsät niiden kaikessa upeudessaan. Korjatkaa virheenne yritysvastuudirektiivin kanssa.

Taloudesta Petteri puhui paljon. Hyvä niin. Suomen talous on tosiaan rapakunnossa liian monella mittarilla. Myös hallitus on herännyt siihen, ettei hallitusohjelma asiaa korjaa.

Vihreät ovat tuoneet vaaleista asti pöytään laajan kirjon konkreettisia ehdotuksia talouden vahvistamiseksi. Haittojen hinnoittelua, tehottomien ja haitallisten yritystukien karsimista, fiksumpaa verotusta ja verovinoumien purkua, menosäästöjä. Panostuksia ja kannustimia vihreään tuottavuuteen.

Vihreät on talouspolitiikassa selkeä edelläkävijä tämän maan puolueiden joukossa.

Olen tietysti vähäni jäävi, mutta seurattuani keskustelua eduskunnassa, vaihtoehtobudjetteja, hallituksen tekemisiä, ekonomistien ja asiantuntijatahojen lausuntoja, olen tullut tähän johtopäätökseen:

Vihreät on talouspolitiikassa selkeä edelläkävijä tämän maan puolueiden joukossa.

Niin se on. Vihreät on tämän maan johtava talouspuolue.

Haastan epäilijät tutustumaan vihreiden linjoihin. 

Juuri nyt Suomen talouteen osuu työmarkkinakriisi, jonka hallitus on saanut aikaan konfliktinhaluisella ja runnovalla linjallaan. Tarkan harkinnan jälkeen lähdimme mukaan välikysymykseen – selvää on, ettei hallituksella ole meidän luottoamme työmarkkinapolitiikassa, mutta meille on tärkeää myös aito valmius tasapainoisiin uudistuksiin.

Osallistuin tällä viikolla Tampereella Tampere Conversations -tekoälytilaisuuteen. Yksi puhujista oli Daron Acemoğlu MITistä – yksi maailman tunnetuimmista taloustieteilijöistä. Acemoğlu puhui siitä, kuinka tekoäly muokkaa taloutta, ja kommentoi ohessa myös hieman työmarkkinoita. 

Pohjoismainen, luottamukseen ja yhteistyöhön rakentuva malli sai kiitosta, ja työmarkkinoiden valtatasapainon merkitys vain korostuu teknologisen murroksen jyllätessä taloutta.

Ja kas, jälleen meidän linjamme on noudattelee johtavien ekonomistien ajatuksia. Sattumaa se ei toki ole.

Arvoisa puoluevaltuusto,

Talous linkittyy myös turvallisuuteen.

Venäjän laaja hyökkäyssota Ukrainan vapautta vastaan jatkunut pian kaksi vuotta. Venäjä on jo sotatalous. Se on kuitenkin Euroopan ja lännen rinnalla aivan ruputalous. Meidän pitää valjastaa teknistaloudelliset lihaksemme vihdoin kunnolla, ja auttaa Ukrainaa peittoamaan Venäjä. Tässä epäonnistuminen olisi aivan karmea ja kallis virhe.

Ei tehdä sitä virhettä.

Näillä sanoin toivotan eduskuntaryhmän puolesta tervetulleeksi jälleen tänne Pikkuparlamenttiin.

Antoisaa kokousta!

 IMG_4732

 

 

Vuosi 2023 oli kuumin ihmiskunnan koskaan kokema, mutta ennätys ei vanhene kauaa

(Kolumni Verde-lehdessä 15.1.2024)

Viime vuosi rikkoi globaalit lämpöennätykset reippaalla kaulalla. Lisää lämpöä ja uusia ennätyksiä on putkessa, kunnes päästöt saadaan kuriin ja ylimääräinen hiili imuroitua ilmakehästä.

Maailman ilmatieteen järjestö WMO tiedotti 12. tammikuuta, että viime vuosi murskasi globaalin lämpöennätyksen, ja vieläpä todella reippaalla kaulalla. Aiemmin saman viestin ovat omien tilastojensa pohjalta kertoneet niin avaruusjärjestö Nasasää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA kuin Iso-Britannian Met Officekin. Vuosi 2023 oli mittaushistorian kuumin.

Tämä oli myös EU:n Copernicus-ilmastopalvelun ilmastovuosikatsauksen viesti. Sen julkistuksen yhteydessä palvelun varajohtaja Samantha Burgess täydensi aikaperspektiiviä vielä pidemmälle: Vuosi 2023 oli todennäköisesti maapallon kuumin ainakin 100 000 vuoteen.

Satatuhatta vuotta on pitkä aika. Homo sapiens aloitti lajina taivalluksensa noin 300 000 vuotta sitten, mutta niin sanottu nykyaikainen käyttäytyminen – nykyisenkaltainen kyky abstraktiin ajatteluun, monimutkaiseen kieleen, kulttuuriin ja teknologiaan – on todennäköisesti tuoreempaa perua. Määrittely ei ole yksioikoinen, mutta sen alku aikataulutetaan tyypillisesti jonnekin tuon viimeisen sadan tuhannen vuoden ajalle. Sen voi ajatella myös ihmiskunnan alkuna.

Siten vuosi 2023 oli todennäköisesti kuumin, mitä me ihmiskuntana olemme koskaan kokeneet. Tuhansien ihmissukupolvien aikana meitä ennen kukaan ei ole elänyt näin kuumalla planeetalla.

Let that sink in, niin kuin amerikaksi sanotaan.

Tarkkoja lämpötilamittauksia on toki kasassa vasta vajaan parinsadan vuoden ajalta. Menneistä ilmasto-oloista saadaan tietoa muilla tavoin, kuten jääkairauksista.

Tuhansien ihmissukupolvien aikana meitä ennen kukaan ei ole elänyt näin kuumalla planeetalla.

Yksittäinen ihminen ei myöskään tietenkään koe maapallon keskilämpötilaa, vaan aina paikallisen sään jonakin hetkenä. Kuumenneen ilmakehän seuraukset koettiin eri puolilla maailmaa tulvina, myrskyinä, helleaaltoina ja laajoina maastopaloina.Ilmasto oireilee nyt liiasta hiilestä monin tuhoisin tavoin.

Ei ilmasto ihmiskunnan historian aikana tietenkään aina ennenkään ole mukava ollut. Veiksel-jääkausi piti planeettaa otteessaan kymmenien tuhansien vuosien ajan, ja aika ajoin tulivuorenpurkaukset ovat senkin jälkeen viilentäneet hetkellisesti ilmastoa ja aiheuttaneet nälkää ja vilua.

Jääkaudet antavatkin perspektiiviä siihen, kuinka pahasti olemme muuttaneet ilmastojärjestelmää nyt. Kun viime jääkausi oli kylmillään, Suomen päällä oli enimmillään pari kilometriä jäätä. Tuolloin globaali ilmasto oli kuitenkin vain noin viisi astetta esiteollista aikaa viileämpi.

Nyt olemme lämmittäneet ilmastoa esiteollisen ajan lukemista jo reilun asteen, ja tuo luku päivittyy vuosi vuodelta ylöspäin. WMO arvioi viime vuoden olleen noin 1,45 °C esiteollista aikaa lämpimämpi. Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen rajaa kolkutellaan jo konkreettisesti, vaikka se toki viittaa yksittäistä vuotta pidempään keskiarvoon. Käytännössä 1,5 asteen tavoite ilman ylitystä on silti enää teoreettinen.

On erittäin mahdollista, että tästä vuodesta tulee vielä kuumempi. El Niño -ilmiö jyllää voimalla vielä ainakin kevään ajan, ja merialueita viilentäneiden laivojen rikkipäästöjen sinänsä perusteltu leikkaus näyttäisi nyt pahentavan lämpenemistä.

Valtamerien pintavesien lämpötilat sahaavat paraikaa uusia ennätyksiä erittäin poikkeuksellisen ennätysvuoden 2023 jälkeen. Peruskoulun fysiikasta on hyvä muistaa, että veden lämmittäminen vaatii moninkertaisesti energiaa ilman lämmittämiseen verrattuna. Meriin on siis pakkautunut valtavasti ylimääräistä energiaa. Ja vaikkei 2024 kirisi kuumimmaksi, kuuma siitä tulee joka tapauksessa. Lämpöennätys ei siinäkään tapauksessa kauaa vanhene, sillä lämpenemistä ei olla saatu kuriin.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Olennaista on tietysti fossiilienergiasta luopuminen niin nopeasti kuin mahdollista. Dubain ilmastokokouksen tavoitekirjaus asiasta oli vähimmäisvaatimus sille, että kansainvälisen ilmastopolitiikan uskottavuus säilyi missään määrin. Myös maankäyttö on saatava kestäväksi niin, että hiilensidonta vahvistuu. Ilmastonmuutoksen hillinnän rinnalla on välttämätöntä sopeutua muutokseen, joka näyttäisi nyt tapahtuvan odotettua nopeammin ja rajummin. Kriittisen tärkeä osa sopeutumista on myös vaikuttava luontopolitiikka, jolla annetaan ekosysteemeille ja eliölajeille tilaa sopeutua siinä määrin, kuin ne pystyvät.

Käänteen päästöjen nopeaan globaaliin vähenemiseen tulisi tapahtua aivan välittömästi näinä vuosina. Urakka jatkuu silti vielä vuosikymmeniä, ja samalla pitäisi valmistautua sitomaan ylimääräistä hiiltä ilmakehästä pois globaalissa, teollisessa mittakaavassa. Se on nimittäin edellytys ilmaston vakauttamiseksi lopulta sinne Pariisin sopimuksen tavoitteiden tuntumaan. Valmistautua kannattaisi myös ilmastonmuokkaukseen tutkitulla tiedolla ja sääntelykehikolla, sillä tätä korttia saatetaan tarvita laastarina ajan ostamiseksi. Päästövähennyksiä se ei missään tapauksessa korvaa.

Menneisyys on vieras maa. Tulevaisuus on vieras planeetta.

On joka tapauksessa syytä tiedostaa, että olemme jo keikauttaneet planeetan ilmaston vaaralliselle polulle, jolla on edessä monenlaisia ikäviä yllätyksiä.

Menneisyys on vieras maa. Tulevaisuus on vieras planeetta. Se, millainen se on, on yhä käsissämme, mutta mitään sellaista tulevaisuutta, jossa kaikki jatkuu kuten ennenkin, ei ole tarjolla.

Siksi sellaiseen ei kannata tuudittautua missään päin maailmaa tai millään yhteiskunnan alalla, vaan ryhdistää toimia mahdollisimman hyvän tulevaisuuden puolesta.

Lännen koulutusapua Ukrainalle on syytä laajentaa, ja tehokkainta olisi kouluttaa joukkoja paikan päällä

Ukraina tarvitsee lisää joukkoja, ja joukot koulutusta. Lännen on valmistauduttava laajentamaan koulutustukea vuonna 2024.

Ukrainan tuhoisa sota on jatkumassa pian kolmatta vuottaan. Venäjä kykenee raskaista tappioistaan huolimatta jatkamaan kuluttavaa sotaa, ja sille menestyksekäs sodan lopputulema vaarantaisi koko Euroopan turvallisuuden. Siksi lännen on jatkettava tukeaan Ukrainalle ja vahvistettava sitä.

Materiaalinen tuki on välttämätöntä. Sen osalta on huolehdittava sekä määrästä että laadusta, eikä asejärjestelmiä tule eskalaation pelossa rajata tuesta pois, vaan on tarjottava Ukrainalle ne välineet, joita se tarvitsee – pitkän kantaman iskukyky mukaan lukien. Tämä ei ole vain halusta, vaan myös kyvystä kiinni, ja erityisesti Euroopassa on vauhdilla vahvistettava puolustustarviketuotantoa.

Sotia eivät lopulta ratkaise kuitenkaan aseet, vaan ihmiset.

Sotia eivät lopulta ratkaise kuitenkaan aseet, vaan ihmiset. Ukrainalaisten maanpuolustustahto peittoaa venäläisten hyökkääjien moraalin, mutta myös numeroilla on väliä. Sotilaita kuolee, haavoittuu ja väsyy kaiken aikaa. Ukraina tarvitsee lisää joukkoja kulutussotaan Venäjää vastaan. Siksi Ukraina on valmistautumassa uuteen, laajempaan liikekannallepanoon. 

Uutta lainsäädäntöä ei ole vielä viimeistelty, mutta maan asevoimat ovat esittäneet arvion jopa 450 000 – 500 000 sotilaan tarpeesta.

Jotta uudet joukot ovat tehokkaita taistelussa, niiden täytyy saada laadukas koulutus. Paras kouluttaja Ukrainan sotaan lienee kokenut ukrainalainen sotilas, mutta kymmenien, jopa satojen tuhansien sotilaiden koulutus on valtava urakka ja sitoo myös merkittäviä määriä sotilaita kouluttajatehtäviin.

Siksi lännen on nyt valmistauduttava laajentamaan koulutustukeaan merkittävästi. Ukrainalaisia on koulutettu jo useiden Nato- ja EU-maiden voimin. Koulutusta on annettu sotilaan perustaidoista joukkotoimintaan ja kehittyneisiin asejärjestelmiin. Myös Suomi on osallistunut koulutukseen Puolassa EU:n EUMAM-operaatioissa sekä brittien johtamaan koulutukseen Iso-Britanniassa.

Keskeinen asia on nyt siis yksinkertaisesti koulutustuen volyymin kasvattaminen. Työhön tarvitaan entistä enemmän läntisiä kouluttajia. Suomi on tässä erityisen arvokas tuen tarjoaja, sillä osaamme kouluttaa suuria määriä asevelvollisia laajamittaiseen perinteiseen puolustussotaan. Se on Puolustusvoimien ja suomalaisten reserviläisten leipälaji ja kyky, joka on monessa liittolaismaassa ajettu varsin ohuelle pohjalle.

Tärkeää on sekin, että ukrainalaiset sotilaat koulutetaan siihen sodankuvaan, joka Ukrainassa vallitsee. Useissa läntisissä asevoimissa fokus siirtyi suurelta osin kylmän sodan päättymisen jälkeen epäsymmetriseen sotaan ja kriisinhallintaan. Paluu perinteisempään uhkakuvaan on vielä kesken. On varottava kouluttamasta sellaista tekniikkaa, taktiikkaa, operaatiotaitoa tai strategiaa, joka ei Ukrainan olosuhteissa toimi. Valmista sapluunaa ei silti ole, sodankäynti kehittyy ja muuttuu koko ajan. Esimerkiksi lennokkien rooli on kasvanut valtavasti. Siksi koulutuksen on heijastettava myös ukrainalaisten tuoreita oppeja.

Tähän mennessä läntinen koulutus – vapaaehtoisten työ poislukien – on toteutettu auttajamaiden maaperällä. Kaikkein tehokkainta olisi tietenkin kouluttaa ukrainalaisia joukkoja paikan päällä Ukrainassa. Se olisi logistisesti suoraviivaisempaa, maasto-oloiltaan luontevinta ja mahdollistaisi yhtenäisemmän ja eri osiltaan entistä paremmin yhteen pelittävän asevoiman kouluttamisen.

Tämä edellyttäisi luonnollisesti Nato- ja EU-maiden joukkojen läsnäoloa Ukrainassa, jota on tähän mennessä erityisesti haluttu välttää.  

Huolta eskalaatiosta ei voi ohittaa, mutta sitä ei pidä liioitella. Kouluttavien joukkojen läsnäolo esimerkiksi kaukana rintamalinjoista Länsi-Ukrainassa ei johtaisi avoimeen konfliktiin Venäjän ja länsimaiden välillä, ellei Venäjä sitä erikseen haluaisi. Venäjä voi yksinkertaisesti välttää iskemästä alueille, joilla läntisiä joukkoja olisi.

Koko hyökkäyssota on täysin oikeudeton, eikä Venäjällä ole mitään oikeutta iskeä Ukrainassa yhtään mihinkään.

On hyvä muistaa, että koko hyökkäyssota on täysin oikeudeton, eikä Venäjällä ole lopulta mitään oikeutta iskeä Ukrainassa yhtään mihinkään. Kouluttavien joukkojen omasuojasta ja erityisesti ilmapuolustuksesta pitäisi tietysti huolehtia siltä varalta, että Venäjä haluaa leikkiä tulella. Kaikesta päätellen se ei sitä halua. Jos Venäjä haluaa eskaloida, se voi joka tapauksessa käyttää siihen mitä tahansa keksimäänsä tekosyytä lännen toimista tai toimimattomuudesta, kuten sillä tapana on.

Olisiko koulutuksen toteuttaminen Ukrainassa riskialtista? Kyllä. Silti riittämättömän tuen linja se vasta riskialtis onkin, ja voi kostautua raskaasti. Juuri nyt tällainen koulutusoperaatio ei silti näytä todennäköiseltä, kun riittävää päättäväisyyttä materiaalituen laajentamiseen ja erityisesti eurooppalaisen puolustustarviketuotannon vauhdittamiseen puuttuu sitäkin yhä. Näissä askelissa on oltu liian hitaita kerta toisensa jälkeen. 

Olemme kuitenkin puheissa toisensa jälkeen linjanneet seisovamme Ukrainan tukena, kuten oikein ja viisasta on. Meidän on seistävä sanojemme takana. Jollei se tarkoita valmiutta viedä saappaita Ukrainan maaperälle, niin ainakin sen on tarkoitettava reippaasti nykyistä ryhdikkäämpää tukea Ukrainalle niin materiaalin, koulutuksen kuin pakotteidenkin osalta.

2023-12-21-13.38.59

Ukrainalainen sotilas ruotsalaisen ARCHER-haupitsin kanssa kentällä. Ukraina tarvitsee voittoonsa aseita, ammuksia ja joukkoja. (Kuva:Thomas Peter / Reuters)

Pihalla luonnosta

(Julkaistu Verde-lehdessä 18.12.2023)

Suomen luonto on köyhtynyt rajusti ihmistoiminnan takia. Puiden laskeminen ikkunasta ei anna oikeaa kuvaa tilanteesta, sillä havainnoimme luontoa vinoutuneesti.

Suomen Luontopaneeli julkaisi joulukuun alussa kattavan raportin Suomen luonnon tilasta ja tarvittavista politiikkatoimista luontokadon pysäyttämiseksi. Maaluontotyyppeihin keskittyvän katsauksen yhteenvedossa muistutetaan lakonisen pysäyttävästi siitä, että Suomen ympäristö on kaukana eheästä luonnontilasta: “Suomen luonnon tilasta kaikkiaan 68 prosenttia on hävitetty jo ennen vuotta 2000.”  

Ja ei, luonnon heikentyminen ei suinkaan pysähtynyt vuoteen 2000, vaan on jatkunut siitä.

Uutisoinnissa seikkaperäisestä raportista nousi otsikoihin juuri tämä noin 70 prosentin hävitys. Tutkijoiden kiistatta epämiellyttävä viesti kirvoitti erikoisia kommentteja.

Kokoomuslainen entinen työelämävaikuttaja Sture Fjäder ilmoitti, ettei luontokatoa ole kun ei sitä lentokoneen ikkunasta näy. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä oli samoilla linjoilla kokemuksellaan kulkemisesta Helsingin ulkopuolisessa Suomessa. Politiikan toimittaja Vesa Kallionpää kiisti hänkin raportin tulokset vastaavilla argumenteilla, ja haukkui samalla asiattomasti myös sen tekijät.

Metsänomistajille ja metsäammattilaisille suunnattu Metsälehti päätti puolestaan antaa palstatilaa Seppo Vuokon tarkoitushakuisia virheitä vilisevälle purkaukselle, jossa Luontopaneelin selvityksen väitettiin olevan roskaa.

Fjäder, Mäkelä ja Kallionpää saivat sanomisistaan ansaittua kritiikkiä, mutta heidän töräyksillään on myös satoja peukutuksia. Vuokon tekstiin julkaistiin ansiokas vastine, mutta faktat tuskin purevat moniin niistä, joita Vuokon tekstin henki miellytti.

Suomessa on paljon ihmisiä, joiden mielestä huoli maan luonnon tilasta on turhaa, liioiteltua tai hörhöilyä.

Nämä ihmiset ovat väärässä. Väärä käsitys asioiden tilasta on kuitenkin ymmärrettävää, sillä sitä ruokkii useampi inhimillinen ja yhteiskunnallinen tekijä.

Yksi syy on tietysti ihan se, että ihmisen perspektiivistä katsoen eheää luontoa näyttäisi tosiaan Suomessa olevan vaikka kuinka. Maahan on puita ja metsää täynnä, katsoi sitä sitten auton tai lentokoneen ikkunasta. Teollisuuden saastepäästöjä on saatu aisoihin, ja ilma on puhdasta.

Perspektiivi kuitenkin pettää. Tasaikäinen talousmetsä voi näyttää eheältä luonnolta ihmiselle, mutta lahopuusta riippuvalle kovakuoriaiselle se on aivan eri ympäristö, kuten Pyry Toivonen X-ketjussaan avaa. Vastaavasti luonnon tyhjentäminen suurpedoista tai esimerkiksi majavista muuttaa koko ekosysteemiä voimakkaasti. Saastepäästöjen poistaminen ei pelasta luontoa intensiiviseltä taloudelliselta hyödyntämiseltä.

Tavallisen tallaajan arkinen havainnointi ei annakaan luonnon ekologisesta tilasta välttämättä lainkaan oikeaa kuvaa.

Näkökulmaa havainnointiin vinouttaa myös niin sanottu shifting baseline -ilmiö. Vertailukohtamme siihen, miltä koskematon tai eheä luonto näyttää, on muuttunut ajan mittaan luonnon köyhtymisen ja muutoksen myötä. Me ikään kuin totumme koko ajan liian heikkoon luonnon tilaan.

Vinoutunutta luontokuvaa on myös ylläpidetty ja rakennettu tietoisesti. Suomessa kulkee kansanviisautena – jopa koulukirjoja myöten – ajatus siitä, että avohakkuut olisivat ikään kuin luonnollinen osa metsän ekologista kiertoa, rinnastuen metsäpaloihin. Tällainen käsitys on tietysti intensiivisestä metsätaloudesta hyötyvien yritysten ja tahojen intressissä, vaikka se ei totta olekaan.

Moni arkijärkinen päättely tai mielikuva luonnon tilasta meneekin metsään. Lappi on mielikuvissa – myös omissani – täynnä upeaa arktista luontoa, jota suojelee sen tyhjyys ihmisistä. Tosiasiassa porotalous on putsannut laajoja alueita jäkälästä. Myös suurpetokannat pidetään metsästämällä kitkuisen pieninä porojen suojelemiseksi.

Vastaavaa vaivihkaista, mutta varsin laajaa luonnon köyhtymistä on aiheutettu myös patoamalla liki kaikki Suomen merkittävät virtavedet ja ojittamalla massiiviset määrät soita metsien kasvattamiseksi.

Intuitiota luonnon tilan ymmärtämisessä haastaa sekin, että luontoa voi säästyä yllättävissä paikoissa. Betonihelvetiksi ristityssä Helsingissä on monia erittäin arvokkaita luontokohteita. Asun itse metroaseman vieressä ja vartin kävelymatkan päässä on yksi Suomen kansainvälisesti tärkeiksi tunnistetuista lintualueista, jossa on havaittu yli 300 lintulajia.

Myös esimerkiksi puolustusvoimien ampuma-alueet tarjoavat suojasatamia harvinaisille lajeille. Voikin sanoa, että tykillä ampuminen on hakkuita vähemmän haitaksi luonnolle. Maatalous puolestaan voi olla luonnolle sekä ystävä että vihollinen: toisaalta päästöt ja maankäyttö köyhdyttävät luontoa, toisaalta perinnebiotoopeilla ylläpidetään erittäin uhanalaista lajistoa ja luontotyyppejä.

Mutu ei siis ole oikea pohja politiikalle, jos oikeasti välittää Suomen luonnosta. On välttämätöntä pitää yllä tilannekuvaa luonnosta tutkimuksen keinoin ja etsiä tieteeseen perustuen parhaita ja vaikuttavimpia keinoja sen suojelemiseksi. Tässä juuri Luontopaneelilla on tärkeä rooli päättäjien evästäjänä, ja paneelin ehdotukset politiikkatoimiksi painavaa asiaa.

Kovasta köyhtymisestä huolimatta Suomessa on vielä jäljellä upeaa luontoa. Pitkäjänteisellä luontopolitiikalla voidaan muuttaa suuntaa niin, että sitä on jatkossakin ja vielä upeampana. Onnistuminen vaatii tosiasioiden tunnustamista ja rohkeutta tarttua vaadittuihin tekoihin.

Viite täytti jo 15 vuotta – Kiitos ja onnea Tieteen ja teknologian vihreille!

Puheenvuoro Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry:n 15-vuotisjuhlassa 9.12.2023.

Arvoisat tieteen ja teknologian vihreät,

Juhlavieraat,

Tälle yleisölle on iso kunnia puhua, ja tämän liikkeen 15-vuotinen taival ja kasvu tuhatpäiseksi tiedepohjaisen politiikan ääneksi on todellakin juhlan aihe, jos jokin.

Jos Viitettä ei olisi, se pitäisi keksiä.

Työssäni poliitikkona mielessäni kaikuvat usein Axel Oxenstiernan tarinan mukaan lausumat sanat vajaan neljänsadan vuoden takaa.

Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”

Omalle tytölleni haluaisin kuitenkin sanoa, että eteenpäin on kolmikymmenvuotisen sodan ajoista menty. Että politiikan arvovalinnat pohjautuisivat tutkittuun tietoon ja tieteeseen. 

Vielä ei olla siellä.

Viite antaa kuitenkin työllään siihen toivoa.

Viitteen kaltaista järjen, tieteen ja valistuksen ääntä tarvitaan tässä pähkähullussa maailmassa. Ja kun sanon pähkähullu, tarkoitan sitä.

Ilmastonmuutoksen ja luontokadon synkkä tilannekuva on kiistaton, ja on aivan päivänselvää, että ilmastonmuutoksen hillintä siedettävälle tasolle ja luontokadon pysäyttäminen olisi meidän parhaaksemme ja viisasta. Selvää on sekin, että toimiminen ajoissa ja etupainotteisesti tulee halvemmaksi.

Silti tekeminen ei pelkästään takkua, vaan otetaan taka-askelia, Suomessakin. Täällä ollaan alentamassa fossiilisen bensan hintaa, ja vieläpä kohdentamalla veroale mahdollisimman ilmastovastaisesti. Luonnon suojelussa rahoitusta vähennetään ja sekin vähä käytetään tehottomasti. Metsiä poltetaan mieluummin hiileksi taivaalle kuin käytetään mahdollisimman arvokkaasti ja ekosysteemien arvo tunnistaen.

Maailmalla meno on toki vielä kreisimpää, eikä ollenkaan hyvällä tavalla. Todellisuudesta irronnutta tuubaa suoltavan, kertaalleen vallankaappausta yrittäneen Trumpin uudelleenvalinta näyttää aivan mahdolliselta. Venäjä on vajonnut yksioikoiseen barbarismiin ja jatkaa sotaansa Ukrainassa. Silti lännessä Putinin saappaannuolijat keräävät edelleen ääniä.

Toinen toistaan naurettavammat, mutta aitoa vahinkoa kylvävät salaliittoteoriat leviävät ja saavat jalansijaa.

Verkottonut datatalous on keskittänyt ennennäkemätöntä valtaa harvoihin käsiin, eikä niitä käsiä näytä ohjaavan mikään vakaa harkinta kun vaikkapa Elon Muskin edesottamuksia ja sanomisia seuraa. Sarjakuvamaisia Bond-pahiksia häärii oikeasti isojen päätösten äärellä.

Kaiken tämän edessä tulee helposti ajetelleeksi, että me elämme varsin synkällä ja omituisella multiversumin aikajanalla.

En tosin tiedä, mitä Viitteen kvanttimekaaninen linjapaperi multiversumitulkinnasta sanoo. Oletan, että sellainen linjapaperi juuri tällä järjestöllä voi nimittäin hyvin olla.

Olen itse asiassa miettinyt vaihtoehtoisia aikajanoja ja historioita viime aikoina paljon. Vauvan kanssa yöllä valvoessa olen katsellut mainiota For all mankind -scifisarjaa, jonka tarinan lähtökohtana on se, ettei viime vuosisadan kilpajuoksu avaruuteen loppunut kouralliseen kuulentoja. 

Vastaavia mieltä kutkuttavia vaihtoehtoisia menneisyyksiä on kiehtova ajatella. Mitä jos 1970-luvun öljykriisien eri maissa käynnistämää murrosta päästöttömään energiaan ja energiatehokkuuteen ei olisi vesitetty seuraavina vuosikymmeninä? Mitä jos Nokia olisi ottanut kosketutnäytöt ja sovellusteollisuuden ajoissa tosissaan? Mitä jos Riikka Karppinen olisi saanut 10 ääntä enemmän eduskuntavaaleissa vuonna 2019 tai Sanna Marin kaksi vähemmän demarien puheenjohtajavaalissa 2020? Mitä jos Kiova olisi kaatunut talvella 2022? Mitä jos Stanislav Petrov olisi tehnyt toisenlaisen johtopäätöksen bunkkerissa syyskuussa 1983?

On helppo maalata erilaisia utooppisia tai dystooppisia maailmoja, joiden toteutuminen on voinut olla hyvin pienestä kiinni. Toisaalta ajatus on kuumottava: maailma on käynyt jopa lähellä totaalista tuhoa ja selvinnyt hiuskarvan varassa.

Toisaalta se on voimaannuttava: Joka päivä voi tehdä jotain, joka tekee tulevaisuudesta paremman – ja vaikka se olisi pientä nyt, se voi olla ratkaisevaa pidemmän päälle.

Itse olen tänään erityisen iloinen siitä, että viisitoista vuotta sitten, 29.11.2008, joukko vihreitä piti Viitteen perustamiskokouksen. Nyt meillä on tuhannen jäsenen aktiivinen, innokas yhteisö. Vastavoima populismille ja huuhaalle. Suomen poliittisen kentän ainutlaatuinen kirittäjä ja globaalia vihreää politiikkaa uudistava liike. Eri taustaisia, erilaisia ihmisiä vihreän politiikan pariin tuova lämmin ja hauska yhteisö. Ziljoonia notifikaatioita loputtomasti kaikista viiteläisistä Whatsapp-ryhmistä ja Discord-kanavista tuuttaava joukkoäly ja ajatusten ekosysteemi.

Oma viiteryhmäni, poliittinen kotikenttäni, josta olen ylpeä.

Olen varma, että kaikki ne multiversumin aikajanat, joilla Viite on perustettu ja olemassa, ovat valoisampia kuin ne, joilla sitä ei ole.

Kiitos siis perustajille, aktiiveille, jäsenille ja tukijoille, teille kaikille.

Antoisaa ja ansaittua juhlaa!

IMG_3859

Viitteen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2023 kansanedustaja Hanna Holopainen.

 

Ilman yhteistä tunnetta välttämättömyydestä ja reiluudesta emme kykene ratkaisemaan ilmastokriisiä ja luontokatoa

Kolumni Verde-lehdessä 27.11.

Ilmastotoimet takkuavat ja luontokato jatkuu, vaikka tiedämme, että tekemättömyys kostautuu. Miksi muutosten tekeminen on niin vaikeaa, ja mitä asialle voisi tehdä?

YK:n ilmastokokous alkaa pian ja reilun viikon päästä Dubaihin kokoontuvat myös maailman maiden johtajat. Tilannekuva on melko synkkä: menossa on mittaushistorian kuumin vuosi, eikä realistista polkua 1,5 asteen maailmaan ole enää näkyvissä. Silti kokoukselta ei valitettavasti odoteta mitään suurta käännettä parempaan politiikkaan, vaan parhaimmillaankin asteittaisia askelia eteenpäin.

Samaan aikaan toinen vakava osa ympäristökriisiä, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, jatkuu ylevistä tavoitteista huolimatta. Luontokadon pysäyttäminen vuoteen 2030 mennessä edellyttää luontopolitiikan viemistä uudelle tasolle: suojeltua pinta-alaa tarvitaan reippaasti lisää ja maataloustuotanto ja luonnonvarojen hyödyntäminen kääntää kestävämmiksi.

Näille haasteille on yhteistä se, että tiedämme varsin hyvin miten jahkailun jatkamisen kanssa käy: huonosti. On aivan päivänselvää, että ilmastonmuutoksen hillintä siedettävälle tasolle ja luontokadon pysäyttäminen olisi meidän parhaaksemme ja viisasta. Selvää on sekin, että toimiminen ajoissa ja etupainotteisesti tulee halvemmaksi.

Ihmiset ovat muutosvastarintaisia, mutta erittäin sopeutumiskykyisiä.

Silti tekeminen tökkii. Jopa suhteellisen vauraassa Suomessa, jolla olisi erinomaiset kortit voittaa vihreässä siirtymässä, on vaikea saada aikaiseksi riittäviä politiikkatoimia sen vauhdittamiseksi.

Oli kyse sitten näistä haasteista tai muista ongelmista ja hiipivistä kriiseistä, joiden edessä vetkuttelemme liikaa, on ratkaisun avaimena kyky muutokseen. Fossiilienergiasta luopuminen ja luonnon rajojen ottaminen päätöksenteon reunaehdoiksi ei ole mahdollisia ilman, että ne heijastuvat jollain tavalla ihmisten arkeen ja yhteiskunnan toimintaan.

Yhteiskunnallinen muutos, edes nopea ja perusteellinen, ei ole mahdottomuus. Se näyttää yleensä vaikeammalta etukäteen kuin jälkikäteen. Ihmiset ovat muutosvastarintaisia, mutta erittäin sopeutumiskykyisiä. Sama pätee tyypillisesti myös talouteen, kunhan markkinoilla on riittävästi tilaa toimia.

Ajatellaan vaikkapa koronapandemiaa. Tammikuussa 2020 ne rajoitustoimet, jotka pari kuukautta myöhemmin olivat osa arkea, olisivat kuulostaneet absurdeilta ja mahdottomilta. Ei rajoitusaika kivaa ollut, ja joistakin sen vaikutuksista kärsitään vielä pitkään, mutta ei yhteiskunta tai talous myöskään romahtanut. Vastaavasti Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan laukaisi nopeasti sarjan päätöksiä, jotka tuntuivat mahdottomilta vain hetkeä ennen, ja ovat aivan itsestään selviä nyt.

Mitä nopea ja iso yhteiskunnallinen muutos sitten vaatii?

Ensinnäkin tarvitaan jaettu kokemus välttämättömyydestä. Siitä, että muutos on tarpeen ja täytyy tehdä.

Toiseksi tarvitaan jaettu kokemus reiluudesta. Siitä, että muutos tehdään oikeudenmukaisesti, että kaikki osallistuvat ja että taakka jaetaan tasaisesti.

Ilmastonmuutoksen ja luontokadon suhteen haaste välttämättömyyden suhteen on aikajänne. Vaikka vaarallisen muutoksen vauhti on luonnolle raju, se muodostaa harvalle arjessa konkreettiselta tuntuvan uhan. Erityisesti ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat pitkälti tilastollisia ja niitä hämärtää luonnollinen vaihtelu. Muutoksen havainnointia vääristää myös niin sanottu shifting baseline -ilmiö: Se tila, johon ympäristön muutosta verrataan, muuttuu myös.

Riittämätön reiluuden kokemus on sekin haaste vaadittavan mittakaavan ilmasto- ja luontotoimille. Vaikeimpia kysymyksiä ovat olleet harvaan asuttujen alueiden liikenne, maatalous ja metsänomistajien asema. Oikeudenmukaiseksi koetun politiikan tekemistä helpottaa se, että win-win-ratkaisuja on olemassa: juuri maaseudulla edellytykset sähkö- ja kaasuautoiluun ovat erinomaiset, kestävämpi maatalouspolitiikka mahdollistaisi myös kannattavuuden parantamisen ja metsänomistajille voi maksaa korvausta hiilensidonnasta ja luonnon ennallistamisesta.

Kaiken järjen mukaan sen tutkijoiden ilmastosta ja luonnosta välittämän tilannekuvan pitäisi herättää tunne välttämättömyydestä.

Kaiken järjen mukaan sen tutkijoiden ilmastosta ja luonnosta välittämän tilannekuvan pitäisi herättää tunne välttämättömyydestä. Toimien oikeudenmukainen taakanjako ei ole aina helppoa, mutta ei se ole rakettitiedettäkään. Valitettavasti riittävän isoa ja jaettua tunnetta välttämättömyydestä tai reiluudesta ei vielä ole. Yksi syy ovat poliitikot.

Epäreiluuden kokemus on valitettavan käyttökelpoista politiikan polttoainetta, ja siksi sitä myös ruokitaan tarkoituksella. Välttämättömyyttä taas on houkuttelevaa vähätellä, sillä muutoksen ajaminen on poliitikoille lähes aina säilyttämistä vaikeampaa.

Ilmastonmuutoksen ja luontokadon edessä tarvitaankin poliittista johtajuutta ja rohkeutta. Siihen kykenevät muistetaan tuleváisuudessa hyvällä, jahkailijoita ja jumittajia ei. Ja kun saamme aikaiseksi ne muutokset, joita aika vaatii, ne tuntuvat pian ilmeisiltä ja itsestäänselviltä.

Kiinan vuosisata on vaihtumassa taittuvaan Kiina-huippuun

(Kolumni Verde-lehdessä 25.9.2023)
Kiinan talous yskii ja väestö lähtee supistumaan vauhdilla. Kiinan merkitys on silti jatkossakin valtava, ja autoritaarisen vallan toimintaa nopeasti muuttuvassa maailmassa on vaikea ennakoida.

Keskustelin hiljattain erään kollegani kanssa Taiwanin tilanteesta ja geopolitiikan jännitteistä Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. ”Kyseessä on kautta historian nähty nousevan ja hiipuvan suurvallan välinen konflikti”, kokenut kollegani opasti.

”Niin se kai sitten on”, vastasin ja jatkoin kysymyksellä: ”Mutta kumpi suurvalloista on kumpi?”

Sain vastaukseksi naurahduksen. Sehän on ilmiselvää. 2000-luku on Kiinan vuosisata, kuten ekonomisti Joseph Stiglitz julisti vuonna 2015. Kiinan kasvutahti on Deng Xiaopingin uudistusten jälkeen ollut käsittämätön, ja Kiina on noussut maailman teollisen tuotannon navaksi ja sen ohella korkean teknologian kärkimaaksi useilla keskeisillä aloilla. Osaamisen ja teollisen kapasiteetin lisäksi Kiina hallitsee suurta osaa kriittisistä raaka-aineista. Kiinan presidentti Xi Jinping on jo maailman vaikutusvaltaisin ihminen, Kiinan modernit asevoimat kykenevät projisoimaan voimaa globaalisti ja avaruuteen asti – ja rakentavat vauhdilla kykyä nujertaa Taiwanin puolustus. Kiinalaiset yritykset hamuavat omistuksia ja investoivat infraan ympäri maailmaa. On siis vain ajan kysymys, että Kiina nousee maailman suurimmaksi taloudeksi ja kiistattomaksi globaaliksi johtovaltioksi Yhdysvaltojen ohi.

Tai näin moni ajatteli vuosien ajan. Tuoreempi tilannekuva Kiinan väestöstä ja taloudesta on kuitenkin haastanut tämän vääjäämättömänä pidetyn tulevaisuuden.

Ensinnäkin, Kiinan talous yskii nyt monin tavoin. Kiinan talouskasvu on hiipunut ja velkataakka paisunut. Vuoden 2008 jälkeen toteutettu infraelvyttäminen johti monilta osin erittäin tehottomiin tai jopa tuottamattomiin investointeihin. Vaikka korruption kitkeminen on edennyt hyvin, kuristaa keskusjohdon tiukka ote taloudesta ja ihmisistä innovaatio- ja uudistumiskykyä. Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen kauppasota kurittaa korkean teknologian sektoreita väistämättä, ja kasvava epäluulo Kiinan kommunistisen puolueen pyrkimyksiä kohtaan vaimentaa investointihaluja.

Toisekseen Kiinan väestökehityksen trendi on tyrmäävä. Kiinan väkiluku kääntyi viime vuonna laskuun ensimmäistä kertaa kuuteenkymmeneen vuoteen. Rajallisella planeetalla se on toki oikeastaan tervetulluttakin, mutta Kiinan kannalta muutoksen vauhti on raju. Syntyvyys on laskenut jo vuosia, ja ennakkotietojen mukaan se painui viime vuonna jälleen ennätysalas: hedelmällisyysluku oli 1,09. Se yksi maailman alhaisimmista. Vertailun vuoksi matalan syntyvyyden Suomessa luku on 1,32. Näin nopea syntyvyyden lasku haastaa Kiinan huoltosuhteen. Kiinasta on tulossa vanha, ennen kuin siitä ehtii tulla vauras.

Analyyseihin onkin viime aikoina hiipinyt ajatus ”Kiina-huipusta” (peak China) kuvaamaan hetkeä, jolloin Kiinan globaali valta-asema ja vaikutus on suurimmillaan. Ja yhä useampi on analyysissään sitä mieltä, että tuo hetki on käsillä. Kiinan painiessa omien haasteidensa kanssa Yhdysvallat – se toinen suurvalta – on kerta toisensa jälkeen osoittautunut kriisiytyneestä poliittisesta polarisaatiostaan huolimatta verrattoman dynaamiseksi taloudeksi ja vetää edelleen ihmisiä työmarkkinoilleen ja innovaatioekosysteemeihinsä kaikkialta magneetin tavoin, IRA-tukipaketin parantaessa maan kykyä vastata ilmastohaasteeseen.

Muutkaan maat eivät tietenkään polje paikallaan. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on ylipäänsä tiivistänyt lännen ja demokratioiden yhtenäisyyttä, myös suhteessa Kiinaan. Euroopan Unionissa on herätty Kiina-riippuvuuteen ja riskien kartoitus ja karttaminen (de-risking) on jo käynnissä. Intia havittelee painavampaa asemaa taloudessa ja turvallisuudessa ja laajentuvien BRICS-maiden joukossa. Afrikan maissa ei ole halua jäädä Kiinan liekaan investoinneista huolimatta. Kumppaniksi länttä vastaan Kiinalle valikoitunut Venäjä puolestaan näyttää jatkuvasti surkeammalta seuralta.

Nyt näyttääkin siltä, ettei Kiina välttämättä koskaan nouse maailman suurimmaksi taloudeksi, tai jos nouseekin, jää tuo asema vain lyhyeksi piipahdukseksi.

Ei Kiinaa silti ole tietenkään varaa vähätellä. Vaikka Kiinan nousu hiipuisikin, on maan asema maailmantaloudessa aivan keskeinen. Yhteisiä globaaleja haasteita, ilmastonmuutosta ja luontokatoa, ei saada selätettyä ilman Kiinaa, ja itse asiassa juuri Kiina on monessa keskeisessä vihreässä teknologiassa aurinkopaneeleista sähköautoihin ja ydinvoimasta pikajuniin kärkikastia. Euroopan riippuvuus Kiinasta on niin syvä ja moniulotteinen, että täysi irtautuminen on käytännössä fantasiaa. Maantieteeltään Keski-Aasiasta Tyynellemerelle ulottuvan Kiinan sijainti on ohittamaton jatkossakin.

Samalla on syytä pitää mielessä, että Kiina on luonteeltaan marxilais-leninistinen sortovaltio, jota kommunistinen puolue johtaa ja kontrolloi läpikotaisin. Suljetun autoritäärisen hallinnon päätöksentekoa on vaikea ennakoida, eikä vallan tiukka keskittäminen ikääntyvälle presidentti Xille tee siitä yhtään helpompaa. Hyötyjen ja riskien punninta ei välttämättä noudata lainkaan sellaista logiikkaa kuin mihin olemme avoimissa demokratioissa tottuneet.

Peak China -käsitteen tunnetuksi tehneen tutkija Michael Beckleyn arvion mukaan nousevat vallat, joiden hiipumisen merkit ovat jo näkyvissä, ovat historiallisesti olleet maailmalle kaikkein vaarallisimpia. On syytä toivoa, ettei 2030-luvun Kiina toista esimerkiksi 1930-luvun Japanin kaavaa. Maailman ja kiinalaisten etu olisi vaurastuva ja avautuva Kiina, joka kantaisi globaalin vastuunsa kuumenevalla planeetalla. Xi ja kommunistinen puolue voivat silti laskea etunsa toisin, ja viisasta onkin varautua kaikenlaisiin tulevaisuuksiin.

Vain riittävä suojellun luonnon määrä ja laatu voivat pysäyttää luontokadon – Puhe puoluevaltuustossa 23.9.2023

Avauspuheenvuoro vihreiden puoluevaltuustossa 23.9.2023

Arvoisa puoluevaltuusto,

Tervetuloa eduskuntaan! Perinteenä on ollut, että valtuuston kokoukset Helsingin päässä pidetään täällä. 

Oma roolini eduskuntaryhmän puheenjohtajana näissä kokouksissa on ensin puhua, kuten nyt teen. Sitten siirryn kuuntelemaan teitä. Se on se tärkeämpi osuus. Täältä ryhmä saa syötettä omaan työhömme, linjauksiin, päätöksiin ja avauksiin. Käyttäkää siis ääntänne, pitäkää puheenvuoroja!

Joitakin päätöksiä me – eduskuntaryhmä ja puoluevaltuusto – myös teemme yhdessä: jos eteen tulisi uudet hallitusneuvottelut,  niin hallitukseen lähtemisestä ja valinnat ministereistä kokoontuisimme päättämään yhteiskokoukseen. 

Sitä ei valitettavasti ole ihan heti näkyvissä. Hallitus ei kaatunut vielä alkuunsa, vaan 8.9.2023 jää historiaan päivänä, jolloin kokoomuksen, RKP:n ja kristillisdemokraattien siunauksella ja keskustan nyökkäyksellä alennettiin surullisesti rimaa sille, miten Suomessa voi valtioneuvoston jäsen tai hallituspuolue toimia.

8.9.2023 jää historiaan päivänä, jolloin alennettiin surullisesti rimaa sille, miten Suomessa voi valtioneuvoston jäsen tai hallituspuolue toimia.

Koko kauttaan jo alkumatkallaan kompuroiva hallitus ei välttämättä silti kestä. 

Arvoisa valtuusto,

Tällä viikolla eduskunnassa puitiin hallituksen budjettiriihen tuloksia. Hallituksen tiedotustilaisuus oli omalla tavallaan absurdi näytelmä. Päätöksiä esitelleet ministerit käytännössä ohittivat kokonaan sen, että hallitus leikkaa, ja ennen kaikkea sen, että nuo leikkaukset kohdistuvat rajusti jo nyt vaikeassa asemassa oleviin. Ei erityisen suoraselkäistä.

Ehkä syy välttelyyn oli siinä, että hallituksessa moni oikeasti tiedostaa valitsemansa linjan olevan epäreilu ja epäjohdonmukainen. 

Talouden tasapainottaminen edellyttää leikkauksiakin, vaikeita ja epämieluisia päätöksiä. En kiistä sitä. 

Mutta se ei edellytä niiden kohdentumista näin vinoutuneesti ja syventämistä vain siksi, että bensan hintaa painetaan muutama sentti alaspäin; että verotuksen uudistamiseen ei riitä kunnolla rohkeutta; että ympäristölle, taloudelle ja toimiville markkinoille haitallisiin tukiin ei uskalleta puuttua; että juuri varakkaille kohdennettuja veroaleja tehdään tilanteessa, jossa talous on liemessä ja Euroopassa soditaan. Ja silti se velkataakka kasvaa, vaikka valtaan noustiin lupaamalla muuta.

Myös työmarkkinatanner tärisee. Hallitus on vyöryttämässä nopeasti nipun muutoksia työnantajapuolen toivelistan pohjalta. Olen itse ehkä eniten huolissani naisvaltaisten matalapalkka-alojen, kuten hoitajien, opettajien ja varhaiskasvattajien näkymästä. Tämä porukka kannattelee työllään hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimpiä palveluita, mutta on jäänyt työmarkkinoilla alakynteen kerta toisensa jälkeen. 

Hallituksen suunnitelmat uhkaavat tehdä näiden ihmisten elämästä entistä epävarmempaa, palkkakehityksestä heikompaa ja arjesta kuormittavampaa. Paitsi että se on väärin, se vaikeuttaa kriisiytyneen sote-alan tilannetta entisestään.

Suomen taloutta voi tasapainottaa reilummin. Sitä pitää uudistaa rohkeammin.

Muuttuva työelämä ja talous edellyttävät työmarkkinoille lisää joustavuutta, mutta sen vastapainoksi turvaa ja tasapainoista neuvotteluvaltaa. Yhteiskunnallista luottamusta ei ole varaa rapauttaa, sillä sitä on paljon vaikeampi jälleenrakentaa.

Kansalaiset ja yritykset tarvitsevat luottamusta ja toivoa herättävän näkymän Suomen tulevaisuuteen. 

Suomen taloutta voi tasapainottaa reilummin. Sitä pitää uudistaa rohkeammin.

Ja se on välttämätöntä tehdä luonnon ehdoilla. 

Arvon valtulaiset,

Latailin kesällä paljon akkuja luonnossa. Maiharit jalkaan ja metsään on oma reseptini mielenrauhaan. Tepastelin Repovedellä, kahlasin kaatosateessa Patvinsuolla, ja kokkailin tortilloja metsässä Sipoonkorvessa. Sipoonkorven kansallispuistoa ei muuten olisi ilman sitkeää vihreiden työtä – kiitos ja terveiset  Juurikkalan Timolle sinne jonnekin eläkepäiville prätkän selkään.

Luonnosta nauttimiseen liittyy kuitenkin aina alakulo. Luonto on liian ahtaalla. Piakkoin maailmaan toivottavasti tupsahtava muksuni on perimässä luonnoltaan köyhän planeetan. 

Me elämme jo antroposeeniä, ihmisen epookkia. Aikakautta, jona ihmiskunta on kasvanut asteroidi-iskun veroiseksi planeettaa muokkaavaksi voimaksi. Yhdysvaltalaista biologia Edward O. Wilsonia lainatakseni se uhkaa muuttua eremoseeniksi, yksinäisyyden aikakaudeksi. Maailmaksi, joka on vain tuotantoon valjastettu, luonnosta tyhjä planeetta maita ja meriä myöten. 

Se on surullinen ajatus, ja se on vaarallinen ajatus, sillä olemme lukemattomin tavoin riippuvaisia terveistä ekosysteemeistä. On surkeaa kirjanpitoa arvottaa luonto niin pieleen, kuin nyt teemme. 

On surkeaa kirjanpitoa arvottaa luonto niin pieleen, kuin nyt teemme.

Kuumeneva planeetta vaikeuttaa luonnon tilaa entisestään, ja iskee meihin ihmisiinkin. Tämä kesä oli selkeästi maapallon kuumin koskaan ikinä mitattu, ja tämäkin ennätys tulee valitettavasti vielä ylittymään. Ilmastonmuutosta on siis hillittävä paljon entistä tehokkaammin. Sitä ei kuitenkaan ole järkeä tehdä luonnon kustannuksella. Kummankaan haasteen edessä ei ole varaa taka-askelin.

Biologi Wilsonin ratkaisuehdotus luontokatoon oli, että meidän pitäisi pyhittää puolet maapallosta luonnolle. Kuulostaa ehkä hurjalta, mutta on itse asiassa varsin perusteltu arvio siitä mittakaavasta, jonka luonnon monimuotoisuuden turvallinen varjelu vaatii. EU:n biodiversiteettistrategiassa tavoite on 30 %, josta 10 % tiukasti suojeltua. Olennaista on tietysti sekä määrä, että laatu: luontotyyppien kattavuus, alueiden kytkeytyneisyys.

Olennaista on sekä suojellun luonnon määrä että laatu: luontotyyppien kattavuus ja alueiden kytkeytyneisyys.

Riittävään suojeluun on siis vielä matkaa, mutta jokainen uusi kansallispuisto, ennallistettu suo, suojeltu ikimetsä ja purettu pato on askel oikeaan suuntaan. Näiden askelien puolesta me teemme työtä. 

Haluamme myös luontohaitoille riittävän hinnan, joka kannustaa säästeliääseen luonnonvarojen käyttöön ja ohjaa sen tuottavampaan, arvokkaampaan hyödyntämiseen. Ja kun arvokasta luontoa kuitenkin väistämättä turmellaan, sitä pitää kompensoida muualla. 

Yrityksissäkin luonnon rajallisuus hiffataan päivä päivältä paremmin, ja politiikan pitää antaa selvä näkymä siitä, että tulevaisuuden voittajat ovat niitä, jotka pitävät tulevaisuudesta huolta. Markkinat ovat tehokas työkalu myös luontokadon taklaamisessa – kunhan ne tosissaan ja rohkeasti valjastetaan siihen eikä päinvastaiseen. Se on myös luontoa arvostavan maanomistajan etu.

Viime kaudella vihreiden ministereiden johdolla tehdyt historialliset panostukset luonnonsuojeluun hallituksessa vaihtuvat nyt työhön oppositiossa noiden panostusten puolustamiseksi ja uusien tekojen kirittämiseksi. 

Vihreät ei ole vain ympäristöpuolue, mutta olemme johtava, osaava ja ytimeen asti luonnon arvon ymmärtävä puolue. Ja sellaista tarvitaan yhä, ja ehkä entistäkin enemmän. Ekologinen kestävyys on edellytys kaiken politiikan uskottavuudelle.

Arvon valtulaiset,

Tänä viikonloppuna ohjelmassa on puolueen uusi ulko- ja turvallisuuspoliittinen ohjelma. 

Vihreä ulko- ja turvallisuuspolitiikka pohjaa ymmärrykseen laajasta turvallisuudesta, muttei jää maailmaa syleileväksi hattaraksi. Se pohjaa tinkimättömiin arvoihin ja periaatteisiin, ja tarjoaa konkreettisia ratkaisuja polttaviin haasteisiin. 

Kuten sanoin, oma tärkein tehtäväni täällä on kuunnella, ei puhua. Lienee siis korkea aika poistua pöntöstä tällä erää.

Toivotan teille paitsi menestyksestä kokousta, myös antoisaa valtukautta!

Kiitos!

itsenäisyys2020